Kokoomus

  • 1 532 659
  • 12 741

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Et ole osoittanut väitettäni vääräksi, koska minä olen puhunut koko ajan euromääristä ja sinä henkilöstömääristä

Väiteestäsi poliisien resurssien kasvattamisesta ei jäänyt mitään jäljelle oli laskutapa eurot tai poliisien määrä. Se että valtio maksaa lakisääteiset palkankorotukset ei lisää resursseja kun samaan aikaan myös määrä laskee.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kokoomus ja Kepu voisivat toteuttaa tämän lisäyksen vaikkapa puolittamalla ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden. Sen kustannusvaikutus on vuositasolla noin 200 miljoonaa euroa kun palkansaajat tekevät vähennyksiä noin 600 miljoonan euron edestä.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että Kokoomus ei ole priorisoinut poliisien määrää edes nykytasolle siitä huolimatta, että rajat on auki ja Suomeen tulee turvapaikanhakijoita koko ajan + keväällä ja kesällä todennäköisesti kymmeniä tuhansia lisää.

Ja kuten fiksuimmat ymmärtävät, nostin Kokoomuksen esille koska tämä ketju käsittelee Kokoomusta. Toki päätöksistä on aina vastuussa koko hallitus.

Kyllähän tämä on täysin kiinni poliittisesta tahdosta, rahana 100me on täysin kärpäsen paska ja sen voisi ottaa vaikka velaksi.

Olen kieltämättä hieman pettynyt nykyisen hallituksen haluttomuuteen koskien tätä asiaa. En koe reilumpaan määrärahojen nostoon olevan mahdollisuuksia juuri muilla hallituskokoonpanoilla, varsinkaan galluppien mukaisilla kokoonpanoilla.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Luulisinpa että joku 10 000 olisi minimimäärä Suomessa ja lisäykset nimenomaan suorittavaan portaaseen. Ei tosiaan mikään mahdoton kuluerä, plus että tietysti maksaa itseään takaisinkin aika tehokkaasti.
 
Fordél

Jäsen
Väiteestäsi poliisien resurssien kasvattamisesta ei jäänyt mitään jäljelle oli laskutapa eurot tai poliisien määrä. Se että valtio maksaa lakisääteiset palkankorotukset ei lisää resursseja kun samaan aikaan myös määrä laskee.

Kyllä, en ole missään kiistänyt tätä asiaa, mutta euromääräinen väitteeni on silti ihan faktaa. Ja kun vielä katsoo asiaa laajemmassa perspektiivissä, voi todeta ettei poliisien resursseja ole ajettu alas.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mitä tulee poliisin resursseihin niin ne ovat kylläkin kasvaneet viime vuosina.

Väiteestäsi poliisien resurssien kasvattamisesta ei jäänyt mitään jäljelle oli laskutapa eurot tai poliisien määrä. Se että valtio maksaa lakisääteiset palkankorotukset ei lisää resursseja kun samaan aikaan myös määrä laskee.

Kyllä, en ole missään kiistänyt tätä asiaa, mutta euromääräinen väitteeni on silti ihan faktaa.

Ei ole vaan täysin puhdasta fiktiota kun väität "resurssien kasvaneen viime vuosina." Sen sijaan poliisitoimen kokonaiskulut ovat kasvaneet, mutta se on eri asia kuin poliisin resurssit.

Ehkä näin yksinkertainen esimerkki auttaa: jos A:lla on 1000 työntekijää ja A sanoo niistä 100 irti ja toimitusjohtaja lupaa muille 900 15 prosentin palkankorotuksen, A:n resurssit eivät todellakaan kasva vaikka kokonaiskulut kasvavat.

Lisäksi poliisi on saanut ainakin Valtion talousarvioesityksen mukaan useita uusia tehtäviä vuosina 2011-2015, joiden hoitamisen resursseja on otettu ilmeisesti pois poliisin kenttätyön resursseista. Tällaisia ovat mm. erilaiset EU:n hankkeet sekä - todella suurena kasvuna - maastapoistamiset saatettuna lentokoneella + tulkkauspalvelut + noutokuljetukset + henkilöllilsyyden selvittäminen.

Nämä uudet tehtävät nielevät yhteensä varovaisesti budjetista laskien noin 3.5-5.0 miljoonaa euroa.
 
Fordél

Jäsen
Ei ole vaan täysin puhdasta fiktiota kun väität "resurssien kasvaneen viime vuosina."

Ehkä näin yksinkertainen esimerkki auttaa: jos A:lla on 1000 työntekijää ja A sanoo niistä 100 irti ja toimitusjohtaja lupaa muille 900 15 prosentin palkankorotuksen, A:n resurssit eivät todellakaan kasva vaikka kokonaiskulut kasvavat.

Ties kuinka monennen kerran niin kyllä, ymmärrän oikein hyvin, mitä olet ajanut takaa tässä ties kuinka monen viestin ajan enkä ole tuosta millään tavalla eri mieltä. Mutta kun se mun alkuperäinen väite koski euromääräisiä resursseja ja kun ne ovat faktisesti nousseet niin mun ei ole mitään syytä nyt lähteä muuttamaan tätä väitettä muuksi. Vielä kun katsoo tätä asiaa laajemmassa perspektiivissä ja ottaa huomioon viime hallituskauden lähtökohdat niin ei voida väittää, että resursseja olisi ajettu alas. Henkilöstö on vähentynyt, mutta sitäkään ei ole ajettu alas. Se on aivan liian raju ilmaus.

Tunnustukset myös teille muille siitä, että olette hienosti avanneet resurssikehitysten taustoja.
 
Jaaha, puoluesihteeri Minna Arve aloittaa helmikuun alussa Turun kauppakamarin toimitusjohtajana. Eli kokkarit hakee uutta tyyppiä tilalle. Tämä jäikin suhteellisen lyhytaikaiseksi ja muutenkin edeltäjäänsä, Taru Tujuseen, verrattuna näkymättömäksi tyypiksi.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators

Vaikka kaikki toista todistavat niin epäilenpä että Arveelle annettiin ymmärtää että nyt olisi hyvä paikka Turussa tarjolla.

Kokoomus tarvitsee vähän vahvempaa tyyppiä puoluesihteerin saappaisiin, Arve jäi aika statistiksi tehtävässään.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kokoomus tarvitsee vähän vahvempaa tyyppiä puoluesihteerin saappaisiin, Arve jäi aika statistiksi tehtävässään.
Mielenkiintoista nähdä millainen kyky valitaan puoluesihteeriksi. Varmaankin kykypuolueella on pilvin pimein parempia ehdokkaita tuohon tehtävään kuin mitä Arve oli.
 
Fordél

Jäsen
Kokoomus tarvitsee vähän vahvempaa tyyppiä puoluesihteerin saappaisiin, Arve jäi aika statistiksi tehtävässään.

Tämähän on tyypillinen ongelma, joka on havaittavissa kokoomusessakin aikaisemmin. Vahvan tyypin jälkeen sillä seuraavalla tyypillä on monesti ongelmia. Suomisen jälkeen Salolainen oli kusessa, Niinistön jälkeen Itälä oli kusessa ja Kataisen jälkeen Stubb näyttää olevan kusessa. Ei ole siis ihme, että Tujusen jälkeen Arve ei tuntunut onnistuneen. Eiköhän seuraavaksi haeta taas vahvempaa ja osaavampaa tyyppiä.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Minulla ei ole kompetenssia arvioida kuten muilla tänne kirjoittajilla tuntuu olevan sitä, miten Arve on onnistunut työssään puoluesihteerinä.

Voisin kuitenkin ajatella hänen vuodessa huomanneen, että puoluesihteerin työ on aika koiran virka ja varsinkin pienen lapsen äidille. Turussa Kauppakamarin toimitusjohtajuus on ollut aina arvostettu ja hyvin palkattu työ, missä yleensä on oltu eläkkeelle asti. Minusta ei ole ihme, että kun Arvelle tarjoutui mahdollisuus saada tuo työ, hän jätti pätkätyönsä puoluesihteerinä.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tämähän on tyypillinen ongelma, joka on havaittavissa kokoomusessakin aikaisemmin. Vahvan tyypin jälkeen sillä seuraavalla tyypillä on monesti ongelmia. Suomisen jälkeen Salolainen oli kusessa, Niinistön jälkeen Itälä oli kusessa ja Kataisen jälkeen Stubb näyttää olevan kusessa. Ei ole siis ihme, että Tujusen jälkeen Arve ei tuntunut onnistuneen. Eiköhän seuraavaksi haeta taas vahvempaa ja osaavampaa tyyppiä.

Minä en näe tässä mitään väkisin toistuvaa sykliä, poliittista luonnonlakia.
Salolainen oli ehkä liian helsinkiläinen, jopa liian eurooppalainen ympäristöihminen aikansa kokoomuskentälle.
Kataisen onni oli, että Niinistön jälkeen tuli Itälä.
Itälä on varmaan mukava ja fiksu mies, mutta liian kiltti poliittiseen vääntöön demareiden tai kepun kanssa.
Kataisen uskoa itseensä tässä väännössä, vaalitaistelun painotuksissa auttoi Nokian nousukiito.
Ja sitten Jyrki ratsasti laineella, Katainen osti Sari-sairaanhoitajan ja Pirjo-perushoitajankin äänet.
Eivätkä demarit, vassarit, kepulaiset vastaan panneet, vihreistä puhumattakaan.

Mikä oli Taru Tujusen osuus Jyrkin nousussa, imagossa, kokoomuksen profiilin muokkaamisessa?
Luultavasti aivan helvetin iso. Tujusen tekemän kokoomuksen poliittisen painovallan kasvattamiseen verrattavia persoonia voi löytyä viis- ja kuuskytluvun maalaisliiton Korsimon räiskeestä tai demarien Leskisen kyvystä kääntää Suomi länsimaaksi tiukassa paikassa.
Taru ja Jyrki onnistuivat.vakuuttamaan naiset.

Kuka tuntee Arven, missä olet kuullut hänen ajatuksiaan? Mikä on kokoomuksen linja? No se on se mitä Alex sattuu sanomaan.

Vapaavuorelle ja jollekin perusjärkevälle, suunsa auki saavalle rohkelikolle on baana auki.
 
Fordél

Jäsen
Minä en näe tässä mitään väkisin toistuvaa sykliä, poliittista luonnonlakia.

Ei sinänsä väkisin toistuvaa sykliä tai poliittista luonnonlakia vaan ihan vain sitä, että ei ole helppoa periä pestiä, jossa on toiminut aimmin pitkään ja onnistuneesti vahva johtaja ja persoona. Silloin tulee väkisinkin vertailua edelliseen ja epävarmuus sekä pehmeys korostuvat. Todella kusisia paikkoja ollut vaikka Itälällä tai Arvella. Tai muista puolueista löytyy esimerkkejä vaikka demareistsa Heinäluoma vahvan Lipposen jälkeen. Ei ollut katastrofi, mutta eihän se nyt ihan putkeenkaan mennyt.

Toki pääongelma on tottakai oma osaaminen ja persoona. Jos ei ole riittävästi osaamista ja karismaa, on vaikea menestyä vaikka edellinenkin olisi ollut saman kaliiberin kaveri.

Kuka tuntee Arven, missä olet kuullut hänen ajatuksiaan? Mikä on kokoomuksen linja? No se on se mitä Alex sattuu sanomaan.

Aika vähän kuulee ylipäänsä puoluesihteerien ajatuksia esim. telkkarissa. Ehkä Timo Laaninen on ollut tässä viime vuosina eniten esillä, mutta aika vähissä on ollut kaikkien puoluesihteerien näkyvyys valtakunnan medioissa. Arven ajatuksia olen kuullut joissain haastatteluissa ja ei luonut mitään vahvaa mielikuvaa.

Vapaavuorelle ja jollekin perusjärkevälle, suunsa auki saavalle rohkelikolle on baana auki.

Ehdottomasti näin ja miksi? Koska nyt on taas kaipuuta vahvaan osaajaan ja johtajaan. Vapaavuorta odotetaan näyttämään kaapin paikka niin omille kuin muille. Ja olen hyvin vakuuttunut siitä, että jos mitään selkeää muutosta ei tapahdu Stubbin kyvyssä johtaa puoluetta, Vapaavuori tulee haastamaan hänet seuraavassa puoluekokouksessa. Maaliskuussa Vapaavuorelta tulee kirja, mikä käynnistää varmasti pikku hiljaa kampanjoinnin kohti puoluekokousta (vaikka ei julkisesti sitä heti myöntäisikään)
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
...
Toki pääongelma on tottakai oma osaaminen ja persoona. Jos ei ole riittävästi osaamista ja karismaa...

Ehdottomasti näin ja miksi? Koska nyt on taas kaipuuta vahvaan osaajaan ja johtajaan. Vapaavuorta odotetaan näyttämään kaapin paikka niin omille kuin muille. Ja olen hyvin vakuuttunut siitä, että jos mitään selkeää muutosta ei tapahdu Stubbin kyvyssä johtaa puoluetta, Vapaavuori tulee haastamaan hänet seuraavassa puoluekokouksessa. Maaliskuussa Vapaavuorelta tulee kirja, mikä käynnistää varmasti pikku hiljaa kampanjoinnin kohti puoluekokousta (vaikka ei julkisesti sitä heti myöntäisikään)

Stubbilla oli ilmeisesti karismaa, joka vetosi puoluekokouksessa.
Vapaavuorella ei ollut minkäänlaista karismaa, koska puoluekokouksen valitsijat olettivat, että potentiaalinen äänestäjä ei pysty kuuntelemaan kahta virkettä pidempää perusteltua ajatuskulkua.
Ehkä kokoomus vielä palaa juurilleen, tästä markkinahuorauksesta pitkäjänteiseen isänmaallisuuteen, avarakatseiseen, mutta vähän itsekkääseen eu-suomalaisuuteen.

Perkules, tällaisena lapsettomana, mutta lapsellisena uunona on pakko paljastaa koko kerholle, että en ole minkään puolueen jäsen. Enkä usko sellaista puoluetta, jonka jäsenyyden hyväksyisin hevin löytyvän.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Stubbilla oli ilmeisesti karismaa, joka vetosi puoluekokouksessa.
Vapaavuorella ei ollut minkäänlaista karismaa, koska puoluekokouksen valitsijat olettivat, että potentiaalinen äänestäjä ei pysty kuuntelemaan kahta virkettä pidempää perusteltua ajatuskulkua.

Stubbissa on ilman muuta vetovoimaa, mutta hän ei ole pystynyt vakuuttamaan osaamisen ja johtamisen suhteen. Stubb ei ole ottanut sitä tonttia, jonka johtajan tulisi ottaa. Arvokysymyksissä on jämäkkä ja esim. linjaus katupartioiden suhteen oli selkeä linjanveto, joka vakuutti. Sama homma oli vaikka tasa-arvoisen avioliittolain suhteen. Ulkopolitiikkakin vielä menee hienosti ja vakuuttavasti, mutta kun mennään kotimaan politiikkaan ja aletaan puhumaan vaikka sote-uudistuksesta tai hallintarekisteristä, kokemattomuus paistaa pahasti läpi. Stubb olisi parhaimmillaan, kun saisi hoitaa yhtä tonttia, johon oma asiantuntijuus riittää.

Sen sijaan Vapaavuori tuntuu olevan kotonaan lähes millä tahansa politiikanlohkolla ja omaksuu nopeasti asiat. Pystyy vakuuttavasti linjaamaan niin asunto-, elinkeino- tai vaikka liikuntapolitiikkaa. Se on sitten eria asia, että saako suuret massat kuuntelemaan ja mukaansa. Uskoisin, että voisi hyvinkin saada. Ei Katainenkaan ollut puheenjohtajataipaleensa alussa karismaattinen, mutta vuosien mittaan karismaakin alkoi kertyä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Ulkopolitiikkakin vielä menee hienosti ja vakuuttavasti, mutta kun mennään kotimaan politiikkaan ja aletaan puhumaan vaikka sote-uudistuksesta tai hallintarekisteristä, kokemattomuus paistaa pahasti läpi. Stubb olisi parhaimmillaan, kun saisi hoitaa yhtä tonttia, johon oma asiantuntijuus riittää....

Mikä eniten paistaa läpi, on se tosiasia, että Stubbia ei ole koskaan sisäpolitiikka hirveästi kiinnostanut. Tämähän ei ollut mikään suuri salaisuus ennen pj-valintaakaan, asiasta puhuttiin ainakin Helsingin turuilla ja toreilla suht paljon. Ilmeisesti mielenkiinto pääministerin tehtäviin kuitenkin voitti sisäpolitiikkaan tuntemansa välinpitämättömyyden.

Juuri tämän asian takia kannatin pj-vaaleissa Vapaavuorta ja olin jossain määrin yllättynytkin, ettei häntä valittu.
 
Fordél

Jäsen
Mikä eniten paistaa läpi, on se tosiasia, että Stubbia ei ole koskaan sisäpolitiikka hirveästi kiinnostanut. Tämähän ei ollut mikään suuri salaisuus ennen pj-valintaakaan, asiasta puhuttiin ainakin Helsingin turuilla ja toreilla suht paljon. Ilmeisesti mielenkiinto pääministerin tehtäviin kuitenkin voitti sisäpolitiikkaan tuntemansa välinpitämättömyyden.

Eero Lehti on selittänyt tätä asiaa niin, että Stubb joutui pääministeriksi yllättäen ja ilman kunnollista varautumista. Stubb oli varmasti kaikissa kaavailuissaan kulkemassa kohti komissaarin tehtävää, mutta sitten Katainen teki yllättävän peliliikkeen ja sotki Stubbin suunnitelman.
 
Minulla ei ole kompetenssia arvioida kuten muilla tänne kirjoittajilla tuntuu olevan sitä, miten Arve on onnistunut työssään puoluesihteerinä.
Ei minullakaan mutta lyhyeksi jääneestä kaudesta päätellen suhteellisen huonosti. Alueelliset kauppakamarit eivät tietääkseni ole enää idänkaupan romahtamisen jälkeen olleet kovinkaan merkittäviä toimijoita, ennemmin sellaisia yritysjohtajien keskustelukerhoja joilla voi toki epävirallisina verkostoina olla merkitystäkin. Mutta sellainen mielikuva tuosta ei synny että Arvelle olisi tarjottu isoa pestiä josta ei voinut kieltäytyä vaan että hänet ennemminkin vain piti saada jonnekin pois nykyiseltä paikaltaan.

Puoluesihteeri ei ole mikään erityisempi poliittinen linjanvetäjä ja toimija mutta puolueensa järjestöllisenä vetäjänä hänellä on päävastuu puolueensa vaalikampanjoinnista. Tässä mielessä on suuri merkitys sillä, kenet Kokoomus Arven tilalle valitsee. Kannatusluvuilla joissa suuruusjärjestys on SDP/Kepu ja kolmantena Kokoomus syntyy maahan seuraavien vaalien jälkeen punamultahallitus.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikka kaikki toista todistavat niin epäilenpä että Arveelle annettiin ymmärtää että nyt olisi hyvä paikka Turussa tarjolla. Kokoomus tarvitsee vähän vahvempaa tyyppiä puoluesihteerin saappaisiin, Arve jäi aika statistiksi tehtävässään.

Noinhan se menee. Puolusihteerinä sai karmean epäluottamuksen kentältä kun 60 prosenttia koki Arven epäonnistuneen.

Pari sanaa Stubbista ja Vapaavuoresta. Jälkimmäinen on ollut ministerinä hallituksissa ja keskeisessä roolissa Kokoomuksessa aikana jolloin Suomen taloudelta vietiin pohja. Mitkä olivat Vapaavuoren näkemykset ja linjat tuona aikana kun Suomen talous tärveltiin? Stubb tuli isoja virheitä Suomen taloudessa tehneiden ulkopuolelta ja omasi ennakkoon vahvoja ja kokoomuslaisittain oikeita näkemyksiä mm. Suomen NATO-jäsenyydestä tai yhteiskunnan sopimusmekanismin uudistamisen välttämättömyydestä.

Stubbilla on kyllä heikkoutensa, mutta ellei Vapaavuori olisi muuttunut hallitusajoiltaan, Kokoomus muistuttaisi hänen johdollaan enemmän demareita kuin Stubbin aikana. Väitän että Kokoomus ja Suomi ei ole kypsä Stubbille vaan häntä pidetään eurooppalaisena älykkönä vaikka hän ei sitä eurooppalaisessa mielessä pelkästään ole.
 
Fordél

Jäsen
Pari sanaa Stubbista ja Vapaavuoresta. Jälkimmäinen on ollut ministerinä hallituksissa ja keskeisessä roolissa Kokoomuksessa aikana jolloin Suomen taloudelta vietiin pohja.

Vapaavuori tuli ensimmäisen kerran ministeriksi vuonna 2007 ja Stubb vuonna 2008. Molemmat ovat olleet mukana tuolloin hallituksessa. Oma muistikuvani on, että ei Vapaavuori (ja toki vielä vähemmän Stubbkaan) ollut vielä tuolloin ihan kokoomuksen ytimessä, johon kuuluivat esim. Katainen, Häkämies ja Zyskowicz. Tästä kertoo pesti asuntoministerinä. Vapaavuori on noussut ihan kokoomuksen ytimeen vasta vähän myöhemmin. Tällöin pohja taloudelta oli jo viety.

Mitkä olivat Vapaavuoren näkemykset ja linjat tuona aikana kun Suomen talous tärveltiin? Stubb tuli isoja virheitä Suomen taloudessa tehneiden ulkopuolelta ja omasi ennakkoon vahvoja ja kokoomuslaisittain oikeita näkemyksiä mm. Suomen NATO-jäsenyydestä tai yhteiskunnan sopimusmekanismin uudistamisen välttämättömyydestä.

Samalla voimme kysyä, että mikä oli Stubbin linja? Onko yhtään parempi asia se, että ei ollut mitään linjaa (=Stubb)?

Ja ihan samalla tavalla Vapaavuori kannattaa NATO-jäsenyyttä, mutta suhtautuu siihen pragmaattisesti. Siinä missä Stubb heittelee utopistisia ehdotuksia, että jäsenyyttä olisi pitänyt hakea jo tällä hallituskaudella, Vapaavuori on toppuutellut intoilua, koska jäsenyydelle ei ole kansan tukea. Mitä tulee Suomen uudistamiseen, väitän Vapaavuorella olevan siihen enemmän näkemyksiä, kentis jopa vähän itsekin pohdittuja.

Stubbilla on kyllä heikkoutensa, mutta ellei Vapaavuori olisi muuttunut hallitusajoiltaan, Kokoomus muistuttaisi hänen johdollaan enemmän demareita kuin Stubbin aikana.

Ainakin vielä vuonna 2007 Vapaavuori oli nimenomaan valituista kansanedustajista oikeistoilaisin. Tämä asia ilmeni aikanaan tehdystä eduskuntavaalitutkimuksesta. Tämän jälkeen hän on varmasti tullut monissa kannoissaan lähemmäs keskustaa ja kannat ovat lieventyneet, mutta Vapaavuori edustaa monessa kysymyksessä oikeistolaisempaa linjaa kuin vaikka Katainen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vapaavuori tuli ensimmäisen kerran ministeriksi vuonna 2007 ja Stubb vuonna 2008. Molemmat ovat olleet mukana tuolloin hallituksessa. Oma muistikuvani on, että ei Vapaavuori (ja toki vielä vähemmän Stubbkaan) ollut vielä tuolloin ihan kokoomuksen ytimessä, johon kuuluivat esim. Katainen, Häkämies ja Zyskowicz. Tästä kertoo pesti asuntoministerinä. Vapaavuori on noussut ihan kokoomuksen ytimeen vasta vähän myöhemmin. Tällöin pohja taloudelta oli jo viety.

Allekirjoitan. Piti oikein tarkistaa kun oma muistikuva oli aivan erilainen. Niin ne vuodet vierivät ja Stubb palasi Suomeen ministeriksi jo 2008. Muistelin enkä tarkistanut että joskus 2012 tms.

Samalla voimme kysyä, että mikä oli Stubbin linja? Onko yhtään parempi asia se, että ei ollut mitään linjaa (=Stubb)?

Minusta - ja tämäkin on vain mielipide, ei fakta - Stubbin linja on hyvin selvä. Suomi NATO:n jäseneksi ja Suomesta kaikissa suhteissa länsimainen demokratia ja yksityiseen omistukseen ja toimivaan kilpailuun perustuva yhteiskunta.

Vapaavuori oli hallituksessa erilaisen sääntely- ja komentotalouden kannattaja. Esimerkkeinä mm. yksityisellä pääomalla toteutettavan liikerakennuksen rakennuskielto Vihtiin ja muille paikkakunnille.

Ja ihan samalla tavalla Vapaavuori kannattaa NATO-jäsenyyttä, mutta suhtautuu siihen pragmaattisesti. Siinä missä Stubb heittelee utopistisia ehdotuksia, että jäsenyyttä olisi pitänyt hakea jo tällä hallituskaudella, Vapaavuori on toppuutellut intoilua, koska jäsenyydelle ei ole kansan tukea.

Vapaavuori on toistuvasti torpannut Suomen NATO-jäsenyyden. Hän käyttää perusteluna sitä, että nyt on väärä aika hakea jäsenyyttä. Minusta - ja tämäkin on vain mielipide, ei fakta, Vapaavuori osoittaa näillä puheillaan olevansa pahinta laatua oleva Kekkosen ja YYA-ajan jälkipoliittinen broileri. HS:ssa Vapaavuori totesi 19.4. 2014 näin NATO:sta:

"Juuri tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Suomen ei pidä tehdä mitään. On ihan selvää, että tämän tyyppisiä ratkaisuja tehdään hyvän sään aikana."

Yksi Suomen parhaista NATO:n, Suomen ja Venäjän tilanteeseen perehtyneistä tutkijoista (Markku Salomaa) pitää juuri edellä olevia kommentteja Suomen kannalta kaikkein vaarallisimpina. Salomaa perustelee arkistoihin ja muuhun tutkimustyöhönsä nojautuen näkemyksensä erittäin vakuuttavasti ja olen niihin viittannut yksityiskohtaisemmin mm. puolustusvoimia, NATO:a ja Venäjää koskevissa keskusteluissa aina Ruotsin erilaista roolia myöten.

Lyhyesti: oleelllista on se, että Venäjä vastustaa aina Suomen jäsenyyttä eikä sen osalta tule koskaan päivää, jolloin Venäjä sanoisi Da. Siksi Suomen on haettava viipymättä NATO:n jäsenyyttä koske hakemisen osalta tilanne ei parane. Tästä Suomen kannalta olennaisimmasta linjasta Stubb on hyvin oikeassa ja kannattaa välitöntä hakemista (selvityksen kautta).

Stubb edustaakin mm. NATO:n osalta Suomen kannalta ainoaa järkevää näkemystä yhdessä RKP:n Haglundin kanssa. Jo se tekee hänestä Suomen kannalta hyvän oikeistopuolueen johtajan. Vapaavuori on tässä Suomen tulevaisuuden kannalta suurimmassa kysymyksessä (NATO) jotain demarien ja kommarien välimaastossa olevaa poliittista luihuilua.
 
Fordél

Jäsen
Minusta - ja tämäkin on vain mielipide, ei fakta - Stubbin linja on hyvin selvä. Suomi NATO:n jäseneksi ja Suomesta kaikissa suhteissa länsimainen demokratia ja yksityiseen omistukseen ja toimivaan kilpailuun perustuva yhteiskunta.

Vapaavuori oli hallituksessa erilaisen sääntely- ja komentotalouden kannattaja. Esimerkkeinä mm. yksityisellä pääomalla toteutettavan liikerakennuksen rakennuskielto Vihtiin ja muille paikkakunnille.

Enpä usko, että Vapaavuorellakaan on mitään ongelmaa allekirjoittaa tuota ensimmäistä kappaletta. NATO-jäsenyyden kohdalla hän on toki pragmaattisempi eikä läheskään yhtä uskalias kuin Stubb.

Mitä tulee jälkimmäiseen niin Vapaavuorella on kyllä ihan aito ja ehta markkinatalouden kannatus, jopa siinä oikeistolaisessa näkökulmassa. Esimerkiksi hän kannattaa kilpailua, joka tuo talouteen dynamiikkaa. Rajansa pitää olla kuitenkin markkinataloudella, mutta samaa mieltä on myös Stubb.

Stubb ei olisi välttämättä vastustanut kauppakeskusten rakentamista keskelle ei mitään. Hän olisi varmasti nähnyt asian juuri noin kuin ilmeisesti sinäkin näet eli jos yksityisellä pääomalla rakennetaan niin antaa mennä vaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Vapaavuori oli tuolloin juuri asuntoministerinä ja katsoi asiaa eri näkökulmasta sekä enemmän yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Vapaavuoren mielestä ei ollut järkeä rakentaa jättimäisiä ostoskeskuksia keskelle ei mitään eikä tätä tukenut edes maakuntakaava. Vapaavuorella ei ollut omasta pestistään käsin järkeä eikä välttämättä edes oikein mahdollisuuksia tukea hanketta. Jos se olisi rakennettu sinne, missä on luonnollisesti suuret ihmisvirrat, liikenneyhteydet kunnossa, kaava olisi sen mahdollistanut jne. ei Vapaavuorella olisi varmastikaan ollut mitään hanketta vastaan. Ja nyt kun olemme saaneet kuulla mm. alan proffilta kummeksuntaa miksi ylipäänsä panostetaan näin paljon kauppakeskuksiin, kun tulevaisuus on yhä enemmän verkkokaupassa niin ei tuo tältäkään kantilta ollut Vapaavuorelta perusteeton linjaus.

Vapaavuori on toistuvasti torpannut Suomen NATO-jäsenyyden. Hän käyttää perusteluna sitä, että nyt on väärä aika hakea jäsenyyttä. Minusta - ja tämäkin on vain mielipide, ei fakta, Vapaavuori osoittaa näillä puheillaan olevansa pahinta laatua oleva Kekkosen ja YYA-ajan jälkipoliittinen broileri. HS:ssa Vapaavuori totesi 19.4. 2014 näin NATO:sta:

"Juuri tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Suomen ei pidä tehdä mitään. On ihan selvää, että tämän tyyppisiä ratkaisuja tehdään hyvän sään aikana."

Yksi Suomen parhaista NATO:n, Suomen ja Venäjän tilanteeseen perehtyneistä tutkijoista (Markku Salomaa) pitää juuri edellä olevia kommentteja Suomen kannalta kaikkein vaarallisimpina. Salomaa perustelee arkistoihin ja muuhun tutkimustyöhönsä nojautuen näkemyksensä erittäin vakuuttavasti ja olen niihin viittannut yksityiskohtaisemmin mm. puolustusvoimia, NATO:a ja Venäjää koskevissa keskusteluissa aina Ruotsin erilaista roolia myöten.

Lyhyesti: oleelllista on se, että Venäjä vastustaa aina Suomen jäsenyyttä eikä sen osalta tule koskaan päivää, jolloin Venäjä sanoisi Da. Siksi Suomen on haettava viipymättä NATO:n jäsenyyttä koske hakemisen osalta tilanne ei parane. Tästä Suomen kannalta olennaisimmasta linjasta Stubb on hyvin oikeassa ja kannattaa välitöntä hakemista (selvityksen kautta).

Stubb edustaakin mm. NATO:n osalta Suomen kannalta ainoaa järkevää näkemystä yhdessä RKP:n Haglundin kanssa. Jo se tekee hänestä Suomen kannalta hyvän oikeistopuolueen johtajan. Vapaavuori on tässä Suomen tulevaisuuden kannalta suurimmassa kysymyksessä (NATO) jotain demarien ja kommarien välimaastossa olevaa poliittista luihuilua.

Tässä kritiikissäsi on vinha perä. Ilman muuta, kun Vapaavuori on NATO-kannattaja, pitäisi hänellä olla tässäkin asiassa se sama rohkeus, mikä hänellä oli esimerkiksi em. kauppakeskus-asiassa. Tätä hänestä ei kuitenkaan löydy, toisin kuin Stubbilta. NATO-jäsenyydellä on kuitenkin kokoomuksessa hyvin vahva kannatus.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esimerkkeinä mm. yksityisellä pääomalla toteutettavan liikerakennuksen rakennuskielto Vihtiin..
Yksityinen rahoitus ei ihan niin yksiselitteinen juttu tässä Vihdinkään tapauksessa: idea oli että kunta ensin pakkolunastaisi maat, jotta siten nämä poliitikkojen vaalikampanjoita tukeneet "liiikemiehet" pääsevät rakentamaan liiketoimiaan.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Stubbilla on kyllä heikkoutensa, mutta ellei Vapaavuori olisi muuttunut hallitusajoiltaan, Kokoomus muistuttaisi hänen johdollaan enemmän demareita kuin Stubbin aikana. Väitän että Kokoomus ja Suomi ei ole kypsä Stubbille vaan häntä pidetään eurooppalaisena älykkönä vaikka hän ei sitä eurooppalaisessa mielessä pelkästään ole.

Totatota...Ei nyt ihan noinkaan, tai itseasiassa ei yhtään. Vapaavuori on ehdottomasti Kokoomuksen oikeisto-siivessä, ero Stubbiin on painottuminen sisä/talous/elinkeinopolitiikkaan kun Stubbin vahvuudet ovat ulkopolitiikassa. Vapaavuori on enemmän konservatiivi kuin Stubb ja enemmän ns. hiljainen puurtaja/tekijä kuin salamavaloissa viihtyvä vahva puhuja millainen taas Stubb on.

Vapaavuori on enemmän pragmaattinen asiapoliitikko kun taas Stubb on enemmän visionääri mielikuvapolitiikko.

Orpossa on paljon villeitälää, ei minusta istu puheenjohtajaksi, puuttuu sellainen tietty terävyys ja särmä. Jos Stubb vaihtaa maisemia ennenaikaisesti niin ehdottomasti Vapaavuori pj:ksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös