F
Flonaldo
Niin. Ihmiset, joilla on lähin kosketuspinta taudinkuvaan ja paras ymmärrys tulkita tartuntatautivirastojen tietoja pandemian etenemisestä. Näillä ihmisillä on mielestäni hieman parempi mandaatti kertoa asioista oman ammattitaitonsa mukaisesti kuin random forumistilla jatkoajassa. Itsessäni herättää ihmetystä, että lääkärit, asiantuntijat ja viranomaiset ovat huolissaan, mutta jatkiksessa onneksi tiedetään paremmin?
Tässä on pointtinsa, mutta onhan se ymmärrettävää kyseenalaistaa näitä "asiantuntijoita", kun heidän viestinsä ovat sekä ristiriitaisia, faktoiltaan vajavaisia ja usein hyvinkin kärjistettyjä - joko alunperin tai sitten median tulkitsemana. Monet lääkärit ovat myös sitä mieltä, että koronan vakavimmat seraukset näkyvät ihan muiden sairauksien kohdalla, mutta näistä ei puhuta koska korona vie kaiken huomion. Ja tämä taas yhtään koronaa vähättelemättä, avaten vain syitä miksi asiantuntijoita tässä asiassa kyseenalaistetaan. Se on vähän sellainen Pekka ja Susi -ilmiö.
Sen kummemmin kuin välttämättä random-forumistia niin ei nyt välttämättä kannata laittaa kaikkia muniaan yhtään kenenkään koriin sen osalta ketä uskoo.Niin, on myös toista mieltä olevia lääkäreitä. Esimerkiksi erään infektiotaudeista kirjoja kirjoittaneen lääkärin mielestä tässä todistetaan, ja seuraava suora lainaus häneltä, "ihmiskunnan suurinta kusetusta".
Jos mennään kysymään lääkäreiltä Lombardiassa, saadaan varmasti näkemys, että tämä on kaikkein vaarallisin virus. Jos kysytään Suomesta (missä tauti ei ole oikein edes vielä käväissyt), saadaan hyvin erilainen otos.
Kun nyt sitten otetaan iso joukko todellisia asiantuntijoita, tutkimustuloksia jne. vaikkapa ympäri Eurooppaa, saa ehkä vähän kokonaisemman kuvan. Samoin minkä tahansa äärinäkemyksen (kuten "ihmiskunnan suurin kusetus") voi oikeastaan suorilta jättää huomioimatta.
Virus ei ole muuttunut mihinkään (lähde: Royal Societyn genomitutkimus). Viruksella on kyky levitä hyvin nopeasti väestössä, jos rajoituksia poistetaan liian paljon / väestön käytös muuttuu "liian normaaliksi" (ks. tapausten ja sairaalalukujen erittäin nopea kasvu monessa paikassa, mm. Marseille juuri nyt).
Kevääseen nähden ollaan silti paljon paremmassa tilanteessa: vanhusten suojaaminen, lääkehoidot, testaaminen, jäljitys ja eristäminen jne. jne.
Ja silti joudutaan kaikkialla tasapainottelemaan sekä talouden ja ihmisten yleisten hyvinvoinnin, kaikkien muiden sairauksien että sen koronan kanssa - ja niihin yhtälöihin ei ole mitään yhtä oikeaa vastausta.
Keitä ne nyt ovat, joilla pipo on niin tiukalla? Eikö tuo ole aika lailla keskivertosuhtautuminen nykytilanteeseen?Jännä kyllä lukea näitä erilaisia suhtautumisia. Itse olen käynyt ravintoloissa, huvipuistoissa, baareissa ja jopa ulkomailla (Virossa!) kesällä eikä ole tullut mieleenkään pelätä tautia. En sitä toki keväälläkään pelännyt, mutta jotenkin luulisi kaikkien pikkuhiljaa relaavan. Nyt on saatu kuitenkin maskisuositusta yms, ihmiset pesevät käsiään eivätkä aivasta päin jne. Mitä vielä pitää tapahtua että pipo löystyy? Omassakin lähipiirissä on riskiryhmäläisiä ja vältän heitä toki tapaamasta, mutta kun ei itse riskiryhmää ole niin turha tässä on omaa elämää vaikeaksi tehdä.