Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 202 515
  • 81 140
Suosikkijoukkue
HIFK
Asko Järvisen sanoin:

"Sylttytehdas johtaa anniskeluravintoloihin"

Tilastojen mukaan voimakkaimmin kasvaa alle 20-vuotiaiden tartunnat ja altistumisista heillä 70-75% niin meillä halutaan sulkea ravintolat. Jep jep
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lasten ja nuorten koronatartunnoista sanoisin sen verran, että kun joku saa tartunnan, pitäisi aina kunnolla selvittää, paljonko he ovat muutenkin tekemisissä toistensa kanssa harrastustoiminnan lisäksi. Sanoisin jonkinlaisella kokemuksella, että valtaosa lapsista ja nuorista harrastaa kuitenkin "lähiseurassa", jolloin tekemisissä ollaan muutenkin kuin harrastusten osalta, esim. koulussa tai muuten vapaa-ajalla. Kaikkein helpointa valvominen on juuri siellä harrastuksessa ja vaikka koulussa, mutta heti, kun nuoret astuvat pois ohjatusta toiminnasta ja aikuisten valvovan silmän alta, alkavat haasteet. Tämä pitää vain hyväksyä. Kaikessa on kysymys asenteesta ja halusta noudattaa suosituksia ja ohjeistuksia. Jos ohjeistuksia noudatetaan ja piirit pidetään huomattavasti normaalia pienempinä, enempää ei voi tehdä. Ongelmaksi tulee myös se, että muut eivät voi aina tietää, miten perheessä todellisuudessa toimitaan. Vaikka harrastuksissa ohjeistuksia noudatettaisiinkin, koska on pakko, voi olla, että vapaa-ajalla jossain perheessä kukaan ei rajoita toimintaansa mitenkään. Eli, tartuntaketjut pitäisi ihan oikeasti pistää atomeiksi ja laskea todennäköisyyksiä edes jollakin tasolla ennen kuin vain todetaan, että joo-o, harrastuksissa on tarttunut ja nyt pistetään harrastukset jäihin taas. Jos lapset ovat viikossa harrastaneet 3h yhdessä ja jatkotartuntoja ei ole muilla kuin niillä kahdella muulla, jotka ovat samalla luokalla ja koulun jälkeenkin tapaillaan jatkuvasti, todennäköisyys sille, että tartunta on tapahtunut harrastuksessa on hyvin pieni. Mihin nämä tartunnat tilastoidaan? Voiko tilastoija itse vaikuttaa siihen?

Helsingissä todellisena ongelmana on myös jäljityksen hitaus. Itse sain lasteni koulusta Wilma-viestin viikonloppuna, että toisen lapseni luokka-asteella on havaittu yksi muuntoviruksen aiheuttama koronatartuna yli viikkoa aikaisemmin! Tänään tuli toinen yleisviesti kaikkien koulun oppilaiden huoltajille, että toisella luokka-asteella on havaittu myös yksi muuntovirustartunta. Tämäkin altistuminen on tapahtunut viikko sitten. Nämä viiveet ovat aivan käsittämättömän pitkiä ja osaltaan myös yksityisyydensuoja pitää huolen siitä, että reagointi on hidasta. Ymmärrän yksityisyyden suojan ja kannatankin sitä, mutta tällaisina aikoina se ei varsinaisesti ole tartuntojen leviämistä estävä tekijä. Onneksi omilla lapsillani on paljon kavereita ja yleensä joku tietää, kuka on ollut pois koulusta ja kuka koronaan on sairastunut, koska se helpottaa sitä, että voimme selvittää omien lastemme todellisen altistumisen ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin itse. Ei mulle sano mitään se, jos 6A-luokalta on yksi oppilas altistunut tai 5B:ltä, vaan haluan nimiä! Ja vain ja ainoastaan siksi, että lapseni ovat voineet olla tekemisissä näiden henkilöiden tai sairastuneiden henkilöiden kavereiden kanssa myös vapaa-ajalla tai lasten sisarukset ovat voineet olla tekemisissä sairastuneiden lasten sisarusten kanssa. Jos tieto tulee aikaisessa vaiheessa, me voimme omalta osaltamme ryhtyä toimenpiteisiin, viedä testeihin ja infota muita, esim. harrastusporukan vanhempia, että pistävät lapsensa karanteenin, kunnes meille on testitulos tullut. Osa vanhemmista haistattaisi varmasti pitkät moisille karanteeneille, mutta enemmistö varmasti ymmärtäisi sen tärkeyden ja pitäisi lapsensa ja itsensä kotona sen pari päivää testituloksen saamiseen asti. Mutta nyt tähän ei ole edes mahdollisuutta, kun jäljittäminen on niin hidasta. Ainoastaan oireellisissa tapauksissa vanhemmat voivat itse reagoida nopeasti ja silloinkin on ihan tuurikauppaa, milloin on ollut edellinen harrastuskerta ja kuinka moni on siellä altistunut. Mutta nyt, kun altistumisesta ilmoitetaan viikkoa myöhemmin, edessä on ihan mahdoton savotta, kun tässä välissä on ehditty olla koulussa ja käydä harrastuksissa, vanhemmat ehkä töissä, jne.

Vaikka osa ihmisistä on tyhmiä, kaikki eivät sitä ole. Ja siksi ilmassa onkin turhautumista tässä fiksummassakin kansanosassa. Kun asioita voisi tehdä nykyistä paljon tehokkaammin ja järkevämminkin eikä niin tehdä, siitä seuraa jopa suuttumusta. Fiksuimmat murisevat kotonaan, mutta osa haistattaa pitkät kaikille ohjeistuksille ja seurauksena virus leviää, jos kohdalle osuu. Ja jos elää niin kuin ennen oli tapana, todennäköisyys kohdalle osumiseen kasvaa.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
No jos luvut on noin niin entistä enemmän kiinnostaa nähdä miten Helsingin luvut muuttuvat jos kerta koululaisilla on tämä viikko lomaa.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Tilastojen mukaan voimakkaimmin kasvaa alle 20-vuotiaiden tartunnat ja altistumisista heillä 70-75% niin meillä halutaan sulkea ravintolat. Jep jep
Noista Rauvolan tilastoista näkyi, että myös yli 70-vuotiaiden tartunnat ovat olleet kasvussa ja tällä hetkellä niitä on n. 5 % kaikista tartunnoista. Tämä tulee väistämättä näkymään myös kuolinluvuissa viiveellä, vaikka tuosta ikäryhmästä iso osa onkin jo rokotettu.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mistä niitä tartuntoja tulee tällä hetkellä?
Tilastojen mukaan HUS:n alueella koronatartunnoista 50% on alle 30-vuotiailla. Voimakkaimmin kasvaa alle 20-vuotiaiden tartunnat.
Kouluikäisten altistumiset ovat n. 70-75% kaikista altistumisista.

Osaatko sanoa, paljonko altistumisista on seurannut tartuntoja? Kai niihinkin jotkut tilastot on olemassa. Koska onhan se nyt ihan selvää, että jos luokassa on 25 oppilasta ja yksi saa tartunnan, 24 + opettaja lasketaan altistuneeksi, vaikka lopulta yhtään jatkotartuntaa ei olisikaan. Tai jos luokassa tulee kaksi jatkotartuntaa ja ne ovat tämän sairastuneen oppilaan parhaita ystäviä, jotka pelaavat mineä koulun jälkeen, niin mikä on todennäköisyys sille, että se sairastuminen on sattunut koulussa maski päällä vrt. kotioloissa ilman maskia. Tämän kun kertaa vaikka sellaisessa koulussa, missä on 300 oppilasta ja tartuntoja saaneita oppilaita kolmella eri luokka-asteella, altistumisten määrä on melkoinen.

Enkä nyt yritä väittää, etteikö kokonaistilanteesta pitäisi olla huolissaankin, mutta tervettä järkeä pitää käyttää, eikä pelkkiin tilastoihin voi sokeasti aina luottaa tietämättä asioden taustoista mitään.
 
Alle 20-vuotiaiden osuus tartunnoista on tällä hetkellä n. 40 %. Aika hyvin tartunnat korreloi tuon altistumisdatan kanssa, mutta sitä en tiedä löytyykö tuosta joku seurantatilasto.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Alle 20-vuotiaiden osuus tartunnoista on tällä hetkellä n. 40 %. Aika hyvin tartunnat korreloi tuon altistumisdatan kanssa, mutta sitä en tiedä löytyykö tuosta joku seurantatilasto.

Toisaalta nuo lasten altistumiset on noin isolla suhteella edustettuna johtuen ihan siitä, että koulu taitaa olla helpoin paikka saada altistuneista lista. Ajatellaan vaikka eilistä Levinporoa. Ei ne mihinkään listalle läheskään kaikki päädy.
 
Suosikkijoukkue
KK
Itseäni muuten kummastuttaa yksittäisenä asiana että miksi vaikka kuntosalit ollaan lyömässä kokonaan kiinni, kun jos portaittain edettäisiin, niin eikös ryhmäliikunnan kieltäminen olisi loogisempi askel, ennenkuin koko sali lyödään kiinni? Ei sillä että itselleni tuolla mitään vaikutusta olisi, mutta aika monelle tuntuu se kuntoilu olevan viimeinen henkireikä normaaliin elämään. Ainakin tutuilta olen ymmärtänyt että kun muuten kykkii kotona tietokoneen ääressä, niin muutaman kerran viikossa salilla käyminen pitää pääkopan kasassa.

Edit. Vaikka sitten kävisi muutaman kaverin kanssa salilla, niin on siinä iso ero kuitenkin n. 10 hengen ryhmiin. Ainakin maallikon silmin
Kuntoilla voi kotonakin. Yleltä tulee jopa ohjattua jumppaa jota on myös Areena täynnä. Myös muita kanavia kuten Youtube on pullollaan. Lihashuoltoa kun voi tehdä tehokkaasti kotona omalla kropallaan.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Toisaalta nuo lasten altistumiset on noin isolla suhteella edustettuna johtuen ihan siitä, että koulu taitaa olla helpoin paikka saada altistuneista lista. Ajatellaan vaikka eilistä Levinporoa. Ei ne mihinkään listalle läheskään kaikki päädy.
Juu, näin juuri. Muutenkin tuo altistumisdata taitaa olla kerätty tiedotusvälineistä eli koostuu lähinnä näistä julkisten tilojen, ravintoloiden yms. altistumisista. Pienemmän porukan yksityistilaisuudet ja kotialtistumiset puuttuvat varmaankin lähes kokonaan, joista tulee kuitenkin suuri osa tartunnoista.
 
Suosikkijoukkue
KK
Tehokkaasti? Todella, todella tehottomasti verattuna kuntosaliin.
No eikö tässä sopassa jokaisen pitäisi joustaa ja yrittää olla olematta kontaktissa tai tiloissa missä käy paljon ihmisiä ja eritteet lentää? Toki sinä itsekkäänä toivot saleja auki, mutta kyllä sitä kotona saa hyviä tuloksia vaikka kuinka purnaat.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tehokkaasti? Todella, todella tehottomasti verattuna kuntosaliin.

Mitä sitten? Kun puhutaan kuntoilusta, tehokkuus tuskin on tässä kohtaa tärkein asia.

Amatööriurheilu on tällä hetkellä pahoissa vaikeuksissa, mutta mitä sitten? Ymmärrän, että harrastelijoita harmittaa, mutta kunnon ylläpitäminen on tässäkin tilanteessa on kohtuullisen helppoa.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Tuo on tietysti ymmärrettävää mutta kyllähän tässä nimenomaan on muidenkin "oma elanto" vaarassa osaltaan muiden perseilyjenkin takia ja siitä on ihan ymmärrettävää netissä huudella. Kyllähän osa tekee uhrauksia ja kantaa epidemianhallinnan kustannuksia siinä missä toiset menevät esittämälläsi tavalla täysin oma napa edellä ja oikeuttavat sitä (varmaan lähinnä itselleen) keksityillä "ihan kaikki muutkin toimisivat varmasti samoin" -perusteilla.

Aivan. Ja sanoisin että tässä perseilyssä nimenomaan korostuu ulkomaalaisten työntekijöiden osuus, koska A : oma elanto kyseessä eikä minkäälaista turvaverkkoa mihin laskeutua, jolloin on just se oma nokka tärkein, B : koska kyseessä ei ole oman yhteiskunta niin ei sillä niin väliä. On vaan töissä täällä. Tuollakin voi olla huomattava vaikutus, koska ovat rajatusti täällä, niin varmasti voivat oikeuttaa itselleen sen että "jos nyt täällä vähän tötöilen, niin ei oo penniäkään kiinni enkä välttämättä ole tässä maassa enää kesän jälkeen, joten ihan se ja sama".
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mitä sitten? Kun puhutaan kuntoilusta, tehokkuus tuskin on tässä kohtaa tärkein asia.

Amatööriurheilu on tällä hetkellä pahoissa vaikeuksissa, mutta mitä sitten? Ymmärrän, että harrastelijoita harmittaa, mutta kunnon ylläpitäminen on tässäkin tilanteessa on kohtuullisen helppoa.
Isompi juttu on se että miksi nyt vaikka harrastelijoiden pitää kantaa vastuu, kun munaton (pun intended) hallitus ei ole hoitanut omaa rooliaan? @BigRedCat asiaa ylempänä avasi mielestäni loistavasti.

Onko ihme että rajoituksia/suosituksia vastaan jopa kapinoidaan tai niistä ei enää välitetä? Hitsarit käyvät viikonloppuna kotimaassaan ja ilman testejä takaisin, samaan aikaan kansa kituuttaa kotona ja maksaa maskit omasta pussistansa.

Ja jos rajoilla olisi pakollinen testaus, niin kyllähän työvoimaa silti rajojen yli tulisi, reissut kotiin ja takaisin Suomeen töihin luultavasti vähenisivät
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
tuo pahamaineinen kakkostaso näköjään on johtanut ainoastaan siihen, että kuntosalien ja kauppojen pitää varmistaa, että asiakkaat ei joudu olemaan yli varttia alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan.

Huh, on kyllä mahdoton tehtävä varmasti...
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Vuoden suurimmaksi osaksi etätöissä olleena mietin tuota kakkostasolla olevaa maksimaalista etätyösuositusta niin, että lähden kotoa mökille etätöihin ja olen sitten huomattavasti etäämmällä töissä. Toisaalta jos menen maakuntaan, missä alemmalla tasolla ollessa ei tarvitsisi olla maksimaalisesti etäilemässä, niin saatan joutua palaamaan takaisin?
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Aika helvetin lapsellista kuvitella, että virus pysyy kurissa, jos se saa vapaasti mellastaa tietyissä ihmisryhmissä.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kuntoilla voi kotonakin. Yleltä tulee jopa ohjattua jumppaa jota on myös Areena täynnä. Myös muita kanavia kuten Youtube on pullollaan. Lihashuoltoa kun voi tehdä tehokkaasti kotona omalla kropallaan.

voi tietysti. Elokuvia voi katsella kotona, urheilua voi katsoa kotona. Itse voi kokkailla. Kuntoillakin voi. Laulaa voi. Lukea voi. Opiskella voi. Töitä voi tehdä. Mihin tarvitaan enää mitään palveluita kun kaikki onnistuu kivasti kotona.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
voi tietysti. Elokuvia voi katsella kotona, urheilua voi katsoa kotona. Itse voi kokkailla. Kuntoillakin voi. Laulaa voi. Lukea voi. Opiskella voi. Töitä voi tehdä. Mihin tarvitaan enää mitään palveluita kun kaikki onnistuu kivasti kotona.

Pannan samantien ulkonaliikkumiskielto seuraavaksi 50 vuodeksi kun kaikki onnistuu kotona
 
dorka

Jäsen
Urheilu ja punttisali ovat minulle sekä lähipiirilleni todellakin niitä viimeisiä henkireikiä tällä hetkellä. Kotona punnertelu ei todellakaan vastaa kuntosalia saati padelin lätkimistä. Elämä on koostunut jo kuukausia siitä, että päivät vedetään läppärin edessä ja illalla urheilu. Kerran viikossa käydään Prismassa and that’s it!

Tästä yhtälöstä, kun viedään tuo urheilu pois, niin jäljelle ei jää enää kuin viina.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Jeesuksen perse, tällä kertaa aiheena tiedottaminen.

"– Joulukuussa jo nykyistä pienempi ilmaantuvuus johti HUS:n tehohoidon kapasiteetin loppumiseen niin että muutama potilas jouduttiin siirtämään muihin yliopistosairaaloihin, Holmberg kirjoittaa Twitterissä"

Eikä tarvitse mennä kuin viime viikkoon ja televisiossa kertoivat ettei kapasiteetin loppuminen ole ollut lähellä.

Koittakaa nyt saatana päättää

Ja tänään tällaista

Jeffrey

Jäsen
En ole tätä pandemiaa enää hetkeen tarkemmin seurannut niin tästä nousi kysymys. Jos vuoden takaiseen verrataan niin nykyiset rajoitukset ovat aikalailla todella paljon kireämmät. Onko tämä johtanut siihen, että yleinen tautitilanne olisi nyt jotenkin merkittävästi parempi kuin mitä se oli vuosi sitten, tai jos yleisemmin keväällä 2020 ennen kovempia toimia?
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Onkohan tälläkään tänään tulleella ohjeistuksella "Kahden metrin turvaväli yli 10 hengen tiloissa" jotain käytännön merkitystä tartuntoihin vähän kuin sillä että yleisötilaisuuksien henkilömäärä laskettiin 10->6. En usko et julkisilla paikoilla oikeasti tulisi niin paljon tartuntoja, et näillä toimilla saisi lukemia alemmaksi.

Ärsyttää yleisesti näiden joidenki rajoitusten näennäisyys – rajoitetaan lisää tiloja joihin ei oo saatu jäljitettyä yhtäkään isompaa tartuntaketjua. Kyllä ne ongelmat ja "viruslingot" on jossain aivan muualla kuin vaikka kaupoissa tai ostoskeskuksissa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Isompi juttu on se että miksi nyt vaikka harrastelijoiden pitää kantaa vastuu, kun munaton (pun intended) hallitus ei ole hoitanut omaa rooliaan? @BigRedCat asiaa ylempänä avasi mielestäni loistavasti.

Onko ihme että rajoituksia/suosituksia vastaan jopa kapinoidaan tai niistä ei enää välitetä? Hitsarit käyvät viikonloppuna kotimaassaan ja ilman testejä takaisin, samaan aikaan kansa kituuttaa kotona ja maksaa maskit omasta pussistansa.

Ja jos rajoilla olisi pakollinen testaus, niin kyllähän työvoimaa silti rajojen yli tulisi, reissut kotiin ja takaisin Suomeen töihin luultavasti vähenisivät

Ymmärrän, että rajoituksia vastaan "kapinoidaan" tai niitä kyseenalaistetaan. Mielenterveys ja muut terveysongelmat tietysti kasvavat karanteenin aikana ja pitääkin pohtia missä menee raja, koska lääke on sairautta pahempi. Yksityisten kuntosalien auki oleminen ei kuitenkaan ole sellainen asia, mistä tässä kohtaa pitäisi keskustella.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Urheilu ja punttisali ovat minulle sekä lähipiirilleni todellakin niitä viimeisiä henkireikiä tällä hetkellä. Kotona punnertelu ei todellakaan vastaa kuntosalia saati padelin lätkimistä. Elämä on koostunut jo kuukausia siitä, että päivät vedetään läppärin edessä ja illalla urheilu. Kerran viikossa käydään Prismassa and that’s it!

Tästä yhtälöstä, kun viedään tuo urheilu pois, niin jäljelle ei jää enää kuin viina.

Jos kuntosali ja padel ovat ainoat vaihtoehdot urheilulle, elämä on surullista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös