Häkkäseen kiinnitin huomioita erityisesti koronakriisin aikana, kun hänen piti esiintyä tormakkaana kriitikkona hallitukselle.
Siitä esiintymisestä jäi kyllä kaiken kaikkiaan kiusallinen olo. Jos hallituksella oli ajoittain pallo hukassa ja ajoitus pielessä, niin en usko, että Häkkäsen ministerionnistuminen missä tahansa ministeriroolissa olisi ollut yhtään linjakkaampi.
Alkuvaiheessa Häkkänen syytti hallitusta hitaasta reagoinnista. ”Koska hallitus ei sulkenut rajoja ja asettanut matkustajien pakollisia hotellikaranteeneja, hallitus päästi viruksen Suomeen”. Maskeja olisi pitänyt tilata jo etukäteen varmuusvarastoihin riittävästi ja suojavälineistä oli pula, koska ei oltu ennakoitu.
Sitten Häkkänen syytti hallitusta siitä, että hallituksen tiukka koronalinja tukahduttaa talouden. Tuet yrityksille olivat tietysti liian vaatimattomat, olisi pitänyt maksaa enemmän, mutta pitää velkaantuminen aisoissa. Olisi pitänyt avata normaali elämä paljon aiemmin, ettei olisi tullut ongelmia yrityksille.
Ja kaiken huipuksi liian pitkien koronasulkujen jälkeen elokuussa 2021 hallitus kiirehti avaamaan ravintolat ja tapahtumat aivan liian aikaisin, josta aiheutui tietysti uusi korona-aalto…