Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 018 813
  • 81 135

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ainakaan täällä ei ole yhtään mitään syytä katsella mitään sen perään, että mitä tekee ja minne menee. Aivan pöyristyttävältä kuulostaisi ajatuskin siitä, että tässä rupeasi mitään funtsimaan sen perään, että uskaltaako jonnekin mennä. Totta munassa menen.

Helsingissä ainakin joukkoliikennevälineissä ja muuallakin Suomessa erilaiset varotoimet jollakin tavalla ymmärrän. Suojautuminen esimerkiksi Helsingin julkisessa liikenteessä tai jääkiekko-otteluissa muuallakin Suomessa, niin näissä se on minusta ihan perusteltua.

Mutta se, että terve ja nuori ihminen rupeaa esimerkiksi tälläisellä paikkakunnalla stressaamaan yhtään minkään vertaa, että uskaltaako vaikka mennä parturiin, tai mihin aikaan uskaltaa mennä ruokakauppaan, niin ei... en kerta kaikkiaan pysty, enkä kykene tajuamaan tuollaista. Aivan posketonta kohkaamista tämän homman ympärillä ja ikään kuin edellisinä vuosina ei olisi ollut kaikenlaiset flunssat ja influenssat pyörimässä, eikä kenelläkään ole käynyt silloin pienessä mielessäkään funtsia mitään tämmöisiä juttuja, joilla moni tuntuu nyt päätään pakottavan.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tehohoidossa edelleen neljä ihmistä koko maassaa koronan vuoksi, sairaalassa 21. Ei merkittävää muutosta neljään kuukauteen.

#Suhteellisuudentaju
Tämä. Aletaan sitte panikoitua kun näissä lukemissa alkaa nousua tapahtumaan. Nyt on peloteltu elokuusta asti että kohta sauraalapaikat loppuu mutta mitään ei ole sillä rintamalla tapahtunut.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Nyt saattaa olla pieni tasannevaihe meneillään. Edellisellä kalenteriviikolla 21.9.-27.9. todettiin 708 koronatartuntaa ja tällä viikolla on tähän mennessä saatu rekisteriin 443 kappaletta. Viikonloppuisin käydään antamassa vähemmän näytteitä kuin arkisin (pelkän näytteenottokapasiteetin vuoksi), mistä johtuen tuolloin päiväkohtaiset lukemat jäävät alhaisemmiksi. Viime viikolla esimerkiksi 26.9.-27.9. todettiin vain 76 ja 69 tartuntaa. Viikonloppu tuo siis osittain keinotekoisen "kevennyksen" jokaisen viikon lukemiin. @Salama44 sinun ennen kaikkea kannattaisi tutustua vähän useampaan tilastointitapaan ennen kuin kirjoittelet tänne omaa säännöllistä "lehtostasi". Suomessa siis tähän mennessä korkein päiväkohtainen lukema on 125 tartuntaa 25.9.2020. 29.9. menee todennäköisesti seuraavassa päivityksessä ohi (tällä hetkellä 123 tartuntaa), mutta 150 tapaukseen on vielä reippaasti matkaa.

Tähän mennessä epidemia on kiihtynyt kahden viikon jaksoissa niin, että ensimmäisellä otetaan selkeä kasvu edelliseen viikkoon verrattuna ja jälkimmäisellä viikolla mennään sitten aikalailla samaan tahtiin ilman uutta kiihdytystä. Ensi viikolla olisi siis trendin mukaan odotettavissa taas hyppy astetta korkeampiin päiväkohtaisiin lukemiin. Katsotaan mitä tuleman pitää.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Yks valitsee kauppan menon ajankohdaksi vähäruuhkaista, toinen ei lähde baariin, kolmas ei suostu tulemaan bänditreeneihin...on noita.

edit olisi melodisen punkin solistin paikka vapaana
Ok, noi jälkimmäiset kuulostaa kyllä oudolta. Itse en käy hirveästi baareissa, mutta juttujen mukaan kyllä niissä on ihan porukkaa ollut. Ja omissa urheilutreeneissä käy normaalisti porukkaa, sarjat alkaa ja sama määrä joukkueita kuin ennen.

Ja tuohon ekaan: miksi kukaan ei kävisi kaupassa vähäruuhkaisena aikana, jos olisi sellainen mahdollisuus. Oli korona tai ei? Ja toiseksi, kaverisi eivät ole tuota saaneet tartutettua tarpeeksi muihin ihmisiin. Edelleen on normi ruuhka-aikoina kaupat ammuttu tykillä täyteen, kun taas näiden aikojen ulkopuolella on autiota.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Erikoiselta kyllä kuulostaa omaankin korvaan. En ole rajoittanut omaa toimintaani millään lailla enkä tiedä muita kuin riskiryhmään kuuluvan faijani, joka on noin tehnyt kevään jälkeen. Mutta jokainen tietty tavallaan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On kyllä hurjaa nyt tuo todettujen koronavirustartuntojen kiihtymisvaihe Suomessa vaikka on vielä lämpimät kesäsäät.

Viikonloppunakin päivät huitelee 150 tartunnan paikkeilla. On enää ajan kysymys milloin mennään yli 200 uuden tatunnan vuorokaudessa.

Tänäänhän julkistetaan pitkälti keskiviikon ja torstain testejä, ja maanantain tuloksissa alkaa vasta näkyä tuo viikonloppu. Siksi silloin on ollut viime aikoina selvästi muita päiviä pienempiä lukuja.

Tässä aletaan jo kolkutella kevään lukuja, jos unohdetaan se silloin ollut rankka alidiagnosointi. Nyt liukuva keskiarvo on saavuttanut 70% tason entistä huipuista, ja jos sama linja jatkuu kuin viimeisen kuukauden, uusi huippu olisi ehkä lokakuun puolivälin jälkeen.

Mitä tuo sitten merkitsee? Sitä, että saamme runsaasti otsikoita siitä, että nyt koronaa on jo enemmän kuin keväällä. Ja sitten siitä, että asiantuntijat selittävät, ettei näin välttämättä ole.

Sairaalaluvut ovat edelleen niin maltillisia, että tuo kevään tartuntojen lukemien ylittäminenkään tuskin ajaa sairaalahoitoa kriisiin. Talouden ja yhteiskunnan sujuvan toiminnan kannalta olisi kuitenkin suotavaa, että tartunnat alkaisivat hiljalleen hiipua. Jo pelkät altistumiset ja karanteenit alkavat vaikeuttaa näitä. Ja tartuntojen jatkuva lisääntyminen ei ainakaan muuta tilannetta parempaan suuntaan.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Helsingin lukema 32 on kyllä itseasiassa aika hyvä. Toki vain tämän päivän lukema. Tuntuu vähän siltä että vaikka HUS alue suorastaan dominoi noita lukemia, niin missään ei ole sellaista selvää piikkiä.

Lahden alue on selvästi rauhoittunut. Sama Jyväskylän kaupunki. Hyvä homma. Uutena kaupunkina korona keskuksena on ottanut Vaasa. Siellä pidettiin bileet ja nyt ainakin 20 on saanut tartunnan. Siellä laitettiin yliopisto sen takia kiinni ja veikkaisin että viikon parissa sielläkin tilanne rauhoittuu. Olisikohan seuraavaksi Oulun vuoro saada joku piikki tilastoihin? Yllättävän rauhallista siellä suunnalla. Johtuisikohan siitä että sinne ei ole tullut etelästä niin paljon opiskelijoita?

Itse kävin tänään ottamassa puikkoa nokkaan. Ei tuntunut pahalta. En ymmärrä miten tuostakin on joku saanut revittyä kauhuotsikoita.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Jos jättäisin kokonaan median seuraamisen niin eipä tuolla arjessa kummemmin tätä koronakeissiä huomaisi. Toki maskit mutta sinäällään vähäistä niiden käyttö. Oma suku/kaverit elää todella normaalia elämää tällä hetkellä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kun se elämä on ilmeisesti ihan normaalia valtaosalla, niin en ymmärrä mistä se koronarajoitusvastainen tänne palstalle kumpuava paha olo oikein syntyy. Joku jo toivoi mielenosoituksiakin ”rajoituksia” vastaan. Hah.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos jättäisin kokonaan median seuraamisen niin eipä tuolla arjessa kummemmin tätä koronakeissiä huomaisi. Toki maskit mutta sinäällään vähäistä niiden käyttö. Oma suku/kaverit elää todella normaalia elämää tällä hetkellä.
Niin, siis paras taktiikkahan olisi ettei lue mediaa. Elää omaa elämää about normaalisti, välttää isoja ihmisjoukkoja, pitää etäisyyttä, pesee käsiä ja käyttää maskia tilanteen vaatiessa.

Riskit saada korona tavallisessa elämässä on kuitenkin aika pienet.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Tänään, kun kävin keskustassa noutamassa pakettia ja asioilla, niin maskien käyttöaste on kyllä selkeästi noussut. Erityisesti sisätiloissa, mutta näkyi kävelykaduillakin, kun jengi siirtyy pisteestä toiseen. Parempi näin, että käytetään ja silti liikutaan kahviloissa, kaupoissa jne.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kun se elämä on ilmeisesti ihan normaalia valtaosalla, niin en ymmärrä mistä se koronarajoitusvastainen tänne palstalle kumpuava paha olo oikein syntyy. Joku jo toivoi mielenosoituksiakin ”rajoituksia” vastaan. Hah.
Oma elämä on normaalia, enkä tunnusta kokevani pahaa oloa rajoituksista. Sen sijaan koen huolta monien yrittäjien ja esimerkiksi urheiluseurojen puolesta. Rajoitukset tuntuvat paikka paikoin hyvin kohtuuttomilta, kun otetaan huomioon se, että toisessa vaakakupissa painaa nämä taloudelliset jutut.

Mutta politiikka on nyt tämä, ja odotettavissa tuskin on muutosta. Ei vaikka kävisin joka päivä vouhottamassa asiasta tänne jatkoaikaan. Täytyy nyt toden teolla toivoa, että se toimiva rokote tulee mahdollisimman nopeasti. Toivon sitä ennen muuta yrittäjien ja esimerkiksi noiden urheiluseurojen puolesta.
 

Kyy99

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Kun se elämä on ilmeisesti ihan normaalia valtaosalla, niin en ymmärrä mistä se koronarajoitusvastainen tänne palstalle kumpuava paha olo oikein syntyy. Joku jo toivoi mielenosoituksiakin ”rajoituksia” vastaan. Hah.

Joo, en oikein itsekkään pysy perässä, että eikö nyt niitä hysteerikkoja ja panikoijia olekkaan Suomi täynnä? Vai vedetäänkö johtopäätökset panikoinnista ja hysteriasta keltaisen lehdistön kommenttipalstoilta? Niitä tuskin kannattaa lueskella missään olosuhteissa saati ainakaan tehdä johtopäätöksiä niiden perusteella.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oma elämä on normaalia, enkä tunnusta kokevani pahaa oloa rajoituksista. Sen sijaan koen huolta monien yrittäjien ja esimerkiksi urheiluseurojen puolesta. Rajoitukset tuntuvat paikka paikoin hyvin kohtuuttomilta, kun otetaan huomioon se, että toisessa vaakakupissa painaa nämä taloudelliset jutut.

Mutta politiikka on nyt tämä, ja odotettavissa tuskin on muutosta. Ei vaikka kävisin joka päivä vouhottamassa asiasta tänne jatkoaikaan. Täytyy nyt toden teolla toivoa, että se toimiva rokote tulee mahdollisimman nopeasti. Toivon sitä ennen muuta yrittäjien ja esimerkiksi noiden urheiluseurojen puolesta.
Eikös noissa Liiga-peleissäkin ole ollut vähemmän katsojia mitä (rajoitettu) kapasiteetti antaisi myöten? Eli vika ei ole rajoituksissa vaan itse viruksessa. Ihmiset eivät halua mennä massatilaisuuksiin kuten normaalisti. Joidenkin mukaan tämä on rajoitusten vika, mikä on erikoinen logiikka mielestäni.

Yökerhojen kohdalla toki pitää paikkansa kun rajoitukset ovat selvästi rajoittavia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oma elämä on normaalia, enkä tunnusta kokevani pahaa oloa rajoituksista.

Oma elämä mullistui sen verran, että koronan seurauksena ilmoitettiin kiitos ja moro työnantajan puolelta, jossa viimeiset 9.5 vuotta työskentelin. Reilut 1.5 kuukautta aktiivista työnhakua taustalla ja ei ole napannut vielä, eli työttömänä ollaan vieläkin. Palkanmaksu toki jatkuu vielä, mutta kyllä tässä rupeaa alitajunnassa miettimään asuntolainan lyhennyksiä, jos pitkäänkin ollaan vielä työttömiä. Selvää nyt ainakin on se, etten pääse lähellekään samoja tuloja, mitä olen viime vuodet nauttinut. Samalla elämä päivä päivältä kallistuu ja veroja maksetaan vitusti enemmän.

Myönnän olevani hieman katkera koronasta, joskin tässä samassa tilanteessa on aika moni muukin ihminen. Suoraan rajoitukset eivät vituta, mutta hysteeriaa lietsovat ihmiset, kuten se oman elämän sankari Tesla-Joni, jotka toivovat suurinpiirtein koko yhteiskunnan sulkua koronan tähden vituttaa päivä päivältä enemmän. Oma työ meni ja lähitulevaisuus muuttui hankalaksi, mutta toivottavasti ei lähtisi enää montaa työpaikkaa alta. Valitettavasti vaan ravintolapuolelle iskevät rajoitukset tulevat vain lisäämään jälleen kerran työttömyyttä.

Paluuta normaalin ei ihan heti ole tiedossa, mutta koronan kanssa pitäisi mielestäni vain oppia elämään, eikä rajoittaa enemmän ja enemmän, varsinkin kun tilastot sairaalasta kertovat, ettei tämän viruksen kanssa ole tällä hetkellä hädänpäivää.

Hieman tuli katketa viesti, joka itsessään ei koske rajoituksia, mutta kyllä tämä korona sen verran omaa elämää on mullistanut, että vituttaa aivan saatanasti.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse kävin tänään ottamassa puikkoa nokkaan. Ei tuntunut pahalta. En ymmärrä miten tuostakin on joku saanut revittyä kauhuotsikoita.

Siksi, että tuntemukseen vaikuttaa todella voimakkaasti jokaiselle yksilöllinen sierainten rakenne. Jos sieraimet ovat leveät, tuo on monille helppo toimenpide. Jos sieraimet ovat kapeat ja vielä nuhan turvottamat, tuo saattaa olla todella kivulias operaatio. Siksi oman kokemuksesi perusteella et voi sanoa kuin sen, miltä se sinusta tuntui.

Tiedän tapauksen, jolla ensimmäisestä sieraimesta ei edes saatu näytettä. Niin kapea se oli. Henkilö on lähes nelikymppinen. Kuvaili kokemusta niin kivuliaaksi, että silmistä tuli vettä ja suusta pääsi valitus. Ja henkilöllä ei edes mielestäni ole mitenkään alhainen kipukynnys.

Edit: kaikesta huolimatta kannattaa hakeutua testiin, vaikka kipu olisikin kova. Kuitenkin se menee nopeasti ohi.
 

Kyy99

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
En ihan saa kiinni rajoitusten kritisoijien ajatuksesta. Suomen taloushan on pärjännyt varsin hyvin (juu, lopulliset seuraukset tiedetään myöhemmin) verrattuna esim. moneen muuhun EU-maahan ja vaikuttaisi siltä, että yksi suurimmista syistä tähän on se, että korona ei ole päässyt isosti leviämään Suomessa. Ruotsin mallilla talous on ottanut myös kovan kolauksen, joten en ainakaan itse näe, että sekään on mikään oikotie onneen. Korona runtelee taloutta jokatapauksessa teki niin tai näin ja aika näyttää mikä on lopulta se oikea tapa toimia mitä tulee talouden kestämiseen.

Mikäli mitään rajoituksia ei ole ja tauti leviää enemmän, niin mahdollisesti ihmiset jää vielä enemmän kotiin ja tämä on taasen myös myrkkyä taloudelle. Mutuiluksihan tämä menee, mutta näkisin, että hillitty koronatapausten määrä auttaa talouden toimivuutta kun ihmiset uskaltaa enemmän käyttää palveluita ja yhteiskunta pyörii. Riskiryhmäänkin kuuluu niin massiivinen kansanosa, että mikäli he jäävät kotiin niin aiheuttaa sekin ongelmia taloudelle.

Olen itsekkin huolissaan koronan seurannaisvaikutuksista työttömyyden, konkurssien jne. osalta ja mitä ne aiheuttavat pitkässä juoksussa, mutta on todella vaikea sanoa, että rajoitusten poistaminen nämä ehkäisisi tai minimoisi. Haluan ainakin itse uskoa, että hallituksessa ja thl:ssä nämä ymmärretään ja ainakin siellä näytetään ajattelevan, että myös talous voittaa lopulta kokonaisuudessaan eniten rajoitusten kautta. Onhan tämä todella kimurantti tilanne ja hyvät ratkaisut ovat kortilla. En kuitenkaan usko, että paras tapa toimia myöskään talouden kannalta on rajoitusten poisto. Suomessahan on muutenkin mielestäni erittäin hillityt rajoitukset.

Voihan se olla, että omakin duuni lähtee vielä alta, mutta silloin kyseessä on koronan luoma kysynnän madaltuminen sekä toimintaympäristön muutos - eivät rajoitukset. Toki tuo yökerhojen aukiolorajoitus on sellainen mihin en osaa kyllä ottaa kantaa.
 
Viimeksi muokattu:

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
, että tuntemukseen vaikuttaa todella voimakkaasti jokaiselle yksilöllinen sierainten rakenne. Jos sieraimet ovat leveät, tuo on monille helppo toimenpide. Jos sieraimet ovat kapeat ja vielä nuhan turvottamat, tuo saattaa olla todella kivulias operaatio. Siksi oman kokemuksesi perusteella et voi sanoa kuin sen, miltä se sinusta tuntui
Se on selvää että jokainen kokee tuon eri tavalla. Oma kokemus oli että ei mitään hätää, ja näin on kaikki omat tutut myös sanonut.

Pointti oli enemmänkin siinä että se on medialta vähän vastuutonta revitellä sillä että tuo olisi jollakin tavalla paha toimenpide. Tiedän jo yhden tyypin joka on sanonut ettei lähde testiin koska se kuulemma sattuu niin.

Minusta olo jopa helpotti kun ne raapi vähän karstaa sieltä pois. (hymiö).
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yhden uutisoinnin mukaan 10% saisi merkittävän jälkitaudin.
Mahtaako noin iso prosentti voida pitää paikkaansa? Tuollainen prosentti osui silmään Tesla-Jonin uutisoinnissa kyllä. Maailmalla todettuja tartuntoja 30+miljoona, niin 10% tästä olisi 3miljoona. Jos taas sairastuneista 10-20% on saatu "kiinni", niin 150-300milj olisi sairastanut taudin ja tästä taas 10% on 15-30milj. Joten vähän epäilen tätä lukua.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mahtaako noin iso prosentti voida pitää paikkaansa? Tuollainen prosentti osui silmään Tesla-Jonin uutisoinnissa kyllä. Maailmalla todettuja tartuntoja 30+miljoona, niin 10% tästä olisi 3miljoona. Jos taas sairastuneista 10-20% on saatu "kiinni", niin 150-300milj olisi sairastanut taudin ja tästä taas 10% on 15-30milj. Joten vähän epäilen tätä lukua.
En osaa sanoa varmaan, koska korviin on sattunut vain yksi luvun sisältävä uutisointi asiasta. Joko ei ole tutkittu kovin paljon tai niitä ei ole saatu isosti julkisuuteen. Itse pidän lukua täysin mahdollisena.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Palstalla on selkeästi useampia viisaita, jotka osaavat kertoa miten pahasti nyt ylireagoidaan Koronan takia kun sairaalatkin ovat tyhjillään. Mikä olisi se arvionne esim sitten sairaalassa tai teholla olevien määrässä jolloin kannattaisi edes reagoida, vai onko sellaista ollenkaan?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös