Koira – ihmisen paras ystävä

[BOL]

Koiran iho-ongelmat voivat johtua ihan mistä tahansa, joten suosittelen käymään eläinlääkärillä, koska koirat myös oppivat kovin helposti nuolemaan ja kirputtamaan koskus kutissutta paikkaa ja sitten se voikin olla jo isompi vaiva hoitaa. Kannattaa myös harkita pöntön pitämistä päässä, kun koira on yksin. Maksaa muutaman euron. Bebanthenissa on kortisonia, joten koira ei saisi sitä nuolla ja eläinlääkäri määrää koiralle paremmin sopivaa salvaa. Näin kesällä kutina voi johtua vaikka öttiäisen puremasta, mutta syy on hyvä selvittää aina mahd. nopeasti.

 

[Vino]

Reilu vuosi siitä, kun äitin koira Jonni lähetettiin koirien taivaaseen, niin nyt on taas surua. Oma rakas vanha herra Töppönen päästettiin eilen Jonnin seuraksi. Töppönen oli 15-vuotias sekarotunen (varmaankin Bichonia ja Villakoiraa). Tuli mulle 3-vuotiaana semmoselta juopolta ukolta, joka oli sitä hakannu ja vetäny etujaloista. Grr!

Töppönen oli kyllä omanlaisensa persoona, eikä ikimaailmassa tuu toista samanlaista olemaan. Ties kyllä jos halus jotain ja ties jos ei halunnu, niin päättäväinen se oli. Nyt loppu aikoina Töppösen takajalat oli hervottomat, ihan kun ne ei ois ollu sen omat ollenkaan. Ja kun istu lattialla ja koitti mennä maahan, meni aina vähän kerrallaan ja nous sit takas ylös ja taas yritti uusiks. En tiiä ottiko sen kropassa joku vastaan vai oliko ne jalat niin kipeet. Ikinä se ei valittanu, mutta eihän koirat yleensäkään valita jos ovat jostain kipeitä.
Elämän ilo hävis Töppösen silmistä kokonaan, eikä sitä mikään oikein innostanu. Se vaan söi ja nukku. Söi hevosen annoksia ja kuitenkin laihtu. Viimesessä punnituksessa paino 8 kiloa ja parhaimpina päivinä paino näytti 10,2 kiloa.

Töppönen oli kyllä persoona ja nyt on aivan järkyttävän tyhjä aukko elämässä. Viimesen kuvan kun Töppösestä otin, niin sisko sano, että ihan kun Töppönen hymyilis, kun nukkuu jo ikiuntaan.

Maailman rankin päätös oli päästää Töppönen pois ja tulin siihen tulokseen, että omaa koiraa mulle ei enää koskaan tule. On niistä luopuminen niin vaikeeta.
Töppönen jäi eläinlääkäriin ja tulee sitten uurnassa kotiin.

Voi pieni rakas, kun meillä kaikilla on niin kova ikävä!!

 

[Alamummo]

Jaksamista @Vino. Ihan linssit huurussa luin tuota kirjoitustasi.

 

[Vino]

Jaksamista @Vino. Ihan linssit huurussa luin tuota kirjoitustasi.

Kiitos. Rankkaa tää on ja tulee olemaan pitkään. Mutta sitähän sanotaan, että aika kultaa muistot tai jotain sinne päin..Ehkä joskus pystyn hymyssä suin muistelemaan Töppöstä ja sen touhuja, mutta aikansa se ottaa.

 

[Delter]

Koiran iho-ongelmat voivat johtua ihan mistä tahansa, joten suosittelen käymään eläinlääkärillä, koska koirat myös oppivat kovin helposti nuolemaan ja kirputtamaan koskus kutissutta paikkaa ja sitten se voikin olla jo isompi vaiva hoitaa. Kannattaa myös harkita pöntön pitämistä päässä, kun koira on yksin. Maksaa muutaman euron. Bebanthenissa on kortisonia, joten koira ei saisi sitä nuolla ja eläinlääkäri määrää koiralle paremmin sopivaa salvaa. Näin kesällä kutina voi johtua vaikka öttiäisen puremasta, mutta syy on hyvä selvittää aina mahd. nopeasti.

Vielä päivitystä tähän, toivottavasti ei enää tarvitse tätä keissiä purkaa :)

Koira jouduttiin käyttämään vielä lekurilla, sillä sen verta aggressiivista tuo ihottuma rupesi raapimisen ja ärtymisen vuoksi olemaan. Ei auttanut harjailut, pesut ja rasvahapot. Eläinlääkäri diagnosoi vaivan johtuvan yksinkertaisesti kesästä, eli siitepölystä, uimisesta ja turkin kosteudesta. Joskus koiran ihon puolustusmekanismi reagoi siitepölyyn siten, että ihottumaa alkaa syntyä eikä uimisesta kostuva turkki tilannetta paranna. Sitten kun koira raapii ja lutkuttaa ärtynyttä ihoa, bakteerit pääsevät jarkkoruutumaisesti ihon alle ja sotku on valmis.

Hoitona koiralta ajeltiin turkki koko vatsasta ja hieman leuan alta, missä ihottumaa oli myös. Seuraavan viikon on ihottuma-aluetta desinfioitava ja käsiteltävä kortisonivoiteella pari kertaa päivässä. Siihen päälle parin viikon antibioottikuuri. Koiran omaehtoista rapsuttelua ja nuoleskelua täytyy tietenkin rajoittaa kaulurilla, joka on kyllä melkoinen mood killer tälle rakille. Menettää toimintakykynsä täysin ja vajoaa niille sijoilleen makaamaan kun ei muka kykene liikkumaan koristeensa kanssa. :)

Parissa päivässä alkaa hoito jo näyttää tehoamisen merkkiä. Ruvet ovat kuivuneet ja irtoilevat nätisti pikkuhiljaa. Nyt vaan kun jaksaa vielä muutaman päivän tehdä desinfiointeja sekä pitää kauluria paikan tullen, niin eiköhän tästäkin pahasta päästä. Talven myötä tätä ei enää pitäisi tulla uudestaan tai sitten on kyseessä joku vakavempi allergiaoireilu. Jännätään sitä vielä...

 

[Luotain]

Täältä myös jaksamistoivotuksia @Vino. Meillä jouduttiin kahdeksan ja puoli vuotias Nala-neiti kultsunarttu lähettämään syövän takia taivaan luutarhoihin tammikuussa, ja ikävä on ollut kova. Kannattaa kuitenkin käyttää niitä rakkaita muistoja hyväkseen, varsinkin kun Töppösellä sitä luonnetta vissiin oli. Jos lapsi ei leiki, se ei oo terve, jos koira ei kohella, se on kissa.

 

[Vino]

Täältä myös jaksamistoivotuksia @Vino. Meillä jouduttiin kahdeksan ja puoli vuotias Nala-neiti kultsunarttu lähettämään syövän takia taivaan luutarhoihin tammikuussa, ja ikävä on ollut kova. Kannattaa kuitenkin käyttää niitä rakkaita muistoja hyväkseen, varsinkin kun Töppösellä sitä luonnetta vissiin oli. Jos lapsi ei leiki, se ei oo terve, jos koira ei kohella, se on kissa.

Kiitos.
Töppönen tykkäs ihmisistä yli kaiken ja oli kaikkien kaveri. Kävelyllä jos joku erehty sitä vilkasemaan, Töppönen meni häntä heiluen luokse.
Pikkunen koira, jolla oli mahottoman iso ego. Piti koirakaverit järjestyksessä mm. Kun oltiin äitin luona (sillon kun Jonni vielä oli) ja Töppönen makas olohuoneessa pöydän vieressä, niin Jonni kierti pöydän että pääs ohi. Ei uskaltanu mennä Töppösen vierestä. Ei Töppönen Jonnille mitään tehny, kunhan äris vaan ja sitten seuras paikasta toiseen perässä pitäen jöötä samalla.

Yks kerta löysin kaupasta koirille tarkotetun huivin tekstillä "pieni, mutta pippurinen" ja se oli just Töppöselle tehty. Kuvastaa jo paljon Töppösen luonnetta.

 

[Keskiviiva]

Koirani 2vk sairaslomalla venähdyksen ja lihasjumin vuoksi. Eilen aamulla nilkutti pahan näköisesti, eikä varannut painoa toiselle etujalalle laisinkaan. Oli koomista kantaa sylissä 17kg painavaa normaalisti aktiivista terrieriä kymmeniä metrejä lähimmälle asiointipaikalle, kun ei suostunut ulkona liikkumaan metriäkään. Nyt kipulääkkeet hieman helpottaneet koiran oloa, mutta kahden viikon ajan max 10min lenkkejä ja rappuset yms pitää kantaa, sellaisen ohjeistuksen sain. Ei normaalisti oikein tykkää sylissä olemisesta, mutta ennen kipulääkitystä oli sylissä fletkuna ja antautuneena, mutta nyt murahtaa kun syliin rappusten ajaksi ottaa - terveen koiran merkki. Tulossa pitkät kaksi viikkoa koiralle, ilman kunnon lenkkejä ja pallotteluja.

 

[Byvajet]

Keskustelu delfiineistä palautti mieleeni tämän ketjun.

Koira, ihmisen paras ystävä. Eläin, joka viettää usein 22 tuntia vuorokaudesta sisälle teljettynä ja jota kuljetetaan ulkona rajoittavassa hihnassa. Sosiaalinen laumaeläin, jonka jättäminen työpäivän ajaksi yksin kotiin on normi.

En epäile, etteikö koirasta olisi paljon iloa omistajalleen tai etteikö koira riemuitsisi omistajansa seurasta. Mutta entä se muu? Yksinolo, rajoitettu liikkuminen, eläinlauman puute? Viettien tukahduttaminen, viestinnän tukahduttaminen?

Omasta mielestäni koira sopii hyvin maatilalle, jos se on rodultaan pihan haltuun ottava. Siellä se voi toteuttaa viettejään, siellä sille on seuraa ja siellä se voi mennä ja tulla mielensä mukaan, kunhan sen sisälle pääsemistä ei vain rajoiteta.

Muista koirista olen epävarmempi. Kuinka koiran kärsimystä voi mitata? Delfiinien tapauksessa näytetään olevan varmoja, että ne eivät kuulu pieniin altaisiin. Mutta kuuluvatko koirat asuntoihin, joissa niitä rajoitetaan ja opetetaan ihmisten tavoille sen sijaan että ne saisivat olla koiria?

Kuinka kestävää on tuotteistaa eläin ihmiselle ilon lähteeksi? Otetaanko eläimen tarpeet varmasti huomioon vai pohditaanko asiaa vain ihmisen näkökulmasta?

 

[Orava]

Mutta kuuluvatko koirat asuntoihin, joissa niitä rajoitetaan ja opetetaan ihmisten tavoille sen sijaan että ne saisivat olla koiria?

Niin, mitä on olla koira? Koirat ovat evoluution kautta vuosituhansien aikana kehittyneet yhteiseloon ihmisen kanssa. Ne poikkeavat kaikkien muiden kotieläinten kohdalla sillä lailla, ettei ihminen ilmeisestikään napannut koiraa ja kesyttänyt sitä, vaan se kesyyntyi elettyään ihmisten luona. Koiran vietit eivät ole samanlaisia kuin susien. Koiria ei voi verrata mihinkään luonnossa elävään lajiin, sillä se on kehittynyt nimenomaan elämään ihmisen kanssa.

Ilmeisesti koirat laumaeläiminä tarvitsevat vahvan johtajan tunteakseen olonsa turvalliseksi ja tyytyväiseksi. Ne eivät erityisesti kärsi siitä, että niitä opetetaan ihmisten tavoille, sillä siihen koirat ovat nimenomaan kehittyneet. Koira ei välttämättä tarvitse lajitovereitaan luodakseen lauman, vaan sen lauma on sen ihmiset. Toisaalta erityisesti kaupungeissa koirilla on usein päivittäisiä kontakteja lajitovereihinsa, vaikka elelisivätkin yksin.

Se mihin koirat eivät ole kovin hyvin sopeutuneet lajina on yksinolo. Siihenkin koirat tottuvat, eikä se aiheuta niille kärsimystä tai stressiä. On kuitenkin yksilöitä, jotka kärsivät eroahdistuksesta, sillä lauma on koiralle erittäin tärkeä. Väittäisin kuitenkin, että kaupungissa asuvat koirat ovat keskimäärin vähintään yhtä tyytyväisiä ja onnellisia, kuin maalaisserkkunsa, sillä kaupungissakin niille yleensä järjestetään riittävästi liikuntaa ja virikkeitä.

Koira ja ihminen ovat kuuluneet jo vuosituhansia yhteen ja näin on jatkossakin.

 

[Surukuku]

Vaimolla ollut jo pitkään, ehkä pari vuotta, armoton koirakuume, joka sai täyttymyksensä toissä viikonloppuna - meille tuli, siis haettiin kahdeksan viikon ikäinen lansu-tyttö. Meillä on jo ennestään tyttäreni yhdeksän vuotias lansu-herra viettämässä maalla eläkepäiviään, jonka hermoja nyt siis hieman koetellaan.

Olin jo unohtanut, mille pieni koirapentu tuoksuu ja tuntuu - niin paljon helliä ja kipeitä muistoja...
Siinä on nauru ja itku pinnassa, kun seuraa moisen palleron uteliasta tutustumista uuteen kotiin ja ympäristöön. Lattialla venytellessäni saan tyllerön välittömästi kaverikseni rei'ittämään naskaleillaan korvalehtiäni ja nuolemaan kasvojani - mitäpä tehdä, kun haluaisi pitää tuon pehmeä palleron nin lähellä kuin mahdollista ja samalla estellä sen innokkaita yrityksiä "tunnustella" kasvojani. Tunnustan, että olen pikkuisen pehmo kasvattajana, mutta uskon myönteisiin kokemuksiin enemmän kuin ankaruuteen . Toki rajat pitää olla, tiukat, mutta niiden hakemiseen on monta tapaa ja mainittu vanha herra on esimerkillinen tapaus rakkaudella hyvin kasvatetusta lempeästä jättiläisestä.

Joo... täysin myyty mies jälleen kerran...

 

[Tumpe]

Täältä myös jaksamistoivotuksia @Vino. Meillä jouduttiin kahdeksan ja puoli vuotias Nala-neiti kultsunarttu lähettämään syövän takia taivaan luutarhoihin tammikuussa, ja ikävä on ollut kova. Kannattaa kuitenkin käyttää niitä rakkaita muistoja hyväkseen, varsinkin kun Töppösellä sitä luonnetta vissiin oli. Jos lapsi ei leiki, se ei oo terve, jos koira ei kohella, se on kissa.

Käytin tänään meidän 7-vuotiaan puolivillakoiranartun eläinlääkärillä nisässä olevan patin takia ja lääkärin diagnoosi oli kasvain (toivottiin että ois rasvapatti vain). Selkeämuotoinen eikä muualta löytynyt tunnusteluissa mitään. Verikokeet ok, ensi viikolla selviää keuhkoröntgenien tulokset. Patti ei ole hirveästi kasvanut ja koira ihan normaalikuntoinen.

Pois tuo leikataan ja suositteli myös sterilisaatiota, että jatkossa kasvaimia ei tulisi. Kallista touhua mutta toisaalta sekarotuisena ja muuten terveenä ollut koira ei ole tähän asti tullut maksamaan juuri mitään (suhteellisesti). Kunhan nyt elinvuosia tulisi vielä saman verran lisää, leikkikaveri (kissa) lähti piikille viime viikolla.

 

[Vino]

Mitähän pahaa meijän porukka on tehny, kun nyt taas koetellaan.. Vajaa kolme kuukautta sitten oma vanhus herra Töppönen lähti tästä maailmasta ja 1,5 vuotta sitten äitin vanha herra Jonni. Viime yönä äitin uusi koira 9-vuotias Cavalier Minni jätti meijät. Minni ehti olla äitillä reilun vuoden.

Kolmen jälkeen heräsin äitin soittoon :"Minni on kuollu!" Minnillä oli sydänvika ja söi siihen lääkkeitä. Äiti kerto, että eilen päivällä Minnin sydän oli lyöny niin kovaa, että hyvä ettei tullu rinnasta ulos. Illalla Minni oli ollut rauhaton, eikä ollut mennyt edes sänkyyn viereen (normaalisti makas siellä kylki kyljessä). Yöllä äiti oli lähtenyt Minnin kanssa ulos ja pensasaidan viereen Minni oli lysähtänyt ekan kerran. Hetken päästä oli noussut ylös ja läheisen bussipysäkin ison puun juurelle oli lysähtänyt uusiks, eikä siitä enää noussu. Pieni sydän ei enää jaksanut :( Äiti oli kantanu Minnin kotiin ja koiruuksen suusta oli tullu vaahtoa (sydänkohtaus?).

On kyllä niin outoa ja jotenkin järkyttävää, että Minniä ei enää ole. Minni oli kuitenkin pirteänä ja ilosena aina mukana kaikessa touhussa ja välillä tuntu, että se oli ihan pentu.
Siitä oon kuitenkin onnellinen, että Minni lähti luonnollisesti ja nopeesti. Ei tarvinu kärsiä pitkään. Kaikki aikasemmat koirat on pitäny viiä eläinlääkäriin piikille, nyt ei tarvinu.

Voi Minni-rakas, meillä kaikilla on niin ikävä!!

 

[TF-79]

@Vino Voimia!
Meidän Cavalier lähti vuosi sitten elokuussa syöpään viikkoa vaille kymmenvuotiaana. Eläinlääkäri totesi, että vanhaksi elänyt cava, kun nykyään keski-ikä on noin seitsemän vuotta.
Se on se jalostus. Silloin kun mä olin kakara (80-90 - luvulla) Cavalierin keski-ikä oli siinä 12-vuotta. Sydänoireethan on Cavan oireina olleet toki aina, viime vuosina sitten pahentuneet hengityssairaudet ja syringo.
Niin vahvasti nuo kuvauksesi Minnistä tuo mieleen meidän Ronjan, on se niin hieno rotu...

 

[Luotain]

@Vino Täältä myös kirsunnostoviestiä sinnepäin, sillä me kaikki koiraihmisethän tiedämme, että vaikkei ihmisillä taivasta olisikaan, niin koirilla se varmasti on. Siellä ne iloisesti leikkivät ja telmivät ja käyvät meikäläisen anoppivainaan nakkikioskilla (näin meillä kotona koirien taivas määritellään vaimon kanssa). Cavalier oli aikoinaan meillä ensimmäinen koira, kun pankonpäällyspoikana vielä kotona notkuin. Herra Rocky-herra oli mahtava koira, vanhemmiten sokeutui, mutta osasi kuitenkin pissareitit.
Äidillesi myös reipas jaksamishalaus tänään täältä ja nyt.

 

[Vino]

@TF-79 ja @Luotain kiitos. Kukaan muu ei ymmärrä niin hyvin kuin koiraihminen toistaan. En oikein osannut kirjoittaa tuota lausetta, mutta varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan.

Tämä on vaan jotenkin niin surkeata, että torstaina vielä kun kävin äitin luona, Minni jäi äitin syliin katsomaan kun lähdin pois ja nyt sitä ei enää olekaan.

Äiti sanoi silloin yöllä, että enää ikinä ei mitään lemmikkiä ota (Minni oli viides koira ja kaikki on kotona uurnassa. Minnikin meni tuhkattavaksi), mutta eihän sitä tiedä jos ajan mittaan mieli muuttuu. Kunhan nyt ensin rauhassa Minni surraan.

 

[Surukuku]

Myös täältä lämpimät osanotot @Vinolle - muistot eivät kuitenkaan kuole koskaan.
Valitettavasti jokainen koiranomistaja joutuu joskus luopumaan lemmikistään lopullisesti ja kokemuksestani voin sanoa, ettei siihen totu ikinä - aina yhtä kipeää tekee...
Olen joutunut luopumaan koiristamme monien eri sairauksien takia, munuaisvika, sydänvika, nivelrikko, mutta onpa sellainenkin kokemus, että vanha 13-vuotias kultainen noutaja sananmukaisesti nukkui pois kotonamme eräänä kauniina iltapäivänä. Siinä oli yhtä aikaa paha ja hyvä mieli: paha mieli pitkäaikaisen lenkkikaverin poismenostab ja hyvä mieli, että poismeno oli nin rauhallinen ja luonnollinen, jotenkin kaunis.

Kuten aiemmin kirjoitin, meillä on nyt seuraamme uusi iloinen elämänalku, jolle toivomme hyvää, turvallista elämää ja olemme omalta osaltamme tekemässä sen eteen kaiken tarvittavan. Lisäksi meillä on elämänsä ehtoopäiviä viettävä 9-vuotias vanha herra, josta vääjäämättä joudumme luopumaan muutaman vuoden sisällä - luonnon laki. Elämme päivä kerrallaan nauttien niistä hetkistä, joita elämä meille antaa ajattelematta kenenkään tai minkään kuolemaa, kaikki tapahtuu aikanaan...

 

[Vino]

@Surukuku kiitos. Koirat antaa kyllä paljon, mutta pahinta kaikista on se niistä luopuminen, jossain vaiheessa se on aina edessä. Tuntuu vaan, että nyt Minnin kohdalla se luopuminen tuli ihan liian pian, eikä siihen ehtinyt valmistautua mitenkään (jos niihin lähtöihin voi muutenkaan valmistautua.)
Minnin lähtö tuli täytenä yllätyksenä, vaikka tiedettiin että sillä on sydänvika, eikä välttämättä pitkäaikainen olekaan.

Myös täältä lämpimät osanotot @Vinolle - muistot eivät kuitenkaan kuole koskaan.
Elämme päivä kerrallaan nauttien niistä hetkistä, joita elämä meille antaa ajattelematta kenenkään tai minkään kuolemaa, kaikki tapahtuu aikanaan...

Tämä on kyllä hyvä periaate. Myös meillä on ollut aina näin, ei murehdita tulevia, vaan nautitaan niistä hetkistä. Toivon että teillä on vielä paljon hetkiä jäljellä molempien karvaturrien kanssa.

 

[Alamummo]

@Vino voithan ajatella, että Töppönen kavereineen katselee sua ja perhettäsi pilvenreunalta. En itse usko kuolemanjälkeiseen elämään, mutta melkein toivon, että se olisi totta. Silloin saisin nähdä kaikki läheiseni uudelleen, myös rakkaat koirakaverini.

 

[Le Banner]

mutta onpa sellainenkin kokemus, että vanha 13-vuotias kultainen noutaja sananmukaisesti nukkui pois kotonamme eräänä kauniina iltapäivänä. Siinä oli yhtä aikaa paha ja hyvä mieli: paha mieli pitkäaikaisen lenkkikaverin poismenostab ja hyvä mieli, että poismeno oli nin rauhallinen ja luonnollinen, jotenkin kaunis.

Itselläni täysin vastaava kokemus, tosin sillä erotuksella että 14-vuotta oli mittariin tullut ja hiljaa nukkui pois juuri kuten olin salaa toivonutkin, eikä niin että esim peräpää pettää altaa yms vaivaa. Vaikka tuohonkin osasi jo valmistautua niin oli käsittämättömän KOVA paikka ja muistan varmasti ikuisesti kun hautaa helteessä kaivoin ja hiki+kyyneleet sai silmiin efektin pippurikaasu. Ensimmäisten viikkojen jälkeen sanoin että koskaan emme uutta koiraa hommaa, mutta onhan tässä pikkuhiljaa tullut myytäviä katsottua, mitäpä sitä kiertelemäänkään:)

 

[Luotain]

Meillä kesti kesäkuuhun, kunnes emäntä kertoi, että sopiva kultsutyttö on tolkun kennelistä tsuumattu. Nimeltään on hän Maya (Maija meillä). Pelättiin vähän, jos Nala-vainaan jälkeen tulisi joku nössö. Pelko oli turha, tyttöhän oli jo kaksvuotisna nähnyt elämää, sijoitushommat kun eivät menneet ihan putkeen. Luonnetta löytyy pimulta ja parasta on pötkötellä koirulin vieressä. Nih. Hau!

 

[TF-79]

Ensimmäisten viikkojen jälkeen sanoin että koskaan emme uutta koiraa hommaa, mutta onhan tässä pikkuhiljaa tullut myytäviä katsottua, mitäpä sitä kiertelemäänkään:)

Samoin se on mennyt täälläkin, tosin työttömän budjetti rajoittaa valintaa.
Onneksi tuttavilla naapuritalossa on rotikka, jota tarvittaessa saadaan hoitoon koirakuumetta lieventämään.

 

[Memotuss]

Karhu tuli kolmen metrin päähän: sankarikoirat pelastivat isäntänsä – toinen tarrasi petoa persuksiin - Kotimaa - Ilta-Sanomat
Näitä lukiessa tulee aina hyvä fiilis.

 

[Byvajet]

Näitä lukiessa tulee aina hyvä fiilis.

Miksi? Tuollaisten miesten juttuihin ei ole uskomista. Metsästävä mies tai maaseudun mies tarkoittaa pelokasta miestä. Siinä missä tavalliset luonnonharrastajat selviävät petojen kohtaamisesta ihan tuosta noin vain, riistamiehet ajautuvat kerta toisensa perään ongelmiin.

Nämä hyökkäävät tai verenhimoiset pedot jostain syystä sattuvat aina metsästäjille eivätkä marjastajamummoille, joita on metsästäjämiehiin verrattuna valtava määrä.

Mikään ei ole yhtä epäluotettava petohavainnoija kuin metsästäjä. Heidänkin joukossaan on tervepäisiä, mutta valitettavan paljon sitä heikompaa ainesta, jonka teot ja puheet kannattaa tulkita kärpäsen surinana korvissa.

 

[Vino]

@Vino voithan ajatella, että Töppönen kavereineen katselee sua ja perhettäsi pilvenreunalta. En itse usko kuolemanjälkeiseen elämään, mutta melkein toivon, että se olisi totta. Silloin saisin nähdä kaikki läheiseni uudelleen, myös rakkaat koirakaverini.

@Alamummo Näinhän se menee, Töppönen ja muut kaverit katselee meidän touhuja pilvenreunalta. Täytyy vaan luottaa siihen.