Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 893
  • 81 140

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En usko tuohon, sillä suuri osa hoitolaitostapauksista pidetään hoitolaitoksessa, vaikka tila kuinka huononisi. Siirto on usein suurempi riski kuin jättäminen.

Omat lähteet väittivät eilen, että kiireitä on ollut enemmän kuin muutama viikko sitten, joten eiköhän tuo nousu vain joudu tuosta tapausten siirtymisestä nuorisolta riskiryhmiin.

Ymmärtääkseni tuo oli linja keväällä, mutta sairaalahoitoa ja myös -tehohoitoa on ruvettu käyttämään enemmän myös vanhuksiin syksyn jälkeen. Muistelen, että täälläkin joku alalla työskentelevä vahvisti tämän ainakin jonkun sairaanhoitopiirin osalta. Muistissa on myös se, kuinka Tampereella eräässä vanhusten hoivakodissa puhjenneen ryppään jälkeen TAYS:n tehohoitotilastot pompsahtivat hetkessä ylös, vaikka muu epidemiatilanne olikin hyvin rauhallinen.

Tämä piikki on niin voimakas, että se herättää epäilyksiä samanlaisesta tilanteesta. Mutta varmasti tuokin, mitä kerroit, vaikuttaa kokonaiskuvaan.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Satakunnassa on suuntaus edelleen heikompaa kohden. Tartuntoja on eniten epidemian aikana. Ollaan melko hyvin täällä Porissa vältytty isommilta leviämisiltä. Nyt vähän on toisenlaisia ennusmerkkejä ilmassa. Satakuntaan tänään 40 tartuntaa ja Poriin 24. Epidemian aikaiset selkeät ennätykset.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ymmärtääkseni tuo oli linja keväällä, mutta sairaalahoitoa ja myös -tehohoitoa on ruvettu käyttämään enemmän myös vanhuksiin syksyn jälkeen. Muistelen, että täälläkin joku alalla työskentelevä vahvisti tämän ainakin jonkun sairaanhoitopiirin osalta. Muistissa on myös se, kuinka Tampereella eräässä vanhusten hoivakodissa puhjenneen ryppään jälkeen TAYS:n tehohoitotilastot pompsahtivat hetkessä ylös, vaikka muu epidemiatilanne olikin hyvin rauhallinen.

Tämä piikki on niin voimakas, että se herättää epäilyksiä samanlaisesta tilanteesta. Mutta varmasti tuokin, mitä kerroit, vaikuttaa kokonaiskuvaan.

Onko sinulla mitään mielikuvaa siitä, paljonko noista 'tehostetun hoidon/tehostetun valvonan' paikoista on koronapotilailla?
Koronapotilas taitaa vaatia aina eristyksen, joten hyppääköhän ne tuon 'tehostetun hoidon yli/ohi suoraan tehohoitopotilaaksi, missä käsittääkseni on paremmat valmiudet eristämiseen?
 
F

Flonaldo

Ja nyt on nämäkin ihan oletetusti rivissä.

SUOMESSA operoivat varustamot alkavat edellyttää ulkomailta Suomeen saapuvilta laivamatkustajilta negatiivista koronatestitulosta THL:n suosituksen mukaisesti, kertoo Suomen Varustamot ry.

Ensi tiistaista alkaen kaikilla yli 12-vuotiailla matkustajilla tulee olla laivaan noustessaan todistus 72 tunnin sisällä otetusta negatiivisesta koronatestistä tai lääkärintodistus sairastetusta taudista.

Vaatimus ei koske logistiikka-alan kuljettajia tai huoltovarmuuden kannalta välttämättömiä ammattihenkilöitä, joiden Suomeen saapumiselle testivaade muodostaa käytännön ylitsepääsemättömän esteen.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Hah!

Kaikenlaista sitä on itse tullut tähän ketjuun kirjoiteltua ja voin ihan auliisti myöntää, että olin silloin alussa totaalisen väärässä tästä viruksesta. Jos nyt oikein muistan, niin jostain tämän ketjun alkupuolelta minulta sellaisiakin postauksia löytyy, jossa vähättelin aivan naurettavaksi osoittautuneella tavalla tätä virusta. Toisaalta myös sellaista, jossa tämän viruksen vaarat on ymmärretty ja otettu tosissaan.

Mutta nyt oli kyllä @Ollakseni aika helvetin halpa lainaus ja väittää tuota jonkinlaiseksi "asiantuntijana" esiintymiseksi. Älä nyt viitsi.

Vähän jos vaivaa viitsit nähdä, niin löytäisit kyllä tästä ketjusta luultavasti sellaistakin kamaa, josta minut saisi paljon paremmin kiinni höpöjen puhumisesta.

Et ole yksin.
Vähän on ääni muuttunut kellossa täälläkin:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko sinulla mitään mielikuvaa siitä, paljonko noista 'tehostetun hoidon/tehostetun valvonan' paikoista on koronapotilailla?
Koronapotilas taitaa vaatia aina eristyksen, joten hyppääköhän ne tuon 'tehostetun hoidon yli/ohi suoraan tehohoitopotilaaksi, missä käsittääkseni on paremmat valmiudet eristämiseen?

En kyllä tunne aihetta mitenkään. Veikkaisin, että kaikilla osastoilla on joku liukuvasti skaalautuva osuus koronapotilaille. Mutta sitä en tiedä, että miten tämä käytännössä hoidetaan.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Hah!

Kaikenlaista sitä on itse tullut tähän ketjuun kirjoiteltua ja voin ihan auliisti myöntää, että olin silloin alussa totaalisen väärässä tästä viruksesta. Jos nyt oikein muistan, niin jostain tämän ketjun alkupuolelta minulta sellaisiakin postauksia löytyy, jossa vähättelin aivan naurettavaksi osoittautuneella tavalla tätä virusta.
Niin, yli vuosi kulunut ja jo 0,9%:lla suomalaisista on todettu korona.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Et ole yksin.
Vähän on ääni muuttunut kellossa täälläkin:

Kaikenlaisia suuria ajattelijoita tällekin palstalle mahtuu...

Kannan korteni kekoon. Alkuun ajatuksiani pandemian alkupuolelta:

En ole ainakaan toistaiseksi erityisen huolissani. Minulla on se käsitys mediassa olleiden tietojen perusteella, että kyse olisi kuitenkin tarttuvuudeltaan melko heikosta viruksesta, joka lisäksi aiheuttaisi suurelle osalle ihmisistä vain hyvin lievän flunssan. Ja vakavissa tapauksissa suomalainen terveydenhuolto tarjoaa hyvää hoitoa.

Influenssaepidemia alkaa hiljalleen, joten voisi teoriassa liittyä siihenkin, mutta kun tietää, miten vähätellen ihmismassat edelleen suhtautuvat kyseiseen tautiin, en jaksa sen uskoa olevan taustalla. Sinänsä nurinkurista, sillä minusta nykytiedon valossa kausi-influenssa on huomattavasti tarttuvampi ja vaarallisempi...

Jotenkin veikkaan, että tämä virus ei tartu kovinkaan tehokkaasti, kunhan vain varotoimista huolehditaan. Ainakin verrattuna kausi-influenssaan tämä tuntuu aika heikolta tarttujalta. Mutta ei liian heikolta ollakseen kykenevä leviämään jopa laajalle alueelle.

Ja loppukesästä äidyin optimistiksi, niin eikös tuon jälkeen Euroopassa hiljalleen ryöpsähtänyt oikein kunnolla...

Mahtaisiko tämä olla vaaran merkki, mutta minulla on tänään ollut ensimmäistä kertaa koko pandemian aikana hyvinkin optimistinen olo. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että vaikka Euroopassa tilastojen mukaan on toinen aalto käynnissä, ja se alkaa jossain maissa olla jo lähelläkin ensimmäistä tilastojen mukaan, on kuolleisuus jäänyt hyvinkin marginaaliseksi. Tämän osalta en keksi muutakaan syytä kuin sen, että tartuntojen määrä keväällä oli voimakkaasti alakanttiin. Sama tilanne Suomessakin. Sairaalaluvut ovat suhteessakin huomattavasti lievemmät, vaikka tartuntoja on nyt diagnosoitu kiihtyvällä tahdilla.

Kun monessa maassa toisen aallon kasvuvauhtia katsoo, niin huomaa, että se on jo rauhoittumaan päin, tai selvästi tuota alidiagnosoituakin ensimmäistä aaltoa hitaampaa.

Hyvät merkit monessa paikassa lisääntyvistä tartunnoista huolimatta. Ilmeisesti tämän kanssa on hiljalleen opittu elämään.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Niin, yli vuosi kulunut ja jo 0,9%:lla suomalaisista on todettu korona.
Nyt jos toimisin @Ollakseni tapaan, niin lähtisin penkomaan viime keväältä niitä eksponentiaalisen kasvun nimiin vannoneita asiantuntijoita, jotka julistivat niitä "puolet suomalaisista saa koronan ja kymmenet tuhannet kuolevat" ennustuksia. ;)

Noh, ehkä en nyt kuitenkaan tee niin.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Kaikenlaisia suuria ajattelijoita tällekin palstalle mahtuu...

Kannan korteni kekoon. Alkuun ajatuksiani pandemian alkupuolelta:

Ja loppukesästä äidyin optimistiksi, niin eikös tuon jälkeen Euroopassa hiljalleen ryöpsähtänyt oikein kunnolla...

Oleellista on, että tieto on korjannut tietämättömyyttä, ja pää on ottanut sen vastaan.

Cheers!
 
Suosikkijoukkue
IFK
Nyt jos toimisin @Ollakseni tapaan, niin lähtisin penkomaan viime keväältä niitä eksponentiaalisen kasvun nimiin vannoneita asiantuntijoita, jotka julistivat niitä "puolet suomalaisista saa koronan ja kymmenet tuhannet kuolevat" ennustuksia. ;)

Noh, ehkä en nyt kuitenkaan tee niin.

Kannatan. Turhaa energiahukkaa. Oleellista on, että eiköhän tämä nykytartunnoilla, rajoituksilla, kiuruilla ja leivosilla ole ihan riittävä vitutuksen aihe jokaiselle jo nykylukemilla, kääntelee niitä sitten kukakin haluamallaan tavalla.

Pysytään terveenä ja kohti valoa.
Nyt se ei ole juna, vaan tunnelin pää.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nyt jos toimisin @Ollakseni tapaan, niin lähtisin penkomaan viime keväältä niitä eksponentiaalisen kasvun nimiin vannoneita asiantuntijoita, jotka julistivat niitä "puolet suomalaisista saa koronan ja kymmenet tuhannet kuolevat" ennustuksia. ;)

Noh, ehkä en nyt kuitenkaan tee niin.
Siitä vaan. Tuli vain mieleen kun olikohan @heavy joka meni osoittamaan, että @Flonaldo oli ollut väärässä ennustaessaan että joulun jälkeen tilanne pahenee. Ajattelin käydä katselemassa mitä kaikkea löytyy ihmisiltä tässä ketjussa.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielelläänhän tässä ottaisi vaikka maaliskuuksi tiukat rajoitukset, jos samalla annettaisiin lupaus siitä, että riskiryhmien rokotusten jälkeen ja tartuntapausten ollessa matalalla (realistisesti saavutettavissa oleva luku) aletaan rajoituksia purkamaan reippaasti.

En pidätä hengitystä odotellessani.
 
SgtMarkov

Älä, koska tuollaisia lupauksia kannattaa odotella siinä kohtaa kun koko maailmassa ei ole kolmeen vuoteen rekisteröity yhtään uutta tartuntaa.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Ymmärtääkseni tuo oli linja keväällä, mutta sairaalahoitoa ja myös -tehohoitoa on ruvettu käyttämään enemmän myös vanhuksiin syksyn jälkeen. Muistelen, että täälläkin joku alalla työskentelevä vahvisti tämän ainakin jonkun sairaanhoitopiirin osalta. Muistissa on myös se, kuinka Tampereella eräässä vanhusten hoivakodissa puhjenneen ryppään jälkeen TAYS:n tehohoitotilastot pompsahtivat hetkessä ylös, vaikka muu epidemiatilanne olikin hyvin rauhallinen.

Voi olla, että piireissä on myös eroja tämänkin suhteen. Tunnen perheen ja suvun kautta vain PPSHP:n ja VSSHP:n toimintaa ja näissä ei tietääkseni ohjeistus ole muuttunut. Myös maantieelliset erot ovat toki rajuja eri puolilla Suomea, joka tuohon mahd. siirtoon myös vaikuttaa. Ja toki nämähän aina päättää hoitava lääkäri ja onhan tässä halki vuoden hoivakodeista myös siirretty tarpeen vaatiessa ja kunnon salliessa tehohoitoon. Jossain vaiheessa toki varautuminen ei tehoilla ollut nopeasti kaikkialla koronatasolla, esimerkiksi Kainuu tulee itselle mieleen tuntemani tapauksen suhteen, joten näillä alueilla varmaan jätettiin herkemmin siirtämättä kuin vaikkapa juuri nyt.

Edit. Eli joku eteläisemmän alueen rypäs hoivakodissa voi siis tuon nousun aiheuttaakin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voi olla, että piireissä on myös eroja tämänkin suhteen. Tunnen perheen ja suvun kautta vain PPSHP:n ja VSSHP:n toimintaa ja näissä ei tietääkseni ohjeistus ole muuttunut. Myös maantieelliset erot ovat toki rajuja eri puolilla Suomea, joka tuohon mahd. siirtoon myös vaikuttaa. Ja toki nämähän aina päättää hoitava lääkäri ja onhan tässä halki vuoden hoivakodeista myös siirretty tarpeen vaatiessa ja kunnon salliessa tehohoitoon. Jossain vaiheessa toki varautuminen ei tehoilla ollut nopeasti kaikkialla koronatasolla, esimerkiksi Kainuu tulee itselle mieleen tuntemani tapauksen suhteen, joten näillä alueilla varmaan jätettiin herkemmin siirtämättä kuin vaikkapa juuri nyt.

Onhan tuossa toki sekin mahdollisuus, että kirjaus on muuttunut, ja hoivakodeissa annettaisiin tarvittaessa paikan päällä tehostettua hoitoa. Minusta se ei kyllä ole silloin tehohoitoa, mutta nämä kirjaukset ovat muutenkin eläneet aika villisti.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös