kahdeksan helsinkiläistä koronavirukseen sairastunutta jo parantunut.
En tiedä oliko täällä jo
@Yläpesä mikä on tämän hetken kuolleet/parantuneet suhdeluku? Ihan siis ilman sarvia ja hampaita, kun näitä ei enää näe missään.
kahdeksan helsinkiläistä koronavirukseen sairastunutta jo parantunut.
En tiedä oliko täällä jo
Mitä se testaaminen hyödyttää? Kotilevolla se kuitenkin paranee normitilanteessa jopa riskiryhmällä ja jos ei, niin sitten tarvitaan tehohoitoa. Ei se testi kuitenkaan siinä mitään vaikuta.
Ilokseni huomasin kaupungilla paljon ihmisiä liikenteessä, ravintoloissa ja baareissakin oli porukkaa. Kiva nähdä, että pelko ei ole kasvanut hillittömäksi vaikka HUSin alueellakin on todettu tartunta 0,006 % ihmisistä!
Pystyttäisiin edelleenkin sulkemaan ja rajaamaan tarkemmin varsinkin taudin pitkittyessä ja jos tilanne räjähtää hanskoille. Testaaminen tarkoittaa faktaa ja jos ei testata se tarkoittaa oletusta.
kahdeksan helsinkiläistä koronavirukseen sairastunutta jo parantunut.
En tiedä oliko täällä jo
Korona tarttuu myös vaikka sitä kantaa ilman oireitakin, mutta pikkujuttuja.
JOHTAJAYLILÄÄKÄRI Markku Mäkijärvi sanoo, että nykykäsityksen mukaan vain jo oireista kärsivät levittävät koronavirusta eteenpäin.
”Eli jos on täysin oireeton, niin ei ole näyttöä siitä, että olisi tartuttaja”, Mäkijärvi sanoo.
Joku siitä taisi täälläkin mainita, että jahka tämä pahin tunnereaktio ja alun pelko laantuu, niin ihmiset alkaa taas liikkua vapaammin ja rohkeammin julkisilla paikoilla - leffoissa, saleilla, ravintoloissa yms ja samalla ihmiset jaksaa varoa vähemmän koronaa, kunnes sitten kaboom ja sekasorto on valmis. Eli todellinen piikki epidemiassa ja tartunnoissa lienee jossain 2-4 viikon päässä ja silloin varmasti tupsahtelee myös ensimmäiset kuolemantapaukset.Kyllähän toi pelko näkyy. Vein oman ja naapurin pojan päivällä katsomaan Sonicia paikalliseen elokuvateatteriin. Olivat ainoat katsojat näytöksessä. Itse kävin sillä aikaa punttisalilla jossa oli neljä henkilöä minun lisäkseni. No saipahan reenata rauhassa.
Valtaosalle tartunnan saaneista ei tehtäisi kuitenkaan mitään muuta toimenpiteitä kuin passitettaisiin kotiin ja kehotettaisiin olemaan siellä ilman ylimääräisiä ihmiskontakteja. Mielestäni ei ole järkeä lähteä testaamaan massoittain ihmisiä jos siitä ei saada hoitoteknistä etua. Samaa mieltä on myös kautta linjan kaikki suomalaiset terveydenhuollon ammattilaiset.
Tämän oletuksen kumoaa HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.
Terveydenhuolto | Hus muutti linjaustaan: Sairaanhoitopiirin työntekijät voivat palata ulkomaanmatkoilta suoraan töihin
Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi korostaa, että suora töihin paluu koskee vain täysin oireettomia henkilöitä. ”Eli ei saa olla pienintäkään nuhaa eikä pienintäkään kurkun kutinaa. Jos sellaista on, niin sitten jäädään kotiin”, Mäkijärvi sanoo.www.hs.fi
Itse tukeudun Etelä-Korean toimiin, oliko jopa niin, että siellä käytiin kotona testaamassa. Saivat käytettyä helposti terveydenhoidon henkilönsä ja pystyvät ottamaan vastaan vaikka tulisi 15 uutta aalltoa. Jos homma tehdään jossain hyvin niin otetaan sieltä mallia, eikä tehdä "kun musta tuntuu vaikka ei ole mitään selvyyttä mistään".
Rajaa, eristä, tuhoa, toista.
Kyllähän toi pelko näkyy. Vein oman ja naapurin pojan päivällä katsomaan Sonicia paikalliseen elokuvateatteriin. Olivat ainoat katsojat näytöksessä. Itse kävin sillä aikaa punttisalilla jossa oli neljä henkilöä minun lisäkseni. No saipahan reenata rauhassa.
Siis nyt en ymmärrä. Ketkä ne on käynyt kotona testaamassa? Ei meillä ainakaan riittäisi resurssit tuollaiseen. Flunnasoireisia jos lähdetään jokaista testaamaan on kyseessä valtava määrä resursseja jotka joudutaan sitomaan siihen. Kysäisin juuri asken tuossa vieressä istuvalta OYS:in akuuttitiimin lääkäriltä miten meillä Oulussa onnistuisi ja hän piti ajatusta lähinnä idioottimaisena. Siis että jokainen oirehtiva testataan.
Mutta mielipiteitä on monia ja toimintatapoja monia. Itse ainakin ymmärrän nykyisen mallin jossa oireilevat määrätään kotiin ja eristymään mahdollisimman paljon. Mutta testaukselle ei ole tarvetta niin kauan kuin siitä ei saada konkreettista hoitoteknistä hyötyä.
Todennäköisempää lienee, että he ajattelevat, että eipä tässä mitään hätää ole, mutta mitäpä sitä turhaa riskiäkään ottamaan.
Jos on sitä mieltä ettei vanhojen ihmisten kuolemilla ole väliä niin voi sanoa ettei tauti ole vaarallinen (ajattelee vain muita). Itse en ainakaan haluaisi oman 85 vuotiaan ätini jolla on monia perussairauksia vielä kuolevan tähän virukseen. Se on hänelle erittäin vaarallinen ja jokainen elämä on arvokas ja vanhoilla ihmiselle erityisesti heidän tekemänsä arvokkaan elämäntyön johdosta. Sitä ei pienimmässäkään määrin pidä vähätellä.
Nyt tasapainoillaan järkevien ja oikein mitoitettujen keinojen kanssa jotta tämä voidaan turvata mutta niin että yhteiskunta toimii. Kiellettyjen kokoontumisten rajaa voidaan laskea vielä reilusti vähintään 100 henkilöön kuten monissa maissa. Yrityksethän eivät suosittele järjestämään edes 10 hengen kokouksia kuin poikkeusjärjestelyin jos se on aivan välttämätöntä.
Tehokkain keino on eristää ne riskiryhmät, eikä suinkaan niitä jotka eivät niihin kuulu. Nimenomaan tätä jälkimmäistä tehdään nyt, enemmin ne yli70v karanteeniin kotiin ja muut elää normaalisti.En tiedä tarkkaan miten toteuttivat, mutta testaus oli laajaa. Ei varmasti kaikkia oireilevia, mutta esimerkiksi vanhukset yms. siinä olisi voittanut sen, että terveydenhoidonväki ei joudu ottamaan niitä nuhaneniä kaikkia sinne sairaalaan hidastelemaan ja myös tehohoidon tarve saatiin hyvin matalalle tasolle. Eli lasket mitä töistä saataisiin pois.
Ja kyllä toivoisin kaikki resurssit teille sinne käyttöön.
Etelä-Koreassa on 50 mijoonaa ihmistä ja Suomessa 5,5 miljoonaa, eli jos he pystyisivät niin kyllä mekin. Meillä oli myös varautumisaikaa enemmän.
Nyt se tulee lävähtämään suurena tehohoidon tarpeena kasvoille ja silloin terveydenhoito on todella pulassa.
Vaikka teatteri ja sali ovat tyhjiä, ei se tarkoita, että ihmiset kyyristelevät peloissaan kodeissaan. Todennäköisempää lienee, että he ajattelevat, että eipä tässä mitään hätää ole, mutta mitäpä sitä turhaa riskiäkään ottamaan.
Tehokkain keino on eristää ne riskiryhmät, eikä suinkaan niitä jotka eivät niihin kuulu. Nimenomaan tätä jälkimmäistä tehdään nyt, enemmin ne yli70v karanteeniin kotiin ja muut elää normaalisti.
.
Etelä-Koreassa on 50 mijoonaa ihmistä ja Suomessa 5,5 miljoonaa, eli jos he pystyisivät niin kyllä mekin. Meillä oli myös varautumisaikaa enemmän.
Nyt se tulee lävähtämään suurena tehohoidon tarpeena kasvoille ja silloin terveydenhoito on todella pulassa.
En tiedä tarkkaan miten toteuttivat, mutta testaus oli laajaa. Ei varmasti kaikkia oireilevia, mutta esimerkiksi vanhukset yms. siinä olisi voittanut sen, että terveydenhoidonväki ei joudu ottamaan niitä nuhaneniä kaikkia sinne sairaalaan hidastelemaan ja myös tehohoidon tarve saatiin hyvin matalalle tasolle. Eli lasket mitä töistä saataisiin pois.
Ja kyllä toivoisin kaikki resurssit teille sinne käyttöön.
Etelä-Koreassa on 50 mijoonaa ihmistä ja Suomessa 5,5 miljoonaa, eli jos he pystyisivät niin kyllä mekin. Meillä oli myös varautumisaikaa enemmän.
Nyt se tulee lävähtämään suurena tehohoidon tarpeena kasvoille ja silloin terveydenhoito on todella pulassa.
Miten niin jälkikäteen?Eihän mitään kannata tehdä missään jälkikäteen vaan etukäteen jos siihen on mahdollisuus kuten Suomella oli. Tuohan nyt on ihan järjetön ajatus.
Sama kuin Suomella ei olisi puolustusvoimia, mutta perustaisi sellaisen silloin kun Venäjä hyökkää.
Ikäihmisten eristämisestä samaa mieltä, mutta sekin olisi pitänyt hoitaa aiemmin, mutta hyvä edes että nyt.