Tämä menee ihan jankkaamiseksi taas, mutta kerrataan. Koronapassi ie. todistus siitä, että on tehnyt voitavansa taudin leviämisen ehkäisemiseksi ei olisi tarpeellinen, jos:
A) rokotekattavuus olisi riittävä, tällä hetkellä asiasta päättävien tahojen mielestä 80% yli 12-vuotiaista, tai
B) terveudenhuollon kantokyky olisi koronakriisin aikana kasvatettu sellaiseksi, ettei taudin vapaampi leviäminen enää ylikuormita esimerkiksi tehohoitopaikkoja, joita tarvitaan myös muiden, kuin rokottamattomien koronapotilaiden käyttöön, tai
C) jatketaan rajoitusten voimassaoloa, niin ettei kukaan pääse nauttimaan tapahtumista, kulttuurista tai yleisötapahtumista, koska se on tasa-arvoista, samalla tuhoten kohtalaisen suuren kansanosan elinkeino, tai
D) ei välitetä lainkaan taudin leviämisestä ja sen aiheuttamista ongelmista, avataan yhteiskunta täysin.
Näistä skenaarioista D olisi luonnollisesti se tavoite, mutta koska kohta A ja B eivät toteudu ja kohdasta C ollaan onneksi luopumassa, joudutaan turvautumaan pienimmän haitan reittiin.