Tämä on kyllä muutenkin sellainen asia, joka itseänikin on suoraan sanottuna v*tuttanut tämän 1,5v aikana. Ihmiset kenellä ei ole lapsia tai ihmiset kenellä on lapsi, joka liikkuu missä tahansa (näitä on oikeasti nykyään erittäin maltillinen määrä), kertoo että yksin ja ulkona tai yksin ja kotona tai vanhempien kanssa ulkona voi tehdä sitä ja tätä. Ei haittaa mitään.
Hyvin huomaa, että nämä ihmiset eivät ole millään tavalla tekemisissä nykyajan lasten / nuorten kanssa. He elävät edelleen 70-80-lukua, jossa urheilu ja liikunta oli kaikkien saatavilla ja nuoret liikkuivat oikeasti luonnostaan. Kyllä, itselläni on sen verran nuori lapsi, että nämä asiat eivät häntä vielä koske, mutta viimeiset 7 vuotta 10-18v lasten urheiluseurassa työntekijänä ollessa tämä tilanne on tullut harvinaisen selväksi. Suurin osa lapsista innostuu vain siitä omasta lajista ja korostan ihan oikeasti vain siitä mikä heidän mielestään on kivaa. Voidaan puhua, että iso osa lapsista ei rakasta urheilua ja liikuntaa. He rakastavat jääkiekkoa, koripalloa, jalkapalloa, salibandyä, judoa, karatea, telinevoimistelua, taitoluistelua jne. Osa liikkuu valtavasti, mutta kaikki liikkuminen keskittyy vain siihen omaan lajiin. Niin kyllä, tilanne on oikeasti melko akuutti. Tilanne olisi akuutti ilman koronaakin. Ja jos joku AVI:n johtaja sanoo, että ”ei me mitään kielletä, pitää vaan turvaväleistä huolen, niin harrastukset jatkuu ihan normaalisti” - ei ymmärrä sitten yhtään mitään tästä tilanteesta. Otetaan vaikka 8 vuotiaiden koripallo joukkue. Miten heille selitetään tai miten heidän kanssaan kuvittelette, että turvavälit säilyvät? Ei säily. Tässä on nyt muutenkin talvijoukkuelajien suhteen vedetty yksilö- / taitopainotteista harjoittelua ihan muutama viikko 1,5v aikana. Nyt pelien pitäisi vihdoin taas alkaa, joten eihän se mitään haittaa jos nyt ”vain” kolmeksi viikoksi määrätään taas turvaväli harjoittelu. Voitte harjoitella yksilö ja taitoharjoittelua tämän lyhyen ajanjakson. Herran jestas mitä touhua.
Itselläni on kaksi melko pientä lasta, joilla ei ole vielä harrastuksia, tai toinen kokeili futista ja se ei ollut yhtään sen juttu. Harrastusta etsitään vielä.
Itsestäni sen verran, että valmensin salibandyjunnuja n. 8 kauden verran 2000-luvun alussa ja olen tehnyt viimeiset 12 vuotta töitä nuorten parissa.
Totta on se, että lapset liikkuu aivan eri tavalla vähän kuin 80- tai 90-luvulla, aikaisemmista vuosikymmenistä puhumattakaan. Harrastusmahdollisuuksia ja kynnys niihin osallistumiseen on kuitenkin matalampana kuin koskaan, erikoistuneita urheiluseuroja on joka lajiin ja joka pitäjässä. Käytännössä siis lapsella ja nuorella on valinnanvaraa lähes loputtomiin, mutta tuntuu siltä, että nuorista tulee harrastajina lajivalintansa tehneitä todella aikaisin ja lajien sisällä sitten yritetään saada toiminta mahdollisimman laadukkaaksi, jotta lajin kansallinen huippu olisi mahdollisimman hyvätasoinen.
Se tarkoittaa nyt vaikkapa jalkapallossa sitä, että jos ajatellaan veikkausliigan ja ulkomaalaisten sarjojen ammatikseen pelaavat pelaajat suomesta, niin meillä on maksimissaan 250 jalkapalloilijaa huipulla ja harrastajia on yli 130 000. Käytännössä siis voidaan ajatella, että 130 000 ihmistä harrastaa jalkapalloa siten, että sen vaikutus on lähinnä kansanterveydellinen, joskin samaan aikaan se luo kilpailullisen pohjan, mistä huippupelaajat nousee.
Ongelma on siinä, että noista 130 000 pelaajan rahoista kilpaillaan vainoharhaisesti ja pelaajia ohjataan lajivalintaan todella aikaisessa vaiheessa. Se tekee nuorista liikkujina yksipuolisempia jo nuorena, sekä aiheuttaa sitä että seuran toiminnasta ollaan riippuvaisia harrastajana. Jos seuran toiminta loppuu, loppuu harrastaminen, jos ikäluokan joukkue loppuu, loppuu harrastaminen, jos perustetaan kilparyhmä, liikunnan ilosta harrastajien harrastus loppuu jne.
Koronarajoitukset on nyt yksi tapa siihen, että harrastustoiminta loppuu ja nyt peukaloita pyörittää hirveä määrä erikoistuneita harrastajalapsia ja niiden vanhempia, jotka ei oikein tiedä mitä tehdä.
Se ongelma on tietysti se koronarajoitus, mutta taustalla on iso ongelma siinä, miten lasten ja nuorten harrastustoiminnassa osattaisiin ottaa huomioon se, että kansallisen huipun ulkopuolelle jää aina 99.99% harrastajista ja seuratoimimman pitäisi olla etupäässä näitä varten.
Sitten on tietysti puhelimet ja tabletit, mutta niin oli tietokoneet ja pelikonsolit, amiga ja commodore 64, televisio, radio, sarjakuvat ja viihteelliset kirjat jne. Kaikki mikä uhkaa tehdä nuorisosta velliperseitä.
/img-s3.ilcdn.fi/43ed4682e5d3b34c80b7af853a2636d4ac17c0adef9e2833fdae8bd6f2fc7137.jpg)
www.iltalehti.fi
