Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 181 300
  • 81 158

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tietysti jos lainaat jotain nimimerkkiä ja puhuttelet tätä suoraan, lienee syytä olettaa ettet tällöin viittaa lähipiiriisi tai muuhun someverkkoosi. Minähän en näin tehnyt tuossa viestissä johon tartuit, vaan lainasin twitteriä ja toivoin että tyhjännauramiset alkaisivat riittää.
Ehkä näin, mutta sitä ennen latelit aikamoisen listan kaltaisilleni paniikista huolestuneille tässä viestissäsi. En tiedä, missä näin olen antanut ymmärtää, koska lähinnä en vain ymmärrä apokalypsin maalailua. Siitä ei ole välittömiä haittoja samalla tavoin kuin vaikkapa hälläväliä asenteesta sairaanhoitajien parissa - josta minä en tiedä yhtään mitään - mutta välillisesti tuollainen uhkakuvien esittely voi olla haitallista yhtälailla. Ei kannata vetää tähän mitään hassutteluja käsidesistä tai hengityssuojaimista. Itse töissäni näen nuorten olevan varsin alttiita ihan aidolle panikoimiselle, kun paska osuu tuulettimeen riittävän lähellä, enkä siksi välitä sen miedostakaan lietsomisesta, kuten edellä yritin jo kerran avata.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika suloista: talousliberaalit ovat ulisseet koko nykyisen hallituksen ajan, että valtio velkaantuu liikaa ja leikata pitäisi, mutta nyt kun tulee jarru, niin nämä samat talousliberaalit ulisee tukipakettia ettei yksikään yritys mene konkurssiin nykytilanteen takia.

Päättäkää jo linjanne ja pitäkää siitä kiinni.
No mutta eikös tuo ole talousliberalismin kovaa ydintä, että kun menee hyvin, niin valtio ei saa verottaa tai millään muulla tavoin puuttua vapaiden markkinoiden dynamiikkaan. Sitten, kun levähtää kakka tuulettimeen, niin vaaditaan valtiota pelastamaan tilanne tukipaketeilla.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
THL:n mukaan 50 uutta tartuntaa Suomessa, yhteensä 109. Nopeasti alkaa luvut kyllä kasvamaan mutta varsin odotettuahan tuo on. Pitäisi vain kaikkien muistaa hyvä perushygieania nyt ja jäädä suosiolla kotiin jos on yhtään kipeän oloinen.
 
Italian ja Espanjan tilannetta kun katselee, niin odottaisi Suomessakin radikaalimpaa menoa ennenkuin joudutaan jakamaan jonotusnumeroita niille hengityskoneille. Oppilaitokset nyt vaikka kiinni.

Esim. Daniele Macchinia voisi kuunnella (linkki HuffPostiin).
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kokoajan enemmän ja enemmän tilanne alkaa näyttää siltä, että Suomen hallitus on alireagoinut ja tämä saattaa räjähtää käsiin hetkessä isosti. Olen itse koittanut kokoajan korostaa, että karanteenit sekä testaus on tärkeää, että tauti ei pääse leviämään räjähtämällä vaan kohtuullisesti. Sillä on merkitystä onko taudin saaneita tänään 50 ja viikon päästä 5000 vai onko niitä tänään 50 ja neljän viikon päästä 5000.

Tässä olisi auttanut aikaisemmat lentokiellot ja rajoitukset, yleisötapahtumien rajoittaminen, suurempi määrä testausta, eli sellainen perus paketti siihen kuinka tällaisia tilanteita hoidetaan sekä myös tehohoitokapasiteetin lisääminen ja ostot hengityslaitteistolle jo paljon aikaisemmin.

Hallitus pelaa upporikasta ja rutiköyhää. Jos tappiot nousevat nopeasti, eli kuolleita tulee suuri määrä, niin voi olla, että tämä hallitus ei tule tiedottamaan syksyllä työllisyystoimista vaan hallituksen erosta.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika suloista: talousliberaalit ovat ulisseet koko nykyisen hallituksen ajan, että valtio velkaantuu liikaa ja leikata pitäisi, mutta nyt kun tulee jarru, niin nämä samat talousliberaalit ulisee tukipakettia ettei yksikään yritys mene konkurssiin nykytilanteen takia.

Päättäkää jo linjanne ja pitäkää siitä kiinni.

Onpa typerä kommentti. Eiköhän pointtina ole että velkaantumisvaraa pitäisi olla juuri mm. tällaisia kriisitilanteita varten sen sijaan että otetaan syömävelkaa "kaikkeen kivaan".

Tämä on vähän sama kun vaatisi että pitää valita käyttääkö toppatakkia kesät talvet vai ei ollenkaan. "Päätä jo linjasi ja pidä siitä kiinni." No ei ehkä tämän ketjun asioita.

Suomen todetut koronavirustapaukset yli tuplaantuneet eilen. 2x2-matikalle tässä vaiheessa epidemiaa ei kannata viitata kintaalla, vaikka eilen tästä jokunen viesti vaihdettiinkin. Mielenkiintoista nähdä huomenna tämänpäiväiset luvut.



 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Silloin ei voi tehdä mitään jos kyseisen maan viranomaiset eivät ole tehneet mitään päätöksiä.
Normaalilla lomalla tuo lääkäri on ollut ja ei siinä sen kummempaa, sen hetkisen tiedon mukaan turvallisella alueella.

Ihan samalla tavalla sen tartunnan olisi tuo lääkäri voinut saada hoitaessaan potilaita.
Ihan turhaa panikointia taas, ei tämä mikään ebola ole.

Korjataan nyt sen verran, että THL:n on viiveellä nimennyt alueita epidemia-alueiksi, vaikka paikalliset viranomaiset kyseisessä maassa ovat jo aiemmin nimenneet alueet epidemia-alueiksi.

THL nimesi Itävallan Tirolin epidemia-alueeksi vasta tällä viikolla, ti tai ke, kun Itävallassa poikkeustoimiin oli ryhdytty jo viime viikolla. Tästä useiden päivien viiveestä THL:ää on myös kritisoitu.

Onneksi ongelma poistuu, kun THL ei enää erittele epidemia-alueita, ts. kaikki alueet ovat riskialueita, jolloin testauksen luulisi nopeutuvan ja ihmisten huomioivan tarkemmin mahdolliset riskit.

Myös UM kehottaa nyt välttämään kaikkea matkustelua, mikä sekin on järkevä toimenpide.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Suomen todetut koronavirustapaukset yli tuplaantuneet eilen. 2x2-matikalle tässä vaiheessa epidemiaa ei kannata viitata kintaalla, vaikka eilen tästä jokunen viesti vaihdettiinkin. Mielenkiintoista nähdä huomenna tämänpäiväiset luvut.



Todennäköisesti 100 - 150 uutta tartuntaa huomiseen mennessä: eksponentiaalinen kasvu. Ja muistetaan, että kyse on siis vain TODETUISTA tartunnoista. Todellisuudessa sairastuneita ja tartunnan saaneita voi hyvin olla kymmen- tai satakertainen määrä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Luulisin logiikan menevän niin, että koska sairaaloihin ym ei ole hakeutunut ns. ulkopuolista virukseen sairastunutta ja siitä tullut raporttia ministeriöön/THL:ään, niitä ei oleteta olevan.

Mun asiantuntemus ei sitten riitä sanomaan, onko tämä toimiva tapa kokonaisuuden kannalta. Mutta näin se suunnilleen taitaa mennä.

En muuten ota kantaa ja tämähän tosiaan on THL:n linjaus. En tosin pidä oletusta kauhean tieteellisenä ajatusmallina ja tämä tosiaan se mihin Suomen ammattilaisten taholta ollaan vedottu. Kohta näemme oliko ratkaisu oikea.

Itse kannatan varmistamista sekä varmistuksen varmistamista.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Vihdoin jämäkkää testiä: Ulkoministeriö: Älä matkusta nyt mihinkään

Koronavirus on luonnon oma keino ilmastonmuutokseen. Gaia on päättänyt, että nyt riittää lento-, auto-, juna- ja muu matkustus.

Lisää vain tätä: ollaan kuin entisajan kansakoulussa. Eletään vihreiden ja vassarien paratiisissa. Kunpa ihmiset suhtautuisivat ilmastonmuutokseen yhtä vakavasti.

Toki niitä kontrollin ystäviä löytyy muualtakin.

Vakavammin, yhteiskuntatutkimuksen kannalta kyse on harvinaislaatuisesta kokeesta: yhteiskunnassa vallitseva vapauden aste määräytyy sen mukaan, kuinka monta tartuntaa kussakin maassa on. Kiinassa tehtiin todella hyvää työtä: kuolleiden määrä oli äärimmäisen pieni ja rajoittui vain yhteen maakuntaan.

Toisaalta Italiassa homma meni reisille: nyt on mielenkiintoista, mihin kohtaan tämä entinen käskyjen ja kieltojen mallimaa Suomi asettuu kansakuntien joukossa. Nyt ainakin näyttää siltä, että viranomaiset ovat heränneet.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Selasin tuossa äsken maittain sairastuneiden, tautiin kuolleiden ja parantuneiden listaa. Vaikka tartuntoja ja etenkin kuolleita on verrattain vähän niin parantuneiksi merkattuja vasta vähän onkin, kaikkialla muualla paitsi Kiinassa.

Tässä voi olla kyse myös siitä, ettei resursseja käytetä lieväoireisten karanteenissa olleiden henkilöiden testaamiseen, jolloin parantumisista ei ole olemassa kovin kattavasti dataa. Veikkaan, että tuo parantuneiden määrä pitää sisällään suurimmaksi osaksi sairaalahoidossa olleet ja sieltä vapautuneet.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tiedätkö varmasti, että ko. kirurgi on matkustanut vasta tämän päivän jälkeen tuonne? Minä en nimittäin tiedä.
En ole väittänyt, että olisi mennyt, mutta olisi myös voinut poistua sieltä tai poistuttuaan mennä vapaaehtoisesti sinne karanteeniin kun on selvinnyt, että on ollut riskialueella. Sen sijaan herrahan on jopa leikannut potilaita takaisin tulonsa jälkeen.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kaikki tuota kirurgia haukkuvat voivat nyt vastata itselleen kysymykseen: meninkö tänään töihin? Jos vastaus on kyllä, niin olet toiminut täysin samalla tavalla kuin tuo 'puupää'.
Miten ihmeessä sinä saat tästä saman asian? Moniko tänne kirjoittavista on lomaillut viikon tai enemmän jollain korona alueella ja mennyt sen jälkeen töihin? Niinpä niin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaikki tuota kirurgia haukkuvat voivat nyt vastata itselleen kysymykseen: meninkö tänään töihin? Jos vastaus on kyllä, niin olet toiminut täysin samalla tavalla kuin tuo 'puupää'.
En ole toiminut, koska en ole vasta tullut ulkomailta alueelta missä tautia on ja alue on jo ongelma-alueeksi luokiteltu. Ei tämä pöpö Suomesta ole. Se tulee Suomeen ja leviää, kun esim tämä kirurgi sen tänne kantaa ja altistaa muita.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo

En vähättele, enkä liioittela, mutta vittu mikä otsikko. Satuin käymään vähän aiemmin tekemässä matkustusilmoitusta ja koko sivulla ei näkynyt mitään tuollaista uutista. Äsken kävin etsimässä uudelleen kun harkitaan, perutaanko lähtö.

Löysin tasan yhden twiitin "nyt ei ole syytä matkustaa. Suosittelemme noudattamaan erityistä varovaisuutta kaikkialla"

Ja tuo lainattu teksti on kyllä ihan muuta kuin tuo otsikko ja sen alta löytyvä uutinen.
Voi toki olla että en vaan löytänyt sitä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En vähättele, enkä liioittela, mutta vittu mikä otsikko. Satuin käymään vähän aiemmin tekemässä matkustusilmoitusta ja koko sivulla ei näkynyt mitään tuollaista uutista. Äsken kävin etsimässä uudelleen kun harkitaan, perutaanko lähtö.

Löysin tasan yhden twiitin "nyt ei ole syytä matkustaa. Suosittelemme noudattamaan erityistä varovaisuutta kaikkialla"

Ja tuo lainattu teksti on kyllä ihan muuta kuin tuo otsikko ja sen alta löytyvä uutinen.
Voi toki olla että en vaan löytänyt sitä.
Taitaa olla ulkoministeriön koko webbisivut nyt alhaalla. Siis matkustustiedotteiden osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös