Kyllä meilläkin on vastustettu. Kun nyt tähän kuntapolitiikkaan ajauduttiin, niin muistellaas hetki rantatunnelin päätöstä 2013. Isoimmat puolueet paitsi PS olivat pitkään kyllä-kannalla. Sitten demarit olivat tuolloin hieman tuuliajolla niin Treella kuin valtakunnallisestikin, niin siellä alettiin haistelemaan kansan epäilevää asennetta tunnelia kohtaan ja yhtäkkiä takki kääntyi. Taustalla oli tietysti lähestyvät 2012 kunnallisvaalit, joista koitettiin saada menestystä "Ei tunnelille" kampanjalla. Vaaleissa ei tullut demareille sillä keinolla ykköspaikkaa, mutta ei-kantaa ajettiin silti eteepäin ja päätöksen kaatoon olisi ryhmävoima riittänyt. Sitten muutama viikko ennen päätöksentekoa neljä naista lipesi ryhmäkurista kyllä-rintamaan ja palkkioksi saivat kenkää valtuustoryhmästä.Tampereella ei ole vastustettu hankkeita, vaan haluttu löytää niille kaikkein sopivin ratkaisu, kun taas Helsingissä jokin sijoitusyhtiö esittää, että rakennetaampa Elielinaukio täyteen tai kerrosrakentamista kansallismaiseman eteen. Tampereella aikaa ja rahaa käytetään aidosti kehitettävän suunnitteluun, kun taas Helsingissä järjestetään kalliita suunnittelukilpailuja hankkeille, jotka eivät toteudu.
Tunnelin kannattajat voittivat Tampereella
Valtuusto äänesti tunnelihankkeen puolesta viiden äänen erolla. Päätöstä edelsi lähes viisi tuntia kestänyt keskustelu.
yle.fi
Tuosta oikeastaan alkoi tämän seutukunnan iso kehittäminen. Ehkä täällä vieläkin tapeltaisiin tunnelin rakentamisesta, ellei sitä olisi silloin saatu alulle.
No ollaan aika kaukana ketjuaiheesta, mutta ajattelin muistuttaa, ettei täälläkään aina käsi kädessä porskutella eteenpäin. Nykyinen pääministerimmekin oli vastustajien rintamassa mutta ei tainnut puheenjohtajana äänestää.
Tampereen valtuuston puheenjohtaja pettyi tunneliratkaisuun
Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle, sosiaalidemokraattien Sanna Marinille tunneliäänestyksen tulos on pettymys. Marin toivoo, että repivästä tunnelikiistasta ei jää puolueille pahoja arpia.
yle.fi