Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 508 352
  • 16 370

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Lopun ajan fiilikset. Mikä tahansa peli voi jo olla viimeinen.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olivat rajoitukset mitkä hyvänsä, niillä on aika vähän merkitystä, mikäli ihmiset eivät halua mennä hallille. Hämeenlinnan yleisömääristä voi jo päätellä, kuinka innokkaasti ihmiset laittavat jääkiekkoilun oman hyvinvoinnin edelle.

Jos ajattelen omalta kannalta, niin kiinnostus näitä pelejä kohtaan on valovuosien päässä normaalista. Otteluiden merkitys tuntuu lähinnä nimelliseltä, koska koko ajan vaikuttaa todennäköisemmältä, että kautta ei saada vietyä loppuun.

Senkin olen huomannut, miten paljon yleisömäärä vaikuttaa ottelutapahtuman viihdyttävyyteen. Sinne hallillehan mennään käytännössä siksi, että muutkin menevät. Nyt kun seinät kumisevat tyhjyyttään, lipun hinnalle ei saa samanlaista "vastinetta". Pelin toki näkee normaalisti, mutta niin näkee kotoakin käsin.

Meneillään olevat pelit tuntuvat ääriversiolta niistä marraskuun arki-iltojen matseista, jotka nostetaan esiin, kun halutaan argumentoida lyhyemmän sarjan puolesta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vallitsevissa olosuhteissa ei itseäni häiritse ainakaan minkään vertaa se näin ruudun välityksellä, että hallissa ei ole niin paljoa meteliä, eikä yhtä paljon ihmisiä, kuin normaalisti. Minua kiinnostaa vain se, että kausi saataisiin jollain ihmeen ilveellä pelattua kokonaan läpi, ja kaikkein murskaavin taloudellinen isku seuroihin jotenkin vältettäisiin.

Toisekseen näiden nuorien, kehittyvien pelaajien vuoksi toivon sitä, että mihinkään täyssulkuihin ei mennä. Joku Juuso Välimäki menee, vaikka hyvästä esimerkistä. Siitä pahasta loukkaantumisesta on jo yli vuosi aikaa. Nyt tästä kausi säppiin, ja pääsee pahimmassa skenaariossa vasta vuoden päästä taas pelaamaan kovia pelejä. Tuo tarkoittaisi sitä, että häneltä olisi jäänyt väliin kaksi vuotta yhtä mittaa ilman kilpailullista jääkiekkoa, pl. nämä muutamat pelit, jotka Ilveksessä nyt sentään pääsee pelaamaan. Tuollainen ei voi mitenkään olla näkymättä pelaajan kehityksessä.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Itse ainakin olen nauttinut joka minuutista pitkän tauon jälkeen, ei se maski niin paha ole. Kunhan pelataan, mitään järkevää estettä ei tällä hetkellä ole. Hallille vaan!

Maskin käyttöön tottuu kyllä ja yleisörajoitusten myötä ei ole ongelma pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin. Omasta käsihygieniasta huolehtiminen siihen lisäksi, niin voin sanoa, että paljon turvallisempi olo oli tänään hallilla kuin vaikka ruokaostoksilla käydessä.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Maskin käyttöön tottuu kyllä ja yleisörajoitusten myötä ei ole ongelma pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin. Omasta käsihygieniasta huolehtiminen siihen lisäksi, niin voin sanoa, että paljon turvallisempi olo oli tänään hallilla kuin vaikka ruokaostoksilla käydessä.
Kumpa tuon turvallisuudentunteen voisi siirtää moniin muihinkin. Nyt media on pelotellut ihmiset niin, että hyvä jos ulkona uskaltavat käydä
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jokainen voi mennä jatkossakin terveys edellä. Jääkiekko kärsii samasta suhteettomuuden ongelmasta, joka on menossa kaikessa. Ottelujärjestäjät eivät voi enää paljoa enempää tehdä ihmisten hyväksi. Toivon, että jokainen, joka laittaa terveytensä kaiken muun edelle (en nyt puhu välttämättä juuri jääkiekosta) muistaa sitten, kun ravintolat alkavat mennä konkurssiin, urheiluseurat, teatterit, salit, pienliikkeet jne. alkavat kaatua toden teolla niin muistavat sen oman ratkaisunsa siinä hetkessä.

Ainoa kysymys tähän on se, että oliko sen arvoista? Oliko kaikki tämä sen arvoista, ettet saanut juuri koronaa tai että juuri korona ei levinnyt? Suhteellisuus on siis ainoa asia, mitä jokaiselta pyydän. Pysähtykää, ajatelkaa jne. Jos me antaudumme irrationaalisille peloillemme niin kyllä jatkossa on vaikea nähdä, miten voisimme mitään tällaista toimintaa edes harkita jatkossa.

Kaikki mainitsemasi asiat voidaan perustaa ja pystyttää uudelleen, menetettyä terveyttä tai henkeä ei saada enää takaisin. Tosin ajatusmaailmasi kyllä korreloi tiettyjen ihmisten ajatusmaailman kanssa. Mutta kärjistettynä esimerkkinä itse en esim ole valmis hautaamaan ennenaikaisesti jotain läheistäni vain siksi että en ole valmis pitämään taukoa tietyistä viihdemuodoista.
 

starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsinki ja Jyväskylä kohta tauolla (Vaasa onkin jo). Liigakin vaan suosiolla 2-3 viikon tauolle ja katotaan sen jälkeen.
Vaasa on kotiottelujen suhteen tauolla. Vierasottelut pelataan......
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Rikkaat köyhtyy ja köyhistä tulee keppikerjäläisiä. Korona tulee jatkossa lisäämään joukkueiden välistä tasoeroa. Vaikka Korona iskee kaikkiin , niin ne seurat joilla on painetta perstaskussa kestävät. Kärpät, HIFK, Tappara, TPS, Lukko. Ne joilla ei ole, ovat koronan jälkeisessä ajassa toisen kerroksen väkeä, jotka rimpuilevat kuolonkorinoissaan.

Huonompi homma liigan kiinnostavuuden kannalta. Korona tulee jakamaan liigan voimakkaammin kahden kerroksen väkeen.
Voi olla, ettei Kärpätkään pysty maksamaan samanlaisia palkkoja, kuin ennen koronaa, mutta pystyy kuitenkin maksamaan palkkaa.
Voi olla , että moni seura maksaa koronan jälkeen ainoastaan kulukorvauksia.
 
Viimeksi muokattu:

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Helsinki ja Jyväskylä kohta tauolla (Vaasa onkin jo). Liigakin vaan suosiolla 2-3 viikon tauolle ja katotaan sen jälkeen.

Ei Helsingin tilanne mun mielestä vielä ole paha. Jos ei ala vähentyä tartunnat niin sitten. Helsinkiin on tullut taas syksyn alussa paljon opiskelijoita ympäri Suomea joiden täytyy päästä juhliin ja ryyppäämään joten ei ihme että tartuntoja tulee niin Helsingissä kuin Vantaalla ja Espoossakin. Luotan että luvut lähtee laskemaan lähipäivinä tai viikkoina.
 

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Kyllä tulee seuroja kaatumaan tai ainakin keskeyttämään kausi. Ei vaan yksinkertaisesti ole tarpeeksi yleisöä kuluihin verrattuna. Pahalta näyttää, kuin hidastettua onnettomuutta seuraisi. Joulukuussa paska iskee kunnolla tuulettimeen, luki iltapaskan mainoksessa. Käyrä kyllä näyttää kaakkoon.

Ranskassa muuten 29600 tartuntaa. Eilen meni ensimmäisen kerran 20k rikki joten aikamoinen hyppäys.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä järkeä tuossa olisi? Minusta liigaa pitää ehdottomasti pelata niin pitkään kuin se on mahdollista tänä vaikeana aikana. Jos viranomaiset määräävät niin sitten tauolle.

Kaikki kulut juoksisi täysillä, mutta mitään tuloja ei tulisi ja samalla vaarantuisi se että joukkueet kerkeisi pelata kaikki kotipelinsä kauden aikana. Lomautuksissakin taitaa mennä juuri se 15 päivää eli ei kerkeisi säästöjä tuolta osalta tulla. Kaikki katkot lisää epävarmuutta (olkoonkin että sitä on myös nyt). Sanoisin että kautta kannattaisi todennäkösesti pelata jos vaan edes osa joukkueista pystyy kotipelin yleisölle järjestään ja ei ole karanteenissa.
 

Zero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja Jokerit. Ja Jukurit nyt mökin takia.
Jos tota Asko Järvistä uskotaan, niin nyt olisi semmoinen pari viikkoa, jonka ajan voitaisiin katsoa, riittävätkö nämä rajoitukset vai tuleeko uusia. " Tiedetään että rajoitusten pitäisi tulla kohtalaisen varhain, että ne toimisivat. Tällä hetkellä katsoisin, että voitaisiin odottaa säädettyjen rajoitusten vaikutusta, ja siinähän menee viikosta kolmeen, ennen kuin nähdään ovatko ne toimineet. Samantyyppisiä toimenpiteitä on tehty muissa maissa, ja esimerkiksi Tanskan esimerkki antaa toivoa, että tautitapaukset voivat lähteä laskuun. "

Kerrankin on sekä HIFK että Jokerit ihan samassa veneessä - jos jomman kumman kotimatseista alkaa joku koronalinko, niin syyttävä sormi kääntyy Helsingin jääkiekkoon joka tapauksessa. Niin että toivotaan ettei ala.

 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Kyllä mutta ei HIFK ole heti konkurssiin menossa jos joutuu parin viikon vieraskiertueelle, taitaa olla kuitenkin pääoma heti Kärppien jälkeen liigan parhaimpia. Ei liigaa HIFK takia heti olla pysäyttämässä.
Pääoma ja talous on ihmeellinen asia. Jossain kohtaa sitä tarvitaan puhdasta käteistä ja tuskinpa millään liigaseuralla mahdottomia lukuja pidetään pankkitileillä, vaikka suurista summista kauden mittaan puhutaankin. Lähes kaikki liikenevä rahakin on jotenkin korvamerkitty. Ei nämä huonot katsojaluvut ainakaan elämää helpoksi tee kenellekään.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät

Pulustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lestaporot, Jussin tussit
Näitä ei kyllä tarvittaisi yhtään nyt:


Veikkaan, että Hämeenlinnassa yleisömäärät on kolminumeroisia vielä pitkään, ja kohta muuallakin.

Onpa ikävä uutinen. Varsinkin, kun uutisessa vielä mainitaan, että "Tartunnan saanut henkilö istui lieväoireisena katsomossa D4".

Sille ei mitään mahda, jos oireet alkavat ottelussa käynnin jälkeen, mutta tässä tapauksessa katsojalla oli jo oireita. Silloin pitäisi kyllä oikeasti jo katsoa peiliin ja miettiä oliko järkeä. Jos ei tuosta jatkotartuntoja tulisikaan, on nää isoja imagotappioita ja vaikutus katsojien turvallisuudentunteeseen on merkittävä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näitä ei kyllä tarvittaisi yhtään nyt:


Veikkaan, että Hämeenlinnassa yleisömäärät on kolminumeroisia vielä pitkään, ja kohta muuallakin.

Huonoa mainosta Liigalle ja todistaa ihmisten tyhmyyden+itsekkyyden.
 

Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Näin se menee. Pienen harjoitelun jälkeen järjestelyt tuskin pettävät vaikka usealla joukkueella on maskipakko julistamatta. Katsojat ja kannattajat tämän homman tulevat mokaamaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tartunnan saaneiden syyllistäminen julkisuudessa ja somessa ei hyödytä ketään. Julkisen leimaamisen kohteeksi joutuminen voi vain aiheuttaa pahojakin henkisiä vammoja.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ruotsi vs USA
  • 2.44
  • 4.40
  • 2.36
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös