Kuinka paljon näitä ihmisiä oikeasti on, jotka jonkun lapsuuden trauman tai muun takia eivät kykene hankkimaan itselleen kuvatun kaltaista palkkakehitystä? Varmaan melko pieni osa verrattuna siihen porukkaan, jota ei vaan ole kiinnostanut, huvittanut tai ei ole katsonut mukavaksi yrittää jossain vaiheessa elämää vähän enemmän. Ja vielä suurempi kysymys: Millä oikeudella he tulevat vaatimaan keski-ja hyvätuloisille veronkiristyksiä saadaakseen itse jotain lisää?
Mutta voiko ihminen joitain sille, että häntä ei kiinnosta mikään? Eli onko niin, että voi vain päättää, että nyt minua kiinnostaa opiskella? Ja jos ei lainkaan kiinnosta, niin voiko silloin opiskella pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi jotakin vähänkään vaikeampaa aihetta? Vaikuttaako kiinnostukseen perimä ja lapsuusolot? Minä uskon, että vaikuttaa. Näin ollen pidän kiinnostusta rankkaan opiskeluun tai muuhun vastaavaan pitkäjänteiseen yrittämiseen tavallaan samantyyppisenä lahjana kuin vaikkapa älykkyyttä tai hyvää oppimiskykyä. Ja kaikilla ei ole tätä kiinnostus-nimistä lahjaa, joten heillä on heikot mahdollisuudet pärjätä, varsinkin jos ei myöskään ole älykkyyttä ja hyvää oppimiskykyä.
Mitä tehdä silloin, jos ihmistä ei vain yksinkertaisesti ns. huvita mikään? Miten hänet saadaan siihen tilaan, että alkaa huvittamaan? Kenties kokonaan kaikki tuet poistamalla ja siten pakottamalla. Vai voisiko varhaiskasvatuksessa ja miksei myöhäisemmässäkin kasvatuksessa panostaa tähän enemmän? Joku varmaan osaa vastata minua paremmin.
Onko oikein, että lapset saavat esimerkiksi televisiosta tai netistä katsoa passivoivaa roskaa? Miksei tuollaista kielletä? Onhan TV:stä näytettävällä väkivallalla ja pornollakin ikäräajat, vaikka ne eivät edes ole läheskään yhtä vaarallisia kuin passivoivat TV-ohjelmat. Miksei yhteiskunnan asenneilmapiiriä muuteta enemmän menestystä suosivaksi, jolloin kenties kiinnostus kovaan työhän ja tsemppiin lisääntyisi. Koska jos ei kiinnosta laittaa kaikkea peliin, niin on mahdotonta laittaa kaikkea peliin. Jos ei kiinnosta kunnolla, päädytään vain korkeintaan keskinkertaiseen suoritukseen. Ja jos ei kiinnosta lainkaan, niin silloin saavutetaan nollatulos. Jostain pitäisi siis saada lapsille, nuorille ja miksei aikuisillekin tätä kiinnostusta. Kuten sanoin, kiinnostus opiskeluun ja muuhun vastaavaan on minusta ominaisuus siinä missä älykkyyskin. Molempiin vaikuttaa perimä ja se minkälaisissa oloissa on kasvanut ja kehittynyt. Kumpaakaan ominaisuutta ei voi ostaa kaupasta.
Minusta Hemingway on oikeassa sanoessaan, että mitään mystistä henkeä ei ole, vaan ihmisen käyttäytymiseen vaikuttaa sekä perimä että kasvuympäristö (kasvuympäristö on kai sama asia kuin elämänkokemus). Ihminen käyttäytyy ja tekee valintoja näiden kahden tekijän, perimän ja kasvuympäristön määräämänä. Eli minusta pitäisi miettiä, miten lapsille ja nuorille järjestettäisiin sellainen kasvuympäristö, että he tekevät pärjäämisen kannalta oikeita valintoja. Perimää ei oikein voi muuttaa, toki voidaan miettiä pitäisikö jotenkin miettiä ketkä saavat lisääntyä. Niin kauan kuin näin ei tehdä, on kasvuympäristöön vaikuttaminen kai ainoa keino.
Mitä tulee kysymykseesi siitä, että onko ihmisellä oikeutta vaatia muille veronkiristystä, niin minä en tähänkään tiedä vastausta. Henkilökohtaisesti olen taipuvainen ajattelemaan, että luonto kyllä karsii heikot yksilöt, kuten on aina ollut. Toisaalta ihmisenkaltaiselle laumaeläimelle tällainenkaan ajatus ei tunnu ihan oikealta, en oikein tiedä miksi. Eniten minua ehkä kyllä kiinnostaa juuri se kysymys, että missä määrin ihmisillä on oikeasti mahdollisuus pärjätä ja miten pärjäämismahdollisuuksiin voisi vaikuttaa vaikkapa yhteiskunnan taholta. En ole niinkään kiinnostunut vero- tai muista asioista. Maksan kyllä omat veroni suht. mukisematta, olenhan itsekin saanut hyvän ilmaisen koulutuksen, joka on verovaroin kustannettu.