Aiheutin tänään pahennusta jätehuoneessa.
Olin viemässä roskia ja huomasin rappukäytävässä, että joku oli menossa roskiksille myös. Päätin antaa etumatkaa ja jäin käytävään odottelemaan hetkeksi. Ulkona en henkilöä enää nähnyt ja oletin, että hän oli heittänyt roskansa jo ja lähtenyt jonnekin, kun hänellä näytti olevan vain hieman pahviroskaa. Menin sitten jätehuoneelle ja avasin oven. Henkilö olikin vielä huoneessa ja huomasin, että hän oli vanhempi rouva. Tervehdin ja menin toiseen nurkkaan laittamaan roskia. Tää mummeli oli ihan kauhusta kankeana ja perääntyi seinää vasten toiseen päähän huonetta kuin joku nurkkaan ahdistettu eläin. Sieltä hän tuijotteli minua hiljaa silmät pyöreinä, kunnes tajusi että olen mahdollisimman kaukana ovesta ja luikki ulos ja huikkasi "mieluiten tänne vaan yksi kerrallaan" perus haista vittu -äänensävyllä, Kun lähdin jätehuoneesta ja menin avaamaan rappukäytävän ovea, niin tämä rouva pälyili minua 50 metrin päästä viereisestä puistosta ja tunsin paheksuvan katseen.
Voi hyvä tavaton, kun oltiin viisi sekuntia saman huoneen eri päissä ja väliä ainakin se 5-6 metriä. Olisiko pitänyt koputtaa, että onko siellä huoneessa sisällä ketään? Jätehuoneen ovessa ei ole mitään ikkunaa, mistä voisin katsoa ensiksi sisään. Lisäksi se huone avautuu vasemmalle eikä ovelta edes näe sinne nurkkaan, missä mummo sattui olemaan. Olin varmasti myös pelottavan näköinen, kun minulla oli nahkatakki ja löysät kotihousut. Juuri semmoinen sääntöjä rikkova nuorisohuligaani. No odotan nyt innolla, että milloin ilmoitustaululle ilmestyy "Roskahuoneen käyttöetiketti korona-aikana".
Onko kenelläkään muilla vastaavanlaisia kokemuksia?