Suomen järjestelmä on jo nyt kansainvälisesti katsottuna kilpailukykyinen sekä hinnan että laadun osalta.
SOTE-uudistus tulisi siksi tehdä varovaisesti, ettei järjestelmän toimivia osia viedä kuten lasta pesuveden mukana.
Järjestelmässä on kaksi isoa ongelmaa, joilla on molemmilla sama juurisyy ja nämä asiat korjaamalla saamme järjestelmän joka on kansainvälisesti katsottuna maailman terävintä kärkeä sekä kustannusten että laadun osalta.
Ensimmäinen ongelma on perusterveydenhuollon (terveyskeskukset, kaupunginsairaalat) kehittämisen laiminlyönti, joka johtuu pääasiassa siitä että erikoissairaanhoidon kustannukset ovat räjähtäneet käsiin sekä siitä että tästä ovat vastuussa kunnat joilla ei ole resursseja eikä osaamista laittaa asioita kuntoon. Tämä on johtanut haitalliseen osaoptimointiin, jossa kunnat säästävät omalta momentiltaan, ongelmat/sairaudet eskaloituvat ja sitten maksetaan sairaanhoitopiireille mansikoita erikoissairaanhoidosta ja sadatellaan kun kustannukset räjähtävät käsiin.
Perusterveydenhuoltoon tarvittaisiin yhtenäisesti toimivat prosessit (lähtien sähköisestä ajanvarauksesta aina sinne lääkäri/sairaanhoitaja-työnjaon määrityksiin) sekä ~1000 lääkäriä maanlaajuisesti lisää.
Toinen ongelma on kaksiportainen järjestelmä, jossa kunnat hoitavat perusterveydenhuollon ja sairaanhoitopiirit erikoissairaanhoidon. Tämä on johtanut siihen, että hoitopolut eivät ole optimaalisia, tieto ei kulje (eri potilastietojärjestelmät ja haitalliset osaoptimoinnit) ja koko prosessi on tarpeettoman kankea.
Lisäksi tämä on johtanut kansalaisten eriarvoiseen asemaan eri puolilla maata, koska kuntien osto-osaaminen ja prosessiosaaminen on kuntien kokoeroista johtuen erittäin vaihtelevaa. Suomessa on edelleen suurin osa kunnista alle 10 000 asukkaan yksiköitä, jolloin osaaminen on luonnollisesti erittäin kirjavaa kuntien välillä ja resurssit ovat äärimmäisen niukkoja monessa kunnassa.
Molempien ongelmien juurisyy on siinä, että SOTE on kuntien hallinnassa, vaikkei niillä ole suuressa osassa kuntia läheskään riittävää kompetenssia hoitaa näin kriittisiä palveluita. Ratkaisu siis on luonnollisesti nypätä nämä palvelut pois kunnilta ensisijaisesti sairaanhoitopiirien hoidettavaksi. Toki maakuntamallikin on parannus nykytilanteeseen, mutta siinä on vaarana 18 maakunnalla, että maakuntatasollakaan ei ole riittävää määrää resursseja ja osaamista hoitaa näitä kunnolla.
SOTE-uudistus tulisi siksi tehdä varovaisesti, ettei järjestelmän toimivia osia viedä kuten lasta pesuveden mukana.
Järjestelmässä on kaksi isoa ongelmaa, joilla on molemmilla sama juurisyy ja nämä asiat korjaamalla saamme järjestelmän joka on kansainvälisesti katsottuna maailman terävintä kärkeä sekä kustannusten että laadun osalta.
Ensimmäinen ongelma on perusterveydenhuollon (terveyskeskukset, kaupunginsairaalat) kehittämisen laiminlyönti, joka johtuu pääasiassa siitä että erikoissairaanhoidon kustannukset ovat räjähtäneet käsiin sekä siitä että tästä ovat vastuussa kunnat joilla ei ole resursseja eikä osaamista laittaa asioita kuntoon. Tämä on johtanut haitalliseen osaoptimointiin, jossa kunnat säästävät omalta momentiltaan, ongelmat/sairaudet eskaloituvat ja sitten maksetaan sairaanhoitopiireille mansikoita erikoissairaanhoidosta ja sadatellaan kun kustannukset räjähtävät käsiin.
Perusterveydenhuoltoon tarvittaisiin yhtenäisesti toimivat prosessit (lähtien sähköisestä ajanvarauksesta aina sinne lääkäri/sairaanhoitaja-työnjaon määrityksiin) sekä ~1000 lääkäriä maanlaajuisesti lisää.
Toinen ongelma on kaksiportainen järjestelmä, jossa kunnat hoitavat perusterveydenhuollon ja sairaanhoitopiirit erikoissairaanhoidon. Tämä on johtanut siihen, että hoitopolut eivät ole optimaalisia, tieto ei kulje (eri potilastietojärjestelmät ja haitalliset osaoptimoinnit) ja koko prosessi on tarpeettoman kankea.
Lisäksi tämä on johtanut kansalaisten eriarvoiseen asemaan eri puolilla maata, koska kuntien osto-osaaminen ja prosessiosaaminen on kuntien kokoeroista johtuen erittäin vaihtelevaa. Suomessa on edelleen suurin osa kunnista alle 10 000 asukkaan yksiköitä, jolloin osaaminen on luonnollisesti erittäin kirjavaa kuntien välillä ja resurssit ovat äärimmäisen niukkoja monessa kunnassa.
Molempien ongelmien juurisyy on siinä, että SOTE on kuntien hallinnassa, vaikkei niillä ole suuressa osassa kuntia läheskään riittävää kompetenssia hoitaa näin kriittisiä palveluita. Ratkaisu siis on luonnollisesti nypätä nämä palvelut pois kunnilta ensisijaisesti sairaanhoitopiirien hoidettavaksi. Toki maakuntamallikin on parannus nykytilanteeseen, mutta siinä on vaarana 18 maakunnalla, että maakuntatasollakaan ei ole riittävää määrää resursseja ja osaamista hoitaa näitä kunnolla.