Kirjallisuudesta yleisesti

[Luke]

Bernard Cornwell

Onko jengi lukenut Bernard Cornwellin tuotantoa? Erityisesti kiinnostaisi tuo Uhtred-kirjasarja.

Onko mistään kotoisin? Ja jos on, niin onko realistinen kuvaus ajasta / nivoutuuko jossakin määrin historian oikeisiin tapahtumiin?

 

[Tarinankertoja]

Onko jengi lukenut Bernard Cornwellin tuotantoa? Erityisesti kiinnostaisi tuo Uhtred-kirjasarja.

Uthred sarja on mainio, tarkkaan historiaa seuraileva (kirjojen lopussa on kerrottu mitä on listty ja keksitty).
Uthred sarja sekä esim Azincourt ovat kyllä mainiota luettavaa, jos tykkää miehisistä sotatarinoista.

Cornvelin Napoleonin soitiinn sijoittuvat Sharpe kirjat on tehty TV sarjaksikin (mainio Sean Young pääosassa). Suomennettuhan Sharpeista ei ole kuin yksi (23:sta).

 

[MrMacmanaman]

Kannattaisiko nuo Taru sormusten herrasta kirjat lukea, jos piti elokuvista? Toisin sanoen siis tuovatko mitään uutta/syvällisempää elokuviin verrattuna. En ole yleensä kirjamiehiä, mutta Keski-maa kiehtoo aiheena paljon.

 

[Uleåborgir]

Kannattaisiko nuo Taru sormusten herrasta kirjat lukea, jos piti elokuvista? Toisin sanoen siis tuovatko mitään uutta/syvällisempää elokuviin verrattuna. En ole yleensä kirjamiehiä, mutta Keski-maa kiehtoo aiheena paljon.

Kannattaa. Eri vaiheiden kiperyys, kulttuurilliset kerrostumat, intertekstuaalisuus, epätoivo, pahuus, hobittien tehtävän raskaus ja mahdottomuuden hipominen sekä muu sellainen avautuu kirjoista aivan eri tavalla kuin elokuvista, jotka ovat toki uskollisia proosa-alkuperälle. Silti elokuvat eivät noin 10 tunnissa pysty toistamaan Tolkienin mestariteosta.

 

[Kirjoittelija]

Kannattaa. Eri vaiheiden kiperyys, kulttuurilliset kerrostumat, intertekstuaalisuus, epätoivo, pahuus, hobittien tehtävän raskaus ja mahdottomuuden hipominen sekä muu sellainen avautuu kirjoista aivan eri tavalla kuin elokuvista, jotka ovat toki uskollisia proosa-alkuperälle.

Miten intertekstuaalisuus avautuu ihmiselle, joka ei ole kirjamiehiä?

 

[Uleåborgir]

Miten intertekstuaalisuus avautuu ihmiselle, joka ei ole kirjamiehiä?

Alkuperältään präntätyssä tekstissä olevat asiat voivat olla tuttuja myös sellaiselle, joka ei voi mainita olevansa kirjamies. Esimerkiksi Väinämöisen ja Gandalfin yhteiset piirteet voitaneen ymmärtää, vaikka ei olisi luettu Kalevalaa eikä Sormus-saagaa. Samoin on TSH-peräistä ainesta lukuisissa tv-sarjoissa ja videopeleissä, jotka kenties piirtyvät sielun verkkokalvoille tarkempaa tarkastelua kestävään muotoon ynnä enenevät.

Seuraa itsestäänselvyys: tekstien väliset yhteydet voi nähdä myös esimerkiksi kuvien välisinä yhteyksinä, koska intertekstuaalisuus-käsitteen alle sopivat myös muut viestintävälineet kuin kirjat.

 

[MrMacmanaman]

Kannattaa. Eri vaiheiden kiperyys, kulttuurilliset kerrostumat, intertekstuaalisuus, epätoivo, pahuus, hobittien tehtävän raskaus ja mahdottomuuden hipominen sekä muu sellainen avautuu kirjoista aivan eri tavalla kuin elokuvista, jotka ovat toki uskollisia proosa-alkuperälle. Silti elokuvat eivät noin 10 tunnissa pysty toistamaan Tolkienin mestariteosta.

Pitänee sitten katsoa, jos jouluksi saisi hankittua ja jos sitä innostuisi enemmänkin lukemisesta.

 

[Uleåborgir]

Pitää taas vähän kirjoittaa Kalle Päätalosta.

Kalle Päätalon kirjallisuuden taakkana on tietty harmaa hartaus. Kalle Päätalon kirjat nähdään turhan laajasti vain "Selkosen mestarin" vakavana vanhan miehen tilityksenä, vaikka mahdollisuudet olisivat olemassa esittää Päätalon tuotanto paljon rock-uskottavampana sen sijaan, että hänet esitetään lähinnä raskaspoljentoisena virtenä.

Esimerkiksi Iijoki-sarjan 26 kirjaa kertovat lapsen, nuoren ja nuorehkon miehen tarinan. Vain Pölhökanto Iijoen törmässä -teoksessa eli Iijoki-sarjan viimeisessä "jatkopalassa" Päätalo esittelee itseään "lahona ukkona". Kalle Päätaloa tuodaan monesti muistelemaan ikäloppuja muorinraatoja ja ukonkalsoja. Eipä tämä ole ihmekään, koska Kaarlon ikätoverit ovat tällaisia ihmisiä. Silti olisi syytä tuulettaa Päätalo-kuvaa.

Päätalo tuskin toivoi, että hänet muistetaan hämähäkinseittien peittämänä muumiona, tai että häntä pitäisi muistella vain kankean hartaasti. Päätalo oli huumorimiehiä, jolle myös maistui viina. Ja kun hän sai viinaa, niin häverikkejä sattui. Hän kirjoitti, että "pienelläkin saa vahinkoa aikaan" viitaten kahteen eri sukupuolitautiin ja lehtolapseen. Jos kerran Päätalo pystyi sellaiseen itseironiaan, niin ei häntä ole syytä käsitellä nytkään kuin museon haurasta fossiilia. Uskonkin, että Päätalo kokee melkoisen renessanssin tulevien vuosikymmenten aikana.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Suhtaudun myötäkarvaisesti Veli Uleåborgirin roknoosiin Kalle Päätalon tuloillaan olevasta renessanssista. Se on nimittäin vääjäämätön tosiseikka. Paljon alemmaksi Pää-Kallen arvostus kun ei ajassamme voi asiallisesti ottaen vajota. Tästä on tie vain ylöspäin.

Lipsahti ohi, piti minunkin tarjota, mutta joku möi äskettäin Huuto.netissä 26 kirjaa Iijoki-sarjasta. Yksi ainoa huutaja vaivautui paikalle, ja hän sai koko roskan hintaan 21 euroa. Eipä tullut paljoa sivulle hintaa. Halvalla vaihtoi mestarin elämäntyö omistajaa.

Kalle Päätaloon tutustumisen voi kaiketi aloittaa useammallakin tavalla, mutta uskallan suosittaa kahta.

Kirjallinen startti on luontevaa aloittaa Iijoki-sarjasta ja sen ensimmäisestä osasta Huonemiehen poika. Myös Kallen muuta kirjallista tuotantoa voi lukea, mutta Iijoki-sarja lähtee mielekkästi liikkeelle kun aloittaa alusta. Itse asiassa koko sarja muodostaa käytännössä yhden yhtenäinen teoksen, jossa tuo Uleåborgirin mainitsema Pölhökanto on jonkinlainen epilogi.

Toinen kelpo tapa aloittaa päätalostelu on Kalle-elokuvien katsominen. Kirjastoista, divareista ja kirpputoreilta voi löytää Mikko Niskasen elokuvat Elämän vonkamies ja Nuoruuteni savotat. Linkit Wikipediaan. Hienoa ohjaus- ja näyttelijätyötä, paikoitellen jopa loistavaa.

Martti Kainulaista olen joskus erehtynyt pitämään hiukan puoliammattimaisen oloisena tv-sarjojen perämetsien miehenä. Näiden kahden Päätalo-elokuvan valossa sanoisin tuota vallan häpeälliseksi virhepäätelmäksi. Niin uskomattoman hienon ja syvältä kouraisevan kuvauksen Kainulainen loihti Pää-Herkosta Niskasen filmeissä. Valitettavasti syöpä vei vasyneen Niskasen jo 61 vuoden iässä, ja Nuoruuteni savotat jäi hänen viimeiseksi ohjauksekseen. Ehkäpä olisi voinut tulla jatkoa näille hienoille elokuville, mutta kiitollisena kumarran että saimme nämäkin.

 

[Hiker]

No joo, minäkin vastoin kaikkia odotuksiani sain luettua Päätaloa, nimittäin Ihmisiä telineillä valikoitui lukemistooni syksyllä. Hyvä kirja se oli, paljon parempi kuin Päätalon maine antaisi olettaa. Lähikirjastossa olisi Iijoki-sarja, joka ei jostain syystä ole kovin haluttua tavaraa betonilähiömme asujaimiston keskuudessa. Ainoa vain, että Iijoen lukemiseen menisi niin paljon aikaa, että moni muu hyvä kirja jäisi sillä aikaa lukematta.

Olen viimeaikoina kiinnostunut Suomen historiasta itsenäisyyden alkuajoista 70-luvulle ja esimerkiksi syntymäseutuni Oulun paikallishistoriasta. Sitä vasten Koillismaan elämänmenosta kertovat kirjat ovat aika mielenkiintoisia, vaikkeivät varsinaisia tietokirjoja olekaan. Täällä pohjantähden alla on ehkä paras kirja(sarja), jonka olen koskaan lukenut. Aihepiiri ei kuitenkaan ole mitenkään kauhean mielenkiintoinen ikäisteni ja nuorempien keskuudessa.

 

[Luulajanpuisto]

Pitkään minulle muistui Päätalosta ainoastaan lapsuuteni joulut mummolassa. Papalleni mieluisimmat lahjat olivat pullo konjakkia ja viimeisin Päätalo-romaani. Nämä saatuaan hän käveli kammariinsa, mutta ainaiseksi mysteeriksi jäi kumpaa nautiskeli ensimmäiseksi.

Siten Kalle Päätalon tuotannosta on minulle jäänyt kuva kasikymppisten ukkojen lukemistona. Tosin viimein, joitain kuukausia sitten uskaltauduin kokeilemaan hänen Koillismaa-sarjaansa. Vasta Myrsky Koillismaassa ja Selkosen kansaa on tullut luettua, ja ehkä pidänkin enemmän tästä fiktiivisestä omaelämäkerrasta, mutta taitaa se Iijokikin vielä jokin päivä kutsua.

Ehkä hieman lehväslaihomainen oli tuon Myrsky koillismaassa -romaanin taistelukuvauksien kerronta, muuten sujuvaa kerrontaa.

Harmi vain että sitä selkosen murretta osovaa puhhua vain Olkivaaran isäntä, mutta se onkin sitten erinen assie.

 

[Palstalegenda]

Pitkään minulle muistui Päätalosta ainoastaan lapsuuteni joulut mummolassa. Papalleni mieluisimmat lahjat olivat pullo konjakkia ja viimeisin Päätalo-romaani.

Kylläpä sain tästä hyvän idean pääkupoliini. Jahka sitä koen vakiintuneeni riittävästi, niin sanon sille toiselle jossain kohtaa, että olisi äärettömän mukavaa jos hän ostaisi minulle joka jouluksi lahjaksi Iijoki-sarjan kirjan. Tietenkin aikajärjestyksessä. Siinä saisi nainen 26 joulun lahjaideat valmiiksi. Ja minä odottaisin joulua aina kuin pikkupoikana.

Sitten vielä konjamiinin viljelyä, niin avot.

PS. Kun katsoo tuon linkin pirttiä, Kallen kotimökkiä, jossa tuli viime kesänä parriinkin eri kertaan käytyä, niin onhan siinä nätti talo. Mikä näitä nykyisiä akankiehkuroita vaivaa, kun niin moni haluaa semmoisissa innokodeissa asua. Nehän näyttää steriileiltä virastoilta. En helevetissäkään semmoisen akan kanssa olisi millään. Sama kattilakunta täytyy perustaa semmoisen kanssa, joka haluaa asua oikeanlaisessa kodissa, eikä missään vouhkonmajassa.

 

[Palstalegenda]

Kun nyt kerran oli Päätalosta puhe, niin näemmä nyt ulkomaalaisten kesken stephenking.com -sivustolla Päätalosta keskustellaan ja verrataan hänen kirjoituksiaan John Steinbeckin tuotantoon. Yleensähän on verrattu lähinnä Marcel Proustiin.

Tässä tuo keskustelu, seitsemänneksi ylimmästä viestistä eteenpäin alkaa vertailu. Vinkin antajaa kiitetään: Thank you, Walter! You always have such interesting book recs! :) I'm definitely going to look up Paatalo.

 

[Luulajanpuisto]

Tässä tuo keskustelu, seitsemänneksi ylimmästä viestistä eteenpäin alkaa vertailu. Vinkin antajaa kiitetään: Thank you, Walter! You always have such interesting book recs! :) I'm definitely going to look up Paatalo.

On tuo Walter suositellut Päätalon tuotantoa useampaankin otteeseen. Tiedä sitten millaista kieltä se Richard Impola viljelee käännöksissään. Impolan englannistaman Antti Tuurin Talvisodan olen lukenut, ja se toimi ihan ok. Tosin dialogittomissa romaaneissahan keskinkertainen käännöstyökin saattaa mennä läpi. (Linnan Tuntematon sotilas muuten on englanniksi aivan kauhea, kääntäjää en muista.)

OT: SKMB:n politiikka-osiossa on joku russofiili, jonka viestejä lukiessa tulee melkein kotoinen olo. Mahtaa kuitenkin olla aito tapaus.

 

[Lert]

Pitänee sitten katsoa, jos jouluksi saisi hankittua ja jos sitä innostuisi enemmänkin lukemisesta.

Suosittelen myös kuuntelemaan kasetilta/cd-levyltä nuo kirjat jos lukeminen ei maistu. Okei, äänikirja näyttää löytyvän myös Youtubesta kokonaisuudessaan monessa eri osassa. saattaa toki myös löytyä kirjastosta. Lukijan ääni on todella miellyttävä, eikä siihen kyllästy monenkaan tunnin jälkeen.

Linkki ekaan osaan:

J R R Tolkien Taru Sormusten herrasta Sormuksen ritarit 1 äänikirja - YouTube

 

[Freddie Freeloader]

(Linnan Tuntematon sotilas muuten on englanniksi aivan kauhea, kääntäjää en muista.)

Those were good men...

 

[hannes_ko]

Jatkoajan toimittaja ja Kallen tyttärentytär Vilja Päätalo blogaa Iijoki-sarjan lukemisesta. Selvä homma, että äärimmäisen mielenkiintoinen kokemus tulossa niin sarjan kuin blogin lukijoille.

Iijoki-sarjaa en ole moneen kuukauteen kuluttanut, mutta juuri lopetin Ville Tikkasen kirjan Kalle Päätalon kaverina. Huonosti kirjoitettu, sekava teos se oli, mutta ahmaista se silti piti. Mielenkiintoisin kohta kirjassa oli kirje, jonka Kalle lähetti Villelle Arvi-sedän kuoleman jälkeen. Arvihan on sarjan sivuhahmoista suosikkini. Syväntä kylmäsi lukea Arvin lopusta tälläkin tavoin. Kalle varsin ronskisti kirjoitti Villelle, että narun jatkoksi se Arvi itsensä veti.

Vaan olisikohan jopa aika erottaa tämän ketjun Päätalo-viestit omaksi ketjuksi ja näin luoda valtakunnan johtava Päätalo-keskustelu?

 

[-OO-]

(Linnan Tuntematon sotilas muuten on englanniksi aivan kauhea, kääntäjää en muista.)

Tuo Tuntematon nyt on muutenkin ihan poskettoman vaikea käännettävä kun siinä on käytetty niin rikasta kieltä ja murteet ovat iso osa henkilöhahmojen persoonaa. Siellä on paljon sellaisia klassikkorepliikkejä joita ei vaan yksinkertaisesti pysty kääntämään järkevästi muille kielille. Kyllähän tuo englanninkielinen versio tosiaan on aika laimea verrattuna alkuperäiseen, siitä puuttuu paljon repliikkejä ja monissa kohdin on oiottu todella paljon kun ei olla saatu käännettyä asiaa järkevästi.

 

[mjr]

Vaan olisikohan jopa aika erottaa tämän ketjun Päätalo-viestit omaksi ketjuksi ja näin luoda valtakunnan johtava Päätalo-keskustelu?

Kannatan - tai ehkä pitäisi avata Iijoki-sarja -ketju, se on kuitenkin Päätalon mestariteos. Ja laajuudessa jää George R.R. Martinkin toiseksi...

 

[Germanicus]

Aloitin Senecan Kirjeet Luciliukselle-kirjan lukemisen. Kyllä tämä on aikamoista tervan juontia. Onhan tuossa mukana normaalista elämästä ja tapahtumista kirjoituksia, mutta muuten on melko raskasta luettavaa minulle.

Onhan se kyllä selvää, että jos Senecan kirjan ostat niin filosofiaa pukkaa kybällä, joten pakko tuo on kai kahlata läpi. Pidän kyllä Ciceron kirjoituksista huomattavasti enemmän.

 

[vdx mua zorbas]

Knausgårdin Taisteluni-sarjan viides osa takana. Sen perään luin kakkososan uudestaan, koska halusin vielä kerrata, miten hän tapasi toisen vaimonsa.

Taistelunissahan Knausgård kertoo omasta elämästään. Yksinkertaistettuna osat kertovat järjestyksessä: isäsuhteesta, parisuhteesta ja perhe-elämästä, lapsuudesta, nuoruudesta sekä viidesosa aikuistumisesta ja kirjailijaksi ryhtymisestä. Kuudesosa on vielä suomentamatta. Tarina ei etene kronologisesti.

Huikea setti tämä Knausgårdin sarja on. Elämäkertoja on nähty, mutta tämä on rehellisyydessään ja raadollisuudessaan jotain ainutlaatuista. Ensimmäinen ja osin toinen osa ovat hieman raskasta luettavaa, koska mukana on paljon eksistentialista ja sentyyppistä pohdintaa. Itse koin nämäkin jaksot kuitenkin varsin mielenkiintoisiksi. Kolmonen, nelonen ja vitonen ovat paljon suoraviivaisempia, niitä on sanottu huonommiksi kenties juuri siksi, mutta selkeämpinä ne ovat helpompia luettavia.

Knausgårdin kirjat ovat niin hyviä, että niiden loppumista yrittää pitkittää. Sehän on hyvän kirjan merkki, mutta on kovin harvinaista. Omalta kohdaltani ehkä vain noin joka kahdeskymmenes, jos sitäkään, kirja yltää tähän luokkaan. Mikä sitten tekee Taistelustani niin vetävän? Sitä on vaikea sanoa, ja monet ovat sitä pohtineet. Yksi selitys lienee se, että hän osaa kuljettaa elämäntilanteita ja toisaalta filosofista pohdintaa yhtäaikaa käsittömättömän sujuvasti. Toinen syy on se, että lukija janoaa koko ajan enemmän tietoa siitä, miten Knaugårdin elämä etenee, millaisia tyyppejä hänen ystävänsä ovat, jne. Tämä on melkoinen saavutus, sillä periaatteessa Knausgårdin elämä ei ole, muutama tapahtumaa lukuun ottamatta, tavallisuudesta mitenkään poikkeavaa. Lisäksi sarjan ei-kronologisuus tekee siitä enemmän kuin pelkän ihmiselämän kehityksen suoraviivaisen kuvauksen.

Itselleni ehkä vaikuttavinta on kuitenkin se, miten Knausgård ei selittele tekojaan, vaan tekojen vaikutus ja kantosäde tulevat esille muiden ihmisten sanomisissa ja teoissa. Tästä hienoimpana ja varsin yksinkertaisena esimerkkinä kenties se, miksi Knausgårdin ensimmäinen vaimo halusi erota jannusta (ja erityisesti se, että miten vaimo kuvaa sen, mikä on pohjimmiltaan ainoa asia mistä Knausgård saa elmästään loppupeleissä iloa). Kun tämä hänen näkökulmansa kerrotaan, edellisten satojen sivujen kuvauksen näkee aivan toisessa valossa.

Kenelle Knausgårdia sitten voisi suositella? Ihan peruskendojanarille, keharille tai amiskundille sitä ei lahjaksi kannata antaa. Jonkinlaista sivistystä ja kiinnostusta psykologis-filosofiseen kirjallisuuteen kannattaa pohjalla olla. Entä minkä ikäiselle Knausgårdia sitten voisi suositella? Sitä on kyllä vaikea sanoa, mutta voi olla että keskimäärin alle 16-vuotias on sarjaan liian kypsymätön. Ehkä eniten teoksesta nauttii sellainen, joka on Knausgårdin kuvaamat elämänvaiheet yleisellä tasolla itse kokenut, mutta toki se ei mikään välttämättömyys ole.

 

[Uleåborgir]

Luin Veikko Huovisen Talvituristi-kokoelman, jossa on kaksi pitkää novellia talvimatkailusta. Veikko oli vähintäänkin ensimmäisessä jättänyt humoristin syylingit kotio, ja teksti muistutti hyvinkin erinomaittain Toivo Pekkasen romantillisia tekosia ilman romantiikkaa. Siinä juohtui mieleeni, että olisiko Veikko Huovinen niin mainittu nimi, jos hän ei olisi parasta Konsta Pylkkästä kirjaskellut? Hirri-kokoelmassa taas näkyy lähes peittelemättömänä Kiannon vaikutus.

Vaan luin minä myös Rasvamaksan, jossa KOERAT lähtevät "syömään viittatielle hevosenpaskoja". Ja hyvälle maistuivat.

 

[Ilmari Ahde]

Luin Veikko Huovisen Talvituristi-kokoelman, jossa on kaksi pitkää novellia talvimatkailusta. Veikko oli vähintäänkin ensimmäisessä jättänyt humoristin syylingit kotio, ja teksti muistutti hyvinkin erinomaittain Toivo Pekkasen romantillisia tekosia ilman romantiikkaa. Siinä juohtui mieleeni, että olisiko Veikko Huovinen niin mainittu nimi, jos hän ei olisi parasta Konsta Pylkkästä kirjaskellut? Hirri-kokoelmassa taas näkyy lähes peittelemättömänä Kiannon vaikutus.

Vaan luin minä myös Rasvamaksan, jossa KOERAT lähtevät "syömään viittatielle hevosenpaskoja". Ja hyvälle maistuivat.

Talvituristi on teos jossa ei huumorilla hersytellä, ei kummassakaan tarinassa. Sen lukeminen jäänyt siihen yhteen kertaan, ei ollut minun makuun.

Pylkkäsestä sen verran omia mietteitä, hyvä ja toimiva hahmohan hän on. Miehen tarina kulki Hirristä alkaen aina uran loppuun saakka ja ainoa koko uran mukana kulkenut henkilö, jopa minunlainen hieman hölmömpi lukija ymmärtää että kyseessä on kirjailijan alter ego. Vaikka esikoisteos Hirri osin hieman kömpelö onkin, nouseehan Pylkkänen sieltä muita korkeammalle, ikään kuin kannon nokkaan seisomaan.

Tulipa mieleen että olikohan anoppilan koiravainaa saanut nimensä viittatien jäätyneisiin hevosenpaskoihin mieltyneiden koerien johtajasta, Hemppa kun oli nimeltään vaikkei jäniskoira ollutkaan.

 

[Uleåborgir]

Talvituristi on teos jossa ei huumorilla hersytellä, ei kummassakaan tarinassa. Sen lukeminen jäänyt siihen yhteen kertaan, ei ollut minun makuun.

Pylkkäsestä sen verran omia mietteitä, hyvä ja toimiva hahmohan hän on. Miehen tarina kulki Hirristä alkaen aina uran loppuun saakka ja ainoa koko uran mukana kulkenut henkilö, jopa minunlainen hieman hölmömpi lukija ymmärtää että kyseessä on kirjailijan alter ego. Vaikka esikoisteos Hirri osin hieman kömpelö onkin, nouseehan Pylkkänen sieltä muita korkeammalle, ikään kuin kannon nokkaan seisomaan.

Tulipa mieleen että olikohan anoppilan koiravainaa saanut nimensä viittatien jäätyneisiin hevosenpaskoihin mieltyneiden koerien johtajasta, Hemppa kun oli nimeltään vaikkei jäniskoira ollutkaan.

En kipenettää vähättele Konsta Pylkkästä hahmona, vaan ylistän voimaperäisesti. Miksipä tuota edes oikeastaan kyselemään, että olisiko Huovinen niin mainittu hahmo ilman Pylkkästä. Tuskin olisi Ian Flemingkään niin mainittu ilman James Bondia jne. Olipa pöljä kysymys minulta, oonkohan pösilö?

Olen paikkaillut Veikolta jääneitä välämiä, nyt suoritin Ihmisten puheet -romaanin (1955) luvun. Ei pie olla kirjallisuuden tosentti ymmärtääkseen, että Veikolla oli tuoreessa muistissa Gogolin Kuolleet sielut, kun pisti Arffmanin sekoittamaan kyläsen asiat kiinteistökaupoillaan. Tosin Arffman ei kyennyt laatimaan yhtä voimakasta tuhoa kuin kuolleiden maaorjien nimiä kirijoinsa haalinut Tšitšikov.

 

[Ilmari Ahde]

En kipenettää vähättele Konsta Pylkkästä hahmona, vaan ylistän voimaperäisesti. Miksipä tuota edes oikeastaan kyselemään, että olisiko Huovinen niin mainittu hahmo ilman Pylkkästä. Tuskin olisi Ian Flemingkään niin mainittu ilman James Bondia jne. Olipa pöljä kysymys minulta, oonkohan pösilö?

Ethän toki pösilö ole, pikemminkin Lopsakusti, Pässisamuli tai Hiijupopo. En tiedä yhtään mitä nuo merkitsee, mutta Rasvamaksan tarinassa Lahtari ja Punikki, äityy vihollismiehet ammuskelun tuoksinassa nimittelemään toisiaan muunmuassa moisilla pilkkakirveillä.