Ilahdutan teitä, rakkaat kirjallisuuden ystävät, jälleen runolla:
"Kuin suru, huomaamatta
pois kesä hupeni
niin että petokselta
se viimein vaikutti.
Hiljaisuus tislautui
kuin pitkään hämärään
tai luontoon joka viettää
iltapäivän yksinään.
Hämärä varhentui.
Ei tuntenut aamuakaan.
Sulokas, jos riesakin, vieras
teki lähtöä tienooltaan.
Ei siipeä, köliä
tarvinnut avukseen,
niin kepeästi kesämme
pakeni kauneuteen."
Kaunista ja haikeata käännösrunoutta on tämäkin.
En minä uskonutkaan että tätä kukaan olisi tiennyt, halusin tämän vain julki menneen kesän muistoksi. Emily Dickinson tuon riimitteli.