Keskustelu tuolla Itsenäisen Suomen historia-ketjussa velloo kuumana joten lainataan teosta joka kertoo tarinan eräästä henkilöstä:
"Pieni omaisten ja ystävien joukko kerääntyi hiljaisena ryhmänä Malmin hautausmaalle, keskellä ankeata sota-aikaa, helmikuun 8. päivänä 1942 iltapäivällä.Ilma oli kolea ja pilvinen ja satoi räntää. (Nimi poistettu) ruumis oli kuljetettu hautauskappeliin, mutta arkkua oli ehdottomasti kielletty avaamasta.Tunnelma oli jännittynyt ja painostava, sillä lähes kolme kuukautta oli kulunut (nimi poistetun) teloituksesta, ennen kuin hänen ruumiinsa oli luovutettu omaisille hautausta varten.Kolme Valpon siviilipukuista etsivää ja kaksi konstaapelia Malmin nimismiespiiristä seurasi tilaisuutta. Heidät oli helppo erottaa vähäisen saattoväen joukosta. Myös Malmin piirin nimismies saapui paikalle, mutta poistui ennen tilaisuuden päättymistä."
Ainakin Vlad tuntee tämän henkilön historian joten anna muiden ensin yrittää, jookos.
Jätetään tämä vielä pienen piirin salaisuudeksi, nyt sen sijaan kiusaan teitä jälleen runolla:
"Sinä olet kuin lumi vain
puhtaampi kepeämpi, kuin sade
vaan suloisempi hennompi sinä
jota erinäiset
kukat muistuttavat vain vavisten(pelkurit
peläten
vähimmän eleesi myötä kadottavansa kirvelevän
taidon joka elää) ja koska
mikään ei viivy
lyhyttä hetkeä edemmäs,
loppusoinnun ja naurun myötä
Oi Naiseni
(ja kaikki särkyvä ihmeellinen mikä hengittää)
koska sinä ja minä olemme teillämme tomuun
hauraudellasi
(mutta etenkin hymylläsi,
joka joutuisimmin
liittää rakkauden ja kalman)minua
rohkaiset
että vastaani
kimakat päivät lörpöttävät suotta:
En myöskään pelkää
että tämä, syksyksi kutsumamme, viekkaasti
kuolee ja yli kypsän maailman harhailee
täpärä ja murehtiva
hymy huulillaan(äkkiä
kaiken vanhentaa ja kankein silmin
työntää
unen kaiken kauniin
ja alle kyllästäen)
talvea, jonka Kevät surmaa"
Ihan oli kuin omasta kynästäni, pure madness.