Kiistellään puolustajista!

[Sim0n]

Pelikiellonkin uhalla: kylläpäs on muuten osuvasti nimetty ketju. Eipä tässä muuta, jatkakaa.

 

[tomageeni]

Ei mitään uutta liigassa, jossa hyökkääjien arvostus on huomattavan ylimitoitettua vrt. pakkien arvostus.Ei mitään uutta liigassa, jossa hyökkääjien arvostus on huomattavan ylimitoitettua vrt. pakkien arvostus.

Niin no, miten sen nyt sitten ottaa. Pitäisikö ne Hart Trophyt jakautua tasaisesti puolustajille ja hyökkääjille? Vai voisiko olla niin että hyökkääjät itseasiassa ovat keskimäärin arvokkaampia pelaajia kuin puolustajat?

Minä uskon että jääkiekko on maalintekopeli, ja jos olisin valmentaja niin kyllä minä valitsisin joukkueeseeni mielummin huippuhyökkääjän kuin huippupakin. Uskonkin että jos jokaisen joukkueen valmentajan/GM:n pitäisi valita esim. laajennusdraftia varten yksi "koskematon" pelaaja, niin suurin osa valitsisi nimenomaan sen ykköshyökkääjän.

Jos vaikka katsotaan pakkien Hart-ehdokkuuksia vrt hyökkääjien vastaaviin, eron huomaa helposti On suorastaan naurettavaa ettei Lidas voittanut urallaan Hartia.

No en nyt sanoisi että naurettavaa. En väitä että Hart Trophy mikään vääryys olisi ollut Lidströmille, mutta näitäkin väitteitä täytyy vähän laittaa perspektiiviin. Kyllä siellä huipulla on kuitenkin niin paljon niitä "korvaamattomia" pelaajia jotka "olisivat ansainneet" Hart Trophyn ja ties mitä. Mutta kun yhdelle vain voi kaudessa myöntää

Koko uran tilastoja ja kokonaisuutta tarkastellen voidaan ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa että Lidström olisi ansainnut Hart Trophyn urallaan. Mutta Hart Trophy jaetaan yksittäisen runkosarjan perusteella ja en minä ainakaan keksi yhtään sellaista kautta jonka aikana Hart Trophy olisi jotenkin törkeästi vääryydellä ryöstetty Lidströmiltä. Toki siellä on kovia kausia, joiden aikana Hart Trophyn Lidströmille olisi voinut antaa. Mutta raati on päätynyt toisiin tuloksiin, eikä mielestäni mitenkään erityisen puolueellisesti.

 

[Henkka]

Lock-outin jälkeinen kausi olisi voinut olla se, jolla Lidström olisi voinut voittaa Hartin. Siinä mielestäni Lidström on ollut suhteessa tärkein yksilö joukkueelle, kun se on myös menestynyt loistavasti runkosarjassa.

Ihmeellisesti väki unohti, että joukkue muuttui tolkuttomasti ja Red Wings voitti runkosarjan 124 (!) pisteellä. Olisko kolmanneksi korkein pistemäärä NHL:n historiassa? Lidström teki tällä kaudella uransa korkeimmat tehot 16+64=80 pistettä 80 ottelussa, pinna per peli. Lisäksi +22 ja pelasi reilut 28 minuuttia per peli, vain Toronton kaksikko Kaberle-McCabe pelasi hivenen enemmän.

Hart meni Joe Thorntonille, joka kaupattiin Bostonista San Joseen kesken kauden ja teki aika muikeat 29+96=125 pinnaa. Oliko se sitten joku San Josen huikea loppukauden kiri playoffseihin, joka vei kaiken mediahypen? Sinänsä en ymmärrä Thortonin valintaa, kun Jaageri teki Rangersissa 54+69=123 pinnaa, melkein 50 enemmän kuin paras joukkuekaveri.

 

[Iggy12]

Hart meni Joe Thorntonille, joka kaupattiin Bostonista San Joseen kesken kauden ja teki aika muikeat 29+96=125 pinnaa. Oliko se sitten joku San Josen huikea loppukauden kiri playoffseihin, joka vei kaiken mediahypen? Sinänsä en ymmärrä Thortonin valintaa, kun Jaageri teki Rangersissa 54+69=123 pinnaa, melkein 50 enemmän kuin paras joukkuekaveri.

Kai se on näin, että Thornton nosti Sharksin pinnalle pitkälti omalla panoksellaan. Eikä pidä unohtaa, että Thornton myös sai "muutettua" nimettömän Jonathan Cheechoon maalikuninkaaksi. Oikea mies mielestäni voitti tuolloin. Sen sijaan en ymmärrä miksi Jaromir Jagr voitti 90-luvun lopussa "vain" yhden Hartin, vaikka voitti NHL:n pistepörssin viisi kertaa putkeen. Minulla ei ole käsitystä paljoakaan 90-luvun NHL:stä, koska olin silloin vielä hiekkalaatikkoiässä. Voisiko joku valaista asiaa hieman?

Parhaita pakkeja on aina vaikeaa arvioida elleivät ole kaikki pelanneet samana aikakautena. Orr, Bourque ja Lidström olivat omina aikoinaan NHL:n hallitsevimpia pakkeja ja erottuivat saavutuksineen muista. Sen sijaan olisi mielenkiintoista pohtia kuka on seuraava hallitsija? Shea Weber on varmastikin nykyisen NHL:n paras pakki, mutta en välttämättä usko hänen pystyvän useaan Norris Trophyyn. Saa nähdä miten Weberille käy jos pakkipari Ryan Suter lähtee kesällä. Nostaako Weber entisestään tasoaan vai eikö pysty parhaaseensa "yksin". Drew Doughty on pelannut playoffeissa kuin Norris-tason pakki, mutta hänellä on vielä todistettavaa, että kestääkö taso pitkän runkosarjan ajan. Hänen potentiaalinsa on varmaan suurin NHL:n nykyisistä pakeista. Vai nouseeko St. Louis Bluesin nuori pakki-tähti Alex Pietrangelo vielä muista ohi? Mitäs mieltä muut ovat asiasta?

 

[Ferguson]

Sen sijaan olisi mielenkiintoista pohtia kuka on seuraava hallitsija?

Oliver Ekman-Larsson. Ei kahta sanaa.

 

[FiFi93]

Oliver Ekman-Larsson. Ei kahta sanaa.

Tai sitten se oikea Larsson eli Adam Larsson

 

[M10]

Oliver Ekman-Larsson. Ei kahta sanaa.

Kyllä. Ihaillen seurasin OEL:n peliä viime kaudella. En tainnut nähdä yhtäkään heikkoa peliä häneltä ja Coyotesin pelejä tuli nähtyä kuitenkin ihan hyvä määrä.

Aivan järkyttävän hyvä pakki - kentän molemmissa päissä.

 

[Evil]

yliarvostetut Niedermayer,

Mistäs kohtaa Niedermayer on yliarvostettu? Huikeaa osaamista hyökkäyspäässä, loistava kuti, hyvä liike, kokoa ja vääntöä puolustustehtävissä... Sanoisin ettei ollenkaan yli- vaan ennemminkin aliarvostettu.

1996-97 -kaudella Detroitin pakisto oli kuitenkin äärimmäisen tasainen TOP4, Lidström, Murphy, hyvässä iskussa oleva Fetisov ja Konstantinov. Liekkö huikein TOP4 pakisto sitten Montrealin 70-luvun lopun dynastian?

Värilasien takaa Devilsin SC-pakisto 2003 ei juurikaan häviä: Stevens, Niedermayer, Rafalski, Daneyko. Nelikon takana Tverdovsky, White, Albelin ja Smehlik.

 

[nixon74]

Drew Doughty on pelannut playoffeissa kuin Norris-tason pakki, mutta hänellä on vielä todistettavaa, että kestääkö taso pitkän runkosarjan ajan. Hänen potentiaalinsa on varmaan suurin NHL:n nykyisistä pakeista. Vai nouseeko St. Louis Bluesin nuori pakki-tähti Alex Pietrangelo vielä muista ohi? Mitäs mieltä muut ovat asiasta?

Doughty on pelaajana erittäin arvaamaton. Varmaa on ainakin se ettei mies tule koskaan olemaan tasaisesti joka vuosi 20 vuoden ajan liigan paras puolustaja kuten Lidas. Uskon että Drew tulee kuitenkin voittamaan ainakin muutaman Norriksen urallaan ja olemaan yksi parhaista lukuisilla kausilla. Pietrangelon potentiaali ei ole niin suuri kuin Doughtylla, mutta kyseessä on vastaavasti tasapainoisempi pelaaja joka saattaa hyvin pystyä luomaan siinä mielessä samantapaisen uran kuin Lidström että pystyy pelaamaan illasta ja vuodesta toiseen samalla huipputasolla. Ehdottomasti myös uskon että Pietro tulee voittamaan Norriksen urallaan, sillä olihan mies jo tällä kaudella koko liigan top5-puolustajien joukossa. Cam Fowlerista en usko että tulee koskaan tosissaan taistelemaan Norriksesta ja liigan parhaimman puolustajan statuksesta, vaan tullee kehittymään tuollaiseksi Brian Campbellin tapaiseksi ylivoima-aseeksi.

 

[nuck]

Hart meni Joe Thorntonille, joka kaupattiin Bostonista San Joseen kesken kauden ja teki aika muikeat 29+96=125 pinnaa. Oliko se sitten joku San Josen huikea loppukauden kiri playoffseihin, joka vei kaiken mediahypen? Sinänsä en ymmärrä Thortonin valintaa, kun Jaageri teki Rangersissa 54+69=123 pinnaa, melkein 50 enemmän kuin paras joukkuekaveri.

Thorntonin valinnassa taisi olla eniten kyse siitä, että Sharks sai pelinsä nousemaan hänen tulonsa jälkeen ihan uudelle tasolle. Toki San Jose oli ollut hyvä joukkue jo ennen työsulkukautta (kaudella 2003-04 Sharks keräsi 104 pistettä), mutta työsulkukauden aikana joukkue oli menettänyt kolme kemialle tärkeää veteraania (Vincent Damphoussen, Mike Riccin ja Todd Harveyn) ja San Jose sukelsi pahasti kauden 2005-06 marraskuussa.

Hävittyään marraskuun lopussa peräti 10 peliä peräkkäin, Thornton saapui isossa kaupassa kaupunkiin ja muutti joukkueen identiteetin täysin. Sharks sai historiansa ensimmäisen supertähden ja oli joulukuun alusta saakka NHL:n kolmanneksi eniten pisteitä kerännyt joukkue runkosarjan loppuun asti. San Josen kärkipelaajien pistemäärät räjähtivät myös hurjaan kasvuun: Thornton voitti NHL:n pistepörssin, Cheechoo ampui 49 maalia Thorntonin kanssa pelaamissaan 58 pelissä ja Marleau teki uransa huippupisteet 86 pistettä.

Thorntonin vaikutus joukkueen identiteettiin oli huima. Vaikka San Jose olikin menestynyt joukkueena hienosti ennen työsulkukautta, joukkueen pelaajat eivät olleet tehneet isoja pisteitä. Ennen työsulkukautta Sharksin kaksi parasta pistemiestä Patrick Marleau ja Nils Ekman olivat tehneet alle 60 pistettä. Thorntonin tulon jälkeen San Josella oli kolme päälle 80 pisteen hyökkääjää, yksi supertähti ja yksi NHL:n maalipörssin voittaja. Toki pelikin muuttui, mutta ei lähellekään niin paljon kuin nuo pistemäärien kehitykset.

Jagr olisi ollut tuolla kaudella myös hyvä valinta Hartin saajaksi, mutta Rangersin selvästi parantuneessa menestyksessä myös Henrik Lundqvistin siirtymisellä NHL:ään oli iso merkitys. Thornton tuli kuitenkin Sharksiin kesken kauden ja muutti joukkueen suuntaa ja identiteettiä välittömästi tulon jälkeen. San Josen alkukausi ennen Thorntonia oli huono, mutta Thorntonin jälkeen joukkue oli joulukuun alusta lähtien yksi liigan parhaista. Tuon joukkueen muutoksen vuoksi Thornton Hartin tuolloin pokkasi ja mielestäni ihan ansaitustikin.

Vaikka Hart menikin pohjois-amerikkalaiselle pelaajalle ja vaikka jälleen tuonkin kauden jälkeen sai lukea jostain uuden mantereen pelaajien "suosikkiasemista", tuon kauden Hart meni oikeaan osoitteeseen ja Hart Trophy -kisassa 10 parhaan joukossa oli peräti seitsemän pelaajaa Euroopasta. Lidström jäi huippukaudestaan huolimatta Hart -kisassa 7. sijalle ja varmaan siksi, että Detroitissa oli muutoksista huolimatta kuitenkin todella pitkä rivi paljon pisteitä tehneitä pelaajia (peräti kahdeksan yli 58 pistettä tehnyttä pelaajaa).

Sen sijaan en ymmärrä miksi Jaromir Jagr voitti 90-luvun lopussa "vain" yhden Hartin, vaikka voitti NHL:n pistepörssin viisi kertaa putkeen.

Katsotaan:

1997-98: Jagr (Pittsburgh) voitti pistepörssin 102 pisteellä. Kakkonen Forsberg (Colorado) keräsi 91 pistettä, kolmonen Bure (Vancouver) 90 pistettä ja nelonen Gretzky (Rangers) myös 90 pistettä. Jagr oli NHL:n näkyvin hyökkääjä (ehkä yhdessä 52 maalia ampuneen Selänteen kanssa - Ducksin toiseksi paras teki 17 maalia), mutta Hartin vei ansaitusti toisen kerran peräkkäin Dominik Hasek, joka keräsi 43 ykkösääntä Jagrin neljää ykkösääntä vastaan. Hasekin Buffalo (jolla oli yksi liigan pienimpiä palkkakuluja noin 21 miljoonalla) meni kirkkaasti playoffeihin, vaikka joukkueen tehokkaimmat pelaajat olivat 46 ja 45 pisteen pelaajat Satan ja Zhitnik.

1998-99: Jagr voitti pistepörssin tehden 127 pistettä ja jättäen pörssikakkosen Selänteen 20 pisteen päähän. Jagr voitti tuolla kaudella myös ensimmäisen ja uransa ainoan kerran Hart Thophyn. Kisan kakkonen Ottawan Yashin jäi selvästi taakse (Jagr keräsi 51 ykkösääntä yhteensä 56 ykkösäänestä) ja kolmas oli Vezina-voittaja Hasek. Jagrille ansaittu Hart-voitto isolla pistepörssin voitolla.

1999-2000: Jagr voitti pistepörssin tehden 96 pistettä. Kakkonen oli Floridan Bure 94 pisteellä, kolmas Flyersin Recchi 91 pisteellä ja sen jälkeen tuli Ducks-kaksikko Kariya ja Selänne 86 ja 85 pisteellä. Hart Trophy meni tuolla kaudella kuitenkin Norris-voittaja Prongerille, tosin vain yhden pisteen erolla Jagriin. Omasta mielestäni Hart ehdottomasti kuului keskimäärin yli 30 minuuttia pelissä pelanneelle Prongerille, sillä Blues voitti runkosarjan ja Pronger dominoi peliä enemmän kuin kukaan toinen. Prongerin tehosaldo oli +52, kun tosiaan Bluesin toiseksi paras pakin tehosaldo oli Marc Bergevinin +27.

Hart-kisa oli tasainen, sillä Floridan Bure jäi kolmantena vain 50 pisteen päähän voittaja Prongerista. Mielestäni tämä kausi osoitti sen, kuinka äänestäjiin vaikuttaa yleisesti hyökkääjien näkyvämpi pelipaikan ero puolustajiin nähden - Pronger oli mielestäni kauden aikana selvästi dominoivampi yksilö kuin äänestys osoitti ja olisin ehdottomasti ottanut hänet jos olisin saanut valita tuon kauden jälkeen yhden pelaajan kenestä tahansa omaan joukkueeseeni.

2000-01: Jagr voitti pistepörssin tehden 121 pistettä. Pörssin kakkonen Coloradon Sakic oli ihan kannoilla 118 pisteellä. He olivat myös molemmat ainoita yli 50 maalin ylittäneitä pelaajia NHL:ssä (Sakic iski 54 osumaa ja Jagr 52). Jagr hyötyi monen mielestä tuolla kaudella suuresti Mario Lemieuxin paluusta (Lemieux teki 43 peliin peräti 35 maalia ja 76 pistettä). Sakic pelasi taas monen mielestä uransa parhaan kauden ja voitti kauden jälkeen Hartin lisäksi myös arvostetun Lester B. Pearson Awardin. Hart meni mielestäni ansaitusti Sakicille, joka otti myös 53 ykkösääntä Hart-kisan kolmosen (Lemieux - joka nosti Penguinsin tehokkuuden uudelle tasolle ja oli Hart-kisan kakkonen) Jagrin nollaa ykkösääntä vastaan.

Näiden neljän kauden aikana Jagr voitti NHL:n pistepörssin peräkkäin ja mielestäni Hart Trophyt menivät noiden kausien aikana oikeisiin osoitteisiin. Ensimmäisellä pistepörssivoittokaudella Hasek oli ehdottomasti arvokkaampi seuralleen, toisella kaudella Jagr vei palkinnon, kolmannella kaudella Pronger pelasi huiman kauden dominoiden kaukaloita illasta toiseen ja neljännellä kaudella uransa parhaan kauden pelannut Sakic otti ansaitun voiton - itse asiassa tuolla kaudella äänestäjät pitivät Lemieuxin paluuta Penguinsille tärkeämpänä asiana kuin Jagrin pistepörssin voittoa.

 

[Henkka]

Mielenkiintoisesti menee nuo Jagrinkin kaudet. Periaatteessa aina roikkui siellä kärjessä, mutta selkeä piikkii puuttui, kuten Lidströmilläkin. Sitten kun siitä supertasosta tulee default, niin joku jo hyvää tasoa vielä parempi kausi ei tunnu kenestäkään mitenkään ihmelliseltä.

Näihin pelaajien dominointikausiin voisi ihan mielenkiinnosta laskea jotain 4 vuoden keskiarvoja, jolloin näkisi erinomaisesti, millä aikavälillä kuka on ollut kovin. Yhden kauden ihmeet tuollainen systeemi karsisi mukavasti pois.

 

[Osmo Rapeli]

Vaikka Hart menikin pohjois-amerikkalaiselle pelaajalle ja vaikka jälleen tuonkin kauden jälkeen sai lukea jostain uuden mantereen pelaajien "suosikkiasemista", tuon kauden Hart meni oikeaan osoitteeseen ja Hart Trophy -kisassa 10 parhaan joukossa oli peräti seitsemän pelaajaa Euroopasta. Lidström jäi huippukaudestaan huolimatta Hart -kisassa 7. sijalle ja varmaan siksi, että Detroitissa oli muutoksista huolimatta kuitenkin todella pitkä rivi paljon pisteitä tehneitä pelaajia (peräti kahdeksan yli 58 pistettä tehnyttä pelaajaa).

Ja onko suosikkiasemaa oikein olemassakaan, jos kaudesta 1993-94 lähtien (ok sopiva vuosi aloittaa laskeminen, mutta tuota ennen Gretzky ja Lemieux vetelivät suvereeneja superkausia) palkinto on jaettu 17 kertaa, ja sen on voittanut kahdeksan kertaa eurooppalainen pelaaja. Ja tänä vuonna itseasiassa tasoittunee, kun Jevgeni Malkin pokannee pokaalin.

 

[Squit]

Sen sijaan olisi mielenkiintoista pohtia kuka on seuraava hallitsija?

En tiedä hallitsijasta, koska yhtä yksilöä ei tällä hetkellä ole ohi muiden selkeästi, mikä on sinällään hyvä juttu sillä liigassa pelaa tällä hetkellä iso kasa loistavia ja omalla tavallaan erilaisia nuoria pakkeja. Joku heitti jo Ekman-Larssonin nimen ja sillä on kyllä ominaisuuksia olla hallitseva yksilö seuraavina vuosina. Mainitsemasi Doughty ja Pietrangelo myös on jo liigan kermassa, varsinkin Pietrangelo on loistava pakki ja jos vielä kehitys jatkuu niin Norris pystejä alkaa tippumaan.

En tiedä mitä mieltä muut ovat, mutta minusta Rangersin Ryan McDonaugh on loistava pakki! Mies on aivan jäätävän hyvä ja loistava luistelija. Omassa päässä todella kova ja mies oli Kuningas Henkan jälkeen Rangersien tärkein mies ja tämä oli vasta hänen ensimmäinen kokonainen kausi. Pari pykälää kun parantaa hyökkäyspäähän niin siinä on minun ykkösnimeni.

 

[Zborik_]

Sen sijaan olisi mielenkiintoista pohtia kuka on seuraava hallitsija?

En tiedä onko hieman liian aikaista puhua tästä kaverista tässä yhteydessä, kun ei ole vielä edes varattu NHL:ään, mutta vasta 17-vuotias amerikkalaispuolustaja Seth Jones on todella lupaava puolustaja ja on yksi 2013 draftin parhaita pelaajia, ellei paras tällä hetkellä. Ensi kaudella Jones pelaa WHL-liigassa Portland Winterhawksin joukkueessa. Hänen isänsä on muuten entinen NBA-pelaaja Popeye Jones. Sethillä on myös mukavasti kokoa (191 cm & 91 kg).

 

[ms.qvist]

Minun on vaikea nähdä sitä, että tuota voitaisiin yleistää etenkään koko 90-lukuun. Eurooppalaiselle pystin olisi kenties voinut ilman ihan älytöntä oikeusmurhaa antaa, mutta voidaanko muka puhua jostain ilmiöstä?

Mielipiteeni on muodostunut lähinnä sen perusteella mitä olen lukenut tuon aikakauden eri kiekkojulkaisuista. Löytyy useita kolumneja ja artikkeleja siitä kuinka Norriksen katsottiin olleen se (likipitäen) "viimeinen linnake", jota ei luovutettu "vierasmaalaisille" ts. eurooppalaislähtöisille kiekkoilijoille. Eurooppalaisista kolumnisteista esim. Petteri Lehto - jolla on kokeumusta Pohjois-Amerikan kiekkokaukaloista - on maninnut puolustajien epätasa-arvoisesta kohtelusta. Toki Detroitin paikallislehtien kiekkokolumnistien näkemys voi olla puolueellinen, mutta niidenkin taholta on nostettu esille tämä asia.

Sanotaanko, että tämä ilmiö on yleistettävissä likipitäen koko 90-lukuun, viimeiset kaudet olivat sitten jo suunnanmuutoskausia mutta sitä ennen Norris oli "meidän palkintomme".

vlad.

 

[Osmo Rapeli]

Mielipiteeni on muodostunut lähinnä sen perusteella mitä olen lukenut tuon aikakauden eri kiekkojulkaisuista. Löytyy useita kolumneja ja artikkeleja siitä kuinka Norriksen katsottiin olleen se (likipitäen) "viimeinen linnake", jota ei luovutettu "vierasmaalaisille" ts. eurooppalaislähtöisille kiekkoilijoille. Eurooppalaisista kolumnisteista esim. Petteri Lehto - jolla on kokeumusta Pohjois-Amerikan kiekkokaukaloista - on maninnut puolustajien epätasa-arvoisesta kohtelusta. Toki Detroitin paikallislehtien kiekkokolumnistien näkemys voi olla puolueellinen, mutta niidenkin taholta on nostettu esille tämä asia.

Jep. En sinällään epäile tai kyseenalaista tätä näkemystä, en vain näe samaa kuviota kokonaisuudessa.

Ei toki olisi ainoa "kyseenalaisuus" palkintojenjaossa, runkosarjapainotteisuus ja puolustava/hyökkäävä-jaottelu ovat nekin kokonaisuutena aika tulkinnanvaraisia juttuja palkinnoissa, yleisellä tasolla. Scott Stevens/Brian Leetch, Pavel Datsjuk kolme kertaa peräkkäin, runkosarjaveskat, jne...

 

[Swearengen]

Sanotaanko, että tämä ilmiö on yleistettävissä likipitäen koko 90-lukuun, viimeiset kaudet olivat sitten jo suunnanmuutoskausia mutta sitä ennen Norris oli "meidän palkintomme".

Lidströmillä tai kenelläkään eurooppalaispakilla ei vain 90-luvulla ollut sellaista kautta, että Norris palkinto olisi ollut jotenkin ehdottomasti ansaittu tai edes odotettu. Tai mielellään kuulisin esimerkin edes yhdestä 90-luvun kaudesta, jolloin Norris olisi jonkun mielestä puolueellisesti ns. ryöstetty jonkun eurooppalaispakin edestä. 90-luvulla kilpailu palkinnosta oli minusta vain kovempaa kun sattui olemaan monta legendaa samaan aikaan priimakunnossa.

Palkinnot noin yleisesti eivät varmastikaan mene aina juuri oikeisiin osoitteisiin, mutta en näe tässä kysymyksessä 90-luvulla mitään eurobashing -ilmiötä.

 

[Henkka]

1996 Vladimir Konstantinov ja 1998 Nicklas Lidström lienee ne lähimmät. Vladdyn +60 kaudella 1995-96 oli aika kovaa kamaa.

 

[nuck]

1996 Vladimir Konstantinov ja 1998 Nicklas Lidström lienee ne lähimmät. Vladdyn +60 kaudella 1995-96 oli aika kovaa kamaa.

Konstantinovin tehopörssiluku oli kyllä huikea tuolla kaudella, vaikka siellä Fedorov'kin veti +49 lukeman. Ehkä hän kärsi äänestyksessä kuitenkin noista melko pienistä tehoista - 34 pistettä oli Detroitin pakeistakin tuolla kaudella vasta neljänneksi eniten. Konstantinov oli tuolloin loistava fyysinen puolustaja, mutta kun Norris-kisoissa on usein arvostettu enemmän kokonaisvaltaista osaamista, Konstantinov jäi näljänneksi Norris-taistelussa.

Norris meni tuolla kaudella Chicagon Cheliokselle, joka pelasikin upean kauden ja voitti joukkueensa pistepörssin 72 pisteellä. Lisäksi hän pelasi myös fyysisesti ja sai varmasti enemmän peliaikaa Chicagossa kuin Konstantinov Detroitissa. Kisan kakkoseksi jäänyt Bourque oli myös erinomainen tekemällä Bostonissa 82 peliin 82 pistettä, kantamalla älyttömän kuorman joukkueessaan ja saamalla tehopörssiluvuksi +31, kun Bruinsin toiseksi paras tehopörssiluku oli Kyle McLarenin +16.

Norris-kisan kolmonen oli pakkien pistepörssin voittanut Rangersin luisteluihme Brian Leetch, joka teki 82 peliin 85 pistettä. Chelios ja Bourque olivat äänestyksessä omassa sarjassaan ja keräsivät yhteensä 45 ykkösääntä, kun muut NHL-pakit saivat yhteensä yhdeksän ykkösääntä. Omasta mielestäni tuohon aikaan Chelios ja Bourque olivatkin kaksi parasta pakkia NHL:ssä ja tuon kauden Norrisin olisi voinut jakaa kummalle tahansa heistä (Bourque sai itse asiassa yhden ykkösäänen enemmän kuin Chelios).

Tuosta vuodesta 1998 käytiinkin jo tuossa aikaisemmin kertausta. Blake vei silloin Norrisin monipuolisuuden ja joukkueelleen elintärkeän panoksen ansiosta.

Minäkin kuulun kyllä tuohon kuppikuntaan, joka ei osaa nähdä mitään eurooppalaisten syrjimistä tai NA-pelaajien suosimista noissa arvioissa. Etenkin 1990-luvulla oli tosiaan monta legendaarista pohjois-amerikkalaista pakkia pelaamassa samaan aikaan ja ehkä eurooppalaisilla puolustajilla oli isossa mittakaavassa opittavaa NHL:n silloisessa tyylissä.

 

[Squit]

Minäkin kuulun kyllä tuohon kuppikuntaan, joka ei osaa nähdä mitään eurooppalaisten syrjimistä tai NA-pelaajien suosimista noissa arvioissa. Etenkin 1990-luvulla oli tosiaan monta legendaarista pohjois-amerikkalaista pakkia pelaamassa samaan aikaan ja ehkä eurooppalaisilla puolustajilla oli isossa mittakaavassa opittavaa NHL:n silloisessa tyylissä.

Samaan kuppikuntaan liityn minäkin. Kun ottaa huomioon, että esim. Scott Stevens ei voittanut kertaakaan Norris palkintoa urallaan, niin se kertoo kovasta tasosta. Tosin tuona 95-96 kaudella Stevensin tehot putosivat, mutta ennen työsulkukautta vedetty 78 pistettä ja +53 teholukemat ei tuonut pystiä Scottille, niin voidaan sanoa, että kova on taso ollut.

 

[Karpat46]

Sen sijaan olisi mielenkiintoista pohtia kuka on seuraava hallitsija?

Hauskaa ettei täällä ole mainittu sanallakaan vielä Erik Karlssonia. Kuluvan kauden ylivoimainen pörssiykkönen ja ihan kelvollinen +/- lukema. Toki noilla pisteillä pitääkin jäädä tuntuvasti plussan puolelle. Ei ehkä tule ikinä olemaan paras all-around pakki, mutta Paul Coffey tyyppinen hyökkäyspään pelote useiksi vuosiksi. Mies on kuitenkin vasta 22-vuotias, joten kehitystäkin on mahdollista tapahtua vielä monella osa-alueella.

Jos pitäisi nimetä yksi puolustaja, joka tulee rikkomaan 100 pisteen rajan seuraavan 10 vuoden aikana, niin nimeäisin ehdottomasti Karlssonin.

 

[Karpat46]

Puolustajia on aika hankala laittaa järjestykseen tilastojen perusteella. +/- tilasto kertoo jotain, mutta joukkueiden välillä pelkkä +/- ei kerro koko totuutta, koska muutkin kentällä olijat vaikuttavat. Joukkueen sisäinen +/- sen sijaan kertoo jo jotain. Katsoin kuluvan kauden joukkueiden sisäisten puolustajien +/- tilastojen ykkösen ja kakkosen eroa. Yli 70 peliä pelanneista yli 10 pluspisteellä joukkueen puolustajien pörssin voittaneita oli 4 kpl. Aika mielenkiintoisia tuloksia. Joukkueista enemmän tietävät saavat halutessaan valaista enemmän minkälaisia pelimiehiä nämä oikein ovat. Itse en esimerkiksi tiedä kuka on Travis Hamonic.

Joissain joukkueissa erottui myös selkeästi parivaljakoita, kuten Montreal ja Nashville. Lisäksi esim. Pittsburghin Letang riipaisi 51 pelillä +/- tilaston ykköspaikan, mutta rajasin nyt yli 70 peliä pelanneisiin ja yli +10 seuraavaan omaavat.

Näistä miehistä ei varmaan ikinä tule Norris voittajia, mutta he tekevät hiljaa taustalla hyvin sen, mikä on puolustajien päätehtävä.

Filip Kuba 73 GP +26
Erik Karlsson 81 GP +16

Dan Hamhuis 82 GP +29
Kevin Bieksa 78 GP +12

Travis Hamonic 73 GP +6
Andrew MacDonald 75 GP -5

Bryce Salvador 82 GP +18
Anton Volchenkov 72 GP +3

 

[nuck]

Yli 70 peliä pelanneista yli 10 pluspisteellä joukkueen puolustajien pörssin voittaneita oli 4 kpl. Aika mielenkiintoisia tuloksia. Joukkueista enemmän tietävät saavat halutessaan valaista enemmän minkälaisia pelimiehiä nämä oikein ovat.

Dan Hamhuis 82 GP +29
Kevin Bieksa 78 GP +12

Hamhuis on ollut kahden viime kauden aikana runkosarjavoittaja Canucksin puolustuksen selkäranka. Minulla on käsitys, että hän on siitä huolimatta yleisesti edelleen aliarvostettu pelaaja. Kai hänestä voisi siis jotain tänne laittaa, vaikka kyse ei olekaan Norris-kandinaatista.

Tällä kaudella Hamhuis pelasi kaikki runkosarjan 82 peliä. Noissa peleissä hän teki 37 pistettä ja nappasi tehosaldon +29 - toisena peräkkäisenä vuonna. Hamhuis pelasi jälleen enimmäkseen Kevin Bieksan parina ja sai Canucksin joukkueesta eniten vastaansa vastustajien parhaita hyökkääjiä - siinä mielessä tuo hänen tehosaldonsa korostuu vielä hyvin.

Erikoistilanteissa Hamhuis pelasi toisena vuonna peräkkäin Vancouverin eniten alivoimaa niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä. Homma toimi jälleen hyvin - viime kaudella Canucksin alivoima oli NHL:n kolmanneksi parasta ja tällä kaudella Läntisen konferenssin toiseksi parasta (NHL:ssä kuudenneksi parasta). Ylivoimalla Hammer pelasi lähinnä kakkosylivoimassa. Runkosarjassa Hamhuis oli NHL:n pakkien pistepörssissä 24. paras ja tehopörssissä toinen. Lisäksi Hamhuis otti NHL:n pakeista kuudenneksi eniten riistoja.

Hamhuis on erittäin älykäs, tasaisen luotettava ja omimmillaan puolustavan pakin roolissa. Hän on tärkeä alivoimapelaaja, hän kantaa isoa kuormaa pelien ratkaisuhetkillä ja hän pystyy pimentämään vastustajien kärkipelaajat. Pelin avaaminen onnistuu helpon näköisesti ja Hamhuis osaa pelata myös riittävän laadukasta fyysistä peliä vähillä jäähyillä (runkosarjassa Hamhuis otti 13 kakkosta ja oli tuolla määrällä varmasti peliaikaan suhteutettuna yksi liigan puhtaimpia kärkipakkeja). Kentän ulkopuolella Hamhuis on yksi Vancouverin selkeistä johtajista ja hänen tekemä hyväntekeväisyystyö on laajaa.

Pisteissä Hamhuis oli päätekijä sille, miksi Christian Ehrhoffin lähtö ei tuntunut kovin raskaasti Canucksin puolustukselle. Hän nosti pistemääräänsä puolustajalle hienosti 14 pisteellä edelliskaudesta. Kausi oli Hamhuisin osalta mielestäni jälleen erittäin hyvä muuten, mutta vähän ironisesti Canucksin kausi päättyi Los Angelesia vastaan juuri muuten joukkueen luotettavimman puolustajan Hamhuisin kiekonmenetykseen.

Hamhuisin nykyinen sopimus pitää hänet Vancouverissa vielä neljä tulevaa vuotta. Sopimuksen vuosikeskiarvo 4.5 miljoonaa voi tuntua kovaltakin, mutta minä maksaisin hänelle enemmänkin, niin arvokas pelaaja yleisesti ehkä aliarvostettu Hamhuis on joukkueen kokonaisuudelle. Hänestä on tullut minulle suosikkipelaaja yhdessä Keslerin, Schneiderin ja Malhotran kanssa.

Ja laitetaan tähän perään vielä Hamhuisista pari videota:

Heart of a Canuck Feature

After Hours with Hamhuis

 

[ms.qvist]

Samaan kuppikuntaan liityn minäkin. Kun ottaa huomioon, että esim. Scott Stevens ei voittanut kertaakaan Norris palkintoa urallaan, niin se kertoo kovasta tasosta. Tosin tuona 95-96 kaudella Stevensin tehot putosivat, mutta ennen työsulkukautta vedetty 78 pistettä ja +53 teholukemat ei tuonut pystiä Scottille, niin voidaan sanoa, että kova on taso ollut.

Minusta Scott Stevens on myös eräs esimerkki siitä kuinka tavallaan puolustavat puolustajat ovat kärsineet Norris Trophyä jaettaessa, vaikka huikeat pisteet onkin onnistunut tekemään. Minusta Norris Trophyssä arvostetaan liikaakin puolustajan pisteitä - hyökkäyksellisiä elementtejä, sen sijaan se mitä itse pidän puolustajan tärkeimpänä osa-alueena eli puolustamista tunnutaan väheksyttävän edelleenkin. Sanalla sanoen, puolustavat puolustajat ovat selkeän aliarvostettuja NHL:ssä sekä palkintoja jakavien raatien silmissä.

Vapaasti käännettynä Konstantinovin lausahduksesta: Minun tehtävänäni ei ole tehdä pisteitä vaan estää vastustajaa tekemästä maaleja. Ja tässä hän onnistui paremmin kuin kovinkaan moni aikalaisensa.

Minusta Konstantinov olisi ansainnut trophynsa mutta niin olisi ansainnut Stevenskin. Kumpikin heistä oli sellaisia puolustajia joita minä arvostan ja ottaisin joukkueeseeni mielummin kummatkin heistä kuin esim. Brian Leetchin tai Sergei Zubovin.

vlad.

 

[TweetyLeaf]

Sanalla sanoen, puolustavat puolustajat ovat selkeän aliarvostettuja NHL:ssä sekä palkintoja jakavien raatien silmissä.

Sama juttuhan se on Selkessä, varsinkin nykyään valitettavasti :/

Selke pitäisi mennä semmoiselle hyökkääjälle jota oikeasti käytetään vastustajan ykkösketjun pimentämiseen, eikä millekkään taitokisan voittajille.
Quality of competition on oikeasti aika kova juttu.

Sama juttu tuntuu riivaavaan puolustavia puolustajia, kaikenmailman "ykköspakit" jotka tekevät 50 pinnaa ja onnistuvat silti saamaan +/- saldon melkein miinukselle niin heitä kyllä arvostetaan. Oikeasti puolustavia puolustajia ei :/