Koronavilkku – apua koronajäljitykseen vai turhaa hypeä?

  • 41 776
  • 368
Suosikkijoukkue
KK
Yllättävän paljon siihen nähden osallistut kuitenkin näihin koronakeskusteluihin. Agendasi tuntuu jotenkin olevan rokotteiden vastustaminen, koronatoimenpiteiden vastustaminen sekä joskus olen havainnut sellaistakin, että riskiryhmäläisten kohtalo ei sinua oikein edes kiinnosta, kun itse et sellainen ole. Ainakin joskus ihan pokkana spekuloit sitä, että koronan tarkoitus taitaa olla heikomman aineksen hävittäminen.
Ammuit metsään joka kohdassa. Olen vain ollut hyvinkin realistinen koronan suhteen. Kyseessähän siis on lähinnä vanhuksia, perussairata ja ylipainoisia sekä diapeetikkoja yms kiusaaja tauti.

Juuri eilen kuulin kahdelta ylipainoiselta diapeetikolta, kuinka ns psykoosissa he olivat keväällä. Nyt kun tietoa on tullut enemmän niin ymmärrys tätä kuolemaa kohtaa on lisääntynyt ja pelot ovat muuttuneet nauruksi.

Olen rokotetta vastaan ainakin tällä hetkellä, koska emme tiedä rokotteen turvallisuudesta vielä mitään. Eikö tämä ole tullut jo selväksi? Luin juuri, että joku HUS:n tai THL erikoistyyppi sanoi, ettei rokotetta tulisi vielä vuoteen. Ainakaan kunnolla testattua sellaista, joten kyllä, olen edelleen korona-rokore kriittinen. Olenhan minäkin poliot sun muut ottant.

Ja kyllä, jo koronan alussa sanoin, ja nytkin miettiessä, että olisi ehkä ollut parempi antaa koronan vain pyyhkäistä maailman läpi, mutta silloin todellakin olisi sairaalat ylikuormittuneet. En muista, mutta muistaakseni silloin keväällä, kun rajoituksia laitettiin päälle oli pelkona, että juurikin sairaalat ylikuormittuvat.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sovellus ei itsessään ole huono vaan se, että sitä ei käytetä.

Ihan käsittämätön taas tämäkin väite. Sovellus tuli käyttöön muistaakseni 31.8. Ja sen jälkeen Suomessa on todettu n. 1600 uutta tartuntaa. YLE:n uutisissa mainittiin, että näistä 500 olisi ilmoitettu Koronavilkkuun. Eli lähes kolmannes.

Ihan helvetin hyvin siihen nähden, että sovellusta ei käytetä.

Haluatko korjata tai täydentää lausuntoasi? Niin arvelinkin.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ai miksi, onko tämän sovelluksen nikkaroinut firma jotenkin huonomainen tai jotain vai mitä? Melko perustavalaatuinen vika.

Mikään sosiaali- ja terveyspuolelle tullut sovellus tai ohjelmisto ei ole mennyt sukkana läpi. Solita ei onneksi ole Tieto, sitten olisi kaikki päin persettä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikään sosiaali- ja terveyspuolelle tullut sovellus tai ohjelmisto ei ole mennyt sukkana läpi. Solita ei onneksi ole Tieto, sitten olisi kaikki päin persettä.
Tuon vian kerrottiin olevan Googlen ja Applen koodissa, eli ei ollut edes Solitan "syy".
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Mikään sosiaali- ja terveyspuolelle tullut sovellus tai ohjelmisto ei ole mennyt sukkana läpi. Solita ei onneksi ole Tieto, sitten olisi kaikki päin persettä.
Useinko ohjelmistot menevät sukkana läpi? Onko jotain ohjelmistoa jossain päin maailmaa olemassa, jossa ei olisi ilmennyt bugeja käyttöönoton jälkeen? Vaikka kuinka testaisi ylimitoitetun kauan, niin silti käytäntö näyttää aivan erilaisia tilanteita kuin testaus.
 
Windows 95.

Arvasihan tämän. Vaikea näitä on simuloida etukäteen. Varmasti nopeasti päivittyy, kun tällaisia huomataan.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siirrän parempaan ketjuun...

En tuosta Talouselämän linkkiä pääse lukemaan, mutta varmaankin siellä lukee, niin kuin kerrot. Onko se syy siis ideologinen vai onko hallitukselta tai muualta kuulunut mitään selitystä?

Tässä linkin uutisessa kerrotaan, samalta päivältä 18.8. että HUS on ottanut käyttöön koko yksityisen kapasiteetin, onko sitten niin, että HUS on ainoa, joka toimii yksityisen kanssa näin:

HUS koronatesteistä: Koko yksityinen kapasiteetti nyt käytössä

Jos sen koodin antaminen on teknisesti mahdollista, niin erikoiselta kuulostaa, että näin ei toimita. Tuossa IS:ssa sitä perustellaan jollain jäljitys- ja seurantaprosessin kokonaisuudella, itse en tajua siitä mitään.

En tiedä myöskään järkevämpää tapaa enkä osaa arvioida yhtään esittämääsi. Kiitos itsellesi hyvästä vastauksesta.

Ei tuossa Koronavilkun koodien antamisen logiikassa ole tietenkään kyse mistään ideologiasta, koko alkuperäinen väite on aivan naurettava. Kyse on siitä, että jollakin taholla pitää olla kokonaiskuva hallussa alueen tartuntojen suhteen ja vaikkapa sen suhteen, mikä lasketaan altistumiseksi. Jos nyt vaikka Mehiläiseltä läheteltäisiin suoraan käyttäjille koodeja, niin vaarana olisi se, että Mehiläisessä diagnosoituja tapauksia voisi jäädä varsinaisilta jäljittäjiltä piiloon, mistä tulisi moninkertainen vahinko siihen nähden, että nyt tulee joissain tapauksissa hieman viivettä prosessiin.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oma koronavilkku hälytti tänään. Soitto koronaneuvontaan, ei oireita, ei testiin eikä oikeastaan muutakaan ohjetta. Tarkkaile oloa ja jos tulee oiretta niin sitten testiin.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Meinaatko että valehtelivat tästä?

Tartuin tässä ensisijaisesti sinun tekstiisi, en muiden lausuntoihin. Käytit hieman hassusti sanaa syy tässä yhteydessä.

Meinaan, että sovelluksessa on vika, eli se toimii väärin tietyiltä osin. Sovellustoimittaja on käsittääkseni vastuussa sovelluksen toiminnasta ja sen testaamisesta, joten syy on tässä tapauksessa ensisijaisesti toimittajalla. Ei tämä toki ole millään tavalla ennenkuulumatonta, mutta vastuu sille, jolle se kuuluu.

Siihen keskusteluun en nyt vielä lähde, että miten sekä Googlella että Applella on sama vika.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Oma koronavilkku hälytti tänään. Soitto koronaneuvontaan, ei oireita, ei testiin eikä oikeastaan muutakaan ohjetta. Tarkkaile oloa ja jos tulee oiretta niin sitten testiin.
Samanalainen kokemus täälläkin.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tartuin tässä ensisijaisesti sinun tekstiisi, en muiden lausuntoihin. Käytit hieman hassusti sanaa syy tässä yhteydessä.

Meinaan, että sovelluksessa on vika, eli se toimii väärin tietyiltä osin. Sovellustoimittaja on käsittääkseni vastuussa sovelluksen toiminnasta ja sen testaamisesta, joten syy on tässä tapauksessa ensisijaisesti toimittajalla. Ei tämä toki ole millään tavalla ennenkuulumatonta, mutta vastuu sille, jolle se kuuluu.

Siihen keskusteluun en nyt vielä lähde, että miten sekä Googlella että Applella on sama vika.
Kun sovellus käyttää jotain toisen palvelun tarjoamaa rajapintaa toiminnon toteuttamiseksi niin aika vaikea sitä on itse korjata.

Ajattele vaikka rautalankaesimerkin kautta siten että pistät puhelimesi lentokonetilaan ja sen jälkeen yrität avata Jatkoajan keskustelupalstan Chrome selaimella. No, ei se sitä sivua kykene näyttämään, mutta ei se vika ole siinä sovelluksessa...
 
Asia selvä. Sinun mielestäsi sovellustoimittajalla ei ole mitään vastuuta testata sovelluksensa toimintaa. Asiakas kantaa vastuun kaikista valituista teknologioista. En ihan äkkiä usko, että Solita allekirjoittaa tämän omaksi arvokseen.

Eiku sitten sä heräsit. Sovelluskirjastoissa ja rajapinnoissa on muuten aika paljon ongelmia ollut iät ajat. Senpä takia sovelluksen toiminta testataan, ja ei ole mitenkään poikkeuksellista, että joudutaan käyttämään vaihtoehtoisia toteutustapoja, jotta ongelmat saadaan kierrettyä.

Nyt lopputulos on se, että pitkän aikavälin altistus jää sovellukselta havaitsematta, ja tämä jäi huomaamatta sovellustoimittajalta.
 
Tyypillistä Jatkoaika sekoilua tällainen hatusta vedetty "sinun mielestäsi sovellustoimittajalla ei ole mitään vastuuta testata sovelluksensa toimintaa". Hyökätään kanssakirjoittajan kimppuun valheellisin väittämin, kun oma ymmärrys loppui. Enpä lue viestiäsi tämän pidemmälle.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Tästä turhasta viestistä on annettu rikepiste
Tyypillistä Jatkoaika sekoilua tällainen hatusta vedetty "sinun mielestäsi sovellustoimittajalla ei ole mitään vastuuta testata sovelluksensa toimintaa". Hyökätään kanssakirjoittajan kimppuun valheellisin väittämin, kun oma ymmärrys loppui. Enpä lue viestiäsi tämän pidemmälle.

Ja lässyn lässyn. Sovelluksen toimivuudesta vastaa toimittaja. Terveisiä sinne Solitalle!
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselläkin koronavilkussa hälytystä puskee, mutta altistumislokin perusteella ei löydy avainosumia ollenkaan.

Eipä siinä, mutta olisihan tuo pvm edes suuntaa-antavana ollut mielenkiintoinen. Noh, nyt vältellään isovanhempia hetki ja tarkkaillaan omia oireita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös