Kokoomus

  • 1 509 533
  • 12 663

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Aika lapanen tuo Stubbi puheenjohtajien tentissä. Vaihtuuko puheenjohtaja vielä ennen vaaleja?

Kauheinta näin kansalaisen kannalta oli, että pääministerillä ei ole uskoa SoTeen. Vaikka hallitus on SoTea rakentanut kuin Iisakin kirkkoa.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Kattelin itse jälkimmäisen tunnin tuosta tentistä, ja täytyy sanoa että kokoomus haukkasi kyllä puolueena ison kasan paskaa kun valitsivat Stubbin puheenjohtajaksi ja pääministeriksi. Eihän tuolla ollut yhtään mitään kantaa yhtää mihinkään asiaan. Stubb yritti koko viimeisen tunnin vain olla ottamatta kantaa mihinkään. Sitten kuitenkin kehtasi vielä sättiä oppositiota siitä, etteivät mukamas kantaneet vastuuta edellisten vaalien jälkeen. Stubb, missä ansiot?
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No ensimmäisellä tunnilla käsiteltiin ne vaikeammat talousasiat ja työttömyysongelma ja siinä pääministerimme suorastaan katosi koko keskustelusta. Yksi terävämpi kysymys tuli Sipilälle tämän ehdotettua valtion omaisuuden realisoimista. Muuten kaveri tuntui olevan tarkoituksella hiljaa ja sivussa ja puhui vain pakon edessä. Keväällä tulee rumasti pataan tuolla tyylillä.
 
Tentissä Stubb myös totesi taas jotain tyyliin, että "nyt ei ole aika keskustella Natosta", eli sitä samaa vanhaa tuubaa. Mielestäni Kokoomuksen kannattaisi lähteä rohkeasti ajamaan NATO-jäsenyyttä, sillä se voisi tuoda paljon ääniä myös niiltä jotka eivät Kokoomusta normaalisti äänestä (nyky tilanteessa NATO-kannatus nousussa). Valitettavasti tuo tentti ja esimerkiksi viime aikaiset Niinistön puheet kielivät siitä, että NATO-asia hyssytellään kuoliaaksi ja jauhetaan sitä tuttua optio-sontaa...
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kattelin itse jälkimmäisen tunnin tuosta tentistä, ja täytyy sanoa että kokoomus haukkasi kyllä puolueena ison kasan paskaa kun valitsivat Stubbin puheenjohtajaksi ja pääministeriksi. Eihän tuolla ollut yhtään mitään kantaa yhtää mihinkään asiaan. Stubb yritti koko viimeisen tunnin vain olla ottamatta kantaa mihinkään. Sitten kuitenkin kehtasi vielä sättiä oppositiota siitä, etteivät mukamas kantaneet vastuuta edellisten vaalien jälkeen. Stubb, missä ansiot?

Samaa ohjelmaa katsottiin ja vaisu oli Stubi. Tuosta euron tukipolitiikasta voidaan toki olla eri mieltä maailman tappiin asti.

Minulla ei ollut vaikutusvaltaa kokoomuksen puheenjohtajuuteen mutta olisi ollut kiva nähdä naispuheenjohtaja. Varmasti olisi tullut sanomisista lööppiainesta ja kielitaitoa tietysti vähätelty. Itseironiaan kykenevä, huumorintajuinen pohjalaisnainen olisi uskoakseni pärjännyt eu-ympyröissä aivan mainiosti. Puhumattakaan kotimaan politiikasta.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Samaa ohjelmaa katsottiin ja vaisu oli Stubi. Tuosta euron tukipolitiikasta voidaan toki olla eri mieltä maailman tappiin asti.

Tokihan poliitikkojen sanomisista ja kannoista voi ja pitää olla montaa mieltä. Niinhän politiikan pitää toimiakin, että joku on jotain mieltä ja joku toinen on toista mieltä ja niin edespäin. Mutta jos poliitikko ei ole mitään mieltä yhtään mistään, vaa päinvastoin ihan pelkää ottaa kantaa yhtään mihinkään, niin mikäs poliitikko se sellainen on?

Minulla ei ollut vaikutusvaltaa kokoomuksen puheenjohtajuuteen mutta olisi ollut kiva nähdä naispuheenjohtaja. Varmasti olisi tullut sanomisista lööppiainesta ja kielitaitoa tietysti vähätelty. Itseironiaan kykenevä, huumorintajuinen pohjalaisnainen olisi uskoakseni pärjännyt eu-ympyröissä aivan mainiosti. Puhumattakaan kotimaan politiikasta.

Itse olin sitä mieltä silloin, kun kokoomus uutta pääministeriä valitsi, että Paula Risikko olisi ollut paras vaihtoehto. Pidin Stubbia huonoimpana mahdollisena ko. tehtävään, mutta sinänsä kyllä hyvänä vetona Suomen kannalta pidemmällä tähtäimellä että hänen johdollaan kokoomus tulisi dyykkaamaan oikein kunnolla seuraavissa vaaleissa. Ja niinhän siinä sitten kävi.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielestäni Jan Vapaavuori otti hyvin ja suorasanaisesti kantaa eilisessä YLEn talouskeskustelussa siihen, ettei suomalaisilla enää tunnu olevan samanlaista halua ja pyrkimystä parantaa tulevien sukupolvien asemaa ja maansa tulevaisuutta. Vapaavuoren mukaan Suomen Eurooppaan viennin aikana 1990-luvun laman aikoihin oli vielä erilainen mentaliteetti.

Olen tismalleen samaa mieltä Vapaavuoren kanssa. Toki asiaa voi laventaa siten, että tämä on koko läntisen hegemonian ongelma, olemmeko auringonlaskun kulttuuri (?).
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Mielestäni Jan Vapaavuori otti hyvin ja suorasanaisesti kantaa eilisessä YLEn talouskeskustelussa siihen, ettei suomalaisilla enää tunnu olevan samanlaista halua ja pyrkimystä parantaa tulevien sukupolvien asemaa ja maansa tulevaisuutta. Vapaavuoren mukaan Suomen Eurooppaan viennin aikana 1990-luvun laman aikoihin oli vielä erilainen mentaliteetti.

En kyllä oikein ymmärrä miten hän tuota näkemystään perustelee. Nythän kaikki muut puolueet haluaisivat nostaa Suomen lamasta, jotta tulevaisuus olisi parempi. Kokoomus ainoana tekee politiikkaa ideoligisin perustein välittämättä tulevien sukupolvien kohtalosta. Kun käytännössä kaikki ekonomistit ja talouden asiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei kokoomuksen ajama talouden kuristaminen toimi, niin kokoomuksen ideologinen totuuden kieltäminen on todella erikoista. Voi toki olla, niin että Vapaavuori tuolla lausunnollaan arvioi lähinnä oman puolueensa tilaa. Jos näin on, niin sille voin hattua nostaa.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Voi toki olla, niin että Vapaavuori tuolla lausunnollaan arvioi lähinnä oman puolueensa tilaa. Jos näin on, niin sille voin hattua nostaa.

Minä itse asiassa en ajatellut tuota lausuntoa ja koko keskustelua kuunnellessani ollenkaan päivänpolitiikka, Kokoomusta, enkä mitään isoja poliittisia ideologioita.

Ennemminkin mieleen nousivat yleisen tason mietteet esimerkiksi siitä, miten jokainen paperityöläinen, Finnairin työntekijä ja kunnallisbyrokraatti pitää kiinni omista saavutetuista eduistaan.

Aika paksua väittää, että Kokoomus on ainoa ideologisesti politiikkaa tekevä - itse asiassa mielestäni saisivat olla huomattavasti ideologisempi puolue, eihän tässä maassa kukaan tee oikeistolaista politiikkaa - kun juuri nähdyssä vaalikeskustelussa Soini huuteli metallityöläisistä ja duunareista, Kepu vastustaa kuntaliitoksia, Vasemmistoliito vastustaa PV:n määrärahojen korotuksia, Vihreät vastustavat ydinvoimaa jne.

Jos otetaan esim. Vihreiden ydinvoiman vastustus, niin tuohan on puhtaasti ideologinen näkökulma, jota vastaan voidaan järjellisin perustein argumentoida.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Katselin eilen myös A-Studiota. Yllättävän fiksu mies tämä Ollila. Vaikka on helppo kritisoida asioita kun omat asiat kondiksessa, pankkitili pullistelee ja istuu eri firmojen hallituksissa nauttimassa eduista, niin silti mies oli monesti oikeassa Suomen suhteen.

Ja vaikka inhoan Kokkilaa niin hänkin osui oikeaan samoin kuin Vapaavuori. Suomea vaivaa kyttäämisen ja kateuden mentaliteetti. Eikä ihme että motivaatio on mennyt, siitä huolehtii verottaja viimeistään. Elätetään helvetillinen kasa sellaisia jotka eivät tiedä mitä sana VASTUU tarkoittaa, etuja kyllä pitää saada mutta itse ei laiteta korttakaan ristiin muiden puolesta.

Ehkä sota tekisi hyvää tälle maalle. Maa on katastrofin partaalla ja Suomessa väännetään hinttareiden oikeuksista ja kalastusluvista.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Aika paksua väittää, että Kokoomus on ainoa ideologisesti politiikkaa tekevä - itse asiassa mielestäni saisivat olla huomattavasti ideologisempi puolue, eihän tässä maassa kukaan tee oikeistolaista politiikkaa - kun juuri nähdyssä vaalikeskustelussa Soini huuteli metallityöläisistä ja duunareista, Kepu vastustaa kuntaliitoksia, Vasemmistoliito vastustaa PV:n määrärahojen korotuksia, Vihreät vastustavat ydinvoimaa jne.

No, on toki totta, että kaikkien puolueiden kohdalla aina jossakin kohtaa ideologia nostaa päätään. Tosin Keskusta ei vastusta kuntaliitoksia, vaan pakkoliitoksia (kuten kokoomusväenkin enemmistö) ja Soinin kohdalla on vähän vaikeaa puhua ideologiasta, mutta toki joitakin ideologisia asioita kullakin puolueella on. Itselleni äskeisen YLEn vaalitentin keskustelun suurin anti oli talouspolittinen keskustelu ja siinä jäi suuresti ihmetyttämään tuo kokoomuksen talousasioissa nurkkaan itsensä ajaminen ideologisin perustein.

Sinällään lienee selvää, että ns. hyvinä aikoina itsekkyys nousee ja sitten huonoina aikoina yhteisöllisyys nostaa vähän päätään. Kokoomuksen kohdalla voisi muuten havaita sellaisenkin korrelaation, että aina itsekkyyden noustessa puolueen kannatus nousee. Vapaavuori ei tainnut tätä huomioida.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Miten tehottoman julkisen sektorin saneeraus estää valtion investoinnit? Nykyinen julkinen sektori on pöhöttynyt ja väärin suuntautunut.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Elätetään helvetillinen kasa sellaisia jotka eivät tiedä mitä sana VASTUU tarkoittaa, etuja kyllä pitää saada mutta itse ei laiteta korttakaan ristiin muiden puolesta.

Ehkä sota tekisi hyvää tälle maalle. Maa on katastrofin partaalla ja Suomessa väännetään hinttareiden oikeuksista ja kalastusluvista.

Ilmeisesti sinuakin syö tuo Kataisen ja Virkkusen vastuunpakoilu ja olen kyllä samaa mieltä. Oli hävettävää puhua vastuusta kun tosiasiassa vain pedattiin itselle hyviä virkoja ja etuja. Toki tämä on laajempikin ilmiö, joka tulee vastaan kaikenlaisina tapauksina. Esim porukka karkaa kolaripaikoilta tai ei puutu koulukiusaamiseen tai mielenterveysongelmaiselle annetaan kasa lääkkeitä ja työnnetään kadulle toivoen, ettei vaan sattuisi mitään. Itsekkyys, välinpitämättömyys ja vastuuttomuus ovat nousussa.

Olet myös valitettavan oikeassa tuosta sodasta puhuessasi. Se on kauheaa, mutta totta.
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Miten tehottoman julkisen sektorin saneeraus estää valtion investoinnit? Nykyinen julkinen sektori on pöhöttynyt ja väärin suuntautunut.

Juu sanoppa se. Miksi julkisen sektorin saneeraus on ainoa asia mikä kokoomusta kiinnostaa (ainakin puheenjohtaja Stubbn mukaan)? Kumminkin kansainvälisessä vertailussa julkinen sektorimme on jo hyvin tehokas, joten sieltä (sinällään tarpeelliset) säästöt ovat marginaalisia. Miksi ekonomistit ja OECD suosittelevat taloutta kuristavan leikkaamisen sijaan panostusta investointeihin? Miksi Kokoomus haluaa toimia ekonomistien, EU:n ja OECDn suosituksien vastaisesti?
 
Fordél

Jäsen
En kyllä oikein ymmärrä miten hän tuota näkemystään perustelee. Nythän kaikki muut puolueet haluaisivat nostaa Suomen lamasta, jotta tulevaisuus olisi parempi. Kokoomus ainoana tekee politiikkaa ideoligisin perustein välittämättä tulevien sukupolvien kohtalosta. Kun käytännössä kaikki ekonomistit ja talouden asiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei kokoomuksen ajama talouden kuristaminen toimi, niin kokoomuksen ideologinen totuuden kieltäminen on todella erikoista. Voi toki olla, niin että Vapaavuori tuolla lausunnollaan arvioi lähinnä oman puolueensa tilaa. Jos näin on, niin sille voin hattua nostaa.

Ja vasemmistonko politiikka elvyttämisestä ei perustu ideologiaan? Kyllä ne kaikki puolueet ihan samalla tavalla löytävät lääkkeet nykyisen laman taittamiseen omasta ideologiastaan eikä kukaan ole tässä tekemässä jotain oman ideologiansa vastaista.

Mitä tulee Vapaavuoden kommenttiin niin se pitää ymmärtää juuri niin kuin MustatKortit tuossa yllä linjaa: kyse ei ollut mistään päivänpolitiikasta vaan siitä, miten enää ei näytä olevan samanlaista halua ja asennetta rakentaa yhteiskuntaa kuin mikä vallitsi sodanjälkeisessä Suomessa ja Euroopassa. Silloin haluttiin kovasti rakentaa parempaa yhteiskuntaa ja lisätä hyvinvointia, joidenka eteen tehtiin paljon töitä. Nyt niin Suomessa kuin Euroopassa näyttää vallitsevan tyytyväisyyden tila siihen mitä on saatu aikaan. Luonnollisesti tyytyväisyys on se, joka pysäyttää kehityksen. Samaan aikaan kun esim. Aasiassa mennään kovaa vauhtia eteenpäin, Eurooppa näyttää olevan lauringonlaskun paikka. No toisaalta uskon, että siinä vaiheessa kun Aasiassa päästään samaan kehitysasteeseen kuin Euroopassa, myös siellä alkaa ilmetä samanlaista yltäkylläisyyttä ja tyytyväisyyttä vallitsevaan tilaan.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Juuri näin, hyvin linjattu.

Sivuhuomiona se, että kirjoitin tästä Vapaavuoren lausunnosta tähän ketjuun paremman ketjun puutteessa, mutta pointti ei ollut ollenkaan se, että Vapaavuori sattuu olemaan kokoomuslainen, vaan siinä, että mielestäni tuossa kommentissa oli totuuden siemen.

Tässä lainaamassani viestissä @Fordél kommentoikin asiaa varsin tyhjentävästi, olen kaikesta samaa mieltä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niin, sodanjälkeisessä Euroopassa harrastettiin myös hyvin laajalti keynesiläistä talouspolitiikkaa, rakennettiin ahkerasti hyvinvointivaltiota ja rajoitettiin hyvin tarkasti pääoman liikkeitä. Kyllä tälläinen yhtälö nytkin sopisi, mutta olen ymmärtänyt, että Kokoomus on etunenässä kannattanut nykyistä suuntausta, jossa pääoman valtaisilla keskittymillä on yhä suurempi merkitys työhön verrattuna, ja jossa ensimmäiseksi lamalta pelastetaan sen aiheuttanut finanssisektori, ja jossa talousoppi haetaan 30-luvun alun Saksasta.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Ja vasemmistonko politiikka elvyttämisestä ei perustu ideologiaan? Kyllä ne kaikki puolueet ihan samalla tavalla löytävät lääkkeet nykyisen laman taittamiseen omasta ideologiastaan eikä kukaan ole tässä tekemässä jotain oman ideologiansa vastaista.

Jep, luin tuon Mustatkortit kirjoituksen ja selvensin jo kantaani. Kyllä muillakin puolueilla ideologiaa silloin tällöin näkyy:
No, on toki totta, että kaikkien puolueiden kohdalla aina jossakin kohtaa ideologia nostaa päätään. Tosin Keskusta ei vastusta kuntaliitoksia, vaan pakkoliitoksia (kuten kokoomusväenkin enemmistö) ja Soinin kohdalla on vähän vaikeaa puhua ideologiasta, mutta toki joitakin ideologisia asioita kullakin puolueella on. Itselleni äskeisen YLEn vaalitentin keskustelun suurin anti oli talouspolittinen keskustelu ja siinä jäi suuresti ihmetyttämään tuo kokoomuksen talousasioissa nurkkaan itsensä ajaminen ideologisin perustein.

Sinällään lienee selvää, että ns. hyvinä aikoina itsekkyys nousee ja sitten huonoina aikoina yhteisöllisyys nostaa vähän päätään. Kokoomuksen kohdalla voisi muuten havaita sellaisenkin korrelaation, että aina itsekkyyden noustessa puolueen kannatus nousee. Vapaavuori ei tainnut tätä huomioida.

Selvennettäköön vielä, että itse olen hyvin liikkuva äänestäjä. Kolmen eri puolueen ehdokkaita olen äänestänyt. Tulevissa vaaleissa en ole vielä päättänyt muuta kuin, että Kookoomusta ja vihreitä en äänestä. Todennäköisemmin ääni meneen Keskustalle, PerSuille tai ehkä jopa demareille. Jälkimmäisin on tosin vastenmielinen ajatus, mutta yritän tällä kertaa aidosti kuunneella mitä kukin puolue ajaa ja aikoo tehdä, joten pidän tämänkin mahdollisuuden avoimena.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juu sanoppa se. Miksi julkisen sektorin saneeraus on ainoa asia mikä kokoomusta kiinnostaa (ainakin puheenjohtaja Stubbn mukaan)? Kumminkin kansainvälisessä vertailussa julkinen sektorimme on jo hyvin tehokas, joten sieltä (sinällään tarpeelliset) säästöt ovat marginaalisia. Miksi ekonomistit ja OECD suosittelevat taloutta kuristavan leikkaamisen sijaan panostusta investointeihin? Miksi Kokoomus haluaa toimia ekonomistien, EU:n ja OECDn suosituksien vastaisesti?

Kuten Tuamas sanoi, julkinen sektori pitää saneerata sellaiseen kuntoon, ettei sen ylläpitoon jouduta ottamaan velkaa. Lisäksi sen sisäisiä painotuksia pitää muuttaa, koska Suomen väestö vanhenee ja ikäluokat pienevät eli karrikoidusti sanottuna opettajia pitää laittaa pihalle ja hoitajia ottaa sisään.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Niin, sodanjälkeisessä Euroopassa harrastettiin myös hyvin laajalti keynesiläistä talouspolitiikkaa, rakennettiin ahkerasti hyvinvointivaltiota ja rajoitettiin hyvin tarkasti pääoman liikkeitä. Kyllä tälläinen yhtälö nytkin sopisi, mutta olen ymmärtänyt, että Kokoomus on etunenässä kannattanut nykyistä suuntausta, jossa pääoman valtaisilla keskittymillä on yhä suurempi merkitys työhön verrattuna, ja jossa ensimmäiseksi lamalta pelastetaan sen aiheuttanut finanssisektori, ja jossa talousoppi haetaan 30-luvun alun Saksasta.

Näinhän se on. Ja kuten jo jossakin ketjussa asiaa käsitellessä todettiin nykyinen kehitys on omiaan vain kerryttämään pääomat pääomanomistajille. Valveutunut kapitalisti sen sijaan yrittäisi pitää huolta suuren massan kulutuskyvystä eli kulutuskysynnästä. Tavallinen kansa, kun kuluttaa suurimman osan tuloistaan.
 
Fordél

Jäsen
Jep, luin tuon Mustatkortit kirjoituksen ja selvensin jo kantaani. Kyllä muillakin puolueilla ideologiaa silloin tällöin näkyy:

Kyllä aikalailla se kaikki tehty politiikka perustuu ideologiaan, koski asia sitten kuntarakenneuudistusta, sote-uudistusta tai vaikka puolustusvoimien uudistamista. Vaikea kuvitella, että vaikka Vasemmistoliitto olisi vaatimassa suuria panostuksia puolustusvoimiin tai Kokoomuksen jarruttamassa kuntien määrän vähentämistä. Toki meillä on kysymyksiä, joihin kaikkien puolueiden ideologia ei "yletä", kuten vaikka tämä avioliittolaki.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kuten Tuamas sanoi, julkinen sektori pitää saneerata sellaiseen kuntoon, ettei sen ylläpitoon jouduta ottamaan velkaa. Lisäksi sen sisäisiä painotuksia pitää muuttaa, koska Suomen väestö vanhenee ja ikäluokat pienevät eli karrikoidusti sanottuna opettajia pitää laittaa pihalle ja hoitajia ottaa sisään.

Tästä me taidamme olla kaikki samaa mieltä. Mutta tosiaan on selvää, että tällä keinoin ei lamasta nousta. Samaan aikaan on löydettävä rahoitusta investointeihin. Eikä se ole helppoa, mutta muut puolueet vakavasti pohtivat erilaisia keinoja investointien rahoittamiseen. Stubbn kokoomus luulottelee edelleen, että pelkkä julkisen sektorin leikkaaminen riittäisi. Todellisuudessa tässä talouden tilanteessa leikkauksilla on huomattava kuristava vaikutus ja jos ne ovat ainoa keino, nin talous vain näivettyy lisää.
 
Sinä olet juuttunut ajatukseesi, etkä suostu näkemään asiaa objektiivisesti. Kokoomus haluaa saneerata tehottoman julkisen sektorin ja tämä on kannatettava asia. Tämä tarkoittaa isompia kuntia, tehokkaampia sote-alueita jne. Käsittääkseni myös Kokoomus haluaa investoida innovatiivisiin hankkeisiin, vaikka muuta väitätkin.

Sipilän ehdotus valtion tuottavan omaisuuden myynnistä tuntuu aika erikoiselta. Miksi valtion kannattaisi myydä tuottavaa omaisuutta ja sijoittaa sitä riskibisnekseen? Kuulin eilen sivukorvalla Ollilan ja muiden talousihmisten juttuja televisiosta ja Eurooppa on museo lausunto jäi mieleen. Vapaavuoren lausunto ihmisten asenteesta pitää täysin paikkansa, me olemme mukavoituneet. Tulisi sota ja normaalit ajat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös