Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 264 691
  • 81 151

Veljkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sortavalan Palloseura, Kalevan Pallo, Leijonat
Suomi kyllä hoitaa tämän maailmanlaajuisen pandemian varsin hyvin. Uskokaa tai älkää. Ei jaksaisi enää lukea aiheella mässäilyä ja musta-nyt-tuntuu-sille-että-hallitus-vittu-saatana-kaikki-sairastuu-ja-kuolee-koska-italia-perkele.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhdysvallat kieltää kaiken matkustamisen Euroopasta kuukaudeksi, kertoi presidentti Trump tiedotustilaisuudessa hetki sitten.

Nyt en oikein tiedä mitä sanoa...
Ei sittenkään koske kaikkea matkustamista, ainoastaan Schengen -alueelta ja "kielto ei koske Yhdysvaltojen kansalaisia ja oleskeluluvan saaneita eikä useimpia Yhdysvaltain kansalaisten lähimpiä perheenjäseniä tai muita erikseen yksilöityjä henkilöitä".

Toki kaikki lentoyhtiöt joutunevat perumaan lentonsa, joten ei ne jenkitkään kotiinsa pääse. Tai ehkä kiertämällä jotain mutkaista reittiä sentään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Vahvasti haiskahtaa siltä, että viime yön pelit jää viimeiseksi tältä kaudelta, myös änärin osalta...

On tämä kyllä saatana outo vuosi. Pari kk sitten jengi meuhkasi, kuinka kohta on kolmas maailmansota, kun Yhdysvallat ja Iran vähän nokitteli toisiaan, mutta se on jo alarivin uutinen, kun Kiinasta pamahtaa.
Ja vielä kuukausi sitten sitä vähän naureskeli itsekin tälle meuhkaamisella jostain pienestä nuhasta, mutta kyllä se vain homma paisuu ja paisuu ja tauti sen kuin jatkaa leviämistään.
Nyt on sitten kohta kaikki tapahtumat maailmasta peruttu, Euroopasta et lennä Yhdysvaltoihin ja saatana Tom Hankskin jo joutunut Koronan uhriksi. Niin kuin mikään ei ole enää pyhää!

Ehkä jatkossa sitten voisi siellä Kiinan päässä jättää ne myyräsopat ja käärmekeitot vähemmälle...
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Oikea paniikki on tuolla kansan keskuudessa kun THL ja viranomaiset ei osaa tiedottaa ja ei uskalleta mennä hoitoon kun on muka sairaalassa Corona vaikka yhtään potilasta ei ole hoidossa sairaalassa Coronan takia.
Ne mummot ja papat yms. googlettelee THLn sivuja? Laitoin ihan oikean esimerkin tältä päivältä, ihan oikeasta tän maan sairaalasta, siitä oikeasta paniikista. Ja ei ole yksittäistapaus. Onko mielestäsi siis viranomaiset onnistuneet tiedottamisessa?
Miten viranomaisten pitäisi / olisi asiasta pitänyt tiedottaa, jos viranomaisten nettisivulla julkaistavat tiedotteet, tiedotustilaisuudet (medialle) ja vastaaminen median muulla tavoin esittämiin kysymyksiin ei ole oikeanlaista tiedottamista? Vai onko kyse sisällöstä? Pitäisikö niille mummoille ja papoille kirjeellä sitä tietoa lähettää vai jonkin virkamiehen kiertää joka kodissa henkilökohtaisesti kertomassa sitä tietoa?

Voidakseen panikoida koronasta (suomeksi koolla) on niiden mummojen ja pappojen täytynyt siitä jostain kuulla tai lukea. Jos tiedon lähteeltä (muu kuin viranomaisen oma lähde) saatava tieto on virheellistä ja aiheuttaa paniikkia, niin onko vika silloin viranomaisten tiedottamisessa?

Viranomainen ei voi ihmisen tyhmyydelle, medialukutaidottomuudelle tai lähdekritiikkikyvylle kovin nopeasti tehdä yhtään mitään.

Koska kritiikki ilman kehitysehdotusta on yleensä turhaa narinaa, niin kerrotko meille, mitä tai miten viranomaisten tiedottamista olisi pitänyt hoitaa toisin / paremmin?

muoks. typo
 
Viimeksi muokattu:

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisen alan? Eikö mielestäsi taudinaiheuttajien populaatiodynamiikkaa tutkiva henkilö ole pätevä kommentoimaan taudinaiheuttajan populaatiodynamiikkaa?

Tämä. Minua sapettaa näissä keskusteluissa piirre, jossa kaikenmaailman sairaanhoitajat kuvittelevat olevansa asiantuntijoita sen perusteella että ovat "sairaan/terveydenhuoltoalalla". Todellisuudessa edes harva lääkäri omaa minkäänlaista asiantuntemusta aiheesta. Sairaanhoitajien matemaattinen osaaminen on tasoa lääkelaskut eikä kaikilla ole edes lukiotaustaa, joten erityisesti heidän polleaa pätemistään olen todistanut lähipäivinä Jatkoajan ulkopuolisessa todellisuudessa kärsivällisesti kuunnellen mutta hampaita kiristellen. Lääkäreidenkin pitänee suunnata tutkijaksi jotta kattavampaa koulutusta aiheesta karttuu.

Samalla sitten vähätellään oikeita asiantuntijoita, koska he eivät suoranaisesti työskentele terveydenhuollossa.
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä tämä erilaisten medioiden paine on nyt niin kova että lähes varmasti joudutaan liigassa tekemään isoja muutoksia loppukauteen. Ja edelleen en vähättele koronan vakavuutta, mutta samaan hengenvetoon ihmettelen miksi sitten ei joka kevät ole samanlainen hysteria kausi-infulenssan kanssa kun se on kuitenkin jo tänä vuonna tappanut yli sata ihmistä Suomessa ja korona ei tietääkseni ole tappanut vielä yhtään. Ai niin tämän palstan asiantuntijat tietävät kertoa että kausi-infulenssa on tuttu ja "hyvin" hallinnassa kun se tappaa vaan keskimäärin 500 - 2000 ihmistää vuodessa.... No minusta ei ole kovin hyvin hallinnassa jos jopa 2000 kuolee vuosittain. Jos joka vuosi näihin aikoihin peruttaisiin kaikki yleisötapahtumat ja ihmiset tekisivät töitä etänä niin kausi-infulenssaan kuolisi huomattavasti vähemmän ihmisiä, mutta on ilmeisesti "parempi" kuolla kausi-infulenssaan kuin koronaan...
 
Samout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko - Suomen Mestari 2021

No asiahan ei ole ihan näin yksinkertainen, mutta siitä voi varmaan lukea ja vauhkota muualla kuin tässä ketjussa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä. Minua sapettaa näissä keskusteluissa piirre, jossa kaikenmaailman sairaanhoitajat kuvittelevat olevansa asiantuntijoita sen perusteella että ovat "sairaan/terveydenhuoltoalalla". Todellisuudessa edes harva lääkäri omaa minkäänlaista asiantuntemusta aiheesta. Sairaanhoitajien matemaattinen osaaminen on tasoa lääkelaskut eikä kaikilla ole edes lukiotaustaa, joten erityisesti heidän polleaa pätemistään olen todistanut lähipäivinä Jatkoajan ulkopuolisessa todellisuudessa kärsivällisesti kuunnellen mutta hampaita kiristellen. Lääkäreidenkin pitänee suunnata tutkijaksi jotta kattavampaa koulutusta aiheesta karttuu.

Samalla sitten vähätellään oikeita asiantuntijoita, koska he eivät suoranaisesti työskentele terveydenhuollossa.
Pitää kuunnella niitä tutkijoita, jotka ovat tutkineet pandemioiden leviämistä ihmiskoekaniineilla.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Vaikka en mitään äärimmäisiä toimenpiteitä kannata vieläkään niin joiltain osin voisi ehkä miettiä järeämpiä toimenpiteitä - esimerkiksi nyt alkaa Suomessa ampumahiihdon MC Kontiolahdella ja sinne tulee porukkaa ympäri maailmaa ja voisi kuvitella, että on aika otollinen paikka levittää tautia. Ilmeisesti tuon osalta ei edes harkittu peruutuksia.

STM:ltä kommenttia Iltasanomissa että alle kuukausi ja epidemia on totta myös Suomessa jos/kun tartuntaketjuja ei kohta enää pystytä jäljittämään.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Sanottakoon nyt että vaikka työpaikkani on uef niin en ole tämän koronan enkä lääketieteen asiantuntija, mutta jotain minäkin työpaikallani kuulen myös niiltä henkilöiltä jotka jotain jopa saattavat asiasta ymmärtää. Kausi-infulenssa aiheuttaa lähes jokainen vuosi ison potilaspopulaation jossa tarvitaan sairaalahoitoa ja silloin myös resurssit ovat tiukalla. Ja edelleen kuolleisuus kausi-infulessassa on joka vuosi välillä 500 - 2000. Eli jos otetaan keskiarvoksi noin 1000 niin siitä voit laskea montako ihmistä kuolee joka päivä vaikka kausi-infulenssa ei toki 365 päivää vuodessa jyllää. Infulenssa on mielestäsi erilainen virus kuin korona ja siinä olet tavallaan oikeassa ja tavallaan täysin väärässä, sillä kausi-infulenssa myös muuttuu joka ikinen vuosi eikä läheskään joka vuodelle löydetä oikeaa rokotetta. Ja miksi mielestäsi sitten joka vuosi kuolee 500 - 2000 ihmistä kausi-infulenssaan jos siihen osataan varautua hyvin?
Hauskaa, minä nimittäin myös kuulun uefin piiriin ja nimenomaan sinne lääketieteen piiriin.

En ole vähätellyt kausi-influenssaa missään vaiheessa. Koronaepidemiahan tapahtuu Suomessa normaalin kausi-influenssan aikaan, jolloin sairaalapaikat ovat entistä tiukemmalla kun koronaepidemia puhkeaa kunnolla.

Influenssan perimä ja muuntuminen tiedetään hyvinkin tarkkaan, tämän pohjaltahan rokotteetkin osataan muokata aina ennen influenssakauden puhkeamista. Toki teho vaihtelee, mutta silti. Influenssan leviämisestä on olemassa erittäin tehokkaita algometreja, joilla leviäminen pystytään ennustamaan tarkasti.

Influenssaan kuolee vuosittain ihmisiä, koska me ihmiset vain ollaan sellaisia että vanhenemme ja keräämme matkan varrella kasan pitkäaikaissairauksia, jotka heikentävät sydämen ja keuhkojen toimintakykyä. Kaikille alahengitystieinfektioille on tyypillistä kuolleisuus, joka iskee ennen kaikkea monielinsairaihin vanhuksiin.

Koronaviruksesta tiedetään hyvin vähän. Me ei tiedetä kuinka mutaatioaltis juuri COVID-19 on. Toki juuri nyt näyttää siltä että pahimmalta on vältytty, mutta varmaa sekään ei ole.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
Kyllä kun noita uutisia tullu pitkästä aikaa tässä aamusta katseltua, niin mä lähen hamstraamaan. Aina on sisälläni kytenyt pieni halu moiseen ja nyt jos joskus on paikka täyttää kaapit vielä kun ehtii.
 
Kyylä

Jäsen
Tämä. Minua sapettaa näissä keskusteluissa piirre, jossa kaikenmaailman sairaanhoitajat kuvittelevat olevansa asiantuntijoita sen perusteella että ovat "sairaan/terveydenhuoltoalalla". Todellisuudessa edes harva lääkäri omaa minkäänlaista asiantuntemusta aiheesta. Sairaanhoitajien matemaattinen osaaminen on tasoa lääkelaskut eikä kaikilla ole edes lukiotaustaa, joten erityisesti heidän polleaa pätemistään olen todistanut lähipäivinä Jatkoajan ulkopuolisessa todellisuudessa kärsivällisesti kuunnellen mutta hampaita kiristellen.

Tämä. Ja samaan aikaan kaikentietävät toimittajat ja poliitikot (näemmä yhdestä ryhmästä) käyttävät tilannetta hyväkseen kertomalla omasta erinomaisuudestaan. Ilmeisesti rajojen kiinnilaitto olisi tässäkin toimiva ratkaisu
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Koska kritiikki ilman kehitysehdotusta on yleensä turhaa narinaa, niin kerrotko meille, mitä tai miten viranomaisten tiedottamista olisi pitänyt hoitaa toisin / paremmin?

muoks. typo

Tiedottamisen alkuvaiheessa tehtiin eräitä virheitä, joita ei ole vieläkään korjattu. Merkittävin on se, että lähdettiin liikkeelle liian hitaasti ts. alkuvaiheessa huhut ja ulkomailta kantautuvat uutiset ottivat tilan haltuunsa.

Sitten kun hallitus & THL tiedotti, ihmiset, jotka olivat lukeneet uutisia ja viranomaisinfoa ulkomailta, hämmentyivät, koska ristiriita Suomen ja monen muun länsimaan toimien ja ohjeiden välillä oli niin suuri. Eikä tätä hämmennystä ole kyetty poistamaan, ennemminkin se on lisääntynyt - hyvin ymmärrettävistä syistä johtuen.

Kriisiviestinnässä ja vastuunotossa on parannettavaa. Tulee tunne, että viranomaiset eivät huomioineet riittävästi eri sosiaalisen median alustojen toimintamekaniikkaa, ja sitä, että ristiriidat viestinnän ja ympäröivän maailman tapahtumissa lisäävät epäluottamusta, ja että tuolloin viestin on oltava selkeä ja viestiä on tultava riittävästi. Ja kritiikkiin (jota myös ammattilaiset ovat esittäneet) kyettävä vastaamaan.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Kyllä tämä erilaisten medioiden paine on nyt niin kova että lähes varmasti joudutaan liigassa tekemään isoja muutoksia loppukauteen. Ja edelleen en vähättele koronan vakavuutta, mutta samaan hengenvetoon ihmettelen miksi sitten ei joka kevät ole samanlainen hysteria kausi-infulenssan kanssa kun se on kuitenkin jo tänä vuonna tappanut yli sata ihmistä Suomessa ja korona ei tietääkseni ole tappanut vielä yhtään. Ai niin tämän palstan asiantuntijat tietävät kertoa että kausi-infulenssa on tuttu ja "hyvin" hallinnassa kun se tappaa vaan keskimäärin 500 - 2000 ihmistää vuodessa.... No minusta ei ole kovin hyvin hallinnassa jos jopa 2000 kuolee vuosittain. Jos joka vuosi näihin aikoihin peruttaisiin kaikki yleisötapahtumat ja ihmiset tekisivät töitä etänä niin kausi-infulenssaan kuolisi huomattavasti vähemmän ihmisiä, mutta on ilmeisesti "parempi" kuolla kausi-infulenssaan kuin koronaan...

Influenssa ei kuormita sairaaloiden osastoja samanlaiseen tilaan kuin Korona. Ei viranomaiset tahallaan ihmisiä kiusaa tälläisillä rajoituksilla vaan ihan syystä. Valoja päälle nyt.
 
Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Kotimaisen epidemian puhkeamista pelätessä, mielenkiintoista seurata tuota Kiinan tilannetta, Wuhanissa 8 sairastunutta vuorokaudessa, ja koko Kiinassa 7 siihen päälle joista 6 muualta tuotuja. Loppuuko tartunnat siellä lähipäivinä ja mitä sitten kun liikkumiskiellot puretaan kokonaan? Puhkeaako uusi epidemia vai onnistuuko paluu normaaliin arkeen. Jos tapauksia tähän tahtiin löytyy meiltä vielä muutama päivä niin todella toivoisi seurattavan Ruotsin ja Tanskan malleja.
 
Analyzer

Tämä ei käy kyllä järkeen. Miten epidemia voi talttua noin nopeasti Kiinan kokoisessa maassa?
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Kiinassa vuorokauden sisään 15 uutta tapausta. Siis VIISITOISTA. Alkaako jo taittumaan?
Kiinan lukujen suhteen on hyvä muistaa, ettei tuo tiedotus ole sielläpäin ollut koskaan mitään ammattimaista. Siis todelliset luvut saattavat olla ihan jotaa muuta, etenkin kun kaikkia maaseudun ihmisiä ei välttämättä ole tavoitettu. Todellinen kuva saattaa siis olla ihan toisenlainen, mitä Kiinan hallitus esittää.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Ai niin tämän palstan asiantuntijat tietävät kertoa että kausi-infulenssa on tuttu ja "hyvin" hallinnassa kun se tappaa vaan keskimäärin 500 - 2000 ihmistää vuodessa.... No minusta ei ole kovin hyvin hallinnassa jos jopa 2000 kuolee vuosittain.

Jos verrataan Koronan n. 3 % kuolleisuuteen, tarkoittaa se Suomessa koko väestöstä 165 000 ihmistä. Joko huomaat eron?
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Hyvää etätyöpäivää muillekin.
Trump tempaisi viime yönä koston euroopalle. Brittien virus sen sijaan ei uhkaa amerikkalaisten lintukotoa. Liittolaisten uusjako on nyt käynnissä ja koronavirus vauhdittaa asiaa. Suomen ei pidä ostaa YHTÄÄN hävittäjää näissä olosuhteissa jenkeiltä eikä briteiltä.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Influenssa ei kuormita sairaaloiden osastoja samanlaiseen tilaan kuin Korona. Ei viranomaiset tahallaan ihmisiä kiusaa tälläisillä rajoituksilla vaan ihan syystä. Valoja päälle nyt.

Näin se on. Vaikka se kuinka kirpaisee, niin kyllä yksi katkaistu liigakausi puuttuvine mestareineen on aika pikku juttu, verrattuna siihen, että rajoituksilla pystyttäisi hidastamaan taudin leviämistä ja sitä kautta parantaa terveydenhuollon mahdollisuuksia hoitaa sairastuneita, kun niitä vääjämättä kuitenkin tulee. Kysehän ei enää ole taudin pysäyttämisestä, ainoastaan hidastamisesta ja hallitsemisesta. Isompiakin mestaruuksia jää ratkomatta kuin meidän liigamme.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Periaatteessa olin tällä kannalla ihan viime päiviin asti. Mutta se että joku Italia suljetaan ja Tanska sulkee noin vaan koulut ja päiväkodit, tietäen vielä hyvin että poliitikot tarttuisivat mihin tahansa hyvään syyhyn olla vahingoittamatta taloutta (plus sitten uutiset Italian terveysjärjestelmän kriisistä) niin olen vähän muuttamassa omaa ajatteluani. Tämä on uusi virus, jolle ei ole vielä vastustuskykyä populaatiossa ja jonka ominaisuuksia ei täysin tunneta ja joka on pystynyt kuormittamaan rikkaan länsimaisen demokratian sairaanhoitojärjestelmän kriisin partaalle niin ehkäpä kuitenkin tämä on paree ottaa vakavasti?

Sellainen kansa kuin päättäjätkin. Jos ihmisiä ei ole alusta asti kiinnostanut ottaa tätä tosissaan, niin ei kai ne näiden äänestämät päättäjätkään sitä kovin helposti tosissaan ota. Käydään matkoilla ihan normaalisti, jos osoitetaan oireita, päästetään silti lähipiiri jatkamaan taudinlevittämistä, ennen kuin virallinen testitulos tulee.
Jos ovat päättäjät olleet pää pensaassa asian kanssa ja toivoneet parasta, niin samalla kansalaiset ovat yksinkertaisesti käyttäytyneet naurettavan vastuuttomasti. Ollaanha me aika valittu kansa ja meihin ei kulkutaudit maailmalla tartu ja jokaisen työpanos on niin tärkeä, että töihin on tultava, vaikka pää roikkuis puoliks irti.

Ihme on, jos näillä päättäjillä ja kansalaisilla tauti ei leviä isommaltikin. Oon jo lähes varma, että kevään/alkukesän kaikki jenkkipunkbändit, mitkä oli tarkoitus nähdä ekaa kertaa jää näkemättä, kun tautia ei saada kuriin ei täällä, eikä toisaalla länsimaissa.

Jenkkien "medicare" toivottavasti saa tän pandemian kautta niskalaukauksen ja osaavat ehkä seuraavan vastaavan tappotaudin aikana kohdella ihmisiä muunakin kuin rahantekokoneena sairaaloille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös