Kun nyt analyyttisesti tarkastellaan esimerkiksi Etelä-Euroopan tilannetta, niin siellähän juurikin perhe on se kaiken keskus ja perhe määrittelee uskonnollisen vakaumuksen, kohtaamisen ulkomaailman kanssa ja myöskin ne arvot, joita yhteiskunnassa toimittaessa sittemmin reflektoidaan?
Onko tämä tilanne sitten parempi kuin Suomen tilanne, jossa koulussa sivutaan yhteisiä asioita myös uskonnollisen vakaumuksen osalta ja saadaan laajaan osaan väestöstä siirrettyä edes jotakin auttavaa perspektiiviä? (Toisena esimerkkinä asevelvollisuuden suorittamisen rooli näkemyksen kasvattamisessa...)
En ole lainkaan vakuuttunut monilta osin yllättävänkin matalalla älykkyysosamäärällä operoivien koulutettujenkaan nettinörttien ja/tai totalitaristien näkemyksen sisällöstä ja syvyydestä. Suomen tilanne sattuu olemaan analyyttisesti monella mittarilla vertailukohtiaan parempi, kuten esimerkiksi teiniraskauksien ja sukupuolitautien osalta. Meillä voidaan koulussa opiskella biologiaa ja evoluutiota, kukaan ei sitä estä. Meillä voidaan lukea myös uskontoa. Lapsen oikeus on niistä molemmista saada päästötodistukseen kymppi ja ylioppilaskirjoituksista laudatur, jos edellytyksiä on. Kuten oikeassa suunnassa oleva hokema kuuluu: Kolmasosa oppii opettajista huolimatta, kolmasosalle opettajien panoksella voi olla jotakin merkitystä ja sille jäljelle jäävälle kolmasosalle saadaan laulaa suvivirsi vaikka miljoona kertaa eikä päässä liikahda lehtikään.
Dikotomia valtionkirkko/ei-valtionkirkko on näissä yhteyksissä lähinnä aktivistin ja/tai nörtin päässä oleva terminologinen fiksaatio, joka heijastaa nettipornon supistaman tajunnan yhteensopimattomuutta sosiaalisen reaalimaailman asettamien vaatimusten kanssa.
Kaksiarvoinen binääri- ja bittilogiikka ei toimi tässä.
Ei-sosialistina kannatan perheen oikeutta määrittää oman toimintapiirinsä, silloin kuin tähän on halua ja tarvetta. Esimerkiksi muslimien tai lestadiolaisten osalta on selvää, että sopeutumista ja integraatiota yhteiskuntaan auttaisi se, että eri väestöryhmät eivät eriytyisi toisistaan tarpeettomasti esimerkiksi uskonnonopetukseen liittyvien tekijöiden johdosta. Onhan nyt jo mahdollista perustaa yksityisiä kouluja. Aktivistien häiriintyneen maailmankuvan päässä on apartheid. Meidän on osattava ajatella muutakin kuin omaa vatsaamme, oli se sitten iso tai ei. Kun ja jos samalla pystytään tarjoamaan tietty perusannos kaikille kaikkea ja osalle sitten erityistä, niin oltaneen jollakin aikavälillä aika lähellä optimaalisimpia reaalisia ratkaisumalleja.