Helsingin ongelmat perustuvat enemmän siihen, että päättäjistä on pyritty tekemään gryndereiden renkiä, eikä päinvastoin niin kuin pitäisi.
Helsingissä rakennusyhtiöt ja muut sijoittavat pyrkivät saamaan läpi hankkeita, jotka ovat alunalkaen sellaista, jotka herättävät paljon vastustusta. Tampereella kaupunki toimii isäntänä ja yritykset renkinä. Tämän avulla saadaan aikaan rantatunneli, sen korvaavan entisen pääväylän tilalle tullut uusi asuinalue, ydinkeskustassa oleva ja Helsingiltä tapahtumia vievä monitoimiareena sekä jalkapallostadion. Viimeisin näistä on kaupungin, jonka se vuokraa toimintaa pyörittävälle yritykselle.
Helsingissä istutaan ja kuunnellaan, kun joku on keksinyt, että mikä kaupunkikuvaa viihtyisäksi tekevä aukio pyritään seuraavaksi rakentamaan täyteen. Samalla riidellään valtion kanssa sotesta ja ollaan muka paljon osaavampia, vaikka ei osata edes maksaa omien työntekijöidensä palkkoja.
Tampere porskuttaa samalla vauhdilla eteenpäin oli suurin puolue kokoomus tai sdp.
Tuota voisi kommentoida enemmän Helsingin omassa ketjussa. Siinä samassa, jossa kumosin väitteesi Vapaavuoren ja Helsingin palkanmaksuongelmien taustasta ja osin syistä. Kysymykseeni ylempänä ei odotetusti vastausta tullut.