Kirjallisuudesta yleisesti

[kyykäärme]

Ildefonso Falconesin Meren katedraali on myös varsin vaikuttava keskiajan kuvaus. Se ei ole täysin realistinen, mutta kuvaa kuitenkin 1300-luvun Barcelonaa kiinnostavalla tavalla.

Olen lukenut myös Falconesin toisen kirjan, joka on Fatiman käsi. Siinä on jonkin verran merenkäyntiin liittyviäkin asioita ja naisnäkökulmaa ajalta, jolloin Espanja oli vahvasti maurien vaikutuspiirissä.

 

[abianos]

Osaako joku suositella jotain hyvää historiallista romaania (tai faktakirjallisuutta) liittyen purjelaiva-aikaan ja elämään / arkeen niillä? Aina vain parempi, jos liittyy löytöretkiin, mutta muutkin käy.

Suositella saa toki muitakin historiallisia romaaneja (esim. keskiaikaan, kuninkaisiin ja linnoissa elämiseen liittyen).

Itse suosittelen ehdottomasti Ildefonso Falconesin teoksia "Meren katedraali" sekä "Fatiman käsi". Molemmat kertovat keskiajan Espanjasta. Ensiksi mainittu käsittelee 1300-lukua ja (en muista nyt nimeä) erään katedraalin rakentamista. Kirja oli kyllä hyvä, mutta jotenkin tarina tuntui hieman tekosyyltä saada kertoa Espanjan historiasta.
Seuraava kirja veikin täysin mennessään. En nyt Ipadillä jaksa hirveästi kirjoittaa, mutta se kertoo tarinan Hernandosta, joka on kristityn papin raiskaaman musliminaisen poika ja jota muut muslimit tästä johtuen karttavat. Tapahtumat keskittyvät Hernandon silmin nähtynä 1500-luvun Espanjaan ja maurien taisteluun kristittyjä vastaan.
Etenkin jälkimmäinen iski, jos nyt ei Sinuhe Egyptiläisen tavoin niin hyvin voimallisesti kuitenkin!
Jos yhtään kiinnostaa, niin netistä löytyy helposti lisätietoja molemmista kirjoista.

Edit: oho, olinpa hidas. Yllähän nämä molemmat ovatkin jo mainittu!

 

[Vaughan]

Brittien keskiaikaan ja erityisesti katedraalien rakentamiseen keskittyvä Taivaan Pilarit on Ken Follettin mahtiteos, vajaan tuhannen sivun järkäle, joka palkitsee lukijansa. Erinomainen teos, josta saatiin myös hyvä kahdeksan tunnin minisarja.

Follet kirjoitti myös samaan kylään pari sataa vuottaa myöhemmin sijoittuvan Maailma vailla loppua. Mielestäni myös lukemisen arvoinen, jos piti edeltäjästä. Kyse ei ole siis perinteisessä mielessä jatko-osasta, koska aikajänne takaa, että samoja henkilöhahmoja ei ole (toivottavasti kukaan ei pidä tätä spoilerina...)

 

[Kourujärven Ponnistus]

Osaako joku suositella jotain hyvää historiallista romaania (tai faktakirjallisuutta) liittyen purjelaiva-aikaan ja elämään / arkeen niillä? Aina vain parempi, jos liittyy löytöretkiin, mutta muutkin käy.

Suositella saa toki muitakin historiallisia romaaneja (esim. keskiaikaan, kuninkaisiin ja linnoissa elämiseen liittyen).

Wilbur Smithin Joen jumala, Kätketyn haudan arvoitus ja Niilin noita kannattaa lukaista.
Muinaiseen Egyptiin sijoittuva sarja vie lukijaa melkoiselle fiilistelymatkalle.

 

[julle-jr]

Suositella saa toki muitakin historiallisia romaaneja (esim. keskiaikaan, kuninkaisiin ja linnoissa elämiseen liittyen).

Historiallisten romaanien helmi on Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Kuninkaita ja linnoja sekä aateliskartanoita kuten myös sotasankareita riittää. Mukana on myös ripaus fantasiaa. Ei tosin sijoitu keskiaikaan, koska tarina alkaa 30-vuotisesta sodasta, Breitenfeldin taistelusta. Toki kirjaa värittää vahva kansallisromanttinen lataus, mutta ketäpä se haittaa.

 

[Musta Nuoli]

Historiallisten romaanien helmi on Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Kuninkaita ja linnoja sekä aateliskartanoita kuten myös sotasankareita riittää. Mukana on myös ripaus fantasiaa. Ei tosin sijoitu keskiaikaan, koska tarina alkaa 30-vuotisesta sodasta, Breitenfeldin taistelusta. Toki kirjaa värittää vahva kansallisromanttinen lataus, mutta ketäpä se haittaa.

Välskärin kertomukset kannattaa toki lukea, jos ei ole ennen lukenut. Luin koko teossarjan muistaakseni kahdeksanvuotiaana läpi, vai oliko se seitsemänvuotiaana. Tuolloin seikkailulliset historialliset romaanit alkoivat kiehtoa, kuten myös Dumas ja Karl May. Pitäisi varmaan lukea vielä uudestaan näin varhaiskeski-iällä.

 

[Luke]

Kiitos kaikille vastaajille, noistahan saa kasattua jo hyvän kattauksen.

Itseäni kiinnostaa tuollaiset historialliset romaanit, joissa kuvataan realistisesti ajan oloja. Se, että fiktioon solutetaan todellisia tapahtumia ja/tai henkilöitä, ei ainakaan heikennä tilannetta.

Yksi itseäni kiinnostava ajanjakso historiassa on myös 1800-luvun Suomi ja varsinkin raivaajista kertovat kuvaukset. Tästä syystä Täällä Pohjantähden alla kolahti erityisesti, etenkin trilogian ensimmäinen osa.

Pitäisi varmaan joskus uskaltautua myös Päätalon pariin, kun siitä on tässäkin ketjussa paljon puhuttu. Esimerkiksi nuo savottakuvaukset voisivat upota.

 

[varjo]

Wilbur Smithin Joen jumala, Kätketyn haudan arvoitus ja Niilin noita kannattaa lukaista.
Muinaiseen Egyptiin sijoittuva sarja vie lukijaa melkoiselle fiilistelymatkalle.

Ja ovat kyllä niin härskiä Sinuhe-plagiaattia ilmaisun osalta että :)

Noei, ihan viihdyttävää toki mutta hieman sellaista ihmemies-meininkiä kyllä päällä noissa. Joen jumala on siis vielä ihan ok teos mutta myöhemmissä sitten meno lähtee jo lapasista käytännössä puoli-fantasiakirjallisuuden puolelle.

Kysyin kutakuinkin samanlainen kyssärin kerran helmetin "kysy kirjastonhoitajalta"-palvelusta ja ohessa puhdas copy-paste, eipä varmaan kirjastotäti (no ...setä tässä tapauksessa) pahastu jos mainostan tuota erinomaista vastausta hieman

--

Suomalaisista keskiaikaromaanien kirjoittajista tulee heti ensimmäisenä mieleen Kaari Utrio, jonka tuotannossa on monia keskiajalle sijoittuvia teoksia ja jonka kirjat kuvaavat aikaa varsin asiantuntevasti. Häneltä voin suositella erityisesti 1000-luvulle sijoittuvia romaaneja "Vaskilintu", "Tuulihaukka" ja "Yksisarvinen". Keskiajalle sijoittuvat myös "Haukka, minun rakkaani", "Isabella", "Karjalan kruunu", "Katarina", "Pirkkalan pyhät pihlajat", "Sunneva jaarlintytär", "Sunneva keisarin kaupungissa", "Uhritulet", "Vanajan Joanna", "Vehkalahden neidot" ja "Vendela.

Astetta Utriota romanttisempaa kirjallisuutta edustaa Ursula Pohjolan-Pohjosen tuotanto ja hänen keskiajalle sijoittuvat ainakin trilogia "Kuninkaan kauppamies", "Kauppamies Turun hovissa" ja "Kauppamies ja kuninkaantytär" sekä romaani "Kolmasti kuningas". Pirjo Tuomisen laajasta tuotannosta keskiaikaa kuvaa romaani "Kaarina Hannuntytär".

Humoristisempaa keskiaikaromaania edustavat Juha Ruusuvuoren "Kaniikki Lupus" ja "Ryöstetty pyhimys". Keskiajan alkupuolelle viikinkiaikaan sijoittuvat Ruusuvuoren teokset "Lemminkäisen laulu" ja "Jurmo". Viikinkiajan Suomea käsittelevät myös Sirpa Tabet'n jännityskirjat "Tähkäyö" ja "Hämärän lapset".

Jan Guilloun Arn-sarja sijoittuu keskiajalle, joskaan sen autenttisuudesta en osaa sanoa tarkemmin. Sarjan osat ovat "Tie Jerusalemiin", "Temppeliherra", "Pohjoinen valtakunta" ja "Arnin perintö". Jos erityisesti keskiajalle sijoittuva jännitys kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi Romain Sardoun romaania "Kolmastoista kylä". Giulio Leonin "Mosaiikkimurha" ja "Valon salaisuus" ovat myös keskiaikaisia murhamysteerejä, samoin Ellis Petersin veli Cadfael -romaanit.

Michael Crichtonin "Aikamatka" ei ole puhdas historiallinen romaani, mutta se sijoittuu suureksi osaksi keskiajalle ja tarjoaa samalla kiinnostavia näkemyksiä keskiajan elämästä.

Frans G. Bengtsson "Orm Punainen" on tyyliltään saagaa muistuttava hieno viikinkiromaani. Siihen on olemassa jatko-osa "Orm Punainen kotona ja idän retkillä", joka tosin ei ollut minusta yhtä hyvä. Saagaa muistuttaa myös Jane Smileyn Islannista kertova "Vuonojen kansa", jota suosittelen lämpimästi.

Jos sinulle kelpaavat vanhat historialliset romaanit, joita pidettiin ainakin omana aikanaan uskottavina kuvauksina keskiajasta, Walter Scottin tuotannossa sellaisia ovat ainakin ritariklassikko "Ivanhoe" ja ristiretkiä käsittelevä "Talismaani". Vanhemmasta tuotannosta olen itse pitänyt kovasta C. Georg Starbäckin 1400-luvulle sijoittuvasta romaanista "Engelbrekt Engelbrektinpoika", joka käsittelee keskiajan ja uuden ajan murrosta ja aateliston ja talonpoikien kamppailua. Keskiajan alkupuolelle taas sijoittuu Felix Dahnin upea gooteista kertova "Taistelu Roomasta".

Edellä olevat ovat suurimmaksi osaksi lukenut, joten voin sanoa niiden miellyttäneen ainakin minua keskiajan kuvauksellaan. Tässä vielä muutamia keskiajastakin kirjoittaneita, joiden tuotantoa en ole lukenut mutta jotka saattaisivat olla kokeilemisen arvoisia: Bernard Cornwell, Orvokki Annala, Einar Kárason, Eira Pättikangas, Ildefonso Falcones ja Kyösti Wilkuna. Tämä lista ei ole millään muotoa kattava.

Lisää keskiaikakirjoja löytyy HelMet-tietokannasta osoitteesta HelMet
. Niitä voi etsiä esimerkiksi asiasanoilla "keskiaika" tai tietyllä vuosisadalla (esim. "1200-luku"). Historiallisia romaaneja voi etsiä aikakausittain myös teoksista "Historiallisia romaaneja ja ajankuvia" 1-3 (Kirjastopalvelu, 1986-2002).

 

[Trekolmestar]

Jos näitä ei vielä mainittu, niin ehdottomasti suosittelen keskiajan ja dekkarien ystäville:
- Indrek Harglan teoksia, joiden päähenkilö on apteekkari Melchior Wakenstede. Murhamysteerejä rohtojen sekoittamisen ohessa 1400-luvun Tallinnassa ratkovan apteekkarin edesottamuksista on suomennettu kaksi teosta: Olavisten kirkon arvoitus ja Rataskaivonkadun kummitus. Viroksi on ilmestynyt jo kolmaskin, jonka suomennosta odotan innolla.
- C. J. Sansomin kirjojen päähenkilö on asianajaja Matthew Shardlake, joka selvittää rikoksia 1500-luvun Englannissa/Lontoossa. Sarjan molemmat teokset, Luostarin varjot ja Musta tuli, on suomennettu.

 

[Sistis]

Itseäni kiinnostaa tuollaiset historialliset romaanit, joissa kuvataan realistisesti ajan oloja. Se, että fiktioon solutetaan todellisia tapahtumia ja/tai henkilöitä, ei ainakaan heikennä tilannetta.

Yksi itseäni kiinnostava ajanjakso historiassa on myös 1800-luvun Suomi ja varsinkin raivaajista kertovat kuvaukset. Tästä syystä Täällä Pohjantähden alla kolahti erityisesti, etenkin trilogian ensimmäinen osa.

Ihan täydellisesti tähän kuvaukseen eivät nämä kirjat sovi, mutta kuitenkin melko lähelle: kokeile myös Lauri Viidan Moreenia, minkä lisäksi myös Kjell Westön Missä kuljimme kerran kannattaa pistää harkintaan.

Moreeni kertoo Pispalaan nousevasta työläisyhteisöstä ja sijoittuu ajallisesti kansalaissodan molemmin puolin. Missä kuljimme kerran tarkastelee taas saman ajankohdan Helsinkiä sekä ruotsinkielisen yläluokan että ruotsinkielisen työväestön näkökulmista. Moreeni on melko runollisella kielellä kirjoitettu, Missä kuljimme kerran taas on enemmän ehkä henkilöhahmojen välisiin suhteisiin keskittyvä, joskin kyllä siinäkin historiallisia tapahtumia sivutaan.

Ulkomaalaisista historiallisista romaaneista suosittelisin seuraavia: Margaret Mitchellin Tuulen Viemää, Boris Pasternakin Tohtori Zivago sekä John Steinbeckin Vihan hedelmät. Tuulen Viemää on minusta jotenkin Pohjantähden kaltainen teos - yhteiskunnasta sisällissodan pyörteissä kertova kirja, jossa tapahtumia käsitellään nimenomaan hävinneen osapuolen näkökulmasta. Ei kannata pelästyä Hollywoodin romantiikka-filmiä - kirja on minusta paljon muuta kuin Scarlettin ja Rhettin vuosisadan rakkaustarina. Tohtori Zivago menee osaltaan samaan koriin. Siinä taas aiheena on Venäjän sisällissota. Vihan hedelmät on taas vähän Pohjantähtimäinen kertomus köyhistä pienviljelijöistä Suuren laman aikana.

 

[hannes_ko]

Osaako joku suositella jotain hyvää historiallista romaania (tai faktakirjallisuutta) liittyen purjelaiva-aikaan ja elämään / arkeen niillä?

Aikoinaan kun pyrin ja menin Tampereen yliopistoon historiaa lukemaan, kävi pääsykoekirjojen kanssa munkki. Molemmat olivat mielenkiintoisia (Wolfgang Schievelbuschin Junamatkan historia oli toinen), mutta sinua kiinnostanee Yrjö Kaukiaisen Laiva Toivo, Oulu. Se kertoo oululaisen Toivo-fregatin matkoista. Kaiken, mitä tiedän 1800-luvun purjelaivoista ja rahdeista, tiedän ko. kirjasta. Olin aikoinani sikäli idiootti, että vein kyseisen kirjan divariin. Voi minua!

Tietoa kirjasta SKS:n sivuilla.

 

[julle-jr]

Tohtori Zivago menee osaltaan samaan koriin. Siinä taas aiheena on Venäjän sisällissota.

Donin alueen kasakoiden elämää ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen aikoina kuvaa puolestaan hyvin Mihail Šolohovin Hiljaa virtaa Don. Eikös kyseinen kirjailija saanut Nobelinkin joskus?

 

[julle-jr]

Välskärin kertomukset kannattaa toki lukea, jos ei ole ennen lukenut. Luin koko teossarjan muistaakseni kahdeksanvuotiaana läpi, vai oliko se seitsemänvuotiaana.

Minä luin Välskärin kertomukset ylä-asteen loppupuolella tai lukion alkupuolella. Kirjasarja kolahti kyllä käsittämättömällä tavalla nuoreen, hieman haaveiluun taipuvaiseen mieleeni. Vieläkin tulee kylmiä väreitä jos miettii Bertelsköldien ja muiden seikkailuja.

 

[sampio]

Aikoinaan kun pyrin ja menin Tampereen yliopistoon historiaa lukemaan, kävi pääsykoekirjojen kanssa munkki. Molemmat olivat mielenkiintoisia (Wolfgang Schievelbuschin Junamatkan historia oli toinen), mutta sinua kiinnostanee Yrjö Kaukiaisen Laiva Toivo, Oulu. Se kertoo oululaisen Toivo-fregatin matkoista. Kaiken, mitä tiedän 1800-luvun purjelaivoista ja rahdeista, tiedän ko. kirjasta. Olin aikoinani sikäli idiootti, että vein kyseisen kirjan divariin. Voi minua!

Minä pyrin Jyväskylään lukemaan historiaa tuolla ja toisella kirjalla, jonka nimeä en nyt jaksaa kaivaa esille. En tajunnut tuolloin junnuna mitään varsinaisesti kirjan ideasta, luin vain ulkoa. Nyt olisi mukava lukea tuo kirja, kun aivot pelaa eri tavoin.

Keskiaikaa käsitteleviin kirjoihin sen verran, että itse ajattelin kipaista viikonlopuksi Cornwellin Azincourtin. Yllättäen kirjan aiheena on ko. paikassa käyty taistelu. Sain suositukset siihen suht samalla leffa- ja kirjamaulla varustetulta veljeltäni, joten kokeillaan. Työkaveri taas suositteli mulle keväällä Tuurin Pohjanmaa-kirjoja. Joku niistä kertoi sisällissotaan liittyen miehestä, joka tempautuu tapahtumiin mukaan, vaikkei varsinaisesti haluaisikaan. Mikähän mahtaisi olla teoksen nimi?

 

[Karhunkulta]

Toisessa ketjussa pari päivää aikaisemmin kyselinkin jo, mutta olisiko kenelläkään mitään suosituksia kirjasta, joka liittyisi Neuvostoliittoon ja lähinnä toisen maailmansodan aikaan? Haussa olisi siis muistelman tyylinen tai muuten faktapohjainen kirja. Tietysti yleisestikin toisen ison sodan aikaan liittyvät kirjat kiinnostavat, mutta niitä on jo vino pino tullut muutenkin luettua ja tuo rakas naapurimme on jäänyt hieman pimentoon.

Kiitosta jo etukäteen, jos joku jotain kirjaa pystyy suosittelemaan liittyen aiheeseen.

 

[mjr]

Kiitosta jo etukäteen, jos joku jotain kirjaa pystyy suosittelemaan liittyen aiheeseen.

Tätä parempaa ei helpolla löydy:

Life and Fate - Wikipedia, the free encyclopedia

On käännetty muistaakseni myös suomeksi.

edit: On tosiaan käännetty: Elämä ja kohtalo

Vasili Grossman – Wikipedia

 

[Puscutractori]

Työkaveri taas suositteli mulle keväällä Tuurin Pohjanmaa-kirjoja. Joku niistä kertoi sisällissotaan liittyen miehestä, joka tempautuu tapahtumiin mukaan, vaikkei varsinaisesti haluaisikaan. Mikähän mahtaisi olla teoksen nimi?

Epäilemättä kyse on kirjasta Kylmien kyytimies. Kirja ei tosin kuulu Pohjanmaa-sarjaan vaan Äitini suku -sarjaan. Suosittelen.

 

[Luke]

Tämä nyt korkeintaan sivuaa ketjun aihetta, mutta koska rajaus ei ole kovin tarkka niin heitetään tänne. Kuinka nopeasti jengi lukee? Välillä tulee ihmeteltyä, kun joku kahlaa useamman kirjan viikkotahdilla tai vetää jonkun paksun opuksen parissa illassa. Tätä nyt on tietysti vähän vaikea määritellä, kun eri kirjojen sivuissa on vaihteleva määriä merkkejä ja fonttikoot eriäviä, mutta noin suurinpiirtein?

Itse luen melko verkkaista tahtia ja pysähtelen usein miettimään kirjasta syntyneitä ajatuksia pitkiksikin ajoiksi. Pystyisin kyllä lukemaan varmaan tuplanopeuttakin, mutta silloin hommasta lähtisi kaikki nautinto ja keskittyminen katoaisi. Itsellä illan lukurupeaman katto on sellaiset 100 sivua. Aikaa tuohon kuluu hyvinkin reilut pari tuntia.

Ja pahoitteluni tosiaan, jos livetään ketjun aiheesta turhan kauas.

 

[hannes_ko]

Kuinka nopeasti jengi lukee?

Vaihtelee paljon. Joskus olen lukenut parikin kirjaa päivässä ja aloittanut kolmatta. Joku 600-sivuinen Päätalo voi kulua illassa, kun se on tuttu, siinähän ei silloin varsinaisesti lue vaan fiilistelee. Toisaalta luin juuri Max Hastingsin 730-sivuista Maailma tulessa -kirjaa yli kolmen viikon ajan. Tietokirjojen kanssa menee yleensä aikaa, pitkähköjäkin muistelmia pystyy ahmaisemaan nopeasti.

 

[sampio]

Tämä nyt korkeintaan sivuaa ketjun aihetta, mutta koska rajaus ei ole kovin tarkka niin heitetään tänne. Kuinka nopeasti jengi lukee? Välillä tulee ihmeteltyä, kun joku kahlaa useamman kirjan viikkotahdilla tai vetää jonkun paksun opuksen parissa illassa. Tätä nyt on tietysti vähän vaikea määritellä, kun eri kirjojen sivuissa on vaihteleva määriä merkkejä ja fonttikoot eriäviä, mutta noin suurinpiirtein?

Olen joskus tästä avautunut jonnekin tällä palstalla aiemminkin, mutta mulla menee vähän sun tyyliisi tuo lukeminen. Kevyempienkin kirjojen lukuannos on n. 100 sivua päivässä, yhtä kyytiä joku 50 sivua on aika maksimi. Myös mulla on tapana välillä jäädä miettimään kirjan tapahtumia, ja varsinkin tietokirjallisuudessa käy usein niin, että yritän muistella tapahtumien asiayhteyksiä, mikäli joku yksityiskohta ei natsaa lukiessa, ja tarvittaessa tarkistan asian netistä. Historiallisissa romaaneissa käy myös näin, viimeksi Azincourtia lukiessani lueskelin pitkät pätkät pitkäjousen tarinasta ja kertailin 100-vuotisen sodan taustoja netistä, kun heti alkuun alkoi ärsyttää se, etten saanut tarinalle riittävää viitekehystä omista tiedoistani.

Tietokirjoissakin on se puoli, että tiedon kerrostuessa ei pohjatietoa enää tarvitse haalia lukemisen aikana ja lukunopeuskin nousee pikkuhiljaa. Silti sitä ainakin minulla syö tuo tapani linkittää lukemaani aiemmin lukemiini ja oppimaani. Liittyy ehkä tällä hetkellä myös statukseeni opiskelijana, mutta tuskin tuosta on haittaa yleisesti itsensä sivistämisessäkään.

 

[tomageeni]

Tämä nyt korkeintaan sivuaa ketjun aihetta, mutta koska rajaus ei ole kovin tarkka niin heitetään tänne. Kuinka nopeasti jengi lukee?

Vaihtelee paljon. Jos on hyvä/koukuttava romaani niin tuollainen 400 sivuinen opuskin voi mennä illassa. Tai käytännössä ei malta mennä nukkumaan ennen kuin on lukenut kokonaan, ja silloin kello voi näyttää aamu neljää.

Fakta/tietokirjoja sitten hitaammin. Tai en välttämättä kovin paljon hitaammin mittarilla "sivua/tunti", mutta niitä ei jaksa lukea 8 tuntia putkeen, joten perus 200-400 sivuisen tietokirjan kohdalla lukuaika voi olla muutamasta päivästä eteenpäin, riippuen siitä kuinka aktiivisesti ehtii ja jaksaa lukea.

Jos jonkinlaista arviota pitäisi esittää, niin ehkä 20-80 sivua tunnissa riippuen tekstin kirjasimesta, kielestä, tyylistä ja kiinnostavuudesta.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Nopeimmillaan luen varmaan satoja sivuja illassa. Muistan myös urakoineeni Täällä Pohjantähden Alla neljässä päivässä läpi, mutta silloin luin ylituttuja tai suvantomaisia kohtia aika kursorisesti. Mökkireissu ja sadesää, aikaa oli.

Yleensä koetan lukea kiirehtimättä. Esimerkiksi Veikko Huovista voi mainiosti lukea kunnon hölkkä päällä, mutta ei sellainen kannata. Veikon virkkeitä kannattaa maistella kuin parahia täytekonvehteja, äänekkäästi maiskutellen ja väliin huulia lipaisten kun niin hyvää tekee.

 

[ms.qvist]

Tämä nyt korkeintaan sivuaa ketjun aihetta, mutta koska rajaus ei ole kovin tarkka niin heitetään tänne. Kuinka nopeasti jengi lukee?

Kuulun niiin hitaasti lukeviin ja lukemaani usein hyvin pitkäksi aikaa pohtimaan jääneisiin lukijoihin. Lukuvauhtini ei keskimäärin ole kovinkaan suuri mutta en oikein osaa mitään todella konkreettista lukemaa antaa siitä kuinka monta sivua päivässä luen mutta sanotaanko, että yhdellä rupeamalla luen harvoin enempää kuin 50 sivua - sitten on viimeistään pidettävä luovaa taukoa ja annettava aikaa ajatuksille ja kerrattava lukemaansa (mielessään).

Ihmettelen sitä kuinka jotkut kykenevät lukemaan kirjan päivässä, minä en siihen kykene vaikka kuinka yrittäisin jos kirjalla on sivuja sen useampi sata. En yksinkertaisesti kykene omaksumaan lukemaani niin nopeasti, että kahlaisin kirjan illassa. Toisaalta en edes haluakaan vaan mielelläni luen rauhallisempaan tahtiin ja pysähtelen kertaamaan asioita ja miettimään lukemaani.

Tuossa kun jokunen vuosi sitten opiskelin niin kieltämättä olisin kaivannut oppia siitä kuinka lukea nopeasti ja omaksua lukemastaan mahdollisimman paljon. Kun piti lukea tentteihin tai laajoja tehtäväalueita käsitteleviä esseitä varten ammattikirjallisuutta useampia opuksia niin kyllähän siinä oli tehtävää kun kykenin kahlaamaan kirjoja läpi onnettoman hitaaseen tahtiin. Oli pakko koettaa omaksua pikaisemmin lukemansa ja koettaa löytää se olennaisin asia johon panostaa aikansa ja ohittaa sellaiset detaljit joilla ei niin suurta arvoa kokonaisuuden kannalta ollut.

vlad.

 

[Uleåborgir]

Kuinka nopeasti jengi lukee?

Luen pureutumalla. En jätä yhtään virkettä tulkinnanvaraiseksi. Jos huomaan ajatelleeni muuta, ja sivu on kääntynyt, niin palaan takaisin ja luen niin että käsitän varmasti. Jos kirja on hyvin kirjoitettu, niin sitä nopeammin sen pystyy lukemaan tuolla tekniikalla, tosin tällöin on monesti pidäteltävä vauhtia. Tämä pätee esimerkiksi Gogoliin ja Huoviseen. Tai sitten jos on erityisen huonosti kirjoitettu vähäsisältöinen ja joutava kirja, niin pureutumista ei vaadita ja lukeminen nopeutuu silloinkin huomattavasti. Joskus olen lukenut 700-sivuisen kerran yhdeltä istumalta, joskus samaan suoritukseen on mennyt kaksi viikkoa. Sulkuja ja lähdeviitteitä vilisevät tietokirjat ovat tuskallisinta luettavaa lukuteknisesti.

 

[varjo]

Tämä nyt korkeintaan sivuaa ketjun aihetta, mutta koska rajaus ei ole kovin tarkka niin heitetään tänne. Kuinka nopeasti jengi lukee? Välillä tulee ihmeteltyä, kun joku kahlaa useamman kirjan viikkotahdilla tai vetää jonkun paksun opuksen parissa illassa. Tätä nyt on tietysti vähän vaikea määritellä, kun eri kirjojen sivuissa on vaihteleva määriä merkkejä ja fonttikoot eriäviä, mutta noin suurinpiirtein?

Ennenwanhaan tuntui että sitä luki nopeammin, ehkä kirjat ovat iän myötä muuttuneet hieman raskaammiksi mutta siitä huolimatta jotenkin tuntuu että nykyään on todella vaikea vetää sadan sivun tuntivauhtia, jonnekin 60-70 sivuun jää aika järjestäen noin normaalin proosan kohdalla (tietokirjallisuus asia sikseen). Jotenkin tuntui että ennen satanen paukkui helposti, mutta ei tosiaan enää. Mutta kun jotain kirjaa lukee, niin ei sivumäärällä ole oikeastaan rajaa, paksutkin opukset menevät sopivassa tilanteessa (lue esim. lentokone) yhden istuman aikana, jonkinlaisena benchmarkkina taisin lukea Valtaistuinpelin enemmän tai vähemmän 12h lentomatkan aikana. Nyt toki myönnettäköön että olen todella nopea omaksumaan asioita ja luen tietyllä tapaa aika kursorisesti ts. irrelevantit yksityiskohdat painuvat nopeasti unholaan mutta suuret linjat sitten irtoavat tekstistä nopeasti ja pysyvät päässä myös pitkään. Itse pidän siitä että uppoudun kirjan maailmaan täydellisesti ja sen takia pitkät lukurupeamat ovat paljolti mieleen, joitain kirjoja olen lukenut tuollaisella kappale kerrallaan rytmillä ja niistä ei ole jäänyt oikein mitään käteen...osin kai on kiinni kirjastakin.