Hart meni Joe Thorntonille, joka kaupattiin Bostonista San Joseen kesken kauden ja teki aika muikeat 29+96=125 pinnaa. Oliko se sitten joku San Josen huikea loppukauden kiri playoffseihin, joka vei kaiken mediahypen? Sinänsä en ymmärrä Thortonin valintaa, kun Jaageri teki Rangersissa 54+69=123 pinnaa, melkein 50 enemmän kuin paras joukkuekaveri.
Thorntonin valinnassa taisi olla eniten kyse siitä, että Sharks sai pelinsä nousemaan hänen tulonsa jälkeen ihan uudelle tasolle. Toki San Jose oli ollut hyvä joukkue jo ennen työsulkukautta (kaudella 2003-04 Sharks keräsi 104 pistettä), mutta työsulkukauden aikana joukkue oli menettänyt kolme kemialle tärkeää veteraania (Vincent Damphoussen, Mike Riccin ja Todd Harveyn) ja San Jose sukelsi pahasti kauden 2005-06 marraskuussa.
Hävittyään marraskuun lopussa peräti 10 peliä peräkkäin, Thornton saapui isossa kaupassa kaupunkiin ja muutti joukkueen identiteetin täysin. Sharks sai historiansa ensimmäisen supertähden ja oli joulukuun alusta saakka NHL:n kolmanneksi eniten pisteitä kerännyt joukkue runkosarjan loppuun asti. San Josen kärkipelaajien pistemäärät räjähtivät myös hurjaan kasvuun: Thornton voitti NHL:n pistepörssin, Cheechoo ampui 49 maalia Thorntonin kanssa pelaamissaan 58 pelissä ja Marleau teki uransa huippupisteet 86 pistettä.
Thorntonin vaikutus joukkueen identiteettiin oli huima. Vaikka San Jose olikin menestynyt joukkueena hienosti ennen työsulkukautta, joukkueen pelaajat eivät olleet tehneet isoja pisteitä. Ennen työsulkukautta Sharksin kaksi parasta pistemiestä Patrick Marleau ja Nils Ekman olivat tehneet alle 60 pistettä. Thorntonin tulon jälkeen San Josella oli kolme päälle 80 pisteen hyökkääjää, yksi supertähti ja yksi NHL:n maalipörssin voittaja. Toki pelikin muuttui, mutta ei lähellekään niin paljon kuin nuo pistemäärien kehitykset.
Jagr olisi ollut tuolla kaudella myös hyvä valinta Hartin saajaksi, mutta Rangersin selvästi parantuneessa menestyksessä myös Henrik Lundqvistin siirtymisellä NHL:ään oli iso merkitys. Thornton tuli kuitenkin Sharksiin kesken kauden ja muutti joukkueen suuntaa ja identiteettiä välittömästi tulon jälkeen. San Josen alkukausi ennen Thorntonia oli huono, mutta Thorntonin jälkeen joukkue oli joulukuun alusta lähtien yksi liigan parhaista. Tuon joukkueen muutoksen vuoksi Thornton Hartin tuolloin pokkasi ja mielestäni ihan ansaitustikin.
Vaikka Hart menikin pohjois-amerikkalaiselle pelaajalle ja vaikka jälleen tuonkin kauden jälkeen sai lukea jostain uuden mantereen pelaajien "suosikkiasemista", tuon kauden Hart meni oikeaan osoitteeseen ja Hart Trophy -kisassa 10 parhaan joukossa oli peräti seitsemän pelaajaa Euroopasta. Lidström jäi huippukaudestaan huolimatta Hart -kisassa 7. sijalle ja varmaan siksi, että Detroitissa oli muutoksista huolimatta kuitenkin todella pitkä rivi paljon pisteitä tehneitä pelaajia (peräti kahdeksan yli 58 pistettä tehnyttä pelaajaa).
Iggy12 kirjoitti:
Sen sijaan en ymmärrä miksi Jaromir Jagr voitti 90-luvun lopussa "vain" yhden Hartin, vaikka voitti NHL:n pistepörssin viisi kertaa putkeen.
Katsotaan:
1997-98: Jagr (Pittsburgh) voitti pistepörssin 102 pisteellä. Kakkonen Forsberg (Colorado) keräsi 91 pistettä, kolmonen Bure (Vancouver) 90 pistettä ja nelonen Gretzky (Rangers) myös 90 pistettä. Jagr oli NHL:n näkyvin hyökkääjä (ehkä yhdessä 52 maalia ampuneen Selänteen kanssa - Ducksin toiseksi paras teki 17 maalia), mutta Hartin vei ansaitusti toisen kerran peräkkäin Dominik Hasek, joka keräsi 43 ykkösääntä Jagrin neljää ykkösääntä vastaan. Hasekin Buffalo (jolla oli yksi liigan pienimpiä palkkakuluja noin 21 miljoonalla) meni kirkkaasti playoffeihin, vaikka joukkueen tehokkaimmat pelaajat olivat 46 ja 45 pisteen pelaajat Satan ja Zhitnik.
1998-99: Jagr voitti pistepörssin tehden 127 pistettä ja jättäen pörssikakkosen Selänteen 20 pisteen päähän. Jagr voitti tuolla kaudella myös ensimmäisen ja uransa ainoan kerran Hart Thophyn. Kisan kakkonen Ottawan Yashin jäi selvästi taakse (Jagr keräsi 51 ykkösääntä yhteensä 56 ykkösäänestä) ja kolmas oli Vezina-voittaja Hasek. Jagrille ansaittu Hart-voitto isolla pistepörssin voitolla.
1999-2000: Jagr voitti pistepörssin tehden 96 pistettä. Kakkonen oli Floridan Bure 94 pisteellä, kolmas Flyersin Recchi 91 pisteellä ja sen jälkeen tuli Ducks-kaksikko Kariya ja Selänne 86 ja 85 pisteellä. Hart Trophy meni tuolla kaudella kuitenkin Norris-voittaja Prongerille, tosin vain yhden pisteen erolla Jagriin. Omasta mielestäni Hart ehdottomasti kuului keskimäärin yli 30 minuuttia pelissä pelanneelle Prongerille, sillä Blues voitti runkosarjan ja Pronger dominoi peliä enemmän kuin kukaan toinen. Prongerin tehosaldo oli +52, kun tosiaan Bluesin toiseksi paras pakin tehosaldo oli Marc Bergevinin +27.
Hart-kisa oli tasainen, sillä Floridan Bure jäi kolmantena vain 50 pisteen päähän voittaja Prongerista. Mielestäni tämä kausi osoitti sen, kuinka äänestäjiin vaikuttaa yleisesti hyökkääjien näkyvämpi pelipaikan ero puolustajiin nähden - Pronger oli mielestäni kauden aikana selvästi dominoivampi yksilö kuin äänestys osoitti ja olisin ehdottomasti ottanut hänet jos olisin saanut valita tuon kauden jälkeen yhden pelaajan kenestä tahansa omaan joukkueeseeni.
2000-01: Jagr voitti pistepörssin tehden 121 pistettä. Pörssin kakkonen Coloradon Sakic oli ihan kannoilla 118 pisteellä. He olivat myös molemmat ainoita yli 50 maalin ylittäneitä pelaajia NHL:ssä (Sakic iski 54 osumaa ja Jagr 52). Jagr hyötyi monen mielestä tuolla kaudella suuresti Mario Lemieuxin paluusta (Lemieux teki 43 peliin peräti 35 maalia ja 76 pistettä). Sakic pelasi taas monen mielestä uransa parhaan kauden ja voitti kauden jälkeen Hartin lisäksi myös arvostetun Lester B. Pearson Awardin. Hart meni mielestäni ansaitusti Sakicille, joka otti myös 53 ykkösääntä Hart-kisan kolmosen (Lemieux - joka nosti Penguinsin tehokkuuden uudelle tasolle ja oli Hart-kisan kakkonen) Jagrin nollaa ykkösääntä vastaan.
Näiden neljän kauden aikana Jagr voitti NHL:n pistepörssin peräkkäin ja mielestäni Hart Trophyt menivät noiden kausien aikana oikeisiin osoitteisiin. Ensimmäisellä pistepörssivoittokaudella Hasek oli ehdottomasti arvokkaampi seuralleen, toisella kaudella Jagr vei palkinnon, kolmannella kaudella Pronger pelasi huiman kauden dominoiden kaukaloita illasta toiseen ja neljännellä kaudella uransa parhaan kauden pelannut Sakic otti ansaitun voiton - itse asiassa tuolla kaudella äänestäjät pitivät Lemieuxin paluuta Penguinsille tärkeämpänä asiana kuin Jagrin pistepörssin voittoa.