Koivun aika ohi, uudet miehet tilalle

  • 26 562
  • 165

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Viestin lähetti Jet-Ace
Et ole. Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu ovat ne kaksi nuorta pelaajaa, jonka ympärille tulevaisuudessa voisi kuvitella Suomen maajoukkueen rakentuvan vielä pitkään Sakun ja Olli Jokisen poistuttua kuvioista. Unohtamatta kahta vielä nupullaan olevia kahta suurta lupausta, Laureja Tukosta ja Korpikoskea.

Itse aihe on sen verran naurettavaa kitinää, etten viitsi siihen paljoa edes kantaa ottaa: Ihmettelen vain, että keneltä se on pois, jos maajoukkueessa pelaa kaksi, tai vaikka useampi, kansainväliset mitat täyttävää tähtihyökkääjää?

Jet-Acelle (ja muillekin) sen verran, että Jokisesta puhuttaessa on hyvä kuitenkin muistaa, että kaveri on vasta 25 vuotias, vaikka jo vuosia tuolla rapakon takana onkin pelannut. Eli hyvin suurella todennäköisyydellä hän tulee olemaan vielä useita vuosia riemunamme/riesanamme myös maajoukkueessa. Vertailun vuoksi: Tuomo Ruutu on 21 vuotias.

Myös pelityyli on sen verran erinlainen, etten näe sitäkään kautta vertailua mielekkääksi. Koivulla peliä rakentavana sentterinä ja hyvään liikkeen omaavana on ihan eri tehtävät kun taas Ollilla suurimmat vahvuudet sijoittuvat enemmän tuonne vastustajan maalin läheisyyteen. Mielestäni Suomella ei ole kumpaankaan rooliin liikaa miehiä tarjolla.
 

sovhoosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti varjo
Millä hölynpölyllä dear Watson?

Jokisen NHL pudotuspelisaldot ovat hmm ai katsos, pelkkää nollaa. Koivulla taas..

Jokinen ei ole tähän päivään mennessä osoittanut mitään sellaista, mikä sijoittaisi hänet edes lähelle Koivua, vaikka Koivulla olisikin huono päivä. On varsinainen "ihme", että Jokisen puolustajien suosikkijoukkueena on tässäkin tapauksessa HIFK.

En ole aivan vakuuttunut siitä mitä yrität sanoa vertaillessasi pudotuspelisaldoja, mutta itse asian kannalta se on täysin epäolennaista.

Koivu oli finaalissa surkea, muissakin WC-peleissä alle normaalin tasonsa. Jokisella kiekko pysyi sentään mukana ja oli Koivua parempi. Tästä on hassua edes väitellä, mutta kai se on niin vaikeata nähdä oman suosikkipelaajan taantumista.

Sanotaan nyt vielä sekin että mielellään näen Koivun maajoukkueessa tulevaisuudessakin, paremmassa kunnossa kuin nykyään.
 

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eipä tullut ottelun jälkeen heti Maajoukkue-puolella vierailtua. Nyt kun tänne saapui ja huomasi tämän ketjun otsikon, niin tajusin että Teemun haukkumiseksi menee tämäkin.

Saku nyt kuitenkin ansaitsi ja ansaitsee paikkansa maajoukkueessa sillä pelillä, mitä hän on esittänyt. Ykkössentterin paikasta voi tulla kilpailua eri lailla kuin aiemmin, mutta eiköhän Saku vielä johda leijonia jonkun hetken.

Teemun kritisointi taasen tuntuu olevan jonkin sortin muoti-ilmiö. Jatkuvasti kuulee sellaistenkin ihmisten, jotka eivät edes lajia seuraa haukkuvan Selännettä. Jatkoajassakin on helppo saada hyväksyntää viestilleen, jos vain haukkuu Teemua ja vitsailee vanhoista kausista. Kuitenkin, ei Suomella nyt paljonkaan parempia pelaajia tuohon rooliin ole. On Selänne varmasti heikompi kuin aiemmin, mutta niin on Koivukin. Jos ei Selänteen peli tukenut Koivun peliä, niin ei tapahtunut toisinpäinkään kummoisia. Harvoin Teemulle pelattiin hyviä maalipaikkoja, eikä kyseessä ole nyt siitä, että hän ei niitä vain hakenut. Paremmin Selänne finaalissa pelasi kuin Koivu, eikä kumpikaan pelannut potentiaalinsa mukaan.

Kanada oli loistava joukkue ja pelasi hyvää kiekkoa. Ei ole ihme jos Suomen joukkue on ihan erilailla varjossa heitä vastaan kuin aiempia joukkueita. Enemmin annan tunnustusta hyvälle voittajalle, kuin että alkaisin etsiä omista syntipukkia tässä tilanteessa. Täällä odotettiin nähtävästi sitä, että Suomi olisi dominoinut peliä Kanadaa vastaan alusta loppuun. Jos näin ei käy -> Teemu ulos joukkueesta.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Viestin lähetti sovhoosi
En ole aivan vakuuttunut siitä mitä yrität sanoa vertaillessasi pudotuspelisaldoja, mutta itse asian kannalta se on täysin epäolennaista.
Eikös se nimenomaan ole tässä ketjussa aika olennaista? WC ei mennyt Koivulta todellakaan hyvin, sitä ei kai kukaan ole kieltänyt. Sensijaan NHL:ssä mitään suurempaa taantumista ei ole ollut näkyvissä, vaikka pelityyli on ehkä hieman rauhoittunut alun pörräämisestä, siitähän ketjussa on ollut kyse. No aika näyttää, mihin Koivun kunto on menossa, mutta en usko, että kesän aikana mitään kovin radikaalia muutosta olisi tapahtunut.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Missä kiekkokulttuuri????

Jotenkin tuntuu että gloryhunterismi on pesiytynyt suomalaisen urheilukansan asenteisiin niin syvälle ettei se aina anna tilaa kunnon kiekkokultturille, joka olisi pitänyt näiden vuosikymmenten aikana muodostua.

Siinä vaiheessa kun Teemu ja Saku nousivat maailman huipulle oli selkääntaputtajia sekä kirjaimellisesti että virtuaalisesti. Nyt kun jälki ei ole joka hetki samaa kuin parhaina vuosina ollaan valmiita lyömään puukkoa selkään. Missä on se kunnioitus ja arvostus, jonka tuon tasoiset pelaajat ansaitsevat?. Herrat: Kurri, Selänne sekä Koivu ovat tehneet suomalaiselle jääkiekolle niin paljon positiivista pr-työtä ,että ansaitsisivat jotain muuta kuin kohtuutonta kritiikkiä.

Ei, en väitä että kenenkään tarvitsisi olla arvostelun ulkopuolella. Suhtellisuuden taju olisi mielestäni kuitenkin kohtuullista säilyttää. Mikäli Saku tai Teemu olisivat kansalaisuudeltaan Kanadalaisia nauttisivat he noilla meriiteillä sekä NYKYISELLÄ PELITASOLLA huomattavan paljon suurempaa arvostusta.

Mitä ketjun otsikkoon tulee, väitän ettei Saku Koivun aika ole ohi vielä kohtakaan, vaan miehellä on paljon annettavaa maajoukkueelle sekä Montreal Canadiensille.
 
Viimeksi muokattu:

IceBreezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, HIFK, Habs
Viestin lähetti verco
Eikös se nimenomaan ole tässä ketjussa aika olennaista? WC ei mennyt Koivulta todellakaan hyvin, sitä ei kai kukaan ole kieltänyt.

Koivu teki henkilökohtaisilla taidoillaan = pelinluku/sijoittuminen, röyhkeys ja pehmeät kädet kolme tärkeää maalia 6 ottelussa, joista maali USA:n verkkoon oli aika historiallinen. Finaalissa Sakun ketju sai vastaansa maailman parhaan jarruketjun. Joe Thornton, joka pelasi suoraan Sakua vastaan, sanoi jonkun (en nyt muista minkä, mutta luin jutun omin silmin) kanadalaismedian sivuilla, kanadalaiselle haastattelijalle, että Saku pelasi loistavasti ja että häntä vastaan oli todella hankala pelata... Ehkäpä tv:n välityksellä ei ihan kaikkea Sakun finaalipelaamisesta välittynyt. Kapteeni Koivu on vielä 3-5 vuotta Suomen parhaan maajoukkueen pelaajajohtaja. Sakua vastaan pistettiin World Cupissa järjestään vastustajan paras pelin rikkoja! Eipä päässyt esim. Mike Modanokaan hirveästi juhlimaan Suomea vasataan, kun vastassa oli jarrupelin erikoismiehet.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Prof. Puck
Itse aihe on sen verran naurettavaa kitinää, etten viitsi siihen paljoa edes kantaa ottaa: Ihmettelen vain, että keneltä se on pois, jos maajoukkueessa pelaa kaksi, tai vaikka useampi, kansainväliset mitat täyttävää tähtihyökkääjää?

Juuri näin.

Mikäli mixun tekstistä suodattaa pois perinteiset Koivu -inhoilut, sieltä on löydettävissä asiantynkääkin. World Cup 2004 oli nimittäin ensimmäinen ns. huippujen turnaus, jossa Suomella oli käytössä kaksi kansainväliset mitat täyttävää hyökkäävän roolin sentteriä. Näistä kumpaa tahansa olisi voinut peluuttaa ykkösenä.

Olli Jokinen on parin viime vuoden aikana kyennyt nousemaan samalle tasolle kuin Saku Koivu, mikä on pelkästään hyvä asia. Kuten tässä ketjussa on jo useaan otteeseen todettu, Suomella tuskin voi olla huippusenttereitä liikaa eikä Ollin menestys ole millään tavalla Sakulta pois tai päinvastoin. Tuomo Ruudullakin on kaikki edellytykset nousta samalle tasolle, joten varsin hyvältä näyttää sikäli.

(Toki minäkin odotan innolla niitä nimim. schollin lupaamia faktoja, joiden perusteella OJ on reilusti Koivun edellä. Missäköhän viipyvät?)

Samoin on pakko todeta, että aika on kiistatta ajanut ohi ykkösketjusta Lehtinen-Koivu-Selänne. Maaginen koostumus aikanaan, mutta ensi kerralla on syytä kokeilla uusia vaihtoehtoja. Luonnollisen poistuman myötä asiassa ei välttämättä ole edes valinnanvaraa, sillä epäilen, ettei Selännettä enää tulla olympialaisissa tai World Cupeissa näkemään.

mixun näkemyksiä Saku Koivusta on tullut luettua niin monta vuotta, etteivät ne enää jaksa hämmästyttää. Hivenen kuitenkin harmittaa, että hän saa kirjoituksillaan vedettyä muitakin ihmisiä mukaan Koivu/Jokinen -vastakkainasetteluun, joka perustuu 99-prosenttisesti ko.kirjoittajan omiin antipatioihin.
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Haluan kuitenkin huomauttaa

Ne ominaisuudet, joilla Saku ja Teemu aikoinaan omasivat ovat heillä ja menneiden talvien lumia. Sakun vikkelyys on tiessään samoin Teemun räjähtävä lähtönopeus on heikentynyt jo aika pahasti. Itse olisin valmis kokeilemaan jo nuoria, nälkäisiä ja monitaitoisempia pelaajia.
 

Zengur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Re: Haluan kuitenkin huomauttaa

Viestin lähetti Icepowerman
Sakun vikkelyys on tiessään

Väitän että näin ei ole. Tulemme vielä seuraavan parin vuoden aikana näkemään sitä vanhaa Sakua. Ei välttämättä -98 tasoa mutta paljon parempaa kuin Cupissa. You'll see.
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Olen samaa mieltä, että parempaa Sakua on vielä luvassa. Koko ketju ei vain oikein toiminut World Cupissa enää vanhaan malliin. Olisi kaivannut jonkun sähäkän pelaajan Teemun tilalle, vaikkapa Tuomo Ruudun. Yksi mielenkiintoinen kokeilu olisi ollut Niko Kapanen- Teemu Selänne. Mutta menneet on menneitä, ei voi enää kuin jossitella.

Sentteri-osasto on paljon parempi nyt kuin Salt Lake Cityssä jossa tilanne oli aika katastrofaalinen. Niko Kapanen on edistynyt huimasti, samoin Olli. Koivu on pitkästä aikaa terve, ja hänestä on vielä paljon iloa. Nuoret on tulossa M.Koivu, R.Hahl, T.Ruutu, ja N.Kapanen. Toivottavasti T.Ruutu saa pelata sentterinä Blackhawkseissa, se olisi hyvä asia maajoukkueen kannalta. CB:n sivuillahan on oikein gallup asian tiimoilta.
 

IceBreezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, HIFK, Habs
Viestin lähetti RockTheRink
Olen samaa mieltä, että parempaa Sakua on vielä luvassa. Koko ketju ei vain oikein toiminut World Cupissa enää vanhaan malliin.

Se on selvää, ettei Selänne ollut WC:ssa entisensä. Lehtinen oli hyvä, mutta taisi sittenkin pelata selkävaivojensa vuoksi 3 viimeisessä ottelussa alle tasonsa. Tshekkejä ja Ruotsia vastaan Jere oli nimittäin aivan loistava. Paikan päällä nähtynä hänen pelistään paljastuu niin paljon selleista, mikä jää kiekollista pelaajaa seuraavan tv-kuvan ulkopuolelle.

Koivusta: tuloksellisestihan Koivu teki vahvan turnauksen. 3 maalia maalin edestä isoissa otteluissa on laadun merkki. Koivun pelityyli on kyllä kieltämättä muuttunut, hän ei enää taida edes hakea (?) pitkiä kuljetuksia entiseen malliin, vaan pyrkii saamaan kiekkoa nopeasti maalin lähistölle ja pelaa itse maalin ympäristössä mielestäni aivan eri lailla kuin muutamia vuosia sitten. Jos katsoo tilastoja, niin Sakulla on kaksi parasta NHL-kautta takanaan ja erityisesti hän on loistanut pleijareissa. Eli en ole varma onko Saku vain muuttanut peliään nykykiekon mukaiseksi, vai mikä on. Mies pelaa selvästi eri tavalla, mutta tulosta tulee. Laukauksia kyllä odottaisi enemmän - oliko WC:ssa käsivamma??

Vielä WC-finaalista, Thornton, Doane, Draper ketju taisi vaan kertakaikkiaan olla niin hyvä, että Suomen ykkönen jäi kakkoseksi. Thornton sikaiso ja taitava - on kahdella viime kaudella NHL:ssä tehnyt yhteensä noin 180 pistettä, Draper sai viime kaudelle Selke Trophyn ja Doane, Jyrki Lumpeen sanoin, on väkivahva farmipoika, joka vääntä hetkessä sonnin niskalenkillä polvilleen. Taitavia, vahvoja ja asenteeltaan raudanlujia kavereita.
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Viestin lähetti IceBreezer
Finaalissa Sakun ketju sai vastaansa maailman parhaan jarruketjun. Joe Thornton, joka pelasi suoraan Sakua vastaan, sanoi jonkun (en nyt muista minkä, mutta luin jutun omin silmin) kanadalaismedian sivuilla, kanadalaiselle haastattelijalle, että Saku pelasi loistavasti ja että häntä vastaan oli todella hankala pelata...

Niin ja tämä Kanadan jarrukenttä vöyrytti hyökkäyksiään useaan otteeseen pahasti Suomen päätyyn niin, että Suomen ykkönen oli jopa hätää kärsimässä näiden kanssa
 

IceBreezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, HIFK, Habs
Viestin lähetti Icepowerman
Niin ja tämä Kanadan jarrukenttä vöyrytti hyökkäyksiään useaan otteeseen pahasti Suomen päätyyn niin, että Suomen ykkönen oli jopa hätää kärsimässä näiden kanssa

Aivan. Thorntonhan ei ole mikään varsinainen jarrusentteri. Omakotitalon kokoinen NHL:n ykkösvaraus johtaa Bostonin ykkökenttää ja teki toissa kaudella 101 pistettä ja viime kaudella 73 pistettä. Potentiaalinen koko liigan ykkössentteri.
 

Captain Hook

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Ankkalammen Pantterit
Viestin lähetti carzala
Pitää paikkansa. Selänne tuhosi ykkösketjun. JOS Summanen olisi koonnut vm 95 kultaketjun Lehtinen - Peltonen - Koivu, olisi tulos uskoakseni ollut parempi. Tosin silloin Jokisen ketju ei ehkä olisi ollut yhtä hyvä...

Ei Selänne ykkösketjua minnekään tuhonnut, Selänne oli ainoastaan huono. Vian sanotaan olevan polvessa. Termit menneet lääkäreiltä sekaisin, pääksi sitä meillä koulussa sanottiin. Vaikka onhan se oikeastaan tervettä pelätä itseään isompia jailkeämpiä. Ville Peltosen taas pitäisi päästä Cat Stevensin kanssa samalle listalle, ei tarvitsisi lentää ameriikkaan ollenkaan. Euroopassa on paremmin aikaa leipoa. Muut mahtuvat paremmin vääntämään kun Ville tekee suosiolla tilaa.

Runouden ja kukkien sidonnan ystäville; Jarkko Ruutu ei kuulu maajoukkueeseen, eikä oikeastaan SM-liigaankaan. Kiharat pulisongit kun kasvattaa, voi hakea Wretlemaniaan painivaksi rabiksi.
 

NHL

Jäsen
Viestin lähetti Captain Hook
Runouden ja kukkien sidonnan ystäville; Jarkko Ruutu ei kuulu maajoukkueeseen, eikä oikeastaan SM-liigaankaan. Kiharat pulisongit kun kasvattaa, voi hakea Wretlemaniaan painivaksi rabiksi.

Täyttä paskaa. Jarkko mahtuu mihin tahansa SM-liiga joukkueeseen ja väittäisin että jokaisessa NHL-joukkueessa pitää olla ainakin yksi Jarkko Ruudun kaltainen pelaaja. Jarkko on mahtava pelaaja!
 

IceBreezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, HIFK, Habs
Viestin lähetti Captain Hook
Ei Selänne ykkösketjua minnekään tuhonnut, Selänne oli ainoastaan huono. Vian sanotaan olevan polvessa. Termit menneet lääkäreiltä sekaisin, pääksi sitä meillä koulussa sanottiin. Vaikka onhan se oikeastaan tervettä pelätä itseään isompia jailkeämpiä. Ville Peltosen taas pitäisi päästä Cat Stevensin kanssa samalle listalle, ei tarvitsisi lentää ameriikkaan ollenkaan. Euroopassa on paremmin aikaa leipoa. Muut mahtuvat paremmin vääntämään kun Ville tekee suosiolla tilaa.

Runouden ja kukkien sidonnan ystäville; Jarkko Ruutu ei kuulu maajoukkueeseen, eikä oikeastaan SM-liigaankaan. Kiharat pulisongit kun kasvattaa, voi hakea Wretlemaniaan painivaksi rabiksi.

Sinun koko kirjoituksesi on pakko "guotata", koska se on alusta loppuun roskaa. Suomi oli finaalissa. Sinne ei huonoilla pelajilla mennä, kuten varmaan Lukon kannattajana hyvin tiedät. Jarkko Ruutu siirtää keskimäärin 5 raumalaista tieltään yhdessä vaihdossa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Re: Vai Sakun aika ohi?

Viestin lähetti champselyse
Saku valittiin turnauksen all starsiin ykkössentteriksi. Jo se pelkästään kertoo, kuinka paljon tuo mixun heitto ontuu.

Aamen. Mixun on vaan vaikea ymmärtää, että Saku pesee Mälli-Ollin. Saku on ykkössentteri ja kapteeni myös tulevaisuudessa.

EDIT:

Saku pelasi huonot kisat: 6 3+1
OJ pelasi hyvät kisat: 6 2+1

Kuin helvetin suuri se ero oikein on Sakun hyväksi, jos huonona päivänä ollaan noin paljon OJ:n edellä?
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Viestin lähetti mixu
Jos faktoja halutaan pöytään niin ehkä merkittävin on se että Koivu muistetaan Montrealin kapteenina jonka aikana joukkue vajosi suuruuden ajoista lähes mutasarjaan.

Näin fanaattisena Habsin kannattajana on pakko sanoa:

Canadiensin ongelmat on johtoportaassa eikä Koivussa. Sen jälkeen kun Koivu tuli, joukkueesta on lähtenyt Recchi, Turgeon ja Damphousse. Kovia äijiä. Ei mikään joukkue kestä, jos kolme neljästä huippuhyökkääjästä treidataan pois. Koivusta tuli kapteeni silloin ku Habsit oli tosi alhaalla. Nyt on noustu ihan playoffeihin. Entäs miten Mällillä menee Floridassa? Panthers Stanley Cup voittaja 2005?

Tähän otsikkoon:
Kyllä miehen pitää olla tyhmä...

Mikko Koivu nousee Suomen seuraavaksi ykkössentteriksi.
 

IceBreezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, HIFK, Habs
Viestin lähetti Grainger
Näin fanaattisena Habsin kannattajana on pakko sanoa:

Canadiensin ongelmat on johtoportaassa eikä Koivussa. Sen jälkeen kun Koivu tuli, joukkueesta on lähtenyt Recchi, Turgeon ja Damphousse. Kovia äijiä. Ei mikään joukkue kestä, jos kolme neljästä huippuhyökkääjästä treidataan pois. Koivusta tuli kapteeni silloin ku Habsit oli tosi alhaalla. Nyt on noustu ihan playoffeihin. Entäs miten Mällillä menee Floridassa? Panthers Stanley Cup voittaja 2005?

Tähän otsikkoon:
Kyllä miehen pitää olla tyhmä...

Mikko Koivu nousee Suomen seuraavaksi ykkössentteriksi.

Joo, ihan liian aikaista alkaa kirjoittaa Sakun muistokirjoituksia. Ja Habsin alamäen yhdistäminen Koivun on aika helvetin naurettavaa. Meidän pitäisi osata olla iloisiat siitä, että nyt on kerrankin monia huippuluokan senttereitä: Saku, O.J. Niko Kapanen, Mikko Koivu tulossa ja Tuomo Ruutukin on myös sentteri
 

L-Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni tämän turnauksen jälkeen ei voida enää lähteä siitä että Saku Koivu on automaattisesti joukkueen ykkössentteri.

Naurattaa vieläkin ne puheet turnauksen alussa että MKoivu olisi Ruutua parempi pelaaja mutta kai Mikollekin joku nelosen sentterin paikka jatkossa löytyy.

Olen aina pitänyt Mixun näkemyksiä erittäin vahvasti perusteltuina ja visionäärisinä, mutta mestarikin saattaa joskus erehtyä.

Saku Koivu pistepörssin 23. plussapörssin kärjessä ja Mikko Koivu pistepörssin 3. ja syöttöpörssin kärjessä. Molemmilla vielä keskimääräistä vähemmän pelejä alla.

Nyt kyllä näyttää aika pahasti siltä maajoukkueessakaan ei ole Koivujen aika ohi.

L
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Tämä on ihan ala-arvoinen ketju, turha syyttää kaikkia IFK-faneja jos jonkun mielestä Koivu pitää sulkea maajoukkueesta. Varmaan kirjoittajassa painoi kirjottaessa kirvelevä tappio Kanadalle loppuottelussa.

Aika huikeita juttuja muiltakin esim että "Tämä oli kyllä Teemun viimeinen turnaus", "ei vain riitä enää".

On totta että World Cup oli kyllä outo turnaus, kukaan pelaaja ei saanut tilastoihin mitään mahtipisteitä, mutta Olli Jokinen ja Saku Koivu osittain vuorotellen kantoivat Suomea ja tekivät tärkeitä pisteitä. Mutta tässä turnauksessa Olli löi lopullisesti itsensä Leijoniin ja Raato luotti Jokiseen tajuttoman paljon varsinkin ottelujen lopussa esim USA ja Kanada otteluissa. Mutta minusta molemmat pelasi hyvin ja esim USA-ottelun maalit meni molemmille, lohkovoitto Ruotsia vastaan siinäkin molemmille tärkeitä pinnoja.

Torino on tietysti taas se juttu mitä varmaan pitkään muistellaan "the turnauksena". Sääli että suomalaiset kiekkojännärit lyttäävät joitakin pelaajia tästä turnauksesta, vaikka jokainen jätkä huoltajista Niittymäkeen olivat luomassa tätä joukkuetta jonka kaltaista Daavidia taistelua Goljatteja vastaan oli ilo seurata, vaikka turnauksen loppu jätti katkeran sivumaun suuhun.

Tässä turnauksessa oli mielenkiintoista seurata, miten meillä oli kaksi kiekollista kenttää huippukunnossa ja sitten kaksi hieman puolustavampaa vitjaa, harmi että ykkönen ja kakkonen eivät olleet tulessa kuin yhdessä ottelussa YHTÄAIKAA ja se oli se kuuluisa välieräottelu. Turnauksessa ykkönen johti turnauksen alkupuoliskoa ja loppupuolella Jokisen kenttä nosti rooliaan, ja näinhän se menee, sillä jolla kulkee niin pitää pystyä näyttämään. Oikeasti Koivua tai Jokista ei hevonvittuakaan kiinnosta kumpi on papereissa ykkös- tai kakkossentteri, he haluavat VOITTAA LEIJONILLE MESTARUUKSIA, he tietävät että heidän päivän kunto vaikuttaa kumpi on se kapellimestari

Minusta on vain vähän surullista seurata sivussa miten Jokisen hyvät NHL-pelaajien turnaukset aina lytätään ja pelkästään Koivua nostetaan jalustalle, vaikka esim Torinossa pelillinen ykkössentteri vähän vaihtui illan kunnon mukaan. Finaali oli sitten se peli missä kumpikaan kenttä ei oikein loistanut, Koivu istui jäähyllä Ruotsin iskiessä 1-2 johto-osuman, sekä oli kentällä Ruotsin voittomaalin aikana (v.tun Lidström), mutta ei Jokinenkaan ihmeitä esittänyt ottelussa, tosin kenttä tasoitti ottelun 2-2:een melkoisen puolustussodan jälkeen, mutta toisaalta Koivun kenttä teki ottelun avausmaalin.

Noille oikeille huippujätkille on ihan sama missä roolissa ne tuolla vetää, ne nauttii ajasta keskenään, pitävät jäällä ja jään ulkopuolella hauskaa ja kaikkia yhdistää halu voittaa mestaruus Suomeen. Jarkko Ruutu tämän joskus, en muista missä mediassa ilmoittikin.

Saku ja Olli ovat aika monissa kisoissa pelanneet vammojen alaisuudessa ja turnauksen jälkeen rakkikoirat täällä vinkuu miten joku ei tehnyt 1+1 joka ottelussa.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Yleisesti on turhaa kaivella vanhoja ketjuja, koska realistisesti katsottuna silloin oli hieman erilainen tilanne kuin nyt tai kertaakaan sen jälkeen. Olihan tuolloin turhan rajua puhua Koivun aikakauden lopusta, varsinkaan kun hän oli pelannut kyseisen World Cup -turnauksen osittain loukkaantuneena. Samoin kuten koko ykköskenttä.

Nythän on maajoukkueen osalta hieman samanlainen tilanne kuin neljä vuotta sitten. Selänne ja vanhempi Koivu pelasivat hieman vaisut MM-kisat, mutta Mikko Koivu nousi kertaheitolla koko kansan tietoisuuteen ja ns. uudeksi ykkössentteriksi. Vähän kuin Olli Jokinen oli tekemässä 2004, mutta vielä vahvemmin. Tuon World Cupin jäljiltä kuitenkin Selänne ja Saku Koivu nousivat vielä huipputasolle, joten oli täysin ennenaikaista puhua mistään uudesta aikakaudesta.

Oikeasti Koivua tai Jokista ei hevonvittuakaan kiinnosta kumpi on papereissa ykkös- tai kakkossentteri, he haluavat VOITTAA LEIJONILLE MESTARUUKSIA, he tietävät että heidän päivän kunto vaikuttaa kumpi on se kapellimestari
Jutta Urpilaista lainaten "aivan ensimmäiseksi haluan" viedä keskustelua hieman eri suuntaan, mihin sinä olet sitä jälleen kerran viemässä. Tässähän ei kuitenkaan käsittääkseni tällä ketjunnostolla otettu kantaa Olli Jokiseen, eikä millään tavalla häntä mollattu. Ketju nostettiin ylös ainoastaan sen takia, että Koivut ovat aloittaneet kauden loistavasti.

Toiseksi tuohon kyseiseen lainaukseen. Viime kevään MM-kisat ovat tuorein todiste siitä, että pelaajia kiinnostaa heidän roolinsa. Saku Koivu tuli kisoihin kesken turnauksen, eikä suostunut ottamaan vastaan esimerkiksi kapteeniutta ja tyytyi pelaamaan siinä roolissa, mihin hänet laitettiin (välillä jopa viivamiehenä). Jokisen eleistä puolestaan näki kilometrien päähän, kuinka paljon häntä pänni se, että hän ei mahtunut joukkueessa edes kahden parhaimman sentterin joukkoon, kun hän ennen kisoja lähti jossain määrin ykkössentterinä kisoihin. Olli pelasi tapansa mukaan huonot kisat ja oli varmasti pettynyt itseensä, mutta myös siihen että ei saanut olla joukkueensa ykkösmies.

En halua tällä kuitenkaan nostattaa mitään väittelyä "Saku vs. Olli", joka ollaan käyty läpi varmaan kymmeniä kertoja. Molempien puolia tukevat kannannotot ollaan esitetty, enkä usko mitään uutta tulevan julki.

Todettakoon kuitenkin, että kummankaan Koivun aikakausi maajoukkueessa ei ole vielä ohi. Nuoremman on vasta aluillaan.
 
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Jokerit, JHT
Saku Koivu on Suomen kaikkien aikojen paras keskushyökkääjä ja kauden alusta puolikuntoisenakin on tullut +/- sarakkeen sija 1. Tämä kausi voisi olla Sakulle se the season, jolloin jokin unelma voisi toteutua...

Mikkon Koivun suoritukset ovat olleet juuri sitä mitä olen odottanut jo kauan nuoremmalta sukupolvelta, ja samalla lievittää huolta tulevaisuuden jääkiekkotilanteesta. Keskushyökkääjäpuolella Suomella on hieno tilanne. Peräti kolme vaihtoehtoa ykkösketjuun (S. Koivu, O. Jokinen ja M. Koivu).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös