Juuri tuli tilattua pari päivää sitten liput bändikeikalle ja suunnitelmissa olisi, että sieltä rientäisi vielä toiselle samana iltana. Tilanne ilmeisesti on hivenen kuumentumaan päin, vaikkakin hallinnassa. Tuossa keväällä tuli tosiaan itsensä eristettyä ihmisistä melko täydellisesti ja pieni epävarmuus tulevasta jäyti sisintä. Noh, sitä kesti vappuun asti, jolloin tuli eka kerran hieman biletettyä pienessä porukassa. Sen jälkeen oma toimintakin vapautui siinä samalla kun Suomeakin pikku hiljaa avattiin. Heinäkuu tuli mentyä ja melskattua aika tavallisesti ja elokuu, joka oli minulla lomakuu, kuin koronaa ei olisi. Tähän tarkennuksena siis se, että ISO K ei hallinnut mieltä niin vahvasti, kun oli muut kuviot ja muuta mietittävää. Aika pitkään jaksoi pitää käsidesiä mukana, mutta nyt sekin tuppaa unohtumaan. En nyt edelleenkään ole menossa nuolemaan Helsingin metroportaiden kaiteita, tai loikkaamassa siihen sakeimpaan väkijoukkoon. Pidän turvavälit, desinfioin käsiäni, yskin hihaan ja arkiviikoilla olen ihan luonteenikin mukaisesti aika omissa oloissani. Silti olen järjestänyt tapahtumia ja ottanut vastaan ne dj-keikat mitä saan. Eli tehnyt oman osuuteni siitä, että ihmiset kokoontuvat yhteen ja että niillä on jopa kivaa, eikä kotiin tarvitse heti lähteä. Kasvomaskia voisin opetella pitämään, kun työnantaja niitä tarjoaa; niin kertakäyttöisiä kuin kankaisia. Omaehtoisen karanteenin vastapainoksi tuli loppukesästä omaehtoinen antautuminen tilanteisiin, mistä tämän ISO K:n olisi voinut napata, mutta vielä ainakaan niin ei ole tapahtunut. Jinks jinks ja kop kop.
Tämän sekavan vuodatuksen pointtina siis se, että onkohan tämä oma tämän hetkinen "korona-käyttäytymiseni" nyt ristiriidassa sen kanssa mikä suositus olisi. Jotenkin kun tämän pirulaisen kanssa on tapellut omaehtoisella karanteenilla ja nyt kun maailmanloppua ei tullutkaan, niin vaikea asentaa omaa mielenmaisemaansa taas siihen, että nyt pitäisi panna Suomi kiinni ja ihmiset sen myötä. Noh, ei sitä kait ole kukaan vielä vaatinutkaan. Tällä hetkellä vituttaa vaan epätietoisuus, vaikka sitäkin on ollut aikaa oppia. Tuntuu, että omat kelat tästä taudista ovat menossa nyt ihan eri suuntaan kuin päättäjien, tai terveyden asiantuntijoiden. Aika rumia lukemia pitäisi tulla tauluun, että tässä taas vähän säikähtäisi, vaikken toki luulekaan, että tämä ohi on. En sitä kiistä, etteikö kesällä pieni hyvän olon tunne olisi hiipinyt puseroon, kun mentiin 0-5 - linjalla ilmoitettujen tartuntojen suhteen ja hallituskin jo väläytteli, että 1. lokakuuta poistuisi kaikki rajoitukset sisällä ja ulkona.
Jos keväällä oli jopa pelokasta (mutta ei hysteeristä toim.huom.), niin nyt tämä on lähinnä mälsää. Noh, mälsäkin riittää siihen, että koitan pitää järjen mukana kaikessa toiminnassa, mutta kyllä tässä jotain gonahtamista on vahvasti tapahtunut. TJ-kampa laskee piikkejä kohti rokotetta sen ollessa ainoa asia mihin tässä voi uskoa. Siis siihen, että se tulee, tehoaa ja aikaansaa laumasuojan.
Omaehtoinen karanteeni = eristäytyminen ihmisistä. En siis suinkaan ollut kahta kuukautta kämppäni vankina, mutta pyrin välttelemään ihmiskontakteja niin paljon kuin mahdollista.
