Kirjallisuudesta yleisesti

[Fancy Jasper]

Iijoki-sarja teki minulle tietyllä tavalla puhdistavan vaikutuksen. Ens alkuun ajattelin, ettei minua kiinnosta 1900-luvun alkuhistoria koillismaalta. Kuvittelin kontrastin olevan liian suuri nykyajan postmoderniin ympäristöön. Ystävien suosituksista voimaantuneena aloin kuitenkin kahlata pari kirjahyllymmetriä Päätaloa lävitse.

Varsinkin huonemiehen poika oli todella puuduttavaa luettavaa. Aloin jo epäillä, tuleeko uuni koskaan valmiiksi. Puuduttavaksi se teki, koska en ollut vielä koukuttunut riittävästi sen ajan sen ajan maailmaan. Pari ensimmäistä kirjaa piti itseäni puoliksi pakottaa lukemaan kunnes jossain välissä ylittyi raja. Tämän näkymättömän rajan ylityksen jälkeen loput iijoki-sarjasta veti magneetin lailla puoleensa. Aloin myös käyttää koillismaalaisia sanontoja.

Päätalon tuotannossa ihmiskuvaukset ovat ehkä se suurin anti. Lähes jokaiseen henkilöön pystyin löytämään tämän päivän tuntemistani ihmisistä verrokin. Ihmeellistä kuinka samanlainen on ollut ihmismielen sisäinen maailma lähes sata vuotta sitten. Kuinka Kallen päässä kiehui Moilas Veikon kikkailut naisten suosiosta. Kummelissa on jotain samaa kun päätalossa, vaikkakin hahmot ovat ylikorostettuja. Elävästä elämästä on löydettävissä omalta kotikylältä samat hahmot.

Luku-urakan jälkeen vasta ymmärsin käyneeni samalla jotain omaa henkilökohtaista terapiaa. Pystyin samaistumaan Kalleen ja aloin ymmärtämään omaa isääni Herkon elämän kautta. Kallessa vaikutuksen teki äärimmäinen rehellisyys. Kuin olisi toisen päiväkirjaa lukenut. Kallehan ei olisi ikinä jäänyt kiinni kaikista naisseikkailuista, ellei olisi itse niitä tuonut julki.

Herkon kautta ymmärsi omia juuria. Oma isäni ja pappani todennäköisesti kohtasivat samanlaisia pelkotiloja eloonjäämisestä. Aloin ymmärtämään, että isäni raivoamisen taustalla olevat syyt olivat todella syväjuurtuneita ihmismieleen.

Suosittelen kyllä Iijoki-sarjaa kaikille. Jos joku miettii kontrastia nykyaikaan niin sille ei mielestäni kannata antaa liian suurta merkitystä. Varoituksen sanana, että pari ensimmäistä kirjaa voi olla pakkopullaa jonka jälkeen mestarin tuotanto vie mennessään.

 

[MustatKortit]

Jumalauta, Peter Englund teki sen taas!

Englund nousi aikanaan suoranaiseen kulttimaineeseen Pultava-teoksellaan, mutta olen viime aikoina tutustunut hänen muuhun tuotantoonsa varsin laajasti. Englundia voidaan pitää 1600-1800-luvun eurooppalaisen (ruotsalaisen) historian "anthonybeevorina", kirjoitustyylistään lähtien. Englund yhdistelee suuria historian tapahtumia pienen ihmisen kokemuksiin, mullistusten keskellä.

Vasta nyt kuukausi takaperin käsiini osui Englundin kirja "Suuren sodan vuodet", joka kertoo 30-vuotisesta sodasta ruotsalaisen Eric Dahlbergin elämäntarinan kautta. Kirja on julkaistu jo vuonna 1993, mutta ihmettelen miten se on välttänyt suuremman maineen ja kunnian Englundin "Pultava"- ja "Voittamaton"-kaanonin paineessa.

Kirja alkaa prologimaisesti vuodesta 1656, ruotsalaisten ja brandenburgilaisten yhteishyökkäyksestä Puolan kuninkaan joukkoja vastaan. 1600-luku oli Euroopan sotaisin vuosisata, alle viisi vuotta rauhan aikaa ja etenkin Ruotsi oli alituiseen sodissa. Dahlberg oli vuonna 1656 31-vuotias sotilas, mutta oli jo nuorena käynyt läpi 30-vuotisen sodan taisteluita ja sellaisenkin ihmeen suorittanut, eli selvinnyt hengissä paiserutosta.

Kirja etenee takaisin Dahlbergin synnyinvuoteen 1625, jolloin Tukholma oli palanut ja Kustaa II Aadolf jo aloittanut sotaiset retkensä ympäri Eurooppaa. 30-vuotinen sota oli vielä "nuori" ja kukaan ei vielä tiennyt, että tilanne eskaloituisi pahemmaksi, sodan kestäessä vielä 23 vuotta.

Näistä lähtökohdista tarina alkaa, suosittelen kaikille palstan historiasta ja sotahistoriasta kiinnostuneille. Sen takia pari tägäystä lienee paikallaan, ainakin mieleen tulee @LuKi sekä @sampio . Sotaisten tapahtumien lisäksi kirja kertoo mielenkiintoisesti 30-vuotisen sodan aikaisesta yhteiskunnasta, elämästä ja erikoisista sattumuksista.

 

[sampio]

Näistä lähtökohdista tarina alkaa, suosittelen kaikille palstan historiasta ja sotahistoriasta kiinnostuneille. Sen takia pari tägäystä lienee paikallaan, ainakin mieleen tulee @LuKi sekä @sampio . Sotaisten tapahtumien lisäksi kirja kertoo mielenkiintoisesti 30-vuotisen sodan aikaisesta yhteiskunnasta, elämästä ja erikoisista sattumuksista.

Jep, kirjahyllystä löytyy Pultava ja Sodan kauneus ja kauneus -teoksien viereltä, mutta odottelee lukuvuoroaan ainakin ensi kesään. Viime kesänä luin Pultavan ja tykkäsin kyllä Englundin tyylistä.

Suomalaisen Kirjakaupan mainoksesta huomasin Vilkunan Juomareiden valtakunnan, josta juttua myös Hesarissa. Vaikuttaapi mielenkiintoiselta, vaikka toki ns. iso kuva on tiedossa.

 

[Wiljami]

30-vuotisesta sodasta on tullut luettua mielenkiinnolla aika paljonkin ja ilokseni huomasin että palstatoveri @MustatKortit :n mainostamaa nidettä löytyy lainattavana Mikkelin kaupunginkirjastosta, eli enköhän käväise huomenna niteen hakemassa luettavaksi. Kiitoksia kirjavihjeestä.

 

[MustatKortit]

@sampio ja @Wiljami :

sen verran vielä jatkan näin yleistä pohdintaa - olen tässä illan aikana päässyt tätä mainostamaani teosta taas aimo nivaskan eteenpäin - että hyvin mielenkiintoista tosiaan tuo Englundin 1600-lukulaisen yhteiskunnan kuvaus.

Meidän on rauhaisan aikakauden tuotteina hyvin vaikeaa käsittää tuollaista asioiden tilaa, että sota on normaali olotila ja rauha on jotain hyvin poikkeuksellista, jonka vain hyvin lyhyitä periodeja elämässään ehti kokemaan. Siis jos ylipäätään ehti kokemaan. 1600-luvun sotien lisäksi - ja osin näistä vain entisestään pahentuen - vuosisadalla nähtiin myös reilu kymmenkunta rutto-epidemiaa, jota sitäkin on vaikeaa käsittää nykyihmisen.

Aika oli luonnollisesti uskonnollista ja ruttokin nähtiin raamatullisena vitsauksena.

 

[Wiljami]

Johonkin "Ennen oli kaikki paremmin" ketjuun muistaakseni kirjoittelinkin tuosta kuinka wanhain aikain (esimerkkinä taidittiin jopa mainita 1600-luku) moraalista ylemmyyttä nykyaikaan verrattuna hehkutettiin todisteena siitä kuinka elämä oli silloin mallillaan ja omasta mielestäni kun ainakin suomalaisten elämänlaatu on noussut käytännössä jatkuvasti ajan kuluessa eteenpäin (muutamia romahduksia lukuunottamatta ja esimerkiksi nuo korkean moraalin kulta-ajat kuuluvat ehdottomasti noihin paskimpiin aikoihin). Erittäin kuvaavaa ajalle on mielestäni, että teloitettaville piti oikein keksimällä keksiä äärimmäisen tuskallisia hengenlähtömuotoja, kun pelkkä hengiltä pistäminen ei toiminut minkäänlaisena peloitteena kellekään. Teilipyörät ja "ruotsin juomat" aiheuttivat sentään jonkun verran kauhistusta jopa helvetillisiin elinolosuhteisiin tottuneissa aikalaisissa (ja toki muistetaan edelleen Keski-Euroopassa).

 

[sampio]

Toisaalta suomalaisena on hyvä muistaa, että meille 1600-lukujen sodat näyttäytyivät lähinnä väenottoina sekä verotuksena, varsinaiset kahakat käytiin kuitenkin kaukana. Ja tietysti yhteiskunnan hitaana mutta vakaana järjestäytymisenä, mutta se ei arkeen välittömästi vaikuttanut. Suomalaisen vaivaisen sotilaan elämää on toki mielenkiintoista peilata noihin vaiheisiin. Onhan se ollut aika käsittämätöntä aikaa ja monessa suhteessa kurjaa elämää sellaiselle, joka noille retkille on joutunut.

Suomalaisista historioitsijoista Mirkka Lappalainen on kirjoittanut 1600-luvusta paljon, tosin yhtään en ole niistä vielä ehtinyt lukea. Maailman painavin raha löytyy hyllystä, muutoin kuuluvat niihin pakollisiin ostoksiin kaikki hänen teoksensa.

 

[MustatKortit]

...
Suomalaisista historioitsijoista Mirkka Lappalainen on kirjoittanut 1600-luvusta paljon, tosin yhtään en ole niistä vielä ehtinyt lukea...

Lappalainen on hyvä kirjailija, huonompi luennoitsija, liian totinen minun makuuni :)

 

[sampio]

Lappalainen on hyvä kirjailija, huonompi luennoitsija, liian totinen minun makuuni :)

Itse en ole juuri luennoilla istunut, mutta kandin tein hänelle, joten seminaareissa tuli istuskeltua. Ei se sielläkään mikään hervoton ollut, mutta ei nyt äärimmäisen totinenkaan. Kuivakkaa huumoria, faktat tiskiin ja menoksi.

 

[Byvajet]

Kirjallisuuden tulevaisuus näyttää heikolta. Lukeminen vähenee nopeasti, ja erityisesti pojat ovat haluttomia kaunokirjallisuuden kuluttajia. Selityksiä on helppo keksiä. Tässä muutama:

• Nykykulttuuri ohjelmoi aivot nopean passiivisesti tarjotun palkkion etsimiseen, kun lukeminen taas vaatii pitkäjänteisyyttä ja aktiivista maailman luomista. Kirja ilman lukijan luomistyötä on tylsääkin tylsempi, pelkkä luettelo tapahtumista.
• Käytännön elämä on täytetty muulla tekemisellä. Ruoka, juoma, seura tai monimuotoinen sähköinen selailu ovat helppoja ratkaisuja, koska kynnys niihin tarttumiseen on matala. Kirjan lukeminen mainittuihin verrattuna on työlästä. Usein sivuja joutuu pakertamaan eteenpäin useita kymmeniä ennen kuin taas pääsee sisään tarinan maailmaan.

Ennustan kaunokirjallisuuden aseman romahtamisen vaikuttavan keskeisesti myös ihmisten kykyyn omaksua teoreettisia sisältöjä, koska teoreettisen aineiston omaksumiseen pätevät samat säännöt kuin kaunokirjallisuuden omaksumiseenkin. On luotava maailma, joka on sisällöllisesti ehjä ja jossa hahmottuvat erilaiset vaikutussuhteet. Kun ihmiset menettävät kykynsä tarinan rakentamiseen eli ajatteluun, he menettävät myös kykynsä ymmärtämiseen.

Koululaitoskin on jo luopunut pitkäjänteisyyden vaatimisesta. Kurssit pilkotaan yhä toiminnallisemmiksi ja monimuotoisemmiksi, mikä johtaa tehottomuuteen. Sitkeästi lukemalla ja pänttäämällä pystyy omaksumaan kuukaudessa hyvin paljon. Kun sama sisältö muutetaan lyhytjänteisiksi purskahduksiksi, kurssien laajuus ja pituus kasvavat kohtuuttomiksi.

 

[J.C.S.]

Jos lasten ja varsinkin poikien lukeminen on sillä tasolla että 5. tai 6. luokkalaiselta ei suju parin rivin vitsin lukeminen tankkaamatta ja vähänkin outojen sanojen loppu pitää arvata on aika helppo sanoa miksi lukeminen ei kiinnosta. Siksi että se on liian vaikeaa!

Jotta lukeminen toimisi edes vähän alusta ainakin useimpien kaunokirjallisten tuotteiden lukeminen pitäisi olla helppoa ja erityisesti mukavaa, ei otsan kurtistusta ja hampaiden kiristelyä vaativaa hidasta tankkausta.

 

[MustatKortit]

Luin muuten joululomalla David Suchet'n omaelämäkertaa ja paljon turinaa Hercule Poirot'n näyttelemisestä. Tavattoman kiinnostava elämä, mielenkiintoisia sattumuksia.

...
Ennustan kaunokirjallisuuden aseman romahtamisen vaikuttavan keskeisesti myös ihmisten kykyyn omaksua teoreettisia sisältöjä, koska teoreettisen aineiston omaksumiseen pätevät samat säännöt kuin kaunokirjallisuuden omaksumiseenkin. On luotava maailma, joka on sisällöllisesti ehjä ja jossa hahmottuvat erilaiset vaikutussuhteet. Kun ihmiset menettävät kykynsä tarinan rakentamiseen eli ajatteluun, he menettävät myös kykynsä ymmärtämiseen...

Hyvin sanottu.

Mä en kuitenkaan usko mihinkään täysin kokonaisvaltaiseen romahdukseen asian suhteen, sen sijaan uskon kaunokirjallisuuden lukemisen liittyvän lopulta siihen pitkään listaan muita asioita, jotka tulevat uudelleen eriarvoistamaan ihmisiä 2000-luvun maailmassa. Eli sama asia, kuin kielitaidon kanssa. Hyvin koulutettujen ihmisten lapset ohjautuvat edelleen kirjojen pariin. Tulee muistaa, että kirjallisuus ja lukeminen - kun niihin pääsee kunnolla kiinni - ei varsinaisesti ole pakkopullaa, vaan tavattoman antoisaa ja maailmoja avartavaa tekemistä.

 

[julle-jr]

Mä en kuitenkaan usko mihinkään täysin kokonaisvaltaiseen romahdukseen asian suhteen, sen sijaan uskon kaunokirjallisuuden lukemisen liittyvän lopulta siihen pitkään listaan muita asioita, jotka tulevat uudelleen eriarvoistamaan ihmisiä 2000-luvun maailmassa. Eli sama asia, kuin kielitaidon kanssa. Hyvin koulutettujen ihmisten lapset ohjautuvat edelleen kirjojen pariin.

Toisaalta ainakin minun tuttavapiirissäni on tapauksia, joissa juuri hyvinkoulutetut ja urallaan menestyvät vanhemmat ovat ns. aina töissä ja reissussa tai treenaamassa ja sitten ehkä kiireellä viedään lapset tennikseen tai golfiin. Joten lapset eivät ainakaan pienestä pitäen totu lukemiseen kun heille ei ehditä ja jakseta lukea. Ja kuka trendivanhempi nyt jotain ikivanhoja satukirjojakaan enää kahlaisi läpi. Telkkari auki tai tabletti käteen ja iltasaduksi älypuhelimesta joku piirretty, faija voi senkin ajan käyttää tehokkaasti vastailemalla sähköposteihin ja se terveellinen smoothiekin pitäisi vielä tehdä ja trackeristä treenitiedot päivittää someen.

 

[MustatKortit]

Toisaalta ainakin minun tuttavapiirissäni on tapauksia, joissa juuri hyvinkoulutetut ja urallaan menestyvät vanhemmat ovat ns. aina töissä ja reissussa tai treenaamassa ja sitten ehkä kiireellä viedään lapset tennikseen tai golfiin. Joten lapset eivät ainakaan pienestä pitäen totu lukemiseen kun heille ei ehditä ja jakseta lukea. Ja kuka trendivanhempi nyt jotain ikivanhoja satukirjojakaan enää kahlaisi läpi. Telkkari auki tai tabletti käteen ja iltasaduksi älypuhelimesta joku piirretty, faija voi senkin ajan käyttää tehokkaasti vastailemalla sähköposteihin.

Niin, toki tällaisia tapauksia kuuluu kenen tahansa lähipiiriin. Mun mielestä on aika tärkeää muistaa, että hyvä palkka ei vielä tarkoita automaationa hyvää sivistyksen tasoa, toki nämä monesti korreloivat. Toisin päin ajateltuna, pienituloinen voi kohtuu vähällä vaivalla parantaa paljon jälkikasvunsa etenemismahdollisuuksia, kirjastokortin hankkiminen on hyvä aloitus.

Satukirjoista muuten sen verran, että nyt kun esikoiseni on syntymässä parin kuukauden päästä, niin olen kyllä ihan innoissani kaivanut vanhoja satukirjoja jo naftaliinista ja ostin myös uuden painoksen "Hanhiemon satukirjasta", vaikka kovasti minua on toppuuteltu, ettei se vauva vielä pitkiin aikoihin noista ymmärrä mitään :)

 

[julle-jr]

Niin, toki tällaisia tapauksia kuuluu kenen tahansa lähipiiriin. Mun mielestä on aika tärkeää muistaa, että hyvä palkka ei vielä tarkoita automaationa hyvää sivistyksen tasoa, toki nämä monesti korreloivat. Toisin päin ajateltuna, pienituloinen voi kohtuu vähällä vaivalla parantaa paljon jälkikasvunsa etenemismahdollisuuksia, kirjastokortin hankkiminen on hyvä aloitus.

Satukirjoista muuten sen verran, että nyt kun esikoiseni on syntymässä parin kuukauden päästä, niin olen kyllä ihan innoissani kaivanut vanhoja satukirjoja jo naftaliinista ja ostin myös uuden painoksen "Hanhiemon satukirjasta", vaikka kovasti minua on toppuuteltu, ettei se vauva vielä pitkiin aikoihin noista ymmärrä mitään :)

Sen näkee kyllä tosiaan lähes joka päivä, että hyvät tulot eivät välttämättä tarkoita sivistystä.

Ymmärtääkseni vallitseva käsitys on, että pienellekin vauvalle kannattaa lukea satuja, vaikka hän ei vielä varsinaisesti mitään ymmärräkään.

 

[Hejony]

Vinkkejä parhaisiin JFK:sta ja/tai RFK:sta kertoviin teoksiin? Arvatenkin materiaalia on melko paljon, mutta onko jommasta kummasta tai molemmista joku teos, joka olisi yleisesti tunnustettu alansa parhaimmistoon kuuluvaksi?

Kummankaan kohdalta en kaipaa varsinaisesti murhiin keskittyvää opusta, vaan pikemminkin elämäkerrallisuutta ja poliittiseen toimintaan perehdyttävää lukemista. Tägätään mahdollisista asiantuntijoista @MustatKortit @vlad ja @mjr , muidenkin vinkit vastaanotetaan kiitollisna.

 

[MustatKortit]

Vinkkejä parhaisiin JFK:sta ja/tai RFK:sta kertoviin teoksiin? Arvatenkin materiaalia on melko paljon, mutta onko jommasta kummasta tai molemmista joku teos, joka olisi yleisesti tunnustettu alansa parhaimmistoon kuuluvaksi?

Kummankaan kohdalta en kaipaa varsinaisesti murhiin keskittyvää opusta, vaan pikemminkin elämäkerrallisuutta ja poliittiseen toimintaan perehdyttävää lukemista. Tägätään mahdollisista asiantuntijoista @MustatKortit @vlad ja @mjr , muidenkin vinkit vastaanotetaan kiitollisna.

Itse olen lukenut RFK:sta sen Arthur Schlesingerin teoksen Robert Kennedy and His Times, koska sitä pidetään ymmärtääkseni erinomaisena, jos ei suorastaan parhaana elämäkertana Bobbysta. Teos myös voitti National Book Awardin silloin ilmestyessään.

 

[ms.qvist]

Satukirjoista muuten sen verran, että nyt kun esikoiseni on syntymässä parin kuukauden päästä, niin olen kyllä ihan innoissani kaivanut vanhoja satukirjoja jo naftaliinista ja ostin myös uuden painoksen "Hanhiemon satukirjasta", vaikka kovasti minua on toppuuteltu, ettei se vauva vielä pitkiin aikoihin noista ymmärrä mitään :)

Ymmärtääkseni vallitseva käsitys on, että pienellekin vauvalle kannattaa lukea satuja, vaikka hän ei vielä varsinaisesti mitään ymmärräkään.

@julle-jr on aivan oikeassa, vastasyntyneellekin kannattaa lukea satuja tai laulaa lauluja (tai edes soittaa musiikkia), nämä kaikki kuitenkin edesauttavat tulevaa kielellistä kehitystä ja toisaalta auttavat vauvaa/lasta muodostamaan kognitiivisen suhteen - tai kokonaisvaltaisemmankin suhteen - vanhempiinsa ja läheisiinsä.

Itse asiassa mikäli oikein muistan, etenkin raskauden loppuvaiheessa sikiö kohdussa reagoi ääniin (puhe, laulu, musiikki) ja jos äiti/isä puhuvat sikiölle (tulevalle lapselleen) paljon, sekin edesauttaa siteen luonnissa vanhempien ja lapsen välillä sitten tulevaisuudessa.

vlad

 

[mjr]

Vinkkejä parhaisiin JFK:sta ja/tai RFK:sta kertoviin teoksiin? Arvatenkin materiaalia on melko paljon, mutta onko jommasta kummasta tai molemmista joku teos, joka olisi yleisesti tunnustettu alansa parhaimmistoon kuuluvaksi?

Jaa, ei kauheasti ole jäänyt mieleen - piti googlata teoksen nimi, mutta Dallekin "An Unfinished Life" oli muistaakseni sangen virkistävä: ei mikään vihakirja, mutta ei myöskään kritiikitön. RFK:sta en ole paljon lukenutkaan, mutta mieleen jäi jokin viimeistä vuotta tai puolta vuotta käsittelevä kirja, joka jätti aiheestaan todella hienon kuva - siinä oli tosiaan kysymys kehitystarinasta ja USA taisi jäädä hyvin merkittävästä valtiomiehestä paitsi, joka ehkä olisi pystynyt lieventämään monia suuria kansallisia traumoja.

 

[MustatKortit]

...siinä oli tosiaan kysymys kehitystarinasta ja USA taisi jäädä hyvin merkittävästä valtiomiehestä paitsi, joka ehkä olisi pystynyt lieventämään monia suuria kansallisia traumoja.

Ot, mutta olen samaa mieltä tästä, Bobby oli se lahjakkain Kennedy...

 

[vdx mua zorbas]

Knausgårdin kuudes ja viimeinen osa pakettiin. On sanottu, että viimeinen osa selittää koko sarjan, mutta mielestäni sarja kyllä selittää itse itsensä ihan riittävästi. Siksi tietynlainen selittävä ote tuntuu hieman turhalta ja Knausgårdilta jopa hieman yllättävältä. Viimeisen osan teemoissa tulee myös jonkin verran toistoa aiemmista osista, joten viimeisen osan mielekkyys tai ainakin terävyys voidaan jollain tavalla kyseenalaistaa.

Viimeisen osan kiinnostavinta antia ovatkin 400-sivuinen Hitler-jakso ja Celanin runon 100-sivuinen analyysi. Mikä yhdistää Hitleriä ja Knausgårdia? Paljastamatta liikaa sanotaan ytimekkäästi: minä, me, sinä. Celanin runoanalyysi on runousoppia tuntemattomalle varsin mielenkiintoinen episodi. Analyysi on vaan niin pirun pitkä, että siinä on hieman vaikea pysyä mukana.

Niin kuin olen tässä ketjussa aiemminkin todennut: jokaisen kannattaa Knausgårdiin tutustua, sillä kyseessä lienee paras kuvaus ihmisestä ja hänen maallisesta taivalluksestaan sodanjälkeisen populaari- ja yksilökeskeisen kulttuurin keskellä.

 

[Kirjoittelija]

Niin kuin olen tässä ketjussa aiemminkin todennut: jokaisen kannattaa Knausgårdiin tutustua, sillä kyseessä lienee paras kuvaus ihmisestä ja hänen maallisesta taivalluksestaan sodanjälkeisen populaari- ja yksilökeskeisen kulttuurin keskellä.

Minä yritin lukea Knausgårdin yhtä kirjaa. Pääsin vähän yli puolenvälin ja siihen jäi. Minusta kirjassa kuvattiin niin tylsää keskiluokkaista elämää, etten saanut siitä mitään irti.

 

[PataJaska]

En olekaan tähän ketjuun kirjoittanut, mutta nyt oikein täytyy..

Kyseessä on Stephen Kingin ehkä eeppisin romaani, Se. Kirjastahan julkaistiin suomennos vuonna 1988, mutta se tuli kahdessa osassa ja teoksen käsiin saaminen on etenkin 2000-luvulla mennyt aivan mahdottomaksi. Nyt viime syksynä alkuperäisteoksen julkaisun 30v juhlan kunniaksi julkaistiin uusi suomennos, tällä kertaa yhtenä kirjana. Itse ainakin löysin kirjastosta ja myös kirjakaupoissa näyttää olevan myynnissä. Sain siis kirjan itse käsiini ensimmäistä kertaa vasta nyt aikuisiällä

Tarina lienee monille tuttu: pikkukaupungissa elävät lapset ymmärtävät kotikaupungissaan elävän jonkin suunnattoman pahuuden. Tämä esiintyy useimmiten klovnin hahmossa, mutta myös lukuisia muita hahmoja esiintyy, liittyen kunkin omiin pelkoihin. Tämä paha murhaa lapsia, ja sen epämääräisen olemuksen takia ainoa nimi sille on vain Se. Lapset kukistavat pahuuden ja vannovat valan, että jos se vielä palaa, niin he saapuvat takaisin kukistamaan sen uudelleen. Murhia alkaakin tapahtua uudelleen 27 vuotta myöhemmin..

Siksi täytyy oikein mainostaa, että joku muukin löytäisi tämän jopa unohdetun klassikon. Kyseessä on eittämättä Kingin paras kirja, tosin sillä varauksella, että ensimmäiseksi luettavaksi Kingiksi en tätä kenellekään suosittelisi (miehen muut klassikot kuten esimerkiksi Uinu Uinu Lemmikkini, Hohto tai Piina ovat vielä kevyttä luettavaa tähän verrattuna), koska tätä lukukokemusta saattaa herkempi säikähtää. Kirja on reilusti yli 1100 sivua, ja se on etenkin hetkittäin sanalla sanoen hengästyttävää luettavaa. Henkilöiden ja tapahtumien määrä on valtaisa, sekä asioiden taustoittaminen ja yksityiskohtien kuvailu (kuten ympäristön kuvailu tai kirjassa runsaasti esiintyvän väkivallan kuvailu) on jopa Kingin mittapuu huomioiden niin massiivisella tasolla, ettei tosikaan. Yhdessä välissä käytetään esimerkiksi yksi kokonainen luku (n. 40 sivua) pelkästään siihen, että käsitellään lähinnä yhden päähenkilön astmaa sekä hänen vaikeaa äiti-suhdettaan. Alkupuolella taas menee yli sata sivua päähenkilöiden nykytilanteen taustoittamiseen. Lisäksi kirja ei ole kronologinen, vaan hyppii taukoamatta vuosien 1958 ja 1985 välillä. Ajankuva vaihtuu monta kertaa aivan lennosta ihan kesken jonkin yhteinäisen luvunkin. Kirja on silti ihan luettava, vaikka välillä saa olla tarkkana, että mikä yksityiskohta nyt liittyy taas mihinkin

Kirjastahan on tehty kolmetuntinen elokuva, jossa Tim Curry tekee ikonisen roolityön hirviöpellenä. Nyt kun luin kirjan niin tajusin kuitenkin, ettei se tee kirjalle oikeutta, sillä niin paljon tapahtumia, ihmisiä ja yksityiskohtia on jouduttu karsimaan. Tuntuu kornilta edes sanoa, että kolmetuntinen elokuva on liian lyhyt, mutta kun se vain on.. nyt tämän vuoden syksynähän on tulossa uusintafilmatisointi, ja on mielenkiintoista nähdä millainen siitä tulee

Mutta siis suosittelen, jos suorastaan demoninen luku-urakka ei säikäytä

 

[Klose16]

En olekaan tähän ketjuun kirjoittanut, mutta nyt oikein täytyy..

Kyseessä on Stephen Kingin ehkä eeppisin romaani, Se.

Tämä on tullut luettua joskus muinoin kesäloman aikana. Tosiaan kahdessa osassa, ja se toinen vasta tuntuikin lopussa venyvän... no se on kyllä kingien perusominaisuus. Joitain juttuja ei silloin ihan käsittänyt, mutta myöhemmin auennut paremmin. Omastakin mielestä tuo on Kingin pääteos, magnum opus, temaattisesti kuin myös laadullisesti.

Etenkin kirjan henkilökuvaukset ovat mahtavia ja juuri tuo vertailukohta lasten ja keski-ikäistyvien ihmisten kesken on hieno. He joutuvat siinä kamppailemaan omien pelkojensa ja odotustensa kanssa kuin kahdessa eri maailmassa ja silti samassa. En ole varma kummasta "versiosta" piti enemmän mutta kai se lasten kokemusmaailma oli se koskettavampi maailma. Pennywise on toki myös se ikonisin King-villain ja onkin täten aika hämmentävää ettei siitä ole kunnollista versiota, ei se tulevakaan elokuva ole promomateriaalinsa puolesta minusta ollut kovin vakuuttava.

SE on sikäli universaali kirja, ja toistamaton, että itse kyllä suosittelisin vaikka jo ensimmäisenä kirjana. Olen lukenut kymmenkunta kingiä ja tarina on kuitenkin kiehtovimmasta päästä niin kyllä se menee, Kinghän on tarinankertojana kuitenkin suorastaan nerokas. Sain muuten joululahjaksi tuoreemman Kingin kirjan joten pääsee vähän vertailemaan ikäänkuin vanhaa ja uutta, vaikka niistä vanhemmista kirjoista muistot ovat vähän niin ja näin.

Imo King olisi vielä parempi kirjailija jos olisi suunnitellut teoksiaan, niiden rakenteita, enemmän, hänen tyylinsähän kun on aina ollut käsittääkseni kirjoittaa tunnevetoisesti, vaikka varmasti noissa on myös paljon taustatyötä takana mikä näkyy tekstin yksityiskohtienkin määrässä. Tuo tunnevetoisuus tosiaan välillä aiheuttaa etenkin melko megalomaanisia lopetuksia, mutta onhan ne huiputkin siellä matkan varrella sitten hienoja. Itse näen Kingin parhaimmillaan novellikirjailijana. Niissä hänen luovuutensa tulee monipuolisimmin ja hauskimmin esiin. King taitaa muuten olla nostalgikko, vaikka hieman kyyninen sellainen.

En ole kyllä oikeaoppinen "constant reader", Tukikohtakin lukematta mutta parhaat Kingin teokset omasta mielestä:

SE
Pimeä puoli
Hohto
Kauhun vuodenajat
Sydänyö

Noista kaksi jälkimmäistä ovat siis tietysti 4 tarinan kokoelmia. Niin ja Musta Torni -sarjaa kyllä aloittelin jo aikoja sitten, ja siihen se sitten jäikin. Tavallaan kiehtova juttu, konsepti ja mammuttiteos mutta... Minulle King on jotain muuta.
Tämän postauksen aloittanut SE on kyllä se läheisin. Tarina, jonka tietyt kohtaukset eivät poistu ikinä mielestä!

Kingiä verrataan usein Koontziin, ja pidetään usein myös parempana. Minusta nämä ovat vain erilaisia, Koontz on mielestäni hieman enemmän ns. offbeat vaikka hän toistaa paljon teemoja tarinoissaan. Ihan uusimpia en ole häneltäkään lukenut.

 

[PataJaska]

Tämä on tullut luettua joskus muinoin kesäloman aikana. Tosiaan kahdessa osassa, ja se toinen vasta tuntuikin lopussa venyvän... no se on kyllä kingien perusominaisuus. Joitain juttuja ei silloin ihan käsittänyt, mutta myöhemmin auennut paremmin. Omastakin mielestä tuo on Kingin pääteos, magnum opus, temaattisesti kuin myös laadullisesti.

Etenkin kirjan henkilökuvaukset ovat mahtavia ja juuri tuo vertailukohta lasten ja keski-ikäistyvien ihmisten kesken on hieno. He joutuvat siinä kamppailemaan omien pelkojensa ja odotustensa kanssa kuin kahdessa eri maailmassa ja silti samassa. En ole varma kummasta "versiosta" piti enemmän mutta kai se lasten kokemusmaailma oli se koskettavampi maailma.

SE on sikäli universaali kirja, ja toistamaton, että itse kyllä suosittelisin vaikka jo ensimmäisenä kirjana. Olen lukenut kymmenkunta kingiä ja tarina on kuitenkin kiehtovimmasta päästä niin kyllä se menee, Kinghän on tarinankertojana kuitenkin suorastaan nerokas.

Imo King olisi vielä parempi kirjailija jos olisi suunnitellut teoksiaan, niiden rakenteita, enemmän, hänen tyylinsähän kun on aina ollut käsittääkseni kirjoittaa tunnevetoisesti, vaikka varmasti noissa on myös paljon taustatyötä takana mikä näkyy tekstin yksityiskohtienkin määrässä. Tuo tunnevetoisuus tosiaan välillä aiheuttaa etenkin melko megalomaanisia lopetuksia, mutta onhan ne huiputkin siellä matkan varrella sitten hienoja.

Kingin kirjojen rakennehan on normaalisti sellainen, että tavalliset ihmiset ajautuvat pikku hiljaa yhä kauheammaksi ja kauheammaksi muuttuviin tilanteisiin, joista ei tunnu olevan pakotietä ulos. SE on sikäli poikkeus tähän sääntöön, että tässä teoksessa kauhu on täysillä läsnä alusta asti, vaikkakin se on satojen sivujen ajan varsinaisesti taustalla. Välissä sitten taas lukuja, joissa kuvataan esimerkiksi lasten kohtaamisia SEn kanssa.. mutta näissäkin luvuissa on pitkät pätkät aivan muuta, kuten esimerkiksi päähenkilöiden muodostaman "luusereiden klubin" jäsenten taustoittamista, heidän suhdetta vanhempiinsa, heidän tavallista toimintaansa yhdessä kuten padon tai majan rakentamista tai heidän kohtaamisiaan heitä kiusaavien isompien poikien kanssa. Mutta silti käytännössä joka luvun lopussa kauhu nostetaan uudelleen pintaan, kun SE otetaan jälleen esille, ja kerrotaan miten SE taustavaikuttaa pikkukaupunki Derryn asioihin esimerkiksi historiallisesti. Tämä malli nivoo kirjan kuitenkin temaattisesti yhtenäiseksi..

Siksi sanoin, etten suosittelisi kirjaa ensimmäiseksi Kingiksi kenellekään, että aivan varmasti moni kokee kirjan uuvuttavana. Joten se saattaa suotta säikäyttää satunnaisen lukijan pois muiden Kingin kirjojen ääreltä.. että "tällaisiako nämä ovat". Enkä siis viittaa pelkkään sivumäärään, vaikkakin esimerkiksi suuri ja mahtava Hohto on alle puolet tämän pituudesta (ja moni muu Kingin klassikko on sitten jopa alle 400 sivuinen). Kingin kirjoista vain Tukikohta taitaa olla tätä pidempi (sen muuten jätin itse kesken kun yritin sitä lukea varmaan kymmenen vuotta sitten, en vain tykännyt yhtään), mutta SEn haaste kokemattomalle lukijalle ei ole sinällään sivumäärässä vaan nimenomaan tuossa rakenteessa

Mutta ehkä juuri näistä syistä johtuen katson, että SE on Kingin isoista romaaneista kuitenkin sellainen teos, jolla on kaikkein paras uudelleenlukemisarvo. Tuumin, että nyt kun kirjan palautin kirjastoon, niin jopa kuitenkin ehkä ostaisin sen hyllyyn, nyt kun se yhtenä niteenä on saatavilla..