Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 372
  • 81 140

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nythän tilanne on se, että yli kuusi kuukautta sitten koronaviruksen sairastaneet ovat jäämässä koronapassin ulkopuolelle käsittämättömällä tavalla. Koronapassin ehdot täyttääkseen on siis oltava joko sairastanut koronaviruksen aihettaman taudin enintään kuusi kuukautta sitten tai saanut kaksi koronarokoteannosta.

Nyt tilanne on se, että yli kuusi kuukautta sitten koronaviruksen aiheuttaman tadin sairastaneet eivät kaikilla alueilla saa tuota toista rokoteannosta. THL:n ohjeistuksen mukaan koronaviruksen aiheuttaman taudin sairastaneille ei anneta kuin yksi rokoteannos, koska he saavat jo siitä riittävän immuniteetin tautia vastaan. Monilla alueilla terveysviranomaiset ovat kieltäytyneet tästä syystä antamasta koronan sairastaneile tehosterokotuksia. Tämä sitten johtaa siihen, että näillä ihmisillä ei ole mahdollisuutta täyttää koronapassin ehtoja muuten kuin käymällä omalla kustannuksellaan koronatesteissä aina ennen koronapassin vaatimaa tapahtumaa.

Tämä on mielestäni täysin käsittämätöntä, kun koronataudin sairastaminen tutkimusten mukaan antaa moninkertaisen suojan rokotuksiin verrattuna. Luulisi, että yhden rokoteannoksen jälkeen suoja olisi vähintäänkin riittävä ja toisaalta miksei tuota toista rokoteannosta ei voida antaa koronan sairastaneille? Rokotteitahan on yllin kyllin ja niitä jopa heitetään pois kun ne pääsevät vanhentumaan. Siitä ei luulisi olevan ainakaan kyse tuon rokottamattomuuden osalta.

Voiko olla perustuslain mukaista, että jonkin ihmisryhmän perusoikeuksia rajoitetaan tällä tavalla? Mitään tieteellistä ja järjellistä perustaa ei ole rajoituksille, koska koronasuojahan koronataudin sairastaneilla ja yhden kerran rokotetuilla ihmisillä on kunnossa jopa paremmin kuin useimmilla muilla koronapassin ehdot täyttävillä.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Vaikka ajatuksellisesti olenkin täysin koronapassin takana, niin eihän tuommoista passiaukkoa saisi olla, mitä @nataS edellä kuvailee. Ei tuon toki pidä este olla passin käyttöön otolle, mutta nopeasti täytyy löytää keino, että tuollaista tilannetta ei ole. Rinnastuu mielestäni niihin, jotka eivät lääketieteellistä syistä voi saada rokotetta, kyllä heidänkin täytyisi passiin vihreä saada ilman, että itse maksaa testistä. Maksulliset testit vain niille, jotka eivät omasta valinnastaan johtuen ole niitä rokotteita ottaneet.
 
nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuohon koronapassissa olevaan ongelmaan yli kuusi kuukautta sitten koronavirustaudin sairastaneita koskien vielä sellainen kommentti, että tässähän ei puhuta mistään marginaalisesta ongelmasta. Tartuntojen kokonaismäärä on tällä hetkellä yhteensä noin 150 000 kappaletta ja puoli vuotta sitten tartuntoja oli kasassa noin 84 000 kpl. Joka päivähän tuo puolen vuoden määräaika tulee täyteen osalla sairastaneista, joten yhä useampaa ihmistä asia koskee, mitä pitempään asian kanssa vatuloidaan. Sinänsä minusta tämä on aika iso ongelma, jos kymmenien tuhansien ihmisten perusoikeuksia rajoitetaan ilman mitään järjellistä ja perusteltua syytä.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Saa nähdä mitä rajoituksia sieltä tulee, jos tulee. HUS:ssa kuitenki sairaalahoidossa jo 79, joista teholla 15.

Koronaviruspotilaiden kokonaismäärä HUSissa on kuluneella viikolla ollut 40–51. Näistä tehohoidossa on ollut 8–14 potilasta.

Koordinaatioryhmä totesi, että mikäli tehohoidossa olevien potilaiden määrä ylittää 15 potilasta tai vuodeosastohoidossa olevien määrä ylittää 50, tarkoittaa tämä terveydenhuollon kantokyvyn vaarantumista, koska tässä tilanteessa muiden potilaiden hoitoa joudutaan siirtämään.

– Tällaisessa tilanteessa Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä pitää Uudenmaan laajuisten ravintolarajoitusten tiukentamista välttämättömänä. Lisäksi ryhmä tulee esittämään aluehallintovirastolle tarkoituksenmukaisesti kohdennettuja rajoituksia tapahtumiin ja yleisötilaisuuksiin, sanoo alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja, HUSin vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä tiedotteessa.

Viimeksi muokattu:

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun täälläkin on ollut pandemian aikana välillä vääntöä lasten roolista koronan tartuttajina niin laitetaan parit linkit. Viime aikoina on alkanut ilmestymään tällaisia tutkimustuloksia:

Largest COVID-19 contact tracing study to date finds children key to spread, evidence of superspreaders

Study confirms kids as spreaders of COVID-19 and emerging variants

SARS-CoV-2 Transmission After COVID-19 Screening for Primary School Children

Meille täällä Suomessa toki edelleen uskotellaan, että lapset eivät juurikaan tartuta ja että koulut ovat turvallisia paikkoja. Toki sitä voi aina luottaa enemmän Suomen asiantuntijoiden "mutuun" kuin esim. Harvardissa tehtyyn tutkimukseen.

Edit. lisäsin vielä yhden linkin
 
Viimeksi muokattu:

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Kun täälläkin on ollut pandemian aikana välillä vääntöä lasten roolista koronan tartuttajina niin laitetaan pari linkkiä. Viime aikoina on alkanut ilmestymään tällaisia tutkimustuloksia:

Largest COVID-19 contact tracing study to date finds children key to spread, evidence of superspreaders

Study confirms kids as spreaders of COVID-19 and emerging variants

Meille täällä Suomessa toki edelleen uskotellaan, että lapset eivät juurikaan tartuta ja että koulut ovat turvallisia paikkoja. Toki sitä voi aina luottaa enemmän Suomen asiantuntijoiden "mutuun" kuin esim. Harvardissa tehtyyn tutkimukseen.
Niin. Vai voisiko olla että nämä Suomenkaan asiantuntijat eivät luota "mutuun", vaan esim Harvardissa tehtyihin tutkimuksiin. Sitä mukaan kun näitä tutkimuksia valmistuu...
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja onko se yllätys, että koulut korostuvat tartunnanlähteinä kun nuoret ja aikuiset alkaa olemaan aika laajalti rokotettu?

Mutta ei muuta kuin koulut kiinni. Vai?
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Miksi jotain rajoituksia oltaisiin asettamassa uudelleen, jos meillä on koronapassi? Eikö se juuri siksi sen takia keksitty. Jotenkin ei taas yllätä, että keksitään asia X ja sen kumoaa sitten instanssi Y. Jos ravintolat kerta voi ottaa koronapassilla ihmisiä sisään, niin nytkö se ei sitten käykään, vai mitähän ravintolarajoituksia ollaan kiristämässä?
 
Viimeksi muokattu:

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja onko se yllätys, että koulut korostuvat tartunnanlähteinä kun nuoret ja aikuiset alkaa olemaan aika laajalti rokotettu?

Mutta ei muuta kuin koulut kiinni. Vai?

No sanoisin, että ihan ensimmäisenä voitaisiin lopettaa valehtelu siitä, ettei korona juurikaan tartu kouluissa.

Seuraavaksi voitaisiin miettiä toimenpiteitä koulujen turvallistamiseksi. Maskien käyttö, ilmanvaihto, karanteenit jne. Nythän mennään ihan päinvastaiseen suuntaan eli maskeista luovutaan kouluissa eikä määrätä enää karanteeneja.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Koordinaatioryhmä totesi, että mikäli tehohoidossa olevien potilaiden määrä ylittää 15 potilasta tai vuodeosastohoidossa olevien määrä ylittää 50, tarkoittaa tämä terveydenhuollon kantokyvyn vaarantumista, koska tässä tilanteessa muiden potilaiden hoitoa joudutaan siirtämään.

Jos näin on, niin vaihtoehtoja on oikeastaan vain jokunen:

1. Pistää rajoituksia
2. Priorisoida hoitoa kiireellisyyden mukaan ja kokeilla luovia eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla.
3. Olla antamatta sairaalahoitoa oman valintansa vuoksi rokottamattomille koronapotilaille. Tai varata heille vain tietty kiintiö.

Kohta 3 ei tule kyseeseen, se on ihan selvää. Todennäköisesti mennään kohdalla 2. Ja jos tilanne menee ihan oikeasti veitsenterälle, sitten joudutaan ottamaan kohta 1 käyttöön, vaikka sitä ei halua kukaan.

Pitää muistaa, että vielä on pitkä matka talvea jäljellä. Rokottamattomien epidemia tulee iskemään vielä todella paljon voimakkaammin, kun aikaa kuluu.
 
Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No sanoisin, että ihan ensimmäisenä voitaisiin lopettaa valehtelu siitä, ettei korona juurikaan tartu kouluissa.

Seuraavaksi voitaisiin miettiä toimenpiteitä koulujen turvallistamiseksi. Maskien käyttö, ilmanvaihto, karanteenit jne. Nythän mennään ihan päinvastaiseen suuntaan eli maskeista luovutaan kouluissa eikä määrätä enää karanteeneja.
Sanoisin, että päinvastoin. Alle 12-vuotiaita ei pitäisi enää määrätä karanteeniin ollenkaan. Antaa lasten sairastaa ja hankkia siten immuniteettia. Muuten tämä vaan pitkittyy, kun taas ollaan karanteenissa ja kohta se pöpö taas tulee uudestaan ja ollaan taas karanteenissa, kun edellisellä kerralla se ei tarttunutkaan kehenkään. Ja sama rumba toistuu ja toistuu.
 
No tämähän se suomalainen linja on. Muualla johtopäätökset ja toimenpiteet ovat vaan ihan erilaisia. Ne tartunnat kun eivät jää vain niihin lapsiin vaan leviävät eteenpäin. Sen takia tässä nyt sairaalatkin alkavat olemaan kusessa. Jokaisella on toki täysi vapaus luottaa enemmän suomalaisten linjaan ja johtopäätöksiin. Itse en kuulu niihin.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
No tämähän se suomalainen linja on. Muualla johtopäätökset ja toimenpiteet ovat vaan ihan erilaisia. Ne tartunnat kun eivät jää vain niihin lapsiin vaan leviävät eteenpäin. Sen takia tässä nyt sairaalatkin alkavat olemaan kusessa. Jokaisella on toki täysi vapaus luottaa enemmän suomalaisten linjaan ja johtopäätöksiin. Itse en kuulu niihin.
Sairaalat ovat kusessa siksi, että porukka ei rokottaudu, ei siksi, että lapset jotenkin supertehokkaasti välittäisivät tautia eteenpäin. Mutta hauska nähdä sinunkin taas aktivoituneen täällä, meni ilmeisesti jonkin aikaa kerätä uutta matskua kasaan.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No sanoisin, että ihan ensimmäisenä voitaisiin lopettaa valehtelu siitä, ettei korona juurikaan tartu kouluissa.

Seuraavaksi voitaisiin miettiä toimenpiteitä koulujen turvallistamiseksi. Maskien käyttö, ilmanvaihto, karanteenit jne. Nythän mennään ihan päinvastaiseen suuntaan eli maskeista luovutaan kouluissa eikä määrätä enää karanteeneja.

Itse tiedän tapauksen, jossa erään ala-asteen luokalta löytyi koronaa. Pienten nuhaoireiden takia koronatestiin viedyltä oppilaalta löytyi tartunta, jonka jälkeen altistuneista ainakin suuri osa meni testeihin. Luokalta löytyi näiden testien perusteella 7 tartuntaa. Kenelläkään muulla kuin tällä lieväoireisella ei ollut mitään oireita eikä näistä aiheutunut yhtään tiedossa olevaa jatkotartuntaa esim. vanhempiin. Vanhemmat olivat yhteydessä luokan wa- ryhmän kautta, jossa ajatuksia vaihdettiin.

Tämä yhden sinänsä vähämerkityksisen esimerkin avulla yritän sanoa, että uskoisin koronan levinneen kouluissa jo paljon enemmän mitä meistä kukaan oikein ymmärtääkään.

Lisäksi ainoa keino tämän estämiseksi tai vähentämiseksi olisi rokotusten ulottaminen myös ala-asteikäisiin ja laittaa siihen asti kaikki koulut kiinni. Tällöin toki myös harrastukset mielellään kokonaan myös jäihin sekä vapaa-ajan tapaamisiin jokin vahva suositus ettei nähtäisi kuin esim. 1-2 kaveria.

Kaikki höpötykset maskeista ja ilmanvaihtojen tehostamisista koronan leviämisen estämiseksi ovat aivan täyttä utopiaa kun puhutaan tuon ikäisistä lapsista. Karanteenit ovat käsittääkseni edelleen ainakin toistaiseksi käytössä.

Tällä hetkellä kun halukkaat ovat saaneet rokotteet, on mielestäni ainoa tie pois tästä paskasta antaa taudin kulkea väestön läpi.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Pitää muistaa, että vielä on pitkä matka talvea jäljellä. Rokottamattomien epidemia tulee iskemään vielä todella paljon voimakkaammin, kun aikaa kuluu.
Ja rokotetut kärsii, kun rajoituksilla mennään kolmatta talvea. Kerrotko oman näkemyksesi, että mitä roolia koronapassi tässä näyttelee? Helsingissä vielä tällä hetkellä kun viestiä kirjoitan saadaan anniskella keskiyöhön ja kiska menee kiinni klo 01. Ja nyt viikonloppuna sitten saisi passin omaaville pitää baaria auki 05:een. Meinataankohan:

a) Helsingin rajoitukset pitää ennallaan (pilkku 00, passilla 04) mutta kiristää muualla Uudellamaalla passittomien anniskelua?
b) Kiristää myös Helsingin passitonta anniskelua, sekä puuttua myös passianniskeluun aikaistamalla pikkua?
c) Linjaamalla koko Uudenmaan yhtenäiset rajoitukset (pilkku 23, tai jopa aiemmin) ja kehottamalla ihmisiä deletoimaan koronapassinsa kännyköistään turhana?
 
Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sairaalat ovat kusessa siksi, että porukka ei rokottaudu, ei siksi, että lapset jotenkin supertehokkaasti välittäisivät tautia eteenpäin. Mutta hauska nähdä sinunkin taas aktivoituneen täällä, meni ilmeisesti jonkin aikaa kerätä uutta matskua kasaan.
En jaksa täällä jatkuvasti vääntää niin kuin jotkut tekevät. Poterot on kaivettu ja suurimmalla osalla mielipiteet ei vaihdu, tulee sitten mitä uutta tietoa tahansa maailmalta. Hairahduin nyt laittamaan nuo muutamat linkit kun ajattelin joitakuita kiinnostavan. Ei sen kummempaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja rokotetut kärsii, kun rajoituksilla mennään kolmatta talvea. Kerrotko oman näkemyksesi, että mitä roolia koronapassi tässä näyttelee?

Oma mielipiteeni on, että koronapassin ainoa tehtävä on tehdä rokottamattomien elämä niin hankalaksi, että he menisivät ottamaan rokotteita.

Ja tuohan on ainoa keino, jolla tuo rokottamattomien aalto saadaan pienemmäksi, ja sen vaikutukset meidän kaikkien elämään vähäisemmiksi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
3. Olla antamatta sairaalahoitoa oman valintansa vuoksi rokottamattomille koronapotilaille. Tai varata heille vain tietty kiintiö.

Jonkinlaista "omavastuuta" voisi harkita rokotteesta kieltäytyneille, mitä tulee heidän sairaanhoitokulujensa kattamiseen. ~Viidensadan euron lasku sairaalassa vietetystä vuorokaudesta voisi hyvin saada rokotusastetta ylöspäin niissä, jotka eivät niin innokkaita klubittajia ole tai halua ulkomaanreissulle.

Tietysti pahimmassa tapauksessa tämä voisi johtaa siihen, ettei joku vakavastikaan sairastunut hakeutuisi hoidon piiriin tai hakeutuisi sinne liian myöhään, mutta silloin voi syyttää vain itseään.
 
Oadie

Jäsen
Seuraavaksi voitaisiin miettiä toimenpiteitä koulujen turvallistamiseksi. Maskien käyttö, ilmanvaihto, karanteenit jne. Nythän mennään ihan päinvastaiseen suuntaan eli maskeista luovutaan kouluissa eikä määrätä enää karanteeneja.
Täytyy kyllä kehaista kerrankin päättäjiä, että tässä asiassa on pidetty pää kylmänä. Muutamaa hairahdusta lukuunottamatta lasten on annettu käydä koulua normisti. Se että tässä vaiheessa aletaan vaatia pikku muksuille rättejä naamaan on kyllä absurdia. Toki edelleen täysin koronan vallassa elävät etsivät vaikka vauvoista tartunnan lähteet.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No tämähän se suomalainen linja on. Muualla johtopäätökset ja toimenpiteet ovat vaan ihan erilaisia. Ne tartunnat kun eivät jää vain niihin lapsiin vaan leviävät eteenpäin.

Älä nyt lähde pois vaan perustele hieman. Tämäkin on mielenkiintoinen väite.

Missä muualla siis johtopäätökset ja toimenpiteet ovat täysin erilaisia kuin Suomessa? Annatko esimerkkejä?

Millä perusteella uskot, että lapset levittävät tautia varsinkin rokotettuihin aikuisiin? Missä määrin tätä tapahtuu? Avaa vähän ja mielellään esimerkkien avulla.

Muuten tämä oli kuin huuto tuuleen ja nähdään ihmeellisenä pikapyrähdyksenä huonojen perustelujen siivittämänä. Se olisi sääli.
 
Mölnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja rokotetut kärsii, kun rajoituksilla mennään kolmatta talvea. Kerrotko oman näkemyksesi, että mitä roolia koronapassi tässä näyttelee? Helsingissä vielä tällä hetkellä kun viestiä kirjoitan saadaan anniskella keskiyöhön ja kiska menee kiinni klo 01. Ja nyt viikonloppuna sitten saisi passin omaaville pitää baaria auki 05:een. Meinataankohan:

a) Helsingin rajoitukset pitää ennallaan (pilkku 00, passilla 04) mutta kiristää muualla Uudellamaalla passittomien anniskelua?
b) Kiristää myös Helsingin passitonta anniskelua, sekä puuttua myös passianniskeluun aikaistamalla pikkua?
c) Linjaamalla koko Uudenmaan yhtenäiset rajoitukset (pilkku 23, tai jopa aiemmin) ja kehottamalla ihmisiä deletoimaan koronapassinsa kännyköistään turhana?

Koronapassihan nimenomaan tarkoittaa, että sitä asiakkailta vaatimalla voidaan välttää kaikki* aukiolo- ja paikkamäärärajoitukset. Eli kohtaan b) ja c) voi vastata, että mahdollisilla rajoituksilla ei ole merkitystä, jos ravintolalla on koronapassi käytössä.

* toki jos tulee tositositosipaha tilanne, niin valtioneuvosto voi asetuksella säätää, että koronapassikaan ei auta rajoituksiin.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Sen kun näkisi. Voidaan jäädä seuraamaan muuttuuko suomalaisten asiantuntijoiden kanta nyt.
Taisi mennä pointti hieman ohi. Eihän suomalainen asiantuntija voi tehdä johtopäätöksiä mistään Harvardin tutkimuksesta ennen kuin kuin se tutkimus on tehty. Ja kuten ihan itse kirjoitit näitä tutkimuksia on alkanut ilmestyä vasta viime aikoina.
 
Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Älä nyt lähde pois vaan perustele hieman. Tämäkin on mielenkiintoinen väite.

Missä muualla siis johtopäätökset ja toimenpiteet ovat täysin erilaisia kuin Suomessa? Annatko esimerkkejä?

Millä perusteella uskot, että lapset levittävät tautia varsinkin rokotettuihin aikuisiin? Missä määrin tätä tapahtuu? Avaa vähän ja mielellään esimerkkien avulla.

Muuten tämä oli kuin huuto tuuleen ja nähdään ihmeellisenä pikapyrähdyksenä huonojen perustelujen siivittämänä. Se olisi sääli.

No lue nyt ensin nuo tutkimukset ja niiden johtopäätökset. Näiden kommenttien perusteella et ole lukenut. Vaikea keskustella aiheesta jollet ole siihen perehtynyt.

Ja totta kai lapset levittävät tautia rokotettuihinkin aikuisiin. He eivät vaan saa keskimäärin läheskään yhtä vakavia oireita kuin rokottamattomat. Ikävämpää on se, että lasten(kin) kautta korona löytää rokottamattomat henkilöt ja se näkyy sitten meidän sairaaloissa (ja ruumishuoneilla).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös