Näkisin että tässä rajoitukset vähentävät sen verran runsaasti myös muiden lenssujen leviämistä, että meillä vain yksikertaisesti on vähemmän ihmisiä sopivien oireiden kanssa hakeutumassa testattaviksi. Samalla sitten on kohdistettua testausta (esim. tämä Vantaan koulukeissi), jotka nostavat positiivisten osuutta kaikista testatuista. Voidaan tietysti palata aina siihen, että testataan varmuuden vuoksi pari-kolmetuhatta nuhanenäistä pikkulasta päivittäin, niin saadaan tilastot näyttämään paremmilta.Toisaalta esim HUS-alueella 7.12 - 13.12 positiivisten testien osuus oli 3,8 %, eli hieman nousussa. Silti tartuntojen määrä laski, koska ihmisiä hakeutui vähemmän testeihin. Tuo ei siis välttämättä ole hyvä merkki, vaikka tartunnat tilastoihin laskevat, jos positiivisten osuus samalla kasvaa.
Älä hyvä ihminen vertaile näitä enää. Vai astunko miinaan tässä?Toisaalta positiivisten osuus rekisteriin tuoduista testeistä, tänään maltillinen 0,73%.
Edelleen kuitenkin ihmettelen niitä kriteereitä, minkä perusteella näitä kuolleita koronatilastoihin ilmoitetaan. Ja nyt siis ihan rehellisesti ihmettelen eli haluaisin kuulla joltain, joka paremmin asioista mahdollisesti tietää, että mikä on idea siinä, että koronakuolleeksi merkitään, jos vainajalla on ollut kuukauden sisään todettu koronatartunta? Eikö tuossa ole aika isona "vaarana", että tilastot nimenomaan vääristyy kuolleiden osalta. Kun ilmeisesti näihin tilastoihin merkittyihin kuolleisiin ei vaikuta se, mikä on ollut varsinaisena kuolinsyynä. Jos vainajalla on ollut korona, joka on todettu kuukauden sisään ennen kuolemaa, olkoot sitten vaikka oireeton, merkataan se silloin koronaan kuolleeksi? Vaikka meneekö mulla nyt jokin pointti taas ohi ja lujaa?
Mietin vain, että kun tässähän on nyt annettu viestiä mm. Mäkijärven suunnasta, että nyt on poikkeuksellisen paljon muitakin potilaita sairaalassa ja teholla, niin voisiko sekin vaikuttaa koronan kuolleisuustilastoihin kasvavalla tavalla? Jos kerran koronakuolleeksi voidaan merkata esimerkiksi sydänkohtaukseen kuollut, jolla on sattunut olemaan korona.
Loppuun vielä muistutus, tämä oli rehellinen ihmettely, ei vähättelyä.
Varsinais-Suomi 71
Turku 44
Salo 2
Kaarina 3
Raisio 5
Masku 8
Lieto 1
Naantali 1
Parainen 1
Mynämäki 1
Rusko 1
ei kuntatietoja 4
Ei.Eikö tuossa ole aika isona "vaarana", että tilastot nimenomaan vääristyy kuolleiden osalta. Kun ilmeisesti näihin tilastoihin merkittyihin kuolleisiin ei vaikuta se, mikä on ollut varsinaisena kuolinsyynä.
Mielenkiintoista nähdä mitä käy uutena vuotena jos baarit ovat kiinni (tai siis anniskelu päättyy jo 22), kokoontumisrajoitukset voimassa toreilla eikä ole kaupungin ilotulituksia ja viimeisempänä jossain oli huhua, että myös rakettien myynti kiellettäisiin. Mikäs siinä sitten kotona tähtisädetikku kädessä, pieni ihmismäärä ympärillä ja pari lasia halpiskuoharia nassuun? Jossain ihmiset tahtovat uutena vuotena riekkua, jossei baareissa niin sitten ulkona.
Mielellään tästä mustasta vuodesta 2020 kyllä luopuukin ja toivoo valoisampaa vuotta 2021.
Kiitoksia! Älä nyt vähättele omaa juttuasi. Kyllä tuota voi hyvin käyttää esim kahvipöytäkeskustelussa sellaisena hyvänä "vertailuna".
Muistanko väärin, vai oliko Joensuun osalta ihan sama tilasto eilenkin? Aktiivisesti siirtävät tapauksiaan muualle, heh.
Mielenkiintoista nähdä mitä käy uutena vuotena jos baarit ovat kiinni (tai siis anniskelu päättyy jo 22), kokoontumisrajoitukset voimassa toreilla eikä ole kaupungin ilotulituksia ja viimeisempänä jossain oli huhua, että myös rakettien myynti kiellettäisiin. Mikäs siinä sitten kotona tähtisädetikku kädessä, pieni ihmismäärä ympärillä ja pari lasia halpiskuoharia nassuun? Jossain ihmiset tahtovat uutena vuotena riekkua, jossei baareissa niin sitten ulkona.
Mielellään tästä mustasta vuodesta 2020 kyllä luopuukin ja toivoo valoisampaa vuotta 2021.
Yllätyin hieman kuinka suuri maskin käytössä oli Jumbon ja Sellon välillä. Ensin mainitussa olin kirjaimellisesti ainoa joka käytti maskia Flamingon puolella. Jälkimmäisessä taas tuntuu kaikilla paitsi somaleilla olevan maskit naamalla.Ihmiset noudattavat aika hyvin kaupoissa maskisuositusta, mutta vuodenvaihteen pyhät tuskin hepottavat silti tillannetta. 300:n alle taitaa olla vaikea päästä pysyvästi.
Yllätyin hieman kuinka suuri maskin käytössä oli Jumbon ja Sellon välillä. Ensin mainitussa olin kirjaimellisesti ainoa joka käytti maskia Flamingon puolella. Jälkimmäisessä taas tuntuu kaikilla paitsi somaleilla olevan maskit naamalla.
Sellossa on aiemmin jaettuja maskeja, mutta en ole sitä enää havainnut. Voi tietysti olla, että tämä on peruja siitä. Toisaalta oli siellä ennen maskijakoakin maskit naamalla varmaan puolella ihmisistä.Voisiko toisessa paikassa kenties myös olla maskeja saatavissa, esim itse kun tuli tänään asioitua Jyväskylässä Gigantissa niin siellä oli sisääntullessa maskeja tarjolla ja varmaan 95% maski päässä, toki alueella tuntuu muutenkin olevan kokoajan kasvussa maskien käyttö että kohta alkaa olemaan itse harvinaisuus kun itse en käytä (ei vaan saa happea se päällä ja välttelen muutenkin ihmisjoukkoja). Myös valkeakosken katukuvassa alkanut näkyä kun pari viikkoa sitten suurinpirtein olisi naurettu kaupasta pihalle jos maski olisi olisi ollut päällä.
Kyllä niitä Sellossakin jaetaan useassa eri paikassa. Toisaalta siellä on myös naurettavan helppo liikkua siten, että suositeltu turvaväli pysyy kaiken aikaa moninkertaisena. Toki jossain pikkuliikkeissä voi olla myös toisin, mutta lähinnä niitä käytäviä ja isompia kauppoja ajatellen.Voisiko toisessa paikassa kenties myös olla maskeja saatavissa, esim itse kun tuli tänään asioitua Jyväskylässä Gigantissa niin siellä oli sisääntullessa maskeja tarjolla ja varmaan 95% maski päässä, toki alueella tuntuu muutenkin olevan kokoajan kasvussa maskien käyttö että kohta alkaa olemaan itse harvinaisuus kun itse en käytä (ei vaan saa happea se päällä ja välttelen muutenkin ihmisjoukkoja). Myös valkeakosken katukuvassa alkanut näkyä kun pari viikkoa sitten suurinpirtein olisi naurettu kaupasta pihalle jos maski olisi olisi ollut päällä.
Yllätyin hieman kuinka suuri maskin käytössä oli Jumbon ja Sellon välillä. Ensin mainitussa olin kirjaimellisesti ainoa joka käytti maskia Flamingon puolella. Jälkimmäisessä taas tuntuu kaikilla paitsi somaleilla olevan maskit naamalla.
Myös valkeakosken katukuvassa alkanut näkyä kun pari viikkoa sitten suurinpirtein olisi naurettu kaupasta pihalle jos maski olisi olisi ollut päällä.
Valkeakoskella tosiaan tuo maskien käyttö on ollut suhteellisen heikkoa. Kadulla en vielä ole nähnyt kenelläkään (eikä siellä kyllä olisi tarvettakaan). Mitä silloin tällöin olen bussilla Tampereella käynyt, niin maskien käyttö lisääntyi hitaasti, mutta varmasti. Alkuun ehkä 10% käytti maskia, mutta viime kerralla jo reippaasti yli puolet. Mitä itse kävin lauantaina edellisen kerran kaupassa, niin olin myyjän ohella ainoa maskia pitänyt alkuun, kun taas eläkeläisiä pyöri kaupassa "kasvot paljaana". Onneksi pari keski-ikäistä ja yksi nuori maskin käyttäjä tuli sitten kauppaan, niin vähän parani prosentti.