Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 262 701
  • 81 150

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tässä ketjussa on jotenkin hämmentävästi vallinnut näkökulma, että hallitus haluaa sulkea kuntosalit vain kurittaakseen yrittäjiä / kiusatakseen ihmisiä. Kyllä siinä on takana ihan terveyspuolen asiantuntijoiden suositukset, todennäköisesti vielä painavat sellaiset, kun asiaa on kuitenkin viety eteenpäin sen verran painokkaasti. Aina voidaan tietysti väitellä siitä, onko näiden asiantuntijoiden arvio realistinen tai oikeudenmukainen, mutta hallituksen on näissä tilanteissa parempi aina katsoa kuin katua, varsinkin pitkää juoksua ajatellen.

Voisin kyllä kuvitella, että terveyspuolen asiantuntijat ovat samaten vahvasti suositelleet esimerkiksi rajoille pakollista koronatestausta, mutta jostain kumman syystä siihen ei olla niin painokkaasti lähdetty kuin tähän kuntosalien ajojahtiin.

Mistä se sitten taas kertoo, en tiedä.

Pakolliset rajatestaukset kun olisivat ilmeisesti jo nykyisellä lainsäädännöllä aika pitkälle mahdollisia. Ainakin oikeusoppineiden mukaan.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Tässä ketjussa on jotenkin hämmentävästi vallinnut näkökulma, että hallitus haluaa sulkea kuntosalit vain kurittaakseen yrittäjiä / kiusatakseen ihmisiä.
Tämä ei tosiaan ole tässä keskusteluketjussa mitenkään harvinainen näkökulma. Myös hallituksen silkkaa vihaa yrittäjiä ja vaikka lapsiakin kohtaan on esitetty vakavalla naamalla rajoitusten perimmäiseksi syyksi. Kuntosaliasiassa on vedetty monasti esiin myös Kristan vähemmän urheilullinen ulkoinen olemus ja sitä kautta taas tuotu esiin hänen ilmeinen katkeruus hyvinvoinnistaan huolta pitäviä ihmisiä kohtaan ja siis suora halu estää heidän kuntoilunsa tyyliin "ku en mäkään tee mitään, niin ei kukaan muukaan".

On tää.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Tämä ei tosiaan ole tässä keskusteluketjussa mitenkään harvinainen näkökulma. Myös hallituksen silkkaa vihaa yrittäjiä ja vaikka lapsiakin kohtaan on esitetty vakavalla naamalla rajoitusten perimmäiseksi syyksi. Kuntosaliasiassa on vedetty monasti esiin myös Kristan vähemmän urheilullinen ulkoinen olemus ja sitä kautta taas tuotu esiin hänen ilmeinen katkeruus hyvinvoinnistaan huolta pitäviä ihmisiä kohtaan ja siis suora halu estää heidän kuntoilunsa tyyliin "ku en mäkään tee mitään, niin ei kukaan muukaan".

On tää.
Samaa mieltä. Pari viikkoa sitten meinasi koko ketju mennä lukukelvottomaksi, kun mentiin niin pahasti henkilökohtaisuuksiin - enkä tarkoita niinkään palstan nimimerkkeihin kohdistunutta henkilökohtaisuutta, vaan tätä "kiuruläskipaskakiero" tai "huulipunatyttövassariviherpiipero" heittelyä. Minusta se on äärimmäisen ala-arvoista ja vyön alle lyömistä ihan missä tahansa keskustelussa (täälläkin, vaikka tuskin hallitus näitä lukee) - niitä ainoita asioita, jonka pohjalta teen hyvinkin nopean arvion ihmisestä ja vaikka itse mielipide olisi kuinka hyvin perusteltu, henkilöön menevä arvostelu vesittää sen. Minusta tällaisten ihmisten käytös on hyvin vastenmielistä. Eikö taidot riitä muuhun kuin henkilökohtaisuuksiin?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Noin karrikoidusti näihin rajoituksiin suhtaudun itse sillä tavalla, että pakko on tehdä, kun tekemättäkään ei voi jättää. Ja tämä tulee nyt siis ihmiseltä, joka on jostain viime toukokuusta lähtien peräänkuuluttanut tuon suhteellisuudentajun perään, kun on tuntunut, että joiltain ihmisiltä on lähtenyt täysin järki päästä tämän viruksen kanssa. Mutta kyllä sen suhteellisuudentajun on toimittava allekirjoittaneella myös sitten toiseen suuntaan.

Yksityiskohdista voidaan olla sitten montaa mieltä, mutta pääsääntöisesti ymmärrän nämä rajoitukset. En sitä, että yksityisen kansalaisen käsidesin, turvavälin tai maskin käytön perään kytätään tuolla turuilla ja toreilla, mutta näin isossa kuvassa kyllä ymmärrän sen, että näitä toimia on vaan nyt tehtävä. Vaihtoehto, eli tekemättä jättäminen kuitenkin olisi sitten paljon pahempi.

Paljonhan täällä on turhautumista esiintynyt, joka toisaalta on ymmärrettävää, mutta olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että paljon tuo valittaminen on kääntynyt jo siihen, että valitetaan vain valittamisen vuoksi. Aika pölhöksi tuo vinkuminen on jo palstalla pahimmillaan mennyt.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Voisin kyllä kuvitella, että terveyspuolen asiantuntijat ovat samaten vahvasti suositelleet esimerkiksi rajoille pakollista koronatestausta, mutta jostain kumman syystä siihen ei olla niin painokkaasti lähdetty kuin tähän kuntosalien ajojahtiin.

Mistä se sitten taas kertoo, en tiedä.

Pakolliset rajatestaukset kun olisivat ilmeisesti jo nykyisellä lainsäädännöllä aika pitkälle mahdollisia. Ainakin oikeusoppineiden mukaan.
Olisikohan tuo rajojen sulkeminen taloudellisesti kalliimpaa? Ja ajatellaanko liikkumisen rajoittamisen olevan myös rajumpi toimi perusoikeuksia vastaan kuin salin käytön rajoittaminen?

E: Ja minun mielestä, vajaavaisella kokonaiskuvan tietämyksellä, rajat pitäisi ehdottomasti laittaa kiinni!
 
Suosikkijoukkue
IFK
Täällä hämmentää monet asiat. Minua hämmentää se, että miksi koronan leviämisen estäminen on vain hallituksen tehtävä?
Kansalaisilla on ollut yli vuosi aikaa ihan itse tukahduttaa virus ihan omassa päätäntävallassaan olevin keinoin. Mihin kukaan tarvitsee hallitusta niin yksinkertaisessa asiassa, kuin kontaktien vähentäminen? Suurin osa tartunnoista tapahtuu samassa taloudessa, ja seuraavaksi eniten työssä. Kuinka juntti ihmisen täytyy olla, että menee sairaana töihin? Onko kotona tehty kaikki voitava, jotta jatkotartunnoilta vältyttäisiin? Miksi meillä on työnantajia, joiden suhtautuminen koronaan hipoo rikollisuutta? Kannattaako julkisilla matkustaa, kun seassa on limanuljaskoja, joille toisten terveys on paskapaperia vähempiarvoinen asia?

Mitkä ovat ne keinot, joilla saadaan tahallinen levittäminen kuriin? Pitäisikö jokaisen positiivisen testituloksen saaneen naama, nimi, ja yhteystiedot julkaista lehdessä, jotta muut osaavat välttää heidän seuraansa, ja voivat varjella omaa terveyttään? Yritykset voisivat hyvin velvoittaa jokaisen palvelujaan käyttävän pakolliseen testiin ilman mitään lakimuutoksia. Jos haluat mennä ruokakauppaan, niin testiin ensin. Sama huoltoasemilla, paareissa, kuntosaleilla, kouluissa. Pakko ei tietenkään ole, mutta jos ei huvita testi, niin ei aukea ovikaan. Kukin saa ihan itse valita. On turha vinkua rajojen vuotamisesta, jos pato omilla kotikulmilla on romahtanut. On järjetöntä resurssien- ja ajan hukkaamista koittaa tilkitä puroja, kun koski ryöppyää valloillaan. Ja sen kosken taltuttamiseen meillä on keinot ihan omissa käsissä, omassa päätäntävallassa. Nyt hallitusta huudetaan apuun, kun itse ei kontaktien välttämisestä omatoimisesti selvitä.
Säälittävää.
Kansa vs. hallitus.
Koulu- ja lätkätappelu mittarilla aika epistä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse tein syksyllä sen päätöksen, että sali saa jäädä ja hommasin kotiin kahvakuulat.

Syy tähän oli se, että huomasin että salilla touhu meni jo siinä vaiheessa niin epävarmaksi, että en pitänyt sitä enää turvallisena. Tässä muutama huomio:

-Asiakasmäärät kasvoivat syksyn mittaan, uskon että moni joukkuelajin harrastaja joutui vaihtamaan salille.
-Treenaamassa käytiin porukalla, etenkin nuoret aikuiset, jotka oli siinä vaiheessa aktiivisin tartuntojen lähde ikäryhmänä. Samoin etnisesti ei suomalaistaustaiset asiakkaat lisääntyi
-Itse treenatessa sai pidettyä turvavälin, ongelmaksi muodostui pukuhuoneet, joissa oli kymmeniä ihmisiä samaan aikaan seurustelemassa
-Oli ohjeistus maskeista ja hygieniasta ei riittänyt, edellä mainittu väki ei maskeja käyttänyt ja laitteita ei pyyhitty. Kaiken huippu oli joku jantteri, joka niisti nenän pukuhuoneessa ja lähti salille pesemättä käsiä.

Salilla käy toki pääsääntöisesti fiksua porukkaa ja treenaaminen on mukavaa, sekä hyödyllistä. Mutta en ihmettele tippaakaan, että nyt kun tilanne pahenee, niin salitartunnat lisääntyy.

Bull Mentula sanoi keväällä jotain tyyliin ”jos se harrastus ei tuota taukoa kestä, niin ei se kovin vakavasti otettava harrastus ole”. Olen tavallaan ihan samaa mieltä, vittumainen juttu, mutta jos oman kunnon kehittäminen kiinnostaa, niin ei se voi olla siitä kiinni että salit on kiinni.

Pitää löytää ne keinot, voi olla jopa niin että parin kuukauden kehonpainotreeni ja lenkkeily näkyy loppukeväällä salilla parantuvilla tuloksilla. Loppujen lopuksi salilla kävijöistä ehkä 5% on niin kovakuntoisia kuin itse luulee, loput pärjää ilman niitä raskaita painoja hetken aikaa.
 
Niin no, Eeva Ruotsalainenhan on tunnettu valehtelija, joka mm. taannoin YLEn aamu-tv:ssä väitti ilme vakavana, että viime vuoden keväällä koronavirustartunnat lisääntyivät viiden viikon ajan sen jälkeen, kun "kaikki" suljettiin. Asiayhteydessä ei puhuttu mitään todetuista tartunnoista ja testikapasiteetin lisääntymisestä. Tällä hän perusteli "ennakoivia" (perusteettomia) sulkutoimia.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täällä hämmentää monet asiat. Minua hämmentää se, että miksi koronan leviämisen estäminen on vain hallituksen tehtävä?
Kansalaisilla on ollut yli vuosi aikaa ihan itse tukahduttaa virus ihan omassa päätäntävallassaan olevin keinoin.

Se ei ole vain hallituksen tehtävä, mutta mikäli valtiovalta ei aseta mitään rajoituksia niin iso osa ihmisistä jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Menee normaalisti töihin, harrastuksiin ja yökerhoihin. Toki osa jää myös kotiin omaan kuplaansa, mutta harmi vaan kun se ei riitä vaan ihmisten toimiessa näin tauti leviää hyvin nopeasti ja laajalle.

Suomen kansalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta itse tukahduttaa virusta omilla toimillaan, koska rajan yli tautia on tullut maahamme runsaasti.

Mihin kukaan tarvitsee hallitusta niin yksinkertaisessa asiassa, kuin kontaktien vähentäminen? Suurin osa tartunnoista tapahtuu samassa taloudessa, ja seuraavaksi eniten työssä. Kuinka juntti ihmisen täytyy olla, että menee sairaana töihin?

Tauti voi ymmärtääkseni tarttua myös oireettomilta, jolloin et tunne itseäsi kipeäksi mennessäsi töihin. Minkäs teet?

Muokkasit ilmeisesti viestistäsi koulut ja julkisen liikenteen pois? Jotain tällaista tässä välissä tapahtui kun viestiisi vastailin. No hyvä, että sait edes ne aivan älyttömimmät jutut sieltä pois, mutta jäihän tuohon vielä nuo pari asiaa alas ammuttaviksi.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Olisikohan tuo rajojen sulkeminen taloudellisesti kalliimpaa? Ja ajatellaanko liikkumisen rajoittamisen olevan myös rajumpi toimi perusoikeuksia vastaan kuin salin käytön rajoittaminen?

E: Ja minun mielestä, vajaavaisella kokonaiskuvan tietämyksellä, rajat pitäisi ehdottomasti laittaa kiinni!

Tässä tapauksessahan rajat eivät olisi olleet kiinni, vaan maahan haluavat olisi ohjattu pakollisiin testeihin. Negalla sisään jne.

Minua itseäni ei salien kiinnioleminen haittaa. Hiihtoa, juoksua ja pyöräilyä voi edelleen treenata, enkä juuri muuta olekaan treenannut viimeisen kahden vuoden aikana. No uintia tietysti, mutta sattuneesta syystä sekin on tauolla. Kerta viikkoon on tullut käytyä salilla. Kaiken pystyn tekemään myös tietenkin kotona kehonpainolla.

Itseäni enemmän rasittaa edelleen epäloogisuudet rajoituksissa. Voisin kuvitella, että jos tautia halutaan saada kuriin, puututtaisiin KAIKKEEN sellaiseen mitkä tautia voi levittää. Tuntuu erityisesti liikunta-alan yrittäjien puolesta hieman epäreilulta, että heidän alansa on nyt nostettu tikunnokkaan tässä epidemian hallinnassa ja samalla maahan virtaa lisää virusta esimerkiksi etelänaapurista.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä tapauksessahan rajat eivät olisi olleet kiinni, vaan maahan haluavat olisi ohjattu pakollisiin testeihin. Negalla sisään jne.

Minua itseäni ei salien kiinnioleminen haittaa. Hiihtoa, juoksua ja pyöräilyä voi edelleen treenata, enkä juuri muuta olekaan treenannut viimeisen kahden vuoden aikana. No uintia tietysti, mutta sattuneesta syystä sekin on tauolla. Kerta viikkoon on tullut käytyä salilla. Kaiken pystyn tekemään myös tietenkin kotona kehonpainolla.

Itseäni enemmän rasittaa edelleen epäloogisuudet rajoituksissa. Voisin kuvitella, että jos tautia halutaan saada kuriin, puututtaisiin KAIKKEEN sellaiseen mitkä tautia voi levittää. Tuntuu erityisesti liikunta-alan yrittäjien puolesta hieman epäreilulta, että heidän alansa on nyt nostettu tikunnokkaan tässä epidemian hallinnassa ja samalla maahan virtaa lisää virusta esimerkiksi etelänaapurista.
No joo, itekin olisin kyl melkeinpä samoilla linjoilla. Tehtäis kaikkemme taudin ehkäisemiseen ja laskun summa nähdään sitten kuitista. Taloutta voidaan sit elvyttää jälkeen päin vaikka velkarahalla. Siltikin ymmärrän myös sen, että päättäjillä mielessä on myös kustannustehokkuus. Itsehän en olisi reilu vuosi sitten uskonut, että mitään näin kallista ja yksilön tekemistä rajoittavaa voitaisiin edes harkita jonkun taudin takia kuin mitä nyt on nähty. Niin raha ensin maailmana olen Suomenkin nähnyt.
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Sitten kun tästä tehdään leffa niin Antti Luusuaniemestä tulee täydellinen Markku Tervahauta.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Monessa työpaikassa ei saa jäädä omalla ilmoituksella kotiin ja sairaslomaa lääkäriltä et saa.

Viittaan kirjoitukseni kohtaan kusipäisitä työnantajista. Sairaan ihmisen pakottaminen töihin on laitonta, ja jos on pieninkin epäily siitä, että sairaalla voi olla korona-tartunta, niin eikö ole itsestään selvää, että testeihin? Nämä ovat juuri niitä omassa harkinnassa olevia toimenpiteitä, joilla koronan leviämistä on helppo rajoittaa. Jos joku kusipäinen työnantaja on oikeasti sitä mieltä, että sairaana on tultava töihin, niin ilmoitus työsuojelupiiriin, ja rikosilmoitus poliisille. Firman nimi nettiin. Eikö oma terveys ole tuon arvoista?
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Monessa työpaikassa ei saa jäädä omalla ilmoituksella kotiin ja sairaslomaa lääkäriltä et saa.
Voi olla varmaan näinkin, mutta jo vuosia olen ihmetellyt heitä jotka kuvittelevat olevansa sankareita, kun tulevat sairaana töihin.

V***u - parhaassa tapauksessa sairustuttavat vaikka 4-5 henkilöä aiheuttaen 15-20 työpäivää sairaslomaa. On siis tosi sankarillista toimintaa ja osa heistä ei edes tajua tätä typeryyttä. Toivottavasti tämä pandemia saa heidätkin valaistumaan asian suhteen, että se pelkkä räkäyskäkin on syy jäädä kotiin.

Valitettavasti ihmisen muisti on lyhyt ja ehkä jo kolmen vuoden päästä Pertti perusinsinööri tulee pärskien töihin työn sankarina.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Täällä hämmentää monet asiat. Minua hämmentää se, että miksi koronan leviämisen estäminen on vain hallituksen tehtävä?
Kansalaisilla on ollut yli vuosi aikaa ihan itse tukahduttaa virus ihan omassa päätäntävallassaan olevin keinoin. Mihin kukaan tarvitsee hallitusta niin yksinkertaisessa asiassa, kuin kontaktien vähentäminen?

Tämä on muuten helvetin hyvä pointti. Kai tässä on taustalla se, että jotkut ihmiset pitävät ainakin melko turvallisena sitä, mitä ei ole valtiovallan taholta erikseen kielletty? Silloin tavallaan ulkoistetaan vastuu itsestä ja muista ylemmille tahoille, joita on sitten hauskaa kritisoida, jos se paska niin sanotusti lävähtää tuulettimeen omalla kohdalla. En sano, että läheskään jokainen on tällainen, mutta ihmettelen välillä sitä, että täälläkin julistetaan kovaan ääneen, kuinka nyt on sitten pakko käydä äkkiä baarissa ja kuntosalilla, kun hallitus kieltää tuon kohta pitkäksi aikaa. Jotenkin minun on vaikea käsittää tällaista ajatusmaailmaa, koska se vain poikkeaa niin paljon omastani. Itselleni on ollut pitkään ihan itsestään selvää, ettei nyt ole mitään järkeä lähteä baariin tai jonnekin, missä porukkaa pyörii enemmän samojen seinien sisällä. En minä ole siihen edes tarvinnut hallitusta, vaan ihan oma maalaisjärki on sanonut niin.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Samaa mieltä tästä. Mutta jos sanot työterveyslääkärille että räkä valuu niin et takuulla saa sairaslomaa ainakaan minun työpaikassa.
Ja olen kuullut tapauksista joissa työnantaja on ohjeistanut työterveyttä ja tai vaihtanut työterveyslääkäriä liiallisista sairauslomien myöntämistä, nämä tapaukset kylläkin 2000-luvun alusta.

Ehkä kuitenkin työnantajan kannattaa laskea, kuinka kannattaa reakoida että saadaan kustannukset kuriin. Jos kustannustehokkain tapa on se joka Rauman telakalla tapahtui, niin sitten ei ehkä kannata tehdä mitään. Eurot varmasti ohjaa toimimaan järkevästi.
 
Suosikkijoukkue
IFK
En minä ole siihen edes tarvinnut hallitusta, vaan ihan oma maalaisjärki on sanonut niin.

Juuri noin. En usko, että Suomesta löytyy yhtään ihmistä, joka ei ole kuullut sitä, kuinka korona leviää, ja miten tartuntaa voi välttää omilla toimilla.


"Ravintolan etualalla iltaa istuvat Jari ja Toini kertovat poikenneensa kauppareissun jälkeen yksille oluille.
– Tämä on itseasiassa ensimmäinen kerta tämän vuoden puolella, Toini kertoo."

Malliesimerkki aivan käsittämättömästä usvasta ihmisten päässä. Voidaan olla ilman ravintoloita, mutta kun niitä aletaan sulkea, niin sitten sinne pitää tunkea. Minkä helvetin takia? Minkä vuoksi ihmiset ovat ulkoistaneet kaiken vastuun hallitukselle? Onko todellakin niin, että kansa on muuttunut marioneteiksi, joiden ei tarvitse olla missään vastuussa omista teoistaan? Päättä itse mistään omista toimistaan? Käsittämätöntä.

"Ihmettelen, miksei rokotuksia saada liikkeelle nopeammin, koska se olisi se, mikä auttaisi tässä, ei lasten liikuntarajoitukset, ei ravintoloiden sulkeminen. Hallitus nyt vain korjaa ja paikkaa omia virheitään ja omaa hitauttaan, Minna jatkaa.
Hannan mukaan tänään on luultavasti viimeinen ilta pitkään aikaan, kun he tapaavat baarissa porukalla.
– On viimeinen tilaisuus, löysät pois!"

Omalla nimellä ja naamalla ollaan sitä mieltä, että hallituksen vika, kun eivät rokota riittävän nopeasti.
Jebujee, siitähän tää vaan on kiinni. Hallitus hidastelee tahallaan rokottamisia. Mutta tärkeintä on päästä paariin!
Mä olen henkilökohtaisesti niin hemmetin pettyny näihin minnoihin ja hannoihin, jareihin ja toineihin, joiden tekemisissä ei ole järjen hiventä. Ja tuo järjettömyys näkyy kyllä mielipiteissäkin. Olen aiemmin arvostanut suomalaisten kykyä järkevään toimintaan, ja naureskellut etelän pelleille, mutta nyt on silmäni avautuneet tässä asiassa. Samaa sirkusta Gibralttarilta Nurgamiin, samaa typeryyttä ja oman vastuun kieltämistä. On todella surullista, että maalaisjärkiset ihmiset muuttuvat vähemmistöksi.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kannattaa nyt muistaa, että Suomessa on aika paljon ihmisiä. Nuoria, vanhoja, lihavia, laihoja, älykkäitä, hölmöjä, kusipäitä, idiootteja jne jne.

Se, että nämä kaikki massat saadaan ohjattua käyttäytymään tietyllä tavalla ei vaan ikinä voisi toimia niin, että "eikö nyt oma järki riitä ymmärtämään tätä hommaa".

Mielestäni tässä on kuitenkin lopulta kyse aika selkeästä asiasta. Kaikki eivät ole yhtä älykkäitä kuin Jatkoajan @Sistis ja @Lätty-ylämummo
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kannattaa nyt muistaa, että Suomessa on aika paljon ihmisiä. Nuoria, vanhoja, lihavia, laihoja, älykkäitä, hölmöjä, kusipäitä, idiootteja jne jne.

Se, että nämä kaikki massat saadaan ohjattua käyttäytymään tietyllä tavalla ei vaan ikinä voisi toimia niin, että "eikö nyt oma järki riitä ymmärtämään tätä hommaa".

Mielestäni tässä on kuitenkin lopulta kyse aika selkeästä asiasta. Kaikki eivät ole yhtä älykkäitä kuin Jatkoajan @Sistis ja @Lätty-ylämummo

Sehän se, ja valitettavasti tähän joukkoon mahtuu niin paljon myös ihan suoranaista välinpitämättömyyttä, että en oikeastaan ihmettele yhtään sitä, ettei ole saatu hommaa kuriin.

Ja Virossa tätä välinpitämättömyyttä vasta onkin, ja koronalukemat sen mukaiset. Siellä lähteny ihan lapasesta tuo homma.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kuvittelenko mutta onko nyt loppuviikosta ollut havaittavissa kasvun hiipumista näissä päiväkohtaisissa luvuissa verrattuna edelliseen viikkoon?
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kuvittelenko mutta onko nyt loppuviikosta ollut havaittavissa kasvun hiipumista näissä päiväkohtaisissa luvuissa verrattuna edelliseen viikkoon?
Ainakin kasvu näyttää hiipuvan. Mutta otanta on toki vielä pieni. Kiire tulee silti siihen, että vajaan kolmen viikon kuluttua olisi se 5000 tartuntaa päivässä mitä joku malli helmikuussa ennusti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös