Alkuun
Itse aloin seurata COVID-19 epidemian leviämistä ulkomaalaisista medioista tammikuun lopulla. Melko pian oli selvää, ettei kyseessä ole mikään harmiton nuhakuume. Helmikuun alussa taisin tehdä ensimmäiset varautumistoimenpiteet epidemian laajenemisen varalta. Pikkuhiljaa kaikki elintärkeä sekä välttämätön on kertynyt varastoon, ja riittää useammaksi kuukaudeksi (1). Nyt voin rauhallisesti seurailla etätöitä tehden miten pandemia leviää maailmalla.
Kiina
Alkuun Kiina viivytteli epidemian tunnustamisessa, mutta pian siellä havahduttiin ongelman vakavuuteen. Maan voimakas keskushallinto sai aikaan rajuja, mutta tarpeellisia toimenpiteitä ennätystahtiin.
Kiinassa tammi-helmikuussa:
- asetettiin miljoonia ihmisiä karanteeniin.
- rakennettiin useita sairaaloita tartunnan saaneiden hoitamiseksi
- rajoitettiin rankasti ihmisten liikkumista maan sisällä
- rajoitettiin rankasti ihmisten matkustelua
- epidemia-alueilla suljettiin kouluja, museoita ja muita ei välttämättömiä laitoksia
- teollisuutta ajettiin alas
Wuhanin maakunnassa toimenpiteet vaikuttavat nyt purreen. Uusien tartuntojen määrä on ollut jo pidempään alle sadan (viime ajat alle kahdenkymmenen). Virallisten tilastojen mukaan kuolleita on vajaa 4000. Internetin välityksellä nämä uutiset ovat olleet kaikkien saatavilla jo parin kuukauden ajan. Ottaen huomioon ihmisarvon Kiinassa, on ollut täysin selvää maalaisjärjellä varustetulle maallikolle, ettei kyseessä ole mikään mitätön vitsaus.
Etelä-Korea ja Iran
Ihmisten liikkuvuus ja kaupankäynti on nykymaailmassa globaalia. Selvää oli alusta asti, että virus tulee leviämään myös Wuhanin ja Kiinan ulkopuolelle. Etelä-Korea ja Iran ovat molemmat tiiviissä kauppasuhteessa ja kanssakäymisessä Kiinan kanssa, joten epidemioiden puhkeaminen kyseisissä valtioissa ei ollut yllättävää.
Mielenkiintoisesti molempien maiden epidemian leviämiseen on vaikuttanut suurelta osin uskonnollisuus.
Etelä-Koreassa tauti levisi kulovalkean tavoin uskonnollisen kultin toimesta. Iranissa epidemian pahenemista vauhditti puolestaan massavaellukset
pyhille paikoille (jossa ihmiset pahimmillaan nuolivat kiviä ja reliikkejä, joilla uskoivat olevan parantavia vaikutuksia).
Etelä-Koreassa pidettiin matalaa kynnystä oirehtivien ihmisten testauksessa. Tähän mennessä jo yli 200 000 ihmistä on testattu. Epidemia-alueilla suljettiin kouluja, sotilastukikohtia ja muita vastaavia laitoksia. Myös matkustusta alettiin rajoittamaan aikaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä Etelä-Korea näyttää toistaiseksi saaneen
epidemian hallintaan, ja noin 10 000 tautiin sairastuneesta alle 100 on kuollut.
Samaan aikaan Iranissa valtiojohto kiisti epidemian olemassaolon maassa. Materiaali oli soveliasta Kummeli -hupailuun, kun maan
varaterveysministeri vähätteli suorassa lähetyksessä hikoillen ja yskien epidemiaa. Seuraavana päivänä hän jo twiittailikin vuoteenomana, että oli sairastunut virukseen. Tauti on lakaissut maan korkeinta johtoakin jo yli tusinan henkilön verran ruumissäkkeihin. Maassa on tällä hetkellä pulaa sekä terveydenhuollon henkilökunnasta että tarvikkeista. Virallisten lukujen mukaan maassa on lähes 20 000 tautitapausta ja yli 1000 kuollutta. Oikeat luvut lienevät selvästi korkeammat.
Suomi
Suomi sai ensimmäisen maistiaisen
taudista kiinalaisen turistin mukana tammikuun lopulla. Pari viikkoa tautitapauksia alkoi ilmetä enenevissä määrin Pohjois-Italiassa. Pian tautitapauksia alkoi ilmetä myös rajan pohjoispuolella, Itävallassa. Kyseiset maat ovat olleet suomalaisten laskettelijoiden suosiossa, varsinkin hiihtolomakaudella. Ei tarvinnut olla suuri ennustaja, että ymmärsi taudin pian rantautuvan myös Suomeen matkailijoiden mukana.
Kauaa ei tarvinnut odotella.
Parin viikon ajan ensimmäisestä suomalaisella todettusta tartunnasta matkailu jatkui normaalisti. Matkailua ei rajoitettu, palaajia ei testattu eikä oirehtelevia asetettu karanteeniin. Taudin annettiin levitä vapaasti, ja päätettiin vain seurata tartuntaketjuja. Kauaa sitä ei tarvinnu tehdä, sillä tapausten
eksponentiaalinen kasvu teki siitä mahdotonta. Tällä hetkellä Suomi seuraa Ruotsin ja Norjan kannoilla tautitapauksissa. Virallisesti Suomessa on alle 400 todettua tapausta. Totuus on kuitenkin toinen, sillä
oirehtelevia henkilöitä ei enää testata muuta kuin poikkeustapauksissa.
Hallitus ja THL
Itse en ole ollut tyytyväinen, miten Suomen hallitus ja THL ovat a) varautuneet, b) tiedottaneet ja c) reagoineet koronaviruksen leviämiseen maailmalla. Suomen hallitus on ollut täysin kykenemätön tekemään päätöksiä kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Hallitus on Marinin johdolla aktiivisesti piiloutunut THL:n asiantuntijoiden taakse.
THL on muun muassa:
-
vähätellyt riskiä koronaviruksen leviämistä Suomeen
-
näyttänyt live-lähetyksessä huonoa esimerkkiä miten oireisena tulisi käyttäytyä
- verrannut koronavirusta tavalliseen kausi-influenssaan
Marin ei ole ymmärtänyt, että eduskunta tekee Suomessa päätökset. Ei THL:n selvästi harhainen johto. Marinin on turha piiloutua kyseisten asiantuntijoiden taakse, koska parempi tieto on ollut vapaasti kaikkien saatavilla jo pitkään. Marinin johdolla hallitus viivytteli koronaviruksen vastaisia toimia aivan liian pitkään.
Mikäli eduskunnan päätöksellä matkailua epidemia-alueille olisi rajoitettu 2-3 viikkoa aiemmin, ei Suomessa olisi todennäköisesti minkäänlaista epidemiaa menossa. Samaan aikaan hallitus olisi voinut linjata muun muassa koulujen sulkemisesta ja muista järeistä toimenpiteistä.
Jälkiviisaus on helppoa?
Mikään ei ole helpompaa kuin olla jälkiviisas. Koronaviruksen tapauksessa se näyttää olleen kuitenkin ylivoimaista Marinin johtamalle hallitukselle. Kiina ja Etelä-Korea näyttivät mallia, mikä toimii. Iran ja myöhemmin Italia puolestaan mikä ei toimi. Marin ja THL:n viranomaiset kuitenkin päättivät nakata aivonsa narikkaan ja altistaa vähintään kymmenet tuhannet suomalaiset - todennäköisesti sadat tuhanet - koronaviruksen rottakokeeseen. Vahvat selviävät?
Pahinta on, ettei hallituksen vetämän ihmiskokeen seurauksista ei ole mitään takeita. Terveydenhuollon kapasiteetti Italiassa on ylikuormittunut, ja viimeisten lukujen mukaan ihmisiä kuolee 300-500 välillä päivittäin. Japanista on raportoitu, että
koronavirus voi tarttua uudestaan jo parantuneeseen henkilöön. Koronaviruksen
raportoidaan myös aiheutaneen pysyviä keuhkovaurioita, joita myös
asiantuntijat pitävät todennäköisinä.
Mikään ei myöskään takaa, etteikö koronavirus voisi muuntua nykyistä vaarallisemmaksi. Tämä tapahtui espanjantaudin kohdalla, jonka muuntautunut toinen aalto iski erityisen raskaasti nuoriin ja hyväkuntoisiin ihmisiin. Tuolloin tautiin kuoli 30 - 100 miljoonaa ihmistä. Halutaako Suomen hallitus todella käyttää kansalaisiaan myös tässä tapauksessa koerottinaan?
1) WC-paperia ei ole kuin yksi perhepakkaus