Tulee vähän sellainen fiilis, että koronapassin suurin hyöty on siinä, että tätä riehuvaa öyhöttäjäporukkaa on paljon vähemmän baareissa.
Jospa toi porukka alkais keskittyä sitten vaikka työnhakuun.
Tulee vähän sellainen fiilis, että koronapassin suurin hyöty on siinä, että tätä riehuvaa öyhöttäjäporukkaa on paljon vähemmän baareissa.
Eli onko tästä todettava että tämä koronapaska ei ehkä lopu ikinä, ainakaan näillä nykyisillä ”humpuuki” rokotteilla.
Jep, no mä vähän raflaavasti käytin tuota ikuista sanaa... mutta aika huumori tasolle nämä rokotteet näyttävät kuitenkin lopulta jäävän.
No ei kai nyt ihan tuotakaan mieltä voi olla, jos rokotteen antamasta suojasta vähänkään ymmärtää. Tilanne rokotteen kanssa vs. ilman rokotetta olisi aika lailla erilainen kuitenkin. Toki harmillista, jos ja kun tehosteita täytyy ottaa.
No tottamooses tilanne on paljon parempi kuin ilman rokotteita mutta näyttäisi jäävän nämä sille tasolle että lisäannoksia otetaan vielä monta settiä.
Siksi nämä rokotteet juuri sitä mitä pelkäsin, kausiluontoista douppia.
Elokuun lopussa yritit tällä samalla rokotteet on huonoja -teemalla trollata.
Noiden jälkeen katosit ketjusta noin 1,5 kuukaudeksi ja tänään sitten palasit kokeilemaan uudelleen, josko joku tarttuisi täkyyn humpuukirokotteista? Mikä meininki @YamahaGPR ?
Meinaan vaan että jos vuoden kuluttua tehosta 20 % jäljellä (keksitty luku) niin onko tämä jatkossa vaikka parin vuoden välein otettava rokote eli siinä mielessä mielestäni humpuukia (vrt vaikka poliorokote) jota ei tarvitse aamuin-illoin napsia.
Tähän liittyi jotain virusten muuntautumisesta, jos jotain olen ymmärtänyt. Polioviruksesta ei ole liikkeellä hirveän montaa varianttia toisin kuin tuosta koronasta.Kyllä mä oon molemmat rokotukset ottanut.
Meinaan vaan että jos vuoden kuluttua tehosta 20 % jäljellä (keksitty luku) niin onko tämä jatkossa vaikka parin vuoden välein otettava rokote eli siinä mielessä mielestäni humpuukia (vrt vaikka poliorokote) jota ei tarvitse aamuin-illoin napsia.
Eli, jos polio olisi ja voisi hyvin Suomessa (niin kuin koronavirus), niin tehosteita tarvittaisiin ihan toisella tapaa kuin niitä tarvitaan nyt.THL:n verkkosivu kirjoitti:Tehosterokottaminen kun matkustetaan polioriskimaahan
Tehosteväli riippuu matkan kestosta:
Jos matka kestää
- alle 4 viikkoa, tehosteita ei tarvita.
- yli 4 viikkoa, anna tehoste, jos edellisestä poliorokotteesta on yli 12 kuukautta.
Tähän liittyi jotain virusten muuntautumisesta, jos jotain olen ymmärtänyt. Polioviruksesta ei ole liikkeellä hirveän montaa varianttia toisin kuin tuosta koronasta.
Ja todettakoon, vaikka Suomessa pysyttäessä poliorokotuksesta ei hirveästi tehosteita tarvita, niin niissä paikoissa, missä poliota esiintyy, liikuttaessa, tehosteita tarvitaan vuosittain.
Eli, jos polio olisi ja voisi hyvin Suomessa (niin kuin koronavirus), niin tehosteita tarvittaisiin ihan toisella tapaa kuin niitä tarvitaan nyt.
Korona ei katoa maailmasta mihinkään. Sen haikailu oli jo alunperin erittäin optimistista. Kyse ei ole siitä, että rokotteiden teho olisi erityisesti hiipunut, vaan virus on muuntunut. Jos Suomessa kiertäisi tällä hetkellä alkuperäinen villivirus, eikä delta-variantti, olisi rokotteen tehon ja suomalaisten kollektiivisen immuunisuojan vaikutus se kuuluisa laumasuoja. Eli hyvin todennäköisesti virus kiertäisi vain alle 12-vuotiaissa tai jossain alueellisesti / yhteiskunnallisesti matalamman rokotusasteen ryhmissä.Eli onko tästä todettava että tämä koronapaska ei ehkä lopu ikinä, ainakaan näillä nykyisillä ”humpuuki” rokotteilla.
Mikäs täällä on kirjoittajien mielipide koronapassista? Omasta mielestäni asian olisi voinut hoitaa kerralla kuntoon, eikä tehdä sinne päin suhmuroiden kuten tämä hallitus yleensä.
@Moses no onhan tuo koronapassin käyttöönotto mennyt kokonaisuudessaan aika päin helvettiä. Itselle ei ole avautunut miksi sen käyttöönotto kesti näin kauan ja miten siinä on juurikin noita mainitsemiasi ongelmia. Noh kai nuo saadaan pian kuntoon.
Mutta onhan tuo aika paljon huumoria tarjonnut, kun tietty roskajengi rähjää pitkin somea aiheesta. Toki alan kyseenalaistamaan Suomen koulutusjärjestelmän toimivuutta, kun kymmenet ellei sadat idiootit saavat jotenkin tämän BAARIIN sisäänpääsyn vahvistavan passin rinnastettua holokaustiin.
Koronaan on myös tulossa lääke. Luin jostain, mitä en nyt jaksa kaivaa tai muistaa, että testeissä yksikään lääkettä ottanut ei ole kuollut.
Silti, koska koronapassi on osoittanut kykynsä paljastaa yhteiskunnan urpoimman kansanosan keskuudestamme, siitä voisi tehdä pysyvän. Sitä voitaisiin vaatia myös äänestyspaikoilla ja fattan jonossa, niin asiat olisivat kertaluokkaa paremmin maailmassa.
Mikäs täällä on kirjoittajien mielipide koronapassista? Omasta mielestäni asian olisi voinut hoitaa kerralla kuntoon, eikä tehdä sinne päin suhmuroiden kuten tämä hallitus yleensä.
Helsingissä asuvilla henkilöillä, jotka sairastivat koronan yli 180pvä sitten ei ole mahdollisuutta saada koronapassia mitenkään muuten, kuin käymällä PCR-testeissä tai sairastamalla koronan uudestaan. Tämä johtuu Helsingin kaupungin käytännöstä, jonka johdosta koronan sairastaneille annetaan vain yksi rokote, sillä tällöin henkilöllä on vähintään yhtä hyvä suoja kuin kahdesti rokotetuilla. Tämä on hyvä veto, sillä miksi sitä ottaisi turhaa rokotusta, kerran suojaustaso saadaan hyvälle tasolle jo yhdellä.
Tämä ei kuitenkaan riitä koronapassiin, sillä koronapassin lukija ei hyväksy passia, ellei siinä ole kahta rokotetta.
Kuulin myös anniskeluravintoloissa käyneeltä rokotetulta kaveripiiriltäni, että ihmisillä oli ollut ongelmia koronapassin kanssa, jos heidän saamansa rokote oli kertaluontoinen kuten esim. Johnson & Johnson. Tästä minulla ei tosin ole antaa vahvistettua lähdettä, joten liian suurta painoarvoa en tälle väittämälle vielä antaisi.
Soitin kyllä tänään Helsingin kaupungin koronaneuvontaan tarkistaakseni olenko ymmärtänyt asian oikein, ja puhelimessa oleva työntekijä tämän myös vahvisti. Muistaakseni hän myös mainitsi tästä Johnson & Johnson -esimerkistä, mutta kuten sanoin, en voi sitä varmaksi vannoa.
Et varmaan tarkoittanut sitä, miten viestin ensin ymmärsin. Sain kuvan, että lääke on turvallinen, koska kukaan ei ole vielä kuollut siihen :DKoronaan on myös tulossa lääke. Luin jostain, mitä en nyt jaksa kaivaa tai muistaa, että testeissä yksikään lääkettä ottanut ei ole kuollut.
@Byvajet Miten tämä nyt meni? Selvisikö noista linkkaamistasi tiedoista se, minkä verran tehohoitopaikkoja kaiken kaikkiaan on käytössä? Vai jotain muuta tietoa?Linkatun tilaston mukaan siellä on yksi tehohoitopaikka käytössä, joten viisitoista on vapaana. Sinne mahtuu kolarin uhrejakin.
Tilannekuva - Päijät-Sote
Tältä sivulta löydät tietoa Päijät-Soten alueen aikaisemmista koronaviruksen tilannekuvista.paijat-sote.fi
Kannattaisi pysyä faktoissa, jotta ihmiset eivät menettäisi luottamustaan. Nyt julkisesti saatavilla oleva tieto on niin ristiriitaista, että ainakin minulta menee luottamus sekä poliitikkoihin että lääkäreihin.
Miksi ihmeessä heihin kannattaisi uskoa, kun on täysin selvää, että he käyvät kamppanjaa eivätkä puhu kuin puolitotuutta?
Ei kannattaisi huutaa sutta niin kuin sadussa, koska siinä käy vain niin, että sitten kun susi tulee, ihmiset eivät enää usko sen tulevan.
Ei ainakaan vielä ole tulossa rajoituksia pääkaupunkiseudulle. Vaikka HUS:n johtajaylilääkäri Petäjä viime viikolla niillä uhkailikin jo. Taitaa Petäjää harmittaa, kun rajoituksia heti tulekaan. Varsinais-Suomessakaan ei nähdä tarvetta rajoituksille, vaikka Pietilä ja Rintala välillä ihankuin maailmanloppua julistavatkin.
SUOMEN rokotekattavuus on tällä hetkellä vajaat 76 prosenttia. Puumalainen kuitenkin muistuttaa, että rokottaminen on edelleen kesken.
– Tämän hetken arvio on, että lokakuun lopulla tai marraskuun puolivälissä voidaan sanoa, että kaikilla on ollut mahdollisuus saada rokote.
Hän ennakoikin, että hallituksen tavoittelema 80 prosentin rokotekattavuus saavutetaan marraskuun alkupuolella lähes joka puolella Suomea.
Erinomainen kirjoitus arvon @peterra , bravo!
Kyllähän tästäkin sen kuvan saa, että edelleen on lähtökohtana se, että kun kaikilla on ollut mahdollisuus rokote saada, rajoitukset tullaan purkamaan. Silloinko terveydenhuollon kuormitus ei enää olekaan uhattuna?
Oikeasti tehokkaita täsmärajoituksia ei valittettavasti ole olemassa. Jos halutaan rajoittaa kontakteja etenkin tokotekriittisen kansanosan keskuudessa, tulee aika rajulla kädellä rajoittaa kaikkea. Siihen ei ryhdytä enää, sen tietää jokainen. Saa nyt nähdä, lähtevätkö alueet johonkin kosmeettisiin rajoittamisiin vain sen takia että voidaan sanoa, että tehtiin jotain. Tekemisen ilosta.
Ainakin aikoinaan ihmiset pariutuivat (myöhemmin lisääntyivät) baaritutustumisista, joten tätä ajatuskulkua mukaillen voisi toivoa koronapassin olevan käytössä useammankin vuoden...Tulee vähän sellainen fiilis, että koronapassin suurin hyöty on siinä, että tätä riehuvaa öyhöttäjäporukkaa on paljon vähemmän baareissa.