Kirjallisuudesta yleisesti

[Uleåborgir]

Onhan jo olemassa Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt? -ketju, mutta se on enemmälti listaus kuin keskusteluketju kirjallisuudesta ja kirjailijoista yleensä. Tästä listaluonteesta kertoo osaltaan sekin, että ketju on sinänsä hienossa Kierrätyskeskuksessa.

Täällä voi keskustella suosikkikirjailijoistaan, suosikkikirjoistaan ja esimerkiksi kotimaisen ja ulkomaisen kirjallisuuden eroista. Kirjan ei ole oltava viimeisimpänä luettu tai luvussa juuri sillä hetkellä, kun viestiä kirjoittaa.

Minulla on tehnyt jo pitkään mieli kirjoittaa Kalle Päätalosta, koska tunnen hänen tuotantonsa läpikotaisin. Päätalo ei ollut kirjallisesti erityisen lahjakas, mutta työteliäs kyllä. Lukiessaan Päätalon kirjaa esimerkiksi Linnan kirjan jälkeen, tuottaa kieltämättä vaikeuksia päästä eteenpäin puisevimmissa kuvauksissa talonrakennuksesta tai talon piirtämisestä. Päätalolla oli myös melko onneton kielioppi, tämän saattaa todeta vanhoista painoksista, joita kustannustoimittaja ei ole pystynyt korjaamaan läpikotaisin. Esimerkiksi torstai aamu tai Kalle niminen ovat ihan tavallisia rakenteita Päätalon kirjoissa.

Miksi niitä sitten luetaan, vaikka anti on kirjallisesti keskinkertaista? Käsitykseni on se, että ihmisiä kiinnostaa pikkutarkka kuvaus 1900-luvun alkupuolen historiallisista katvealueista, Päätalon ollessa kyseessä Koillismaasta. Myös dialogi on kirjoissa kiinnostavaa, koska ilmaisu on rikasta. Isoista teemoista Hermanni Päätalon, eli Kallen isän, mielisairaus 30-luvun Suomessa on raastavaa luettavaa, mutta osaltaan myös liikuttavan helpottavaa, kun tilanne kohenee. Tukkityökuvaukset taas saavat lukijan melkein toivomaan, että hän olisi itsekin siellä kevätyössä seuraamassa tukin juoksua.

Päätalo kirjoitti melko härskisti oman elämäkertansa ensin Kauko Sammalsuo -nimisenä Koillismaa-sarjaan. Sama tarina on luettavissa hyvin paljon pidennettynä varsinaisessa elämäkerrassa eli Iijoki-sarjassa. Koillismaa-sarjassa Kalle teki joitakin aivan puistattavia virheitä, joista hän itsekin mainitsi Iijoki-sarjassa. Esimerkiksi "Tampereen Pojan" ja Irja Sääskilammen ensikohtaaminen on melkein oksettava. Koillismaa-sarjan sotakuvauksissa vaikuttaa, että pojat rennosti porisevat kesken keskitystä ja käveleskelevät kranaattien iskeytyessä. Nestori Malisen hevoskaappaus talvisodassa on melko onneton jäljitelmä Antero Rokan vanginkaappauksesta Linnan Tuntemattomassa sotilaassa.

Mutta nyt lähden kalaan ja jatkan myöhemmin. Iijoki kutsuu.

 

[Vellihousu]

Miksi niitä sitten luetaan, vaikka anti on kirjallisesti keskinkertaista?

Joku ilkeä voisi sanoa että koska lukijat ovat keskinkertaisia, arkisemmin ilmaistuna kyse taitaa olla siitä että Päätalo kuvaa maailmaa joka on ollut useimmille suomalaisille tuttu. Suomi oli kuitenkin maatalousvaltio 60-luvulle saakka ja maatalousvaltion kansalaisiin saattaa upota paremmin pikkutarkka realismi kömpelöstikin kirjoitettuna kuin vaikkapa saman aikakauden moderni lyriikka muotokokeiluineen. Eikä tässä ole tietenkään mitään pahaa taikka väärää.

Itse olen kuitenkin toisen ajan ja ympäristön kasvatti enkä ole koskaan lukenut Päätaloa enkä lue. Mitä sitten? No, ihan viime aikoina olen tutkinut vanhan suosikin Kjell Westön novelleja. Westön tekstithän on käännetty ruotsista suomeksi ja niissä on sellaista kielellistä vaivattomuutta ja ilmavuutta jota yllättävän harvalta suomenkieliseltä kirjoittajalta löytyy. En tiedä johtuuko tämä sitten ruotsinkielestä vai jostakin muusta, vaikka toisenlaisesta asenteesta, mutta jotakin samaa olen ollut havaitsevinani myös muiden suomenruotsalaisten, esimerkiksi Runar Schildtin ja Johan Bargumin, teksteissä. Tai sitten kyse on vain omista fiiliksistäni ja halustani nähdä teksteissä jotain mitä niissä ei ole.

Hyvä ketjunavaus muuten, kiitokset siitä. Vaikea sanoa sopiiko tällainen Jatkoaikaan, mutta aikahan sen näyttää kuinka tässä käy.

 

[ms.qvist]

Hyvä ketjunavaus muuten, kiitokset siitä. Vaikea sanoa sopiiko tällainen Jatkoaikaan, mutta aikahan sen näyttää kuinka tässä käy.

Kiitokset minunkin puolesta ketjunavauksesta! Ja miksei tällainenkin ketju Jatkoaikaan sovi, onhan täällä ymmärtääkseni kuitenkin kohtuullinen joukko kirjallisuudenkin suurkuluttajia ja ystäviä, joten onhan se mahdollista, että soljuvasanaista keskustelua saadaan aikaan enemmän kuin muutaman viestin verran.

Paljon olisi minullakin kerrottavana ja kirjoitettavana, ensin lukeminen ja myöhemmin kirjallisuus syvällisemmin on kiinnostanut minua niistä ajoista lähtien jolloin opin vaikeuksien kautta lukemaan, mutta ongelmansa on siinä, että pienimuotoinen lukihäiriö tuottaa paikoin ongelmia - mikä kyllä enemmän tulee ilmi minun kirjoittaessa jotain, sanat menevät sekaisin, samoin pilkut ja pisteet.

Kalle Päätaloa en ole koskaan innostunut lukemaan. Muutaman kerran on silmäillyt ja selaillut mutta minun ja Päätalon maailmassa ei ole juuri yhteneväisiä tarttumapintoja, joten uppoutuminen Päätalon teoksiin tuntuu jotenkin kaukaa haeltulta idealta. Miksi kuluttaa aikaa teoksiin, joissa kuvattu maailma ei kiehdo minua juuri laisinkaan tai kenties näen sen jopa kömpelön luotaantyöntävänä, aivan kuten tukkilaisromantiikankin näen. Toki ei Kalle tukkilaisromantiikkaa romantiikkana tainnut kirjoittaa vaikka tukkilaisistakin on ymmärtääkseni kirjoittanut - vakavahenkistä proosaa etten sanoisi, mutta ei, Päätalo ei sytytä minua, joten liene parempi etten edes tuhlaa kallista aikaani hänen kirjallisiin kudelmiinsa.

Palataan jatkossa ketjuun, kunhan saan mieleni syövereistä ammennettua jotain kirjoittamisen arvoista tähän ketjuun. Suosikkeja ja sanankäyttäjiä joiden teksteistä innostun on kyllä monia, lukuisia, joten kirjoitettavaa luulisi olevan.

vlad.

 

[mjr]

Minulla on tehnyt jo pitkään mieli kirjoittaa Kalle Päätalosta, koska tunnen hänen tuotantonsa läpikotaisin. Päätalo ei ollut kirjallisesti erityisen lahjakas, mutta työteliäs kyllä. Lukiessaan Päätalon kirjaa esimerkiksi Linnan kirjan jälkeen, tuottaa kieltämättä vaikeuksia päästä eteenpäin puisevimmissa kuvauksissa talonrakennuksesta tai talon piirtämisestä.

Minulla oli aika lailla snobistinen suhtautuminen Päätaloon, kun häntä (tai siis Iijoki-sarjaa) vähän yli parikymppisenä luin. Pidin häntä erittäin huonona kirjoittajana, ja lukemiseen kannusti vain elävä menneisyyden kuvaus ja värikkäät tapahtumat - kun sitten junnauduttiin sodan jälkeen epäonnistuneeseen avioliittoon, jota Kalle ei pirullakaan ymmärtänyt purkaa niin lukemiseni tyrehtyi siihen.

Nyt aloin tänä keväänä melkein kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen lukemaan Iijokea uudelleen ja aika lailla kokemus oli muuttunut. Toki lause on kömpelön oloista, mutta ei missään mielessä taidotonta, ja tekstistä löytyy rytmitystä ja erinäisiäkin narratiivisia keinoja. Kyllä siinä joutui vähän äimistyneenä toteamaan, että Iijoki-sarjahan on aivan hämmästyttävä ja ainutlaatuinen kirjallinen monumentti: se on yksityiskohtaista ja taitavaa ajankuvausta ja siinä on hämmentävän armoton ja raadollinen muotokuva kirjailijasta itsestään. (Luulisin muuten, että vlad voisi hyvinkin mieltyä karuuteen, jolla Päätalo itseään kuvaa.) Se on hyvää kirjallisuutta, vaikka Päätalo kaikin keinoin pyrkiikin piilottamaan tämän aspektin, joka muutenkin on omiaan välttämään lukijan huomion tekstimassojen keskellä. Jukka Kemppinen on muuten blogissaan aika hienosti kirjoittanut Iijoki-sarjasta ja sen kirjallisista, siis korkea-kirjallisista, ansioista, mm. oheinen teksti on yllättävä ja osuva:

Kemppinen: Pato

 

[kovalev]

On vain yksi Antti Hyry: Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen Aika - Kirjailija

Maantieltä hän lähti (-58)
Junamatkan kuvaus (-62)

Siinä kaksi niin elinvoimaista novellikokoelmaa, että mullan tuoksua ei yksinkertaisesti pääse karkuun. Onneksi ei ole tarvettakaan.

 

[hannes_ko]

Kalle Päätaloa en ole koskaan innostunut lukemaan. Muutaman kerran on silmäillyt ja selaillut mutta minun ja Päätalon maailmassa ei ole juuri yhteneväisiä tarttumapintoja, joten uppoutuminen Päätalon teoksiin tuntuu jotenkin kaukaa haeltulta idealta.

Kirjoitit tuolla toisaalla, kuinka mielenterveyspotilaat ovat ryhmä, johon samaistut. Iijoki-sarjan alkuosan päätemoja on Kalle Päätalon Hermanni-isän mielisairaus. Kirjat avaavat äärimmäisen mielenkiintoisella ja karulla tavalla sitä, kuinka yksittäiset ihmiset, kyläyhteisö ja yhteiskunta suhtautuivat mielisairauteen 1930-luvulla. Näistäkään asioista en tietäisi juuri mitään ilman Iijoki-sarjaa.

Omalta kohdaltani olen samaistunut hyvinkin paljon tuohon lapsuus- ja nuoruusvuosien Päätaloon. On ollut huimaa huomata, kuinka vähän ihmisellä on eroa 1930-luvun Taivalkoskella ja 1990-luvun Lappajärvellä. Ihminen on sama.

Vielä tulee mieleen se, että moni varmaan tietää, että Suomi on ollut köyhä maa. Mutta vaikka sen tietää, niin ei sitä välttämättä tajua. Päätaloa lukemalla tajuaa. Se kurjuus ja köyhyys ei ole kaukainen asia, se on niin lähellä, että se vaikuttaa vieläkin jokaisen suomalaisen elämään. Päätalo on kertonut minulle enemmän suomalaisesta elämästä kuin kuusi vuotta historianopiskelua yliopistossa.

 

[Jackie Moon]

Iijoki-sarjan alkuosan päätemoja on Kalle Päätalon Hermanni-isän mielisairaus. Kirjat avaavat äärimmäisen mielenkiintoisella ja karulla tavalla sitä, kuinka yksittäiset ihmiset, kyläyhteisö ja yhteiskunta suhtautuivat mielisairauteen 1930-luvulla. Näistäkään asioista en tietäisi juuri mitään ilman Iijoki-sarjaa.

Omalta kohdaltani olen samaistunut hyvinkin paljon tuohon lapsuus- ja nuoruusvuosien Päätaloon. On ollut huimaa huomata, kuinka vähän ihmisellä on eroa 1930-luvun Taivalkoskella ja 1990-luvun Lappajärvellä. Ihminen on sama.

Vielä tulee mieleen se, että moni varmaan tietää, että Suomi on ollut köyhä maa. Mutta vaikka sen tietää, niin ei sitä välttämättä tajua. Päätaloa lukemalla tajuaa. Se kurjuus ja köyhyys ei ole kaukainen asia, se on niin lähellä, että se vaikuttaa vieläkin jokaisen suomalaisen elämään. Päätalo on kertonut minulle enemmän suomalaisesta elämästä kuin kuusi vuotta historianopiskelua yliopistossa.

Aika komee myyntipuhe, tai osui ainakin minuun. Ja jos vielä huomenna selvänäkin innostun tekstistäsi niin lainaan vanhemmilta kaikki Päätalot.

 

[Keltainen Jaffa]

Noituri-saaga

Tuli nuo ensimmäisenä suomennetut parit Noituri(Witcher)-novellikokoelmat luettua ja nyt olen lukenut vastajulkaistun, suuren tarinajatkumon käynnistävän Haltiain verta-romaanin. Se oli pieni pettymys novellien jälkeen luettuna. Puolalainen Andrzej Sapkowski keskittyy siinä selvästi tulevien romaanien pohjustamiseen ja vielä(kin) selvästi hahmona keskeneräisen Ciri-tytön esittelemiseen paremmin. Nuo novellikokoelmathan pohjustivat ja esittelivät Geraltin, Valvatin ja Yenneferin hahmot todella hyvin, joten on hieman sääli, että juuri heidät nakataan suurimmaksi osaksi taustalle Cirin ja erään "uuden" velhonaisen (en spoilaa) noustessa etualalle.

Dialogi on sitä samaa, välillä hauskaa ja välillä rasittavaa kettuilua/nalkuttamista, mutta tapahtumat eivät enää vyöry mukavan nopealla temmolla ylitse niin kuin lyhyissä novelleissa. Ehkä se oli se suurin syy, miksi kirja ei iskenyt niin vahvasti kuin edeltäjänsä. Tai sitten se johtuu siitä, että menin lukemaan takakannen, ja siinä se juoni sitten olikin. Yllätyksiä oli todella vähän, nyt keskityttiin esittelemään paria hahmoa ja maailmaa ja sen politiikkaa.

Ei sillä, että eri tavalla hiottu timantti olisi muuttunut normaaliksi hiilen palaksi, mutta odotin enemmän. Luultavasti jo seuraava kirja vastaa odotuksiini.

Innokkaimmat ovat jo ajat sitten ostaneet Witcher-kirjat englanninkielisinä, mutta itse maltan odottaa suomennoksia, sillä haluan erityisesti tukea Tapani Kärkkäisen työtä. Hän käsittääkseni lähti suomentamaan kielenä vaikeaa puolaa, eikä kirjasarja todellakaan ole mikään valtava hitti Suomessa. Kohderyhmänä on Witcher-peliä pelanneet nuoret, mikä on aika pieni joukko verrattuna vaikka Tolkienin tuotannon yleisöön.

 

[hannes_ko]

Olenpa nyt jälleen lukenut Kalle Päätalon poikavuosia käsittelevät kirjat, tälläkin kertaa satunnaisessa järjestyksessä. Täyden tuntirahan kohdalla lukukerta taisi olla viides. Lukiessa mieli pääsi juonittelemaan. Tiesin vallan hyvin, että kirjan lopussa Kallen isä Hermanni parantuu mielisairaudestaan, ja Päätalon perheen viisivuotinen helvetti päättyy. Yritin lukea kirjaa alusta loppuun, mutta en kyennyt. Piti lukea ensin onnellinen loppu. Sen jälkeen aloitin alusta, mutta en tietenkään voinut jättää loppua lukematta, vaikka se olikin taas tuoreessa muistissa.

Ennen Tuntirahan lukemista listasin päässäni siihen mennessä uusinnassa olleiden kirjojen voimakkaimpina kokemiani kohtia. Tuntirahassa oli monta, jotka sekoaisivat tähän oheiseen järjestykseen, mutta tuossa nuo muut:

7. Hermanni-isä tulee hulluksi Tammetun virran lopussa. Päätalon natsuuna on 30-luvun alkupuolella päässyt hyviin aikoihin käsiksi, mutta sitten lama-aika alkaa näyttää merkkejä ja ajaa ennestään heikkohermoisen Hermannin vauhkoksi. Hermanni pelkää menettävänsä hyvän paikan puulaakin kuukauspaikkalaisena ja riehuu savotassa niin, että saa keuhkokuumeen. Mies paranee siitä fyysisesti, mutta ei henkisesti, vaan Kallioniemessä alkaa "ensimmäinen talvi, kun isä oli hulluna". Hermannin vajoaminen hulluuteen on kuvattu kymmenvuotiaan Kallen silmin. Tammettu virta loppuu niin synkissä merkeissä, ettei sellaista ole missään kauhu- tai jännityskirjassa.

6. Kalle, Teemu ja Reino syövät seisovassa pöydässä Kijannan maatalousnäyttelyssä. Poikasakki saa päähänsä lähteä Suomussalmelle maatalousnäyttelyyn. Siellä nähdään muun muassa sellainen modernin teknologian ihme kuin heinäseiväs, jota Selkosten kanssa ei oikein todesta ota. Monen muun ihmeen lisäksi pojat saavat kuulla seisovasta pöydästä, jossa kymmenen markan hinnalla saa syödä juustonsiipaleita ja makkaralättyjä sekä pottuja niin paljon kuin napa vetää. Suulaan Reinon johdolla pojat ottavat tästä kaiken irti, vaikka henkilökunta muljauttekeejun silmiään. "Tämä me otetaan vakantti ruokapaikaksi", sanoo Reino.

5. Hoikkalan Kalle lopettaa itsensä sotaväkireissulla. Selkosten nero, Kalle Päätaloa pari vuotta vanhempi Kalle Loukusa eli Hoikkalan Kalle oli Päätalon kasvuvuosien tärkein ystävä. Vaikka Taivalkoskella ei kirjanlorsaajia todesta otettu, Hoikkalan pojan kohdalla tehtiin poikkeus: hidasruppinen, tosikkomainen Kalle tunnustettiin neroksi. Hoikkalan perheen kiivas pää Lassi-isäntä ei kuitenkaan ainoaa poikaansa halunnut koulutielle vaan tunkiota ajamaan. Sotaväkireissusta piti tulla Hoikkalan Kallelle irtiotto omaan elämään, mutta luonteeltaan herkkä ja kankealiikkeinen nuorimies kiusattiin alokasaikana kuukaudessa itsemurhaan. Päätalon Kalle saa kuulla asiasta savotassa, kuinkas muuten.

4. Kalle käy Oulussa. Kun isä on parantunut ja savotoissa maksetaan kunnon palkkoja, Kallelle tulee mahdollisuus hankkia ehjät vaatteet. Niinpä tapahtuu sellainen maankaatoasia, että Kalle lähtee hupailureissulle Ouluun takkipukua ja patiineja hakemaan. Tarkoitus on myös käydä elävissä kuvissa ja päästä tekemisiin sananalaisen naisen kanssa. Oulussa Kalle on kuitenkin pyörällä päästään kuin meikäläinen Alajärvellä. Iso kaupunki osoittautuu maalaispojalle kovaksi pelikentäksi.

3. Hermanni-isä yltyy raivoon. Isä on hulluna kotona ja Kalle-riepu joutuu ennen rippikouluikää olemaan markan perässä savotassa. Naapurin Hiltu-Jakki pitää Kallesta huolta. Kesken savotan Kalle sattuu kuulemaan asioita, jotka eivät ole hänen korville tarkoitettuja: Hermanni on kotona yltynyt raivoon ja viety Ouluun piirimielisairaalaan. Kallelta pääsee itku ja hänen menee tunkiolle nyyhkimään. Löhduttajaksi tulee kovaksikeitetty Jakki, joka löytää kuin löytääkin oikeat sanat tuohon hetkeen.

2. Kalle jää ilman korttia joulujuhlassa. Jokijärven kansakoulussa järjestetään joulujuhla, jonka kohokohta on kun joulupukki jakaa joulukortit. Juhlan alusaikana koululaiset ovat täpinöissään väkertäneet itse kortteja toisilleen ja onpa osa tilannut oikeita kortteja O. Teod. Vuoriolta. Kalle tietää, että hän ei ole sentään koulun suosituin oppilas, mutta sellaista kauhua hän ei osannut odottaa, että kortin korttia ei hänelle tule. Aina kun tämän kohdan luen, mietin että ei saa Kalle tällä kertaa jäädä ilman korttia, mutta aina se jää. Joka kerta lukeminen tökkääntyy hetkeksi siihen, niin paha mieli tulee.

1. Kalle ystävystyy juhannusjuhlilla Ville Tikkasen kanssa. Koko Kunnan jauhot -kirja on yhtä kurjuutta. Kallioniemessä syödään kunnan kustantamaa leipää, hulluna olevan isän tekemiä velkoja maksellaan miten taidetaan ja ihmiset katsovat kieroon ryysyläiseksi sortuneita Päätalon perheen jäseniä. Pienen ilonpilkahduksen tarjoavat kirkonkylän juhannusjuhlat, jonne Kalle matkaa pari markkaa taskussa ja leipä repussa. Juhlilla hän ystävystyy orvon Ville Tikkasen kanssa. Kaksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa poikaa kiertävät yhdessä juhlia ja jakavat kovan elämän kokemuksia. Villen ja Kallen edesottamuksia ei voi väsyä lukemaan. Vielä enemmän henkeä nostaa jos tietää, että loppujen lopuksi molemmille kävi hyvin: Kallesta tulee maankuulu kirjailija, yhä elossa oleva Ville etenee liikennöitsijäksi ja lopulta kansanedustajaksi asti.

Bubbling under: Mikko intättää Simos-Iikkaa Jalavan pirtissä, Kummun palkollinen hyppää Kallen polvelle, Kalle näkee ensimmäistä kertaa Suomen Urheilulehden/suolakurkun/radion jne., Huttu-Heikki esittää Elliinan surman, Kalle kuvaa Neulikko-Matin, Hiltu-Jakin, Lehmi-Aukun ja Horsman Simon muodostaman nelikon taitoja tukkilaisina, Kolmannen valtakunnan johtaja Hilleri vangitsee pastori Niemenmöllerin, Kalle ja Ukkeli etsivät Ukkelin kellosta sammalikkoon pudonnutta sekunttia, Kalle vaihtaa isältään saaman puukon pois, Kalle ja pojat joutuvat arestiin kortinpeluusta, Pää-Lassin kilahtamiset, Kalle kusee tyttöjen suksenpohjiin...

Leipää, sulatejuustoa, makkaraa, kalaa, voita ja pottuja ei kannata olla taloudessa, kun Päätalon kirjoja lukee. Menee voin lohnimiseksi muuten koko homma! Patviintuu siinä.

 

[Uleåborgir]

Kiitos hannes_ko tästä aivan erinomaisesta viestistä! Sattuu olemaan niin, että luen Iijoki-sarjaa kolmatta kertaa, nyt olen menossa Loimujen aikaan -osassa eli Iijoki-sarjan kuudennessa kirjassa.

Varoitus, viestissä on enemmän ilonpillaajia mitä järkijään!

7. Hermanni-isä tulee hulluksi Tammetun virran lopussa - - Hermannin vajoaminen hulluuteen on kuvattu kymmenvuotiaan Kallen silmin. Tammettu virta loppuu niin synkissä merkeissä, ettei sellaista ole missään kauhu- tai jännityskirjassa.

Tällä kolmannella lukukerralla on lopullisesti avautunut, että miten hirvittävä olo sekä Hermannilla että Kallioniemen muulla väellä ollut. Herkon vainoharhaisen mustasukkaisuuden on voinut miltei tuntea itse. Herkon putoaminen suoraan ukkoherrasta "keuhkotautiseksi" ja vainoharhaiseksi mielisairaaksi on sellainen kontrasti, että kirjoja lukiessa on lukijakin masentua. Joskus muinoin oli hupaisaa katsoa Mikko Niskasen Päätalo-elokuvia, kun Hermanni uksi merkityksiään. Nyt on lopullisesti valjennut, että niissä ei ole mitään hauskaa, vaan psykoottisen ja loppuunpalaneen miehen mielisairauden oire.

6. Kalle, Teemu ja Reino syövät seisovassa pöydässä Kijannan maatalousnäyttelyssä. Poikasakki saa päähänsä lähteä Suomussalmelle maatalousnäyttelyyn. Siellä nähdään muun muassa sellainen modernin teknologian ihme kuin heinäseiväs, jota Selkosten kanssa ei oikein todesta ota. Monen muun ihmeen lisäksi pojat saavat kuulla seisovasta pöydästä, jossa kymmenen markan hinnalla saa syödä juustonsiipaleita ja makkaralättyjä sekä pottuja niin paljon kuin napa vetää. Suulaan Reinon johdolla pojat ottavat tästä kaiken irti, vaikka henkilökunta muljauttekeejun silmiään. "Tämä me otetaan vakantti ruokapaikaksi", sanoo Reino.

Kurtti-Reino on maininnut, että hän ei ole ollut koko reissulla, mutta onhan tämä tappaus parempi kuin järkijään. Samalla reissulla Kaarlo näkee myös Ilmari Kiannon, mikä onkin hänelle matkan kohokohta. Oli peräti tuskastuttavaa lukea, kun Kallio-Ukkeli asettuu seisomaan Kiannon pöydän viereen ja tuijottaa siitä ruokailijoita. Heinäseiväs todella on uusi asia, eivätkä kaikki selkosen harjasniskat niele purematta moista villitystä:

"Jos kiantalaisilla onkin komeampi kirkonkylä, eivät nämäkään kuulosta olevan taivalkoskelaisia valistuneempia seiväskuivatuksessa. Edessämme seisova keski-ikäinen mies, jonka niskavillat sojottavat pyrstönä puseronkauluksen yli, alkaa kyhnyttää korvallistaan ja sanoo:

- Mahtaat olla humpuukivehkeitä tuommoset nurmivartaat."

5. Hoikkalan Kalle lopettaa itsensä sotaväkireissulla. Selkosten nero, Kalle Päätaloa pari vuotta vanhempi Kalle Loukusa eli Hoikkalan Kalle oli Päätalon kasvuvuosien tärkein ystävä. Vaikka Taivalkoskella ei kirjanlorsaajia todesta otettu, Hoikkalan pojan kohdalla tehtiin poikkeus: hidasruppinen, tosikkomainen Kalle tunnustettiin neroksi. Hoikkalan perheen kiivas pää Lassi-isäntä ei kuitenkaan ainoaa poikaansa halunnut koulutielle vaan tunkiota ajamaan. Sotaväkireissusta piti tulla Hoikkalan Kallelle irtiotto omaan elämään, mutta luonteeltaan herkkä ja kankealiikkeinen nuorimies kiusattiin alokasaikana kuukaudessa itsemurhaan. Päätalon Kalle saa kuulla asiasta savotassa, kuinkas muuten.

Jotenkin aina, kun Kallella käyvät onnentunteet korkeimmillaan, on odotettavissa raju isku. Kalle Loukusa oli hyvin viisas mies, mutta hänellä ei tainnut juurikaan olla sosiaalista älykkyyttä. Hänhän korjaili pirtissä kielipoliisin tapaan isäntien raateja, muun muassa hän korjasi "Hillerin", jolla tarkoitettiin Hitleriä "kärpänsukuiseksi eläimeksi". Selkosen nero joutui polkupyöräpataljoonaan, mutta ei edes osannut ajaa pyörällä. Kirjojen perusteella hän ei edes tätä harjoitellut lainapyörällä. Kymmenottelun pistetaulukot jäivät tekemättä myötyriksi, tätähän Hoikkalan Kalle ennakoi hyytävästi, kun näki Päätalo-Kaiman viimeistä kertaa.

4. Kalle käy Oulussa. Kun isä on parantunut ja savotoissa maksetaan kunnon palkkoja, Kallelle tulee mahdollisuus hankkia ehjät vaatteet. Niinpä tapahtuu sellainen maankaatoasia, että Kalle lähtee hupailureissulle Ouluun takkipukua ja patiineja hakemaan. Tarkoitus on myös käydä elävissä kuvissa ja päästä tekemisiin sananalaisen naisen kanssa. Oulussa Kalle on kuitenkin pyörällä päästään kuin meikäläinen Alajärvellä. Iso kaupunki osoittautuu maalaispojalle kovaksi pelikentäksi.

Uuh... Tämä on niitä hetkiä, kun kirja aiheuttaa sellaista myötähäpeää, että on välillä käytävä pussuttamassa paperossia. Monesti olen älähtänyt lukiessani ääneen, että "Kalle, elä!" Elokuva Kapina laivassa, maalipensselin osto, sananalaseksi epäillyn naisen vikittely-yritys. Hmmh...!

3. Hermanni-isä yltyy raivoon. Isä on hulluna kotona ja Kalle-riepu joutuu ennen rippikouluikää olemaan markan perässä savotassa. Naapurin Hiltu-Jakki pitää Kallesta huolta. Kesken savotan Kalle sattuu kuulemaan asioita, jotka eivät ole hänen korville tarkoitettuja: Hermanni on kotona yltynyt raivoon ja viety Ouluun piirimielisairaalaan. Kallelta pääsee itku ja hänen menee tunkiolle nyyhkimään. Löhduttajaksi tulee kovaksikeitetty Jakki, joka löytää kuin löytääkin oikeat sanat tuohon hetkeen.

Eräs tuskallisimmista kohdista Iijoki-sarjassa. Hiltu-Jakki eli Jaakko Väisänen, myöhemmin Jaakko Hiltula, saa kuitenkin Kallen tokeentumaan esittämällä pikkuryssä-tanssia, jonka on oppinut Muurmannin ratatyömaalla.

- Entäpä tiijjätkö miten hypätään pikkuryssää?
- En minä...
- Jakitapa pyyhkäsee sulle mallin! Minä opin pikkuryssän Muurmannin ratatöissä. Ja vaikka kehuja ei oo kaukana, niin mainihen sen verran, että saatana vaselinpoika jäi toiseksi, vaikka se pikkuryssä on venäläisten kansantanssuuta... Pittää olla silimä kuivana kun tätä touhuva seurovaa, etkä jouvvu tyhjännaurajain kastiin, vaikka vähä hörähtäisit.

Hänelle on kuitenkin sattua häverikki, kun syrjäinen hoksaa touhun. Hänen miehinen maineensa on mennä, mutta hän onnistuu selvittämään, että hän oli muka lyönyt veikan saako hän västäräkkiä istumaan hatulleen. Hiltu-Jakkihan oli miestä parempi joka asiassa, myös västinhoukuttelussa.

- Minähän tein tietämättäni revanat, kun kaijotin linnun, pahoittelee Malisen roikan mies ja jatkaa: - On niitä niin hyvviä matkijoita, että saavat linnun tulemaan lähelleen...
- Päähäni minä sen västin istutan! Saatana se on iso parvi västäräkkiä, jotka minä oon matkimalla hattuni katolle istuttanu... Kehasen kun kerta paikalle satut, että n i i t ä o n p a l a j o!

2. Kalle jää ilman korttia joulujuhlassa. Jokijärven kansakoulussa järjestetään joulujuhla, jonka kohokohta on kun joulupukki jakaa joulukortit. Juhlan alusaikana koululaiset ovat täpinöissään väkertäneet itse kortteja toisilleen ja onpa osa tilannut oikeita kortteja O. Teod. Vuoriolta. Kalle tietää, että hän ei ole sentään koulun suosituin oppilas, mutta sellaista kauhua hän ei osannut odottaa, että kortin korttia ei hänelle tule. Aina kun tämän kohdan luen, mietin että ei saa Kalle tällä kertaa jäädä ilman korttia, mutta aina se jää. Joka kerta lukeminen tökkääntyy hetkeksi siihen, niin paha mieli tulee.

Raastava tilanne. Edes Riituntuuttero eli ole älynnyt laittaa pojalleen korttia. Lisäksi saatanan ärsyttävä Martta-sisko jaksaa virnuilla asiasta.

1. Kalle ystävystyy juhannusjuhlilla Ville Tikkasen kanssa. Koko Kunnan jauhot -kirja on yhtä kurjuutta. Kallioniemessä syödään kunnan kustantamaa leipää, hulluna olevan isän tekemiä velkoja maksellaan miten taidetaan ja ihmiset katsovat kieroon ryysyläiseksi sortuneita Päätalon perheen jäseniä. Pienen ilonpilkahduksen tarjoavat kirkonkylän juhannusjuhlat, jonne Kalle matkaa pari markkaa taskussa ja leipä repussa. Juhlilla hän ystävystyy orvon Ville Tikkasen kanssa. Kaksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa poikaa kiertävät yhdessä juhlia ja jakavat kovan elämän kokemuksia. Villen ja Kallen edesottamuksia ei voi väsyä lukemaan. Vielä enemmän henkeä nostaa jos tietää, että loppujen lopuksi molemmille kävi hyvin: Kallesta tulee maankuulu kirjailija, yhä elossa oleva Ville etenee liikennöitsijäksi ja lopulta kansanedustajaksi asti.

Maaliskuussa ilmestyneessä Jokijärven avviisi -lehdessä oli Ville Tikkasen kirjoittama muistokirjoitus Kurtti-Reinosta. Kurtti-Reino menehtyi tämän vuoden tammikuussa. Tämä oli ainakin minulle iso yllätys, luulin että Kurtti-Reino olisi ollut vähintään kymmenen vuotta manan majoilla.

Bubbling under: Mikko intättää Simos-Iikkaa Jalavan pirtissä, Kummun palkollinen hyppää Kallen polvelle, Kalle näkee ensimmäistä kertaa Suomen Urheilulehden/suolakurkun/radion jne., Huttu-Heikki esittää Elliinan surman, Kalle kuvaa Neulikko-Matin, Hiltu-Jakin, Lehmi-Aukun ja Horsman Simon muodostaman nelikon taitoja tukkilaisina, Kolmannen valtakunnan johtaja Hilleri vangitsee pastori Niemenmöllerin, Kalle ja Ukkeli etsivät Ukkelin kellosta sammalikkoon pudonnutta sekunttia, Kalle vaihtaa isältään saaman puukon pois, Kalle ja pojat joutuvat arestiin kortinpeluusta, Pää-Lassin kilahtamiset, Kalle kusee tyttöjen suksenpohjiin...

Leipää, sulatejuustoa, makkaraa, kalaa, voita ja pottuja ei kannata olla taloudessa, kun Päätalon kirjoja lukee. Menee voin lohnimiseksi muuten koko homma! Patviintuu siinä.

Minullakin on lukemisen aikana ilmestynyt ruokakomeroihin Koskenlaskija-juustoa, piimää, runsassuolaista voita, ohrarieskaa ja uskovaisten pastillia.

Väkeviin kohtauksiin lisäisin vielä sen, kun Kaarlo lähtee tökkimään Pohjoissydänmaan savotasta, kun kaksi työnjohtajaa raakkaavat Kaarlon pöllikasat, Kallen sahanterä katkeaa ja touhu on koko lailla epätoivoista. Samassa savotassa Kalle-parka joutui yöpymään kämpän jäisellä lattialla.

 

[hannes_ko]

Hyviä täydennyksiä, täytyy sanoa, että hyvin samalla tavalla näistä Taivalkosken kirjoista ajattelemme.

Lisäksi saatanan ärsyttävä Martta-sisko jaksaa virnuilla asiasta.

Tämä kuvaus Martasta se on ollut mielessä, mutta en ole saanut sanoiksi puettua. Sitten kun se oli tuossa silmien eessä, niin olin purskauttaa huitua näppäimistölle.

Minulla on voimakas kuva Martasta sievänä kun russakka, mutta liekö hän sitten ollut. Päätalo-aiheisilla FB-sivuilla näin kuvan Kummun-Kallen nuoresta Milka-rouvasta, joka ei kyllä ollut yhtä komea nainen kuin mitä Kalle antoi ymmärtää. "Laina" oli kyllä aika näpsäkkä neito.

Vähän joskus kaduttaa, että on tullut katsottua valokuvia noista henkilöistä, menee päässä pyörinyt ihannekuva sekaisin. Mutta Arvi oli juuri sellainen kun oletin! Siinä on muuten oma suosikkini sieltä sivuosakaartista. Aina jotenkin sitä pitää Arvin puolta, ja kun se on niin hauska ajatella kässehtimässä ja korvallistaan raapimassa. Ja sitten kun Arvi on niin täysin egoton. Myöntää aina, jos homma suju, vaikka moni asia sujuu!

Väkeviin kohtauksiin lisäisin vielä sen, kun Kaarlo lähtee tökkimään Pohjoissydänmaan savotasta, kun kaksi työnjohtajaa raakkaavat Kaarlon pöllikasat, Kallen sahanterä katkeaa ja touhu on koko lailla epätoivoista. Samassa savotassa Kalle-parka joutui yöpymään kämpän jäisellä lattialla.

Tätä luin viimeksi ja tulin miettineeksi sitä, mikä sarjassa on totta, mikä ei. Tuli mieleen siinä kohtaa, kun savotan väki kokosi suksensa poltettevaksi, ja se yksi jätkä ei antanut Kallelle omiaan. Ehkä siinä oli rakennettu kohtaus, yhdistetty monia tappauksia ja tiedonmuruja. Vaan saattoi olla ihan aitokin tilanne.

Miksei se Kalle ällynny ottaa siitä Annista akkaa? Vaikka hyvin meidän kävi, ei olisi varmaan tullut kirjoja, jos Kalle oisi Ahoniemeen akottunu.

 

[Uleåborgir]

Hyviä täydennyksiä, täytyy sanoa, että hyvin samalla tavalla näistä Taivalkosken kirjoista ajattelemme.

Sanon tähän nokkanaukaisun kanssa, että oot oikiassa!

Minulla on voimakas kuva Martasta sievänä kun russakka, mutta liekö hän sitten ollut. Päätalo-aiheisilla FB-sivuilla näin kuvan Kummun-Kallen nuoresta Milka-rouvasta, joka ei kyllä ollut yhtä komea nainen kuin mitä Kalle antoi ymmärtää. "Laina" oli kyllä aika näpsäkkä neito.

Joitakin kuvia Martasta olen nähnyt, eikä hän mielestäni ollut sievä kuin russakka. Sellainen nöpönenäinen tädin muotoon kohonnut naamarustinki hänellä. Lainan (oikea nimi Helvi) pärstä on vielä etsinnässä, mutta Kallen FB-sivuilta niitä juuri etsin tässä perjantai-illan puhteeksi, kun ei lauluseurojakaan ole tänään täällä merimaissa, enkä vakkau nukkumaan kuin vasta akkain lypsytunneilla.

Vähän joskus kaduttaa, että on tullut katsottua valokuvia noista henkilöistä, menee päässä pyörinyt ihannekuva sekaisin. Mutta Arvi oli juuri sellainen kun oletin! Siinä on muuten oma suosikkini sieltä sivuosakaartista. Aina jotenkin sitä pitää Arvin puolta, ja kun se on niin hauska ajatella kässehtimässä ja korvallistaan raapimassa. Ja sitten kun Arvi on niin täysin egoton. Myöntää aina, jos homma suju, vaikka moni asia sujuu!

Meikäläisen elämän varsitietä tuo taas helpottaa. Tähän mennessä olen ollut Niskasen elokuvien varassa, tai ne nyt ovat ensimmäisenä pukkineet mieleen mölläriä tutkiessa. Arvi Päätalo -reppanan elo ei koskaan oikein urjennut. Välillä rommasi terveyvven, suolet solahtivat tunkiolle, ja loput ajasta Arvi oli korttipirun kelkassa. Rahaa oli juuri sen verran, etteivät koirat kintuille kusseet. Joskus ei sitäkään.

Tätä luin viimeksi ja tulin miettineeksi sitä, mikä sarjassa on totta, mikä ei. Tuli mieleen siinä kohtaa, kun savotan väki kokosi suksensa poltettevaksi, ja se yksi jätkä ei antanut Kallelle omiaan. Ehkä siinä oli rakennettu kohtaus, yhdistetty monia tappauksia ja tiedonmuruja. Vaan saattoi olla ihan aitokin tilanne.

Myös kohtaus, jossa kaksi merimaitten reissumiestä käveleskeli Jokijärven viittatietä Kaarlon ja Mannen ollessa rihmahommissa pisti minut katselemaan ränttiä nokkavartta pitkin. Kun Kalle muka syötti reissumiehille pajunköyttä, että muutamassa talossa olisi näpeästi otillaan olevia tyttäriä ja mukava isäntä. Oliko se Pirhanan talo, nyt en pysty ottamaan mölläriä tarkistaakseni? Kaarlo kuuli monen sadan metrin päästä reissumiesten puheet "kun kessäytynyt särki hunajoipi ihan naisen tavaralle" tms. Lisäksi hän oli kuulemassa tappauksen loppuselvittelyjä. Puhasta lorunovellia sanon minä. Ehkä siinä oli kipene tottuutta, mutta vain malliksi. Joskus panee myös miettimään, että nukuttiinko 1900-luvun alkupuoliskolla todellakin niin vähän ja olivatko välimatkat todella niin pitkiä.

Miksei se Kalle ällynny ottaa siitä Annista akkaa? Vaikka hyvin meidän kävi, ei olisi varmaan tullut kirjoja, jos Kalle oisi Ahoniemeen akottunu.

Nehän oli Annin kanssa pahimmoilleen heimonkantaa, eli pikkuserkkuja. Lisäksi Kalle taisi tyriä mahdollisuutensa Sonnien yönä. Olihan siellä vielä Hilikki kolmantena pyöränä. Ja tiedä mitkä satijaiset ja röppörit Kalle olisi sieltä kopannut, Itäpään muori kun ei sivuvikansa vuoksi pystynyt pitämään siistejä kunnossa.

Saan vielä mainita, että Kallen "isoruokaisuus" pistää välillä vanhaan. Kalle syö kerralla yli kilon leipää ja juo päälle litran mukin maitoa. Kesäytyneet särjet ja muut särpimet päälle. Ruokailun jälkeen "ruoka puklahtelee suuhun" tunnin ajan. Oliko pakko syödä aina uhkatäyteen?

Ja Kaarlon kirjojen mukaan tuohon aikaan on tehty jotkin asiat tahallaan vaikeaksi. Esimerkiksi se, että talvisavotassa ei aamiaisen jälkeen syödä tai juoda mitään työpäivän aikana. Ja se työpäivähän tosiaan kesti aamuviidestä iltakahdeksaan. Mutta tukinlaskussa ja pöllinparkkuussa kyllä skruudattiin ja juotiin kahvetta. Hiltu-Jakin kanssa myös Mölö-Matilta ostettua pirtua. Ja kehuttiin Kallea eturivin työmiehenä! Vähintään joka 50. sivu on maininta Kallesta eturivin työmiehenä ja etenkin parkkuulanssien kuninkaana!

 

[Turha Kaukalo]

Jos Kalle olis akottunu Itäpään Keisarin maille niin Kalle olis kuollu keuhkotautiin v. 49. Marttaa olen jotenkin ajatellut myönteisesti, vai mahtoko olla vittumainen tyyppi, en tiedä. Milkasta samaten käsitys, että on sellanen Selkosten Sharon Stone, vähintään. Se, jolle Kalle lapsen sitten polkas, oliko Seppo-niminen, siis lapsonen, on muuten Kaarina Helin -nimeltään. Täällä on kaikenlaista tietuva: Päätalon matkassa.

Entäpä sitten tämä Iin Enni? Siinäpä varsinainen... Liekö oikean elämän Ennistä kuvaa ja tietoa? Ja Vimpari!

Itellä vasta eka lukukieppi näihen mölläriin kansa mutta viihtyny oon.

 

[Freddie Freeloader]

Täytyy sanoa, että on aika riemukasta luettavaa tämä ketju ollut, nyt kun siihen törmäsin. Hienoa työtä olette tehneet.

Nuo murreilmaisut (onko tuo nyt sitten Oulun murretta vai mitä, kun en asiaa sillä tavalla tunne) ovat jotenkin savolaismaisen (tämä onkin paljon tutumpaa) kryptisiä, vaikka vaikuttavatkin päällepäin suoremmille. Selvää sukulaisuutta on havaittavissa ainakin teonsanojen generoinnissa kulloistakin tarvetta vastaavaksi.

Jatkakaa ihmeessä! Pitääkö tässä ruveta kohta Päätaloa lukemaan, se se vielä tästä puuttuikin...

 

[tant gredulin]

Jatkakaa ihmeessä! Pitääkö tässä ruveta kohta Päätaloa lukemaan, se se vielä tästä puuttuikin...

Tämä kauhea ajatus kävi minullakin mielessä... Hyvää työtä ovat hannes_ko ja Uleåborgir tehneet :)

 

[H.Incandenza]

Päätin, että on aika tarttua 1900-luvun klassikkoon James Joycen Odysseukseen . Kysymys kuuluu, että kumpaan käännökseen kannattaa tarttua. Pentti Saarikosken vai Leevi Lehdon? Olen lukenut, että Lehdon käännös olisi ehkä hieman uskollisempi alkuperäiselle kielelle ja tyylille, mutta Saarikosken teos olisi sujuvampi, mutta ehkä hieman enemmän leimallisesti Saarikosken tulkinta.

Lehdon teoksessa taas arvelluttavat miljoonat alaviitteet ja selitykset. Meneekö niiden kanssa hermot. Ei niihin varmaan osaa olla kiinnittämättä huomiotakaan. Mutta taas toisaalta arveluttaa, että meneekö Saarikoskea luettaessa jotain merkittäviä merkityksiä ohi kun ei ole selityksiä.

Onko teillä kokemusta näistä versioista?

 

[Evil]

Jatkakaa ihmeessä! Pitääkö tässä ruveta kohta Päätaloa lukemaan, se se vielä tästä puuttuikin...

Minä olen jo U-burgerille luvannut sen tehdä, kunhan lukemisiini sellainen Kallen (ei kuvalehti) mentävä rako ilmaantuu. Vielä ei ole ilmaantunut. Tuoreehkoa Springsteen-elämäkertaa luen nyt.

Ketjun aihe kun on kirjallisuus, niin tähän voinee mainita että Iain M. Banksissa diagnosoitu syöpä pisti mieltäni matalaksi. Eräs lempikirjailijoistani ei enää naputa kirjan kirjaa. Vielä ukko elää, mutta huonona on eikä parane.

Onko teillä kokemusta näistä versioista?

Hehheh, eipä ole. Maailmankirjallisuuden klassikot on kyllä luettu Dostojevskista Faulknerin ja Marquezin kautta Hemingwayhin, mutta kaksi lukukelvotonta tiiliskiveä on jäänyt alkumetreillä kesken - Odysseus ja Alastalon salissa. Ei vaan pysty.

 

[Uleåborgir]

Jos Kalle olis akottunu Itäpään Keisarin maille niin Kalle olis kuollu keuhkotautiin v. 49. Marttaa olen jotenkin ajatellut myönteisesti, vai mahtoko olla vittumainen tyyppi, en tiedä. Milkasta samaten käsitys, että on sellanen Selkosten Sharon Stone, vähintään. Se, jolle Kalle lapsen sitten polkas, oliko Seppo-niminen, siis lapsonen, on muuten Kaarina Helin -nimeltään. Täällä on kaikenlaista tietuva: Päätalon matkassa.

Ossailuahan se on, että olisiko Kalleen pessiytynyt pahatauti, paksuruppisena miehenä hän olisi voinut jopa kestää tuperkkelipasillit. Monesti olen miettinyt, että keuhkotautiin on kuollut niin turhaan röykkiöittäin ihmisiä. Streptomysiini oli keksitty monta vuotta ennen tuota vuotta 1949, jolloin lentävä keuhkotauti niitti Itäpäässä viljaa.

Milkan kuvaa en vieläkään löytänyt, mutta päättelen hänet vähintään sieväksi siitä, että hän oli tirkeä tirahtelija eli vittumainen narttu kotioloissa ja hän kelpasi Lapin sodan melskeissä saksalaisten kelkkaan.

Entäpä sitten tämä Iin Enni? Siinäpä varsinainen... Liekö oikean elämän Ennistä kuvaa ja tietoa? Ja Vimpari!

Itellä vasta eka lukukieppi näihen mölläriin kansa mutta viihtyny oon.

Vimparihan oli kasvanut oksan kylkeen. Oulun miehiä, ehkäpä hän oli heimonkantaa Vanhalle Lenille?

Täytyy sanoa, että on aika riemukasta luettavaa tämä ketju ollut, nyt kun siihen törmäsin. Hienoa työtä olette tehneet.

Nuo murreilmaisut (onko tuo nyt sitten Oulun murretta vai mitä, kun en asiaa sillä tavalla tunne) ovat jotenkin savolaismaisen (tämä onkin paljon tutumpaa) kryptisiä, vaikka vaikuttavatkin päällepäin suoremmille. Selvää sukulaisuutta on havaittavissa ainakin teonsanojen generoinnissa kulloistakin tarvetta vastaavaksi.

Jatkakaa ihmeessä! Pitääkö tässä ruveta kohta Päätaloa lukemaan, se se vielä tästä puuttuikin...

Taivalkosken murteessa melkoinen mikstuura ainakin Oulun seudun, Savon, Kainuun ja Lapin murteita. Puheenparsihan on yksi koukuttavimmista tekijöistä Päätalon kirjoissa, etenkin Iijoki-sarjassa. Murteen varastoista löytyy aina sana, joka sattuu paikalleen. Lisäksi kerronta on niin rikasta etenkin Iijoki-sarjan alkupäässä, että monesti todella tuntee olevansa paikalla.

Kyllä voin suositella Siipeilijä-Reetelle Kaarlon mölläriä! On hyvä unohtaa tietämättömyydestä kumpuavat ennakkoluulot ja mukahauskuudet.

 

[H.Incandenza]

Ketjun aihe kun on kirjallisuus, niin tähän voinee mainita että Iain M. Banksissa diagnosoitu syöpä pisti mieltäni matalaksi. Eräs lempikirjailijoistani ei enää naputa kirjan kirjaa. Vielä ukko elää, mutta huonona on eikä parane.

Minun ajatukseni täsmälleen. Onneksi etenkin hänen nimellään Iain Banks kirjoittamiaan kirjoja on edelleen monia kääntämättä. Niille, jotka eivät tiedä, niin hän kirjoitti scifi-kirjoja nimellä Iain M. Banks ja ns. realistisia kirjoja nimellä Iain Banks. Pidin erityisen paljon muutamasta ensimmäisestä Kulttuuri-sarjan kirjasta. Muista Flebasta, Pleaaja, Tähystä tuulenpuolta jne. Ja ns. realistisista romaaneista Syyllisyys ja Crow Roadin käsikirjoitus.

 

[Evil]

Minun ajatukseni täsmälleen. Onneksi etenkin hänen nimellään Iain Banks kirjoittamia kirjoja on edelleen monia kääntämättä. Niille, jotka eivät tiedä niin hän kirjoitti scifi-kirjoja nimellä Iain M. Banks ja ns. realistisia kirjoja nimellä Iain Banks. Pidin erityisen paljon muutamasta ensimmäisestä Kulttuuri-sarjan kirjasta. Muista Flebasta, Pleaaja, Tähystä tuulenpuolta jne. Ja ns. realistisista romaaneista Syyllisyys ja Crow Roadin käsikirjoitus.

Realistiselta puolelta ensimmäinen suomennos Ampiaistehdas on kyllä klassikko. Kirjailija-muusikko Nick Caven romaanissa Kun aasintamma näki Herran enkelin on paljolti samaa henkeä kuin siinä, sellaista alistunutta lohduttomuutta.

Banksilta uppoaa sekä M-kirjat että ämmättömät. Suosikkejani ehkäpä Crow Road ja Ampiaistehdas, ja scifipuolelta Muista Flebasta sekä Pelaaja.

 

[Uleåborgir]

Minä olen jo U-burgerille luvannut sen tehdä, kunhan lukemisiini sellainen Kallen (ei kuvalehti) mentävä rako ilmaantuu. Vielä ei ole ilmaantunut. Tuoreehkoa Springsteen-elämäkertaa luen nyt.

Alkaa löytyä kummasti rakosta, kun tarttuu Päätalon kirjaan. Samalla kyllä vähenee internetin ja television parissa vietetty aika. Kirjallisuus antaa niin paljon hyödyllistä evästä ajukoppaan, etenkin kotimainen hyvä kirjallisuus. Haanpää, Kianto, Huovinen, Päätalo, Linna. Näiden herrojen avulla voi viruttaa aivojaan.

 

[H.Incandenza]

Banksilta uppoaa sekä M-kirjat että ämmättömät. Suosikkejani ehkäpä Crow Road ja Ampiaistehdas, ja scifipuolelta Muista Flebasta sekä Pelaaja.

Ai hitto! Onnistuin unohtamaan Ampiaistehtaan kun sitä ei ole tuossa minun hyllyssäni. Se on kyllä omaperäisyydessään erinomainen. Hieno kirjailija.

 

[Evil]

Haanpää, Kianto, Huovinen, Päätalo, Linna. Näiden herrojen avulla voi viruttaa aivojaan.

Näistä ainoa, jolta en ole kokonaista kirjaa lukenut, on juurikin Päätalo. Huoviset lienen lukenut kaikki tai lähes, ja muiltakin useita. Listaan lisään sen kapakoissa tappelemattoman Paasilinnan eli Ernon, Timo K. Mukan sekä Jumpin' Jack Flashin kotimaisen vastineen, hyppivän Hannu Salaman.

 

[Uleåborgir]

Näistä ainoa, jolta en ole kokonaista kirjaa lukenut, on juurikin Päätalo. Huoviset lienen lukenut kaikki tai lähes, ja muiltakin useita. Listaan lisään sen kapakoissa tappelemattoman Paasilinnan eli Ernon, Timo K. Mukan sekä Jumpin' Jack Flashin kotimaisen vastineen, hyppivän Hannu Salaman.

Ernolla on väkeviä tekstejä, luin lähes kokonaan hänen tuotantonsa kymmenisen vuotta sitten. Artokin oli 70-luvulla ja 80-luvun alussa hyvä, hän kirjoitti aivan erinomaisia kirjoja silloin. Onnellinen mies, Hirtettyjen kettujen metsä, Jäniksen vuosi ja Ulvova mylläri esimerkkeinä. Noissa teoksissa on etenkin Jäniksen vuodessa ja Ulvovassa myllärissä syvyyttä. Jopa psykologista otetta, joka puuttuu monesta uudemmasta romaanista.

Waltariahan ei voi olla mainitsematta kun puhutaan suurista kotimaisista. Sinuhe oli välillä erittäin mukaansatempaava, mutta kuten siellä toisessa kirjallisuusketjussa puhuttiinkin, niin välillä tuskastuttavan pitkäpiimäinen. Onhan se toki maailmankirjallisuutta laadullisesti, ja hämmästyttävä historiallinen romaani mieheltä, joka ei koskaan käynyt Egyptissä. Pidän paljon enemmän esimerkiksi Komisario Palmun erehdyksestä.

 

[hannes_ko]

Meinovaa naurattaa nuo Uleåborgirin viestit, kun sen verran tarkkaan niissä toisintuu selkosten murre. Minä en edes yritä muuta kuin ihan yksittäisten sanojen tappauksessa, ja sitten aivan ilmiselvien konsonanttien kahdennusten kanssa. Vaan osuiko tuokaan? Kun yrittää käyttää vaikka sanaa "näppeimmillään", niin tulee rimakauhu, ja minusta ihan terve sellainen. Ei ole syytä käyttä sanaa, johon ei luota sataprosenttisesti. Urheilulehdessäkin Aki Ajo tekee myyräntyötä moottoripyöräilylle, kun ei uskota tätä sääntöä.

Pitäisi lukea enemmän kaunokirjallisuutta, niin että oppisi suomea, mutta kun lukemisesta on 95 prosenttia tietokirjallisuutta. Sitä sarkaa toki tulee kynnettyä tarpeeksi, mutta jotain yksittäisiä kyröjä ja nousiaisia ottamatta lukuun jää kaunokirjallisuus Huovisen ja Päätalon varaan.

Mutta mikäpä siinä! Luin juuri ja vasta nyt Panu Rajalan Huovis-tutkielman Hirmuinen humoristi, ja kyllä tuli Veikkoa ikävä. Huovisen loppuaikoina vähän tuskastuin, kun mies meni liiankin uudistusvastaiseksi, mutta kyllä nyt on jo helppo antaa anteeksi. Vaikka ei Rajalasta sitä uskoisi, niin viisaan kirjan on tehnyt. Ja hauskan, monta kertaa hihitin kun Rajala kuvasi Huovisen mielikuvitusta. Esimerkiksi Rajalan analyysi Matikanopettajan niminovellista on mainio. Ja kirjassa on paljon kirjeenvaihtoa. Huovisen saatekirje kustantajalle Hirriä kaupiteltaessa on liikkis ja hieno. Entä sitten Kari Suomalaisen ja Huovisen välinen kirjeenvaihto? Yhtä tykitystä.

Hups, nyt tuossa oli muotisana. Mutta ei se mitään, sain omasta muotisanastani "huikea" synninpäästön, sillä Huovinen käytti samaa sanaa aikoja sitten: eikö se nyt teeri ollut, joka huikeasti kirosi.