Koira – ihmisen paras ystävä

  • 444 146
  • 2 244

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Koirani löytyi. Laineet olivat vieneet hänet Uunisaaren rantaan. Poliisivene löysi. Lääkärin mukaan sairaskohtaus oli syynä, joten oli hänen aikansa lähteä. Muuta en osaa enkä pysty sanomaan. Paitsi, että itkuun purskahdin saman tien kun asiasta kuulin. Koirien taivaasta en tiedä, mutta uskon että omassa sydämessä Piki juoksee nyt ja aina yhtä kovaa kuin pentunakin.

Osanottoni. Inhottava tilanne, kun karvainen perheenjäsen menetetään. Hyvä kuitenkin, että hänet kuitenkin löydettiin. Epätietoisuudessa on kamala elää.
 
-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Koirani löytyi. Laineet olivat vieneet hänet Uunisaaren rantaan. Poliisivene löysi. Lääkärin mukaan sairaskohtaus oli syynä, joten oli hänen aikansa lähteä. Muuta en osaa enkä pysty sanomaan. Paitsi, että itkuun purskahdin saman tien kun asiasta kuulin. Koirien taivaasta en tiedä, mutta uskon että omassa sydämessä Piki juoksee nyt ja aina yhtä kovaa kuin pentunakin.

Osanottoni ja voimia! Muista, että muistoja rakkaasta karvaturrista ei sinulta kukaan vie!
 
Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Nyt on alustava varaus pennusta tehty. Mikäli kaikki menee niinku pitää voin saada vähän aikasempana joululahjana miehen taloon.

Noniin, sitten vain ilmoittautumaan paikalliseen spl:n alaosastoon ja treenikentille. tsemppiä vain.

-Cactus-
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kattelen just toisella silmällä Silminnäkijää joka kertoo koiratappeluista. Hyi vittu mitä touhua! Ei muuta voi sanoa

Itsekkin katselin kyseisen dokkarin ja täytyy sanoa, että ne suomalaiset mulkut vois joku lopettaa. Vaikka samalla tavalla kuin se lopetti sen koirankin tappelun jälkeen, eli kylmää vettä päälle ja verkkovirtaa. Käykää nyt joku polttamassa niitten kusipäiden talot. Mää maksan bensat.
Dokkari sai kyllä paljon aikaan ja paljasti todella hyvin osan ihmishylkiöistä. Miksi näiden suomalaisten naamat oli tuhrittu, kun taas brittien ei?

Tämä bittbull tehtailu on tietysti ääripää, mutta kyllähän koiraskenessä on ongelmia erittäin paljon. Suurin syyllinen on mielestäni tämä "mekin halutaan koira, koska naapurillakin on". Liikaa koiria ja liian löyhät perusteet sen ottamiseen. Sakemannejakin taitaa olla jo vaikea löytää ilman sukurutsaustahraa. Toki jos mulla olis vittumainen naapuri, niin varmaankin vuokraisin joltain pariksi kuukaudeksi pystykorvan räksyttämään. Siinä olisi naapurilla miettimistä kun konekivääri laulaa melkeen koko vuorokauden tasasen tappavaa tahtia. noh vitsi vitsi...
Niin siis kysynkin nyt palstan koiraihmisiltä ilman vittuilua, että onko oikeen ottaa koira perheeseen jossa käydään töissä säännöllisesti kodin ulkopuolella. Selvennys: aamulla lähdetään töihin vaikka klo 7 ja paluu vaikka klo 16. Aika monessa taloudessa koira joutuu olemaan yksin sisällä 7-10 tuntia ja jos se kusasee matolle niin saa kauheet huudot. Yritäppä itse olla 10 tuntia käymättä vessassa tai edes 7. Koira on kuitenkin uskollinen ystävä ja se yleensä pidättää sen kusen, kivuista huolimatta.
 
Cassu

Jäsen
Tuo on ihan aiheellinen kysymys, jota jokaisen koiran ottavan tulisi miettiä. Meille perheeseen kun eka koira tuli, niin lapsetkin oli vielä koulusta lomalla ja isä jäi kesälomalle silloin. Eli koira ehti olla noin kuukauden talossa ennen kun se jäi yksin. Ja päivisin eka lapsista joka tuli koulusta vei koiran heti ulos. Meillä toimi hyvin, tosin lapset oli jo isoja kun koira otettiin. Pienten lasten perheissä ei välttämättä ole samanlailla. Ja meijän koira katteli lähinnä vihasena päivällä että kuka kehtaa tulla hänen untaan häiritsemään;)
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Koirani löytyi. Laineet olivat vieneet hänet Uunisaaren rantaan. Poliisivene löysi. Lääkärin mukaan sairaskohtaus oli syynä, joten oli hänen aikansa lähteä. Muuta en osaa enkä pysty sanomaan. Paitsi, että itkuun purskahdin saman tien kun asiasta kuulin. Koirien taivaasta en tiedä, mutta uskon että omassa sydämessä Piki juoksee nyt ja aina yhtä kovaa kuin pentunakin.
Voi kuinka surullinen uutinen. Onneksi koira kuitenkin löytyi, eikä sinun ja perheesi tarvitse elää epätietoisuudessa. Voimia ja jaksamista, kivat muistot yhteisestä ajasta auttavat surussa.
 
Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Faktahan se on että koiran pitää oppia olemaan yksin se reilu 8tuntia. Jos mulla olisi perhe ja lapsia niin lapset eivät kyllä ulkoiluttaisi mun sakua tai tulevaa dobermannia. Pystyvät ehkä taluttamaan mutta sitten kun tapahtuu se yksi sadasta ja koira keksii jotain ja unohtaa käskyn..siinä viedään lasta sitten ja lujaa. Mulla koira ei kuse matolle tai sisään vaikka on kerran tai kaksi ollut sen 10h yksin, mutta jos se olisi tehnyt sen hädän niin sille ei olisi voinut mitään.

Mitä mieltä täällä muutes yleisesti ollaan sakun ja belggari malinoisin kouluttamisesta?? Eräs tuntemani henkilö väittää että saku sopii todella hyvin ekaksi koiraksi ja malinois ei millään, mali on kuulemma paljon haastavampi kouluttaa..?? En tiedä teistä, mutta mä en tiedä yhtään malia jotka olisivat vaikeampia, ei kai se olisi poliisilla tai pv:lläkään yleistynyt rotu jos olisi vaikeampi. Mutta annan puheenvuoron teille.

-Cactus-
 
Cassu

Jäsen
Kyllähän minä ainakin koirarotuja lukiessani jostain kirjasta koiraa miettiessäni törmäsin siihen väitteeseen ettei malinoisia suositella ekaksi koiraksi. Syytä en muista oliko se siinä. Mun on aika paha verrata sakemannia ja malinoisia keskenään koska perheessä koirat on puoliksi molempia. Joten ei oikein tiedä mikä niissä on sakemannia ja mikä malinoisia. Paitsi tietty ulkonäöstä erottaa. Mutta ainahan se riippuu koirastakin minkälainen se on luonteeltaan vaikka rotu olis mikä. Pahoja kysymyksiä, joista ollaan montaa mieltä. Ja mielipiteeni voi olla väärä, mutta eiköhän ne poliisit ja ammattisotilaat ym.. jotka koirien kanssa on tekemisissä työkseen ole aika lailla ammatti-ihmisiä. Vähä huono verrata ns tavalliseen "kaduntallaajaan".
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Voin olla nyt väärässä, mutta muistan lukeneeni jostain malia arvostettavan yhä enemmän paitsi terävän luonteen myös sakemannia paremman terveyden johdosta. Sakuillahan alkaa olla yhä enemmän ongelmia laskevan selän ja ylikulmautuneiden takaraajojen takia. Tämäntyyppinen saku ei ole käyttökoirana paras mahdollinen. En ole mikään käyttökoirarotujen asiantuntija, mutta tässä voi olla yksi totuuden häivähdys. En usko, että luonne sinällään tuo ammattikouluttajille ongelmia.

Tombraiderille tuosta pissahätäkysymyksestä. Tämä on asia, joka minulle koiranomistajana tuo jatkuvasti pientä huonoa omaatuntoa, kun tiedän koiraremppanoiden pidättelevän hätäänsä viimeiseen asti. Joskus on tullut pissa tai kakkakin lattialle, mutten ole ikinä koiralle ollut siitä vihainen. Vahinkoja sattuu ja ne siivotaan (joskus mukinan säestyksellä). Koiran rankaiseminen esim. työntämällä sen kuono pissaan on kuvottavaa eläinrääkkäystä.

Onneksi meillä koiraa hoitaa nykyään kaksi ihmistä ja kun myöhemmin lähtevä pissattaa aamulla ja ensin kotiin tuleva iltapäivällä on pidättelyaika lyhentynyt mukavasti. Aiemmin oli tukalaa joutuessani vaikka ylitöihin kun huoli koirista kolkutti koko ajan takaraivossa.
 
grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Tuo pissahätädilemma on vaivannut täälläkin. Onneksi itse pääsen lounastauoilla käyttämään koirani ulkona. Tällöin aikaa lenkkien välissä on noin 4 tuntia. Pystyisihän kaveri pidättämään varmasti koko 8 tunnin työpäivänkin, mutta kun kerran minulla on mahdollisuus tuohon ulkoilutukseen niin miksi en sitä tekisi. Helpottaa muuten hermojakin mukavasti, kun saa käydä vähän lenkillä kaverin kanssa kesken työpäivän.

Joskus tietenkin käy niin, että aamu- ja lounaslenkin välillä on sattunut vahinko (varsinkin jos vatsa on löysällä), mutta turha siitä on mielestäni meteliä nostaa. Eihän koira ymmärrä sitä, että esim. vessan kaakelilattia on helpompi puhdistaa kuin eteisen matto. Ja kuten ihmisetkin sanovat niin hätä ei lue lakia.
 
Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Joo niinhän se menee, että koira on laumaeläin eikä noissa pitkissä poissaoloissa välttämättä se kusihätä se pahin juttu ole - enemmän siitä kärsii että joutuu olemaan yksin. Se on valitettavasti vaan realismia, että tuon työpäivän ajan pitäisi pysty olemaan yksin, mutta sen jälkeen pitääkin sitten jaksaa touhuta sen koiran kanssa kunnolla, viedä reiluille lenkeille ja mielellään - oli sitten kyseessä iso tai pieni koira - päästää se säännöllisesti myös vapaaksi. Tätä ei välttämättä kaikki koiranomistajat tai sitä harkitsevat ymmärrä. Vaikka itse väsyttäisi työpäivän jälkeen, se koira pitää ulkoiluttaa ja sen mielelle pitää antaa tekemistä. Jos siihen ei pysty, koiraa ei kannata ottaa. Ja koskee kyllä ihan niitä pieniäkin koiria. Kyllä nekin pitää lenkittää oikein kunnolla.

Sehän on ihan turhaa hommaa koiralle huutaa tai sitä edes torua työpäivän jälkeen tehdyistä tuhoista, oli ne sitten hajoitettuja paikkoja tai sisälle tehtyjä jätöksiä. Ensinnäkään se ei ymmärrä enää mikä meni pieleen ja toisennakin siinä saa syyttää ihan itseään. Jos koiralle ei ole kehitetty riittävästi aktiviteetteja, se kehittää niitä saletisti ennen pitkää itse.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tuo pissahätädilemma on vaivannut täälläkin. Onneksi itse pääsen lounastauoilla käyttämään koirani ulkona. .

Tossa on asennetta. 10 pistettä ja HIFK:n paita päälle.

Uhrauksiahan se vaatii, mutta nehän on jo tiedossa kun koiran hankkii. Myös nuo aamulenkit pistävät pännimään kun niitä näkee vaikka talviaamuisin. Omistaja seisoo silmät ristissä puun vieressä ja koira joutuu pyörimään paikallaan. sitten kun ensimmäinen koivennosto tulee niin omistaja on tyytyväinen ja eiku sisälle. Eikös nyt koiralle kuin koiralle pitäisi taata se reipas minimissään 30 minsan lenkki aamulla ja 2-3 45-60 minsan lenkkiä töiden jälkeen. Koira kun on luotu menemään, eikä kyyhöttämään. Niin kuin knowler sanoi, että myös päivittäin vapaana juokseminen kuuluu koiralle ja sen toteuttaminen on omistajan tehtävä.
Kysymys siis kuuluu: Otetaanko koira itsensä iloksi vai elämänkumppaniksi?
Näiden asioiden takia ,joista murisen, en hanki koiraa vaikka haluaisin. En pysty takaamaan hyvää hoitoa.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Näiden asioiden takia ,joista murisen, en hanki koiraa vaikka haluaisin. En pysty takaamaan hyvää hoitoa.
Sinulla on hyvä asenne ja muriset ihan aiheesta, koiralle kuuluu hyvä hoito ja riittävän pitkät lenkit sen omasta koosta riippumatta. Toki lenkin pituudessa on otettava huomioon koiran ikä ja kunto.

Oma 14-vee veijari ei enää jaksa pitkiä lenkkejä kulkea vaan puoli tuntia alkaa olla maksimi. Se mennä viipotetaan rauhallista tahtia nuuskien ja välillä taivasta tuijotellen. Mukavuudenhaluiselle sadesään lenkit tuppaavat jäämään lyhyiksi ja iltapisut ovat usein lähinnä pikavierailu kadun yli - etenkin jos vanhalle on jo tupannut uni silmään ja sen joutuu herättelemään pissareissulle. Ukkeli ei jaksa aina enää jalkaakaan nostaa vaan kyykkii häpeämättä tyttöjen malliin. Tytöistäkään tuo ei enää tunnu kauheasti ymmärtävän: hyvältä tuoksuvat, mutta homman nimi ei enää ole muistissa. Riehuvia pentuja hän lähinnä pelkää ja karttelee... Kuitenkin se, minkä herra jaksaa liikkua tapahtuu häntä heiluen ja iloisella mielellä. Ja mehän menemme hänen ehdoillaan loppuun saakka.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tytöistäkään tuo ei enää tunnu kauheasti ymmärtävän: hyvältä tuoksuvat, mutta homman nimi ei enää ole muistissa. .

Älähän nyt Alamummo, se vaan odottaa. Sopiva nuori puudelinarttu kun käyskentelee perse heiluen ohi ja sinä herpaannut narunpäässä, niin viimeinen tikkaus on tosiasia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Itsekkin katselin kyseisen dokkarin ja täytyy sanoa, että ne suomalaiset mulkut vois joku lopettaa. Vaikka samalla tavalla kuin se lopetti sen koirankin tappelun jälkeen, eli kylmää vettä päälle ja verkkovirtaa. Käykää nyt joku polttamassa niitten kusipäiden talot. Mää maksan bensat.
Dokkari sai kyllä paljon aikaan ja paljasti todella hyvin osan ihmishylkiöistä. Miksi näiden suomalaisten naamat oli tuhrittu, kun taas brittien ei?

Niinpä samaa mieltä - kuvottaa tällaiset tapaukset. Naamathan oli ilmeisesti tuhrittu YLEn toimesta, joka myös osallistui projektiin. Englannissa esitetyssä versiossa ei käsittääkseni ollut tuhrittu naamoja/muutettu ääntä. Syy lienee Suomen oikeuslaitoksessa/pienessä maassa, jonka takia halutaan suojella kaiken maailman raiskaajien, pedofiilien henkilöllisyyttä jotteivat erkaannu yhteiskunnasta. Sinänsä en kyllä ymmärrä tätä ajattelutapaa, koska naaman näyttäminen toisi ainakin suuremman julkisen häpeän kun rangaistukset eläinrääkkäyksistä ovat Suomessa järkyttävän pienet. Vaikka nämä idiootit tuomittaisiinkin niin luultavasti eläintenpitokielto ei kauhean pitkä tule olemaan (kun kuuluisi olla elinkautinen).

Nyt kun maanantaiseen tenttiin luku ei oikein maistu niin päätin hieman tutkia asiaa enemmän. "Paras" paikka aloittaa on SATHY ry (Suomen amerikkalaisperäisten työkoirarotujen harrastajayhdistys ry, www.sathy.fi), joka kiistää kaikki ohjelman esittämät asiat. Muutenkin sivusto antaa rodusta aivan liian silotellun kuvan (vrt. pitbullista polveutuvan (tai sukulainen, en ole varma) amstaffin (fiksut ja asialliset) kotisivut, jossa kerrotaan rodun vaativuudesta http://www.staffordshirenbullterrieriyhdistys.fi/) ja ennen kaikkea keskustelupalsta (liittyen eiliseen ohjelmaan) on aika surullista luettavaa antaen omistajista melko naiivin kuvan. Sathyn yleisen asenteen "ymmärtää", koska Helsingin lähellä asuva - koiran myynyt - on ry:n aktiivi mutta olisi voinut olettaa, että palstalaiset yleisesti tuomitsevat kaikki Suomessa tapahtuneet asiat.

Lisää tapauksesta - ilman piippauksia: http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/panorama/6962563.stm

Hieman Googlen avustuksella löytyy myös kennelin nimi ja web.archive.orgista kennelin kotisivut (joita ei enää ole). Ainakin vielä viime vuonna löytyi sivuilta kaiken yleisen höpinän takaa ohjeita koiratappeluita varten. Aika mielenkiintoista, kun kerran SATHY toteaa sivuillaan ettei suomalainen pitbull ole ikänä osallistunut koiratappeluun, mutta ry:n kasvattaja antaa tähän kuitenkin ohjeita.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mikäs vikana?

13-vuotiaalla koirallani on silmäluomen alla kuulemma patti ja silmä on punertunut. Mikä koiraa vaivaa? Onko kenelläkään mitään kokemusta vastaavasta tai muuten vain tietoa?

Itse epäilen silmätulehdusta, mutta voiko kyseessä olla jotain pahempaakin?

Koiraa tuo ei kuulemma kamalasti haittaa, vaan lähtee yhtä innokkaasti isäntänsä kanssa lenkille kuin ennenkin ja on muutenkin ihan iloinen. Muutenhan koira alkaa olla aika väsynyt ja itse asiassa ei lähde kovinkaan innokkaasti kuin isäni ja äitini kanssa lenkeille. Muiden, esimerkiksi minun kanssa lähtee jos on tarve lähteä tai namupalojen kanssa. Olen ajatellut, että tämä on normaalia väsymystä 13-vuotiaalle koiralle. Kai ne koirat vanhenee samallalailla kuin ihmisetkin?
 
Cassu

Jäsen
Voin olla nyt väärässä, mutta muistan lukeneeni jostain malia arvostettavan yhä enemmän paitsi terävän luonteen myös sakemannia paremman terveyden johdosta. Sakuillahan alkaa olla yhä enemmän ongelmia laskevan selän ja ylikulmautuneiden takaraajojen takia. Tämäntyyppinen saku ei ole käyttökoirana paras mahdollinen. En ole mikään käyttökoirarotujen asiantuntija, mutta tässä voi olla yksi totuuden häivähdys. En usko, että luonne sinällään tuo ammattikouluttajille ongelmia.

Tombraiderille tuosta pissahätäkysymyksestä. Tämä on asia, joka minulle koiranomistajana tuo jatkuvasti pientä huonoa omaatuntoa, kun tiedän koiraremppanoiden pidättelevän hätäänsä viimeiseen asti. Joskus on tullut pissa tai kakkakin lattialle, mutten ole ikinä koiralle ollut siitä vihainen. Vahinkoja sattuu ja ne siivotaan (joskus mukinan säestyksellä). Koiran rankaiseminen esim. työntämällä sen kuono pissaan on kuvottavaa eläinrääkkäystä.

Onneksi meillä koiraa hoitaa nykyään kaksi ihmistä ja kun myöhemmin lähtevä pissattaa aamulla ja ensin kotiin tuleva iltapäivällä on pidättelyaika lyhentynyt mukavasti. Aiemmin oli tukalaa joutuessani vaikka ylitöihin kun huoli koirista kolkutti koko ajan takaraivossa.

Malinois on kyllä paljon terveempi sakemanniin verrattuna siinä et ole väärässä. Tai sitten minäkin olen väärässä, sillä samaa muistelen itsekin.
Kyllähän se koiran yksin olo on töitten takia pitkä, mutta kuten joku jo kirjotti jos koiran oikeasti haluaa on herättävä aamulla aikasin lenkille ja illalla töitten jälkeen oltava koiran kanssa eikä maata sohvalla. Meilläkin tosiaan koiran vei ulos viimenen joka kouluun lähti ja eka joka tuli kotiin. Yleensä me lapset, sillä koulupäivät oli lyhkäsiä. Mutta niinku Cactus kirjotti, niin en minäkään antaisi lapseni viedä kyseisiä rotuja ulos yksin. Meilläkin koiran vei ulos jo lukioiässä olevat.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mikäs vikana?

13-vuotiaalla koirallani on silmäluomen alla kuulemma patti ja silmä on punertunut. Mikä koiraa vaivaa? Onko kenelläkään mitään kokemusta vastaavasta tai muuten vain tietoa?

Itse epäilen silmätulehdusta, mutta voiko kyseessä olla jotain pahempaakin?

Koiraa tuo ei kuulemma kamalasti haittaa, vaan lähtee yhtä innokkaasti isäntänsä kanssa lenkille kuin ennenkin ja on muutenkin ihan iloinen. Muutenhan koira alkaa olla aika väsynyt ja itse asiassa ei lähde kovinkaan innokkaasti kuin isäni ja äitini kanssa lenkeille. Muiden, esimerkiksi minun kanssa lähtee jos on tarve lähteä tai namupalojen kanssa. Olen ajatellut, että tämä on normaalia väsymystä 13-vuotiaalle koiralle. Kai ne koirat vanhenee samallalailla kuin ihmisetkin?
Koira pitäisi viedä eläinlääkärille patin ja punerruksen takia. Silmässä on todennäköisesti ainakin tulehdus ja patin voi aiheuttaa ihan mikä vaan.

Koirat vanhenevat siinä, missä ihmisetkin ja samat vanhuudenvaivat niille tulevat. Väsymys voi tietysti olla myös oire jostain sairaudesta. Vanhoille koirille aika tavallista on esimerkiksi vajaatoiminta munuaisissa/maksassa. Molemmat vaivoja, joita voidaan ajoissa havaitessa hoitaa ruokavaliolla. Suosittelen, että koiruutesi vietäisi lääkäriin kipin kapin.
 
Tänään oli koira lääkärissä. Koiralla on todettu kasvain muutama vuosi sitten mahalaukussa ja kasvain oli levinnyt silmään. Myös kyljessä muutaman vuoden ollut rasvapatti oli muuttunut kasvaimeksi.

Kasvaimet ovat kuitenkin hyvälaatuisia ja huomenna koira menee leikkaukseen. Leikkauksessa poistetaan ainakin silmästä ja kyljestä kasvaimet. Hintaahan tuolle tulee ihan mukavasti, mutta ei kai kenenkään tai minkään henkeä voi rahalla mitata? Ja ei kai kenenkään elämä voi rahan puutteeseen kaatua? Ei ainakaan meidän koiran:D... Lääkäri myös totesi koiralle korkeintaan enää jäljellä oleviksi elinvuosiksi kolme vuotta.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Torstaina sitten meidän vanhuksella leikkaus edessä.

Takapäässä on pahempi tyrä, joka estää luonnollisten asioiden tekemisen. Onhan tuo ressukka tuossa jo kärsinytkin. Toivon mukaan leikkaus menee hyvin ja tuo kahdeksanvuotias bichon-uros vielä toipuu. Lääkärin mukaan tavallista paljon virkeämpi kasivuotias, joten leikkaus oli pakko tässä vaiheessa tehdä, jos koiran elämää halusi helpottaa.

Pelottaahan se leikkaus, mutta toivoa on ja eikö se ole pääasia?
 
Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Vittu. Tajusin juuri että meidän pieni pentumme täyttää kohta kuusi. Saatana, vetää aika surulliseksi kun tietää että aika vähenee vääjämättä.

Kyllähän se tuossa vielä jonkun aikaa toisaalta pörrää. Nautitaan siitä.
 
Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Kasvaimet ovat kuitenkin hyvälaatuisia ja huomenna koira menee leikkaukseen. Leikkauksessa poistetaan ainakin silmästä ja kyljestä kasvaimet. Hintaahan tuolle tulee ihan mukavasti, mutta ei kai kenenkään tai minkään henkeä voi rahalla mitata? Ja ei kai kenenkään elämä voi rahan puutteeseen kaatua? Ei ainakaan meidän koiran:D... Lääkäri myös totesi koiralle korkeintaan enää jäljellä oleviksi elinvuosiksi kolme vuotta.

Meidän koiralla oli nyrkin kokoinen kasvain oikeassa kainalossa. Koira puri sen itse "tottakai" pois ja muutaman kuun päästä se tuli takaisin. Eläinlääkäri sanoi kylmästi, että vaikka se leikattaisiin se tulisi taas uudestaan. Eli piikkiä tuli ja rekku lähti :| Kasvaimien osalta kannattaa isännän/emännän aina odottaa pahinta, muuten tulee vaikeaa...
 
Cassu

Jäsen
Mitenkä Vilperin koiran leikkaus meni? Vai saako kysyä? Omat koira-asiat voipi muuttua ihan toisiksi. Kun saan työasiat kuntoon lähden yhtä koiraa katsomaan ja pentu voikin muuttua aikuiseksi
 
Cassu

Jäsen
Tässä on perheen pienimmäinen: lapinporokoira "Oi":
http://i29.photobucket.com/albums/c278/Ketkuli/Oi/Oi5kk_1.jpg

Ja tässä puolestaan siperianhusky "Diksi"
http://i29.photobucket.com/albums/c278/Ketkuli/IMG_4688f.jpg

Oi on vasta 6kk wanha ja kamala säheltäjä. Kunnon pentu siis.
Diksi puolestaan on lempeä ja lauhkea keski-ikäinen. Toimii kuin ihmisen mieli. Mun paras kaverini.

Piti jo aikasemmin kehua kuinka komean näkösiä koiria varsinki husky. Näin muutama päivä sitten koirapuistossa vajaa vuoden ikäsen huskyn ja olin aivan myyty!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös