Mainos

Kiekko-Espoon yleisömäärät

  • 422 659
  • 2 878

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Noissa muissa ketjuissa kun on ollut puhetta yleisömääristä niin mua on jäänyt vähän vaivamaan että se että ei oikein ole mitään lukuja heittety asiasta. Kaikki vaan tietää että vähemmän jengiä on hallilla käynyt. Mua asia häiritsi sen verran että tässä nyt päätin lähinnä omaksi "iloksi" asiaa tutkia, mutta pistetään luvut myös palstatovereille.

Lähtökohta on että kaudella 2013-14 Bluesin keskiarvo oli noussu 4891 katsojaan ja kasvua oli tullut edelliseen kauteen 4%. Kaudella 2014 - 15 Bluesin yleisökeskiarvo tipahti 3985 katsojaan eli laskua vaivaiset -18,5%.

Ihan ensiksi halusin selvittää kuinka paljon koko liigassa on noi yleisömäärät keskimäärin tipahtanut. Sekun vastaa siihen kysmykseen kuinka paljon Ruutupalvelun hinnoittelu + lama on vähentänyt matseissa käyntiä yleisellä tasolla. Tuolta Jatkoajan "Yleisömäärät kaudella 2014–2015" ketjusta sitten löytyi MR.Foxin viesti #1452 jossa oli yleisökeskiarvoja menneiltä kausilta. Yleinen muutos yleisökeskiarvossa oli - 6 %, mutta esim. Kärpillä, Tapparalla, Saipalla ja Jypillä toi muutosprosentti oli - 10% luokkaa. Ja Pelicans oli Bluesin tuntumassa -16 %.

Huomioitavaa on että samalla talousalueella huseerava Jokerit nosti yleisökeskiarvonsa 9252 katsojasta 10932 katsojaan eli heillä oli kasvua 18,2 %. En ihan usko että Bluesin yleisökeskiarvosta 906 kadonnutta katsojaa selittyy täysin sillä että Hartwallille samaan aikaan Jokerien keskiarvo nousee 1680 katsojalla, mutta varmasti osa yritysasiakkaista sinne meni.

Mutta Blues - Sport pelit sattuivat olemaan pe ja la pelejä joten ne vetivät 3777 katsojaa keskimäärin. Jos jokerit olisi ollut vastaavissa matseissa vastassa niin oltaisiin varmasti oltu lähempänä 5000 katsojaa. Eli vuositasolla noin 2000 katsojaa Blues menetti ton vaihdoksen takia joka selittää 2% tosta katsojamäärän tipahtamisesta.

Olen aina toivonut että Bluesilla olisi lauantaipelejä enemmän. Kaudella 2014-15 Bluesin keskiarvo on arkena oli 3974 katsojaa ja lauantaisin 4511. Eli lauantaipelit vetivät 20% paremmin sakkia kuin arkipelit.

Halusin myös selvittää mikä on ns. kotiotteluruuhkan vaikutus yleisömääriin. Katsoin kotiooteluruuhkapeliksi sellaiset pelit jotka oli 3 päivän päässä toisesta kotitiootelusta. Niitä löytyi viime kauden otteluohjelmasta peräti 12 kpl ja yleisökeskiarvo noissa matseissa oli 3550 katsojaa eli kotiotteluruuhkapelit vetävät 12% vähemmän sakkia (kuin keskiarvo arkipeli).

Lisäksi on mietityttänyt että paljonko se Jykä Ahon aikana Bluesin syksyinen taapertaminen sitten näkyy yleisömäärissä. Bluesin 13 ekaa kotiottelua pelattiin silloin kun homma ei toiminut ja silloin yleisökeskiarvo oli 3597 katsojaa (hyvin poikkeavana tapahtumana Jere Lehtisen paidanjäädytyspelin yleisöämäärää en otanut mukaan). Joulukuun puolenvälin jälkeen yleisökeskiarvo oli 4134 katsojaa paikkeilla. Tosin tammi-helmikuussa oli 8 kpl noita kotiotteluruuhkapelejä. Mutta kyllä otteet kaukalossa siis heijastuu katsomoon kanssa.

Eli mielestäni ainakin 12 % viime kauden 18,5% yleisökadosta voi pistää laman, Ruutupalvelun ja Jokerien lähdön piikkiin. Se loput 4-6 % sitten kai sitten selittyy sillä miten asioita on hoidettu toimistolla. Pelkästään kotiotteluruuhkaputkien välttäminen olisi saattanut parantaa koko kauden tilanetta kuten myös se että kauden alussa ei ois rämitty niin pahasti.

Tiedän että pitäs olla tilastollista dataa hieman enemmän että pystyis arvoimaan mikä vaikutus lauantaipeleillä ja kotiotteluruuhkamatseilla on kuluttajan käyttäytymiseen. Mutta niillä mentiin mitä liigan sivuilta ja Jatkoajasta nyt tähän hätään löyty.
 
Viimeksi muokattu:

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
@Barcelona, hyvää analyysiä edellisessä viestissäsi! Sen voisi vielä todeta, että syksyllä oli huonot yleisömäärät muuallakin, toisin sanoen syksyn alhaisista yleisömääristä vain osa johtui Bluesin rämpimisestä.

Aika monta ihmistä on kysynyt multa olenko käynyt katsomassa Jokereiden pelejä KHL:ssä. Jotenkin tuntuu että ihmisillä on ennakko-oletus että olisin. Luulen että KHL-kiekolla on ollut melko suuri merkitys Bluesin katsojamääriin, etenkään kun Jokereita ei enää tarvitse samalla tavalla vihata kuin ennen.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tuo halli aina näin marras-joulukuussa varattu muihin juttuihin vai miksei pelata vuoden parhaimpana aikana pelejä ja varsinkin noita viikonloppupelejä? Väittäisin että muut seurat tekee juuri tällä ajankohtana ne suurimmat tulot yritysasiakkaiden/aitiomyynin kanssa ja myös kaljamyynti ym.. tehdään hyvää bisnestä vaikka hallissa ei olisi normaalia enemmän ihmisiä. Tammikuussa näyttäisi sitten olevan pelejä perä jälkeen vaikka luulisi että ihmiset on rahatkin jo jouluun ja alemyynteihin tuhlannut ja monella tipaton päällä.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sen voisi vielä todeta, että syksyllä oli huonot yleisömäärät muuallakin, toisin sanoen syksyn alhaisista yleisömääristä vain osa johtui Bluesin rämpimisestä.
Totta. Unohtu tosiaan mainita se vanha vitsi että niin kauan kun syksyllä on hyvät golf ja purjehdus säät niin Espoossa on vaikea saada jengiä hallille. Mutta on tossa varmaan totuuden siemen ja alku syksystä ei tosiaan varmaan kannata pelata lauantaipelejä niin kauan kun esim. on hyvät mökkeilysäät.

Onko tuo halli aina näin marras-joulukuussa varattu muihin juttuihin vai miksei pelata vuoden parhaimpana aikana pelejä ja varsinkin noita viikonloppupelejä?
Bluesin otteluohjelman haasteet tulee juuri siitä että kyseessä on monitoimihalli. Vaikka siellä nyt on kalenterissa jotain viikonloppuja vapaana niin se johtuu tod.näk siitä että halli on halunnut pitää noi viikonloput avoimena jos sinne vaikka jonkun tapahtuman saisi myytyä. Otteluohjelmahan lyödään lukkoon kesän alussa joka tuo haasteen Bluesin ja hallin kalentereiden yhteensovittamiseen.

Halusin myös selvittää mikä on ns. kotiotteluruuhkan vaikutus yleisömääriin. Katsoin kotiooteluruuhkapeliksi sellaiset pelit jotka oli 3 päivän päässä toisesta kotitiootelusta. Niitä löytyi viime kauden otteluohjelmasta peräti 12 kpl ja yleisökeskiarvo noissa matseissa oli 3550 katsojaa eli kotiotteluruuhkapelit vetävät 12% vähemmän sakkia
Jatkan hieman tästä aiheesta. Ensinnäkin mulla tuli aikaisempaan viestiin Stubbimainen typo. Kirjoitin aluksi 21% kun piti kirjoittaa 12%. Sori siitä.

Markkinoinnissa sitä kutsutaan kannibalisoimiseksi kun oma tuote/palvelu syö toisen oman tuoteen kysyntää. Itselle Bluesin matsit on kuin Pizza Hutin buffa eli kun siellä on käynyt vetämässä navan täyteen niin sen jälkeen ei muutamaan päivään tee mieli pizaa uudestaan syödä. Siksi mua ei yllätänyt että noissa kotiotteluruuhkamatseissa oli keskimäärin 12% vähemmän sakkia alle keskiarvon. Toi 12% Bluesin yleisömäärästä (ka. 3985) on kuitenkin noin 460 katsojaa. Ja jos noi 460 katsojaa ois tullut muuten noihin 12 matsiin ja ostanut keskimäärin esim. 15 egee maksavan lipun niin Bluesin kirstuun olisi tullut 82 800 euroa.

Olen aina toivonut että Bluesilla olisi lauantaipelejä enemmän. Kaudella 2014-15 Bluesin keskiarvo on arkena oli 3974 katsojaa ja lauantaisin 4511. Eli lauantaipelit vetivät 20% paremmin sakkia kuin arkipelit.
Viime kaudella arkipelin ja lauantaipelin välinen erotus oli 717 katsojaa. Ja sillä samalla 15 egen lipulla se tarkoittaa 10755 euroa per peli.

Bluesin arkipitoista otteluohjelmaa on perusteltu sillä että saavat aitioita myydyksi. Kuten tuolta talousluvuista ilmeni niin aika heikkoa on ollut myynti ja niihin lukuihin varmasti vaikuttaa se että Bluesilla itsellään on vain kaksi aitiota omistuksessa. Linkki Blues.fiin. Jos Bluesin myyntitykit saa noi myytä asiakkaille noilla hinnoilla niin Bluesin kassaan kilahtaa 3975 euroa. Jos lähdetään siitä että noita aitioita ei saatas myytyä viikonloppuisin niin silti lauantaipelien pelaaminen olisi taloudellisesti kanattavempaa 6780 egen verran. Viime kaudella aitiooista saadut tulot oli 80 000 euroa ja sen kun jakaa 4000 eurolla niin saadaan 20, joka siis kertoo sen että aitiot saatiin 2/3 Bluesin kotimatseihin myytyä.

Omasta mielestä Bluesin pitäisi pelata 1/3 kotimatseista lauantaisin. Uskon että noiden aitoidenkin kysyntä korreloi sen kanssa miten suosittu jokin jengi yleisestiottaen on. Suosituimpia jengejä vastaan olisi hyvä pelata siis arkena ja sitten ei niin vetovoimaisia jengejä vastaan voisi sitten pelata lauantaisin. Lauantaipeleissä kun se juttu on että lähdet kaverien tai perheen kanssa matsiin rentoutumaan kun taas arekan hieman katellaan kuinkas kiinostava se vastustaja on että jaksaako sinne hallille raahautua. Tsekaamalla eri jengien FB-sivujen tykkääjä määrää saa varmasti jonkilaisen rankkauksen joukkueiden yleisestä kiinostuksesta. Ja tietenkin tätä hommaa voi myös sikäli tuunata että ottaa Suomen kartan käteen ja huomaa että Lahden Pelicans ja Hämeenlinnan Pallokerho on sellaisia porukoita josta nyt saattais tulla faneja bussilla katselemaan matsia jos kyseessä on la-peli.

Oma arvio on että ihan vaan tekemällä asioita hieman fiksummin ja asioiden miettiminen kuluttajan kannalta olisi nostanut yleisömääriä ja tuonut Bluesin kassaan rahaa. Kotiotteluruuhkien välttäminen ja pari lauantaipeliä lisää olisi saattanut tuoda yhteensä esim. 100 000 euroa Bluesin kassaan. Eihän toi summa Bluesin tekemässä tappiossa tietenkään mikään suuri ole, mutta varmasti ois Rautiolle ja kumppaneille kelvannut. En nyt ekaa kertaa näistä asioista tälle palstalle kirjoita, mutta pikkasen turhauttavaa kun samoja virheitä tehdään vuodesta toiseen. Kuten näissä Bluesin eri taloutta käsiteltävissä ketjuissa on useasti mainittu niin pienistä puroista tulee ne suuret tulot... eiku... tappiot.
 

BlueTaco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Oma arvio on että ihan vaan tekemällä asioita hieman fiksummin ja asioiden miettiminen kuluttajan kannalta olisi nostanut yleisömääriä ja tuonut Bluesin kassaan rahaa. Kotiotteluruuhkien välttäminen ja pari lauantaipeliä lisää olisi saattanut tuoda yhteensä esim. 100 000 euroa Bluesin kassaan. Eihän toi summa Bluesin tekemässä tappiossa tietenkään mikään suuri ole, mutta varmasti ois Rautiolle ja kumppaneille kelvannut. En nyt ekaa kertaa näistä asioista tälle palstalle kirjoita, mutta pikkasen turhauttavaa kun samoja virheitä tehdään vuodesta toiseen. Kuten näissä Bluesin eri taloutta käsiteltävissä ketjuissa on useasti mainittu niin pienistä puroista tulee ne suuret tulot... eiku... tappiot.

Mutta näitä 100 000 euron summia on täällä palstallakin laskettu tulevan suunnasta tai toisesta, niin niistä yllättäen tuleekin jo merkittävä summa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tollakaan ei tietysti enää ole kohta väliä, mutta luulisi markkinatalouden - siis perus kysynnän ja tarjonnan lain - muodostavan noi hinnat kohdilleen. Luulisi menevän aitiotkin kaupaksi kun hinta olisi kohdillaan, mutta ehkä se on sitten fiksumpaa pitää tyhjillään kuin myydä pikkuisen halvemmalla. Vähän kuin pelipaitojen mainoksetkin.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Luulisi menevän aitiotkin kaupaksi kun hinta olisi kohdillaan, mutta ehkä se on sitten fiksumpaa pitää tyhjillään kuin myydä pikkuisen halvemmalla.
Ei tietenkään kannata myydä halvemmalla. Saattaisi rahvaalla jopa kaveriporukassa olla varaa ostaa niitä viikonloppuna aloittelupaikaksi, paskovat vielä nurkkiin...
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Aition omistajat on Espoossa muutenkin aika laiskoja noita käyttämään, käyttöaste peleissä lienee 15-25% luokkaa.
Sitten voidaankin kysyä että miksi näin ja miksi tuota myyntityötä ei ole hoidettu kuntoon? Nuo yrityksethän pitäisi saada sitoutettua niin että heillä olisi aina vähintään vaikka se 4 kausaria ja sitten täyttäisivät loput paikat (8-12 paikkaa kai noissa aitioissa yleensä on?) per ottelu tarpeen mukaan. Tällöin olisi aina kuitenkin se 4 lippua myyty + fiksulla myyjällä käytännössä mahdollisuus myydä lisää lippuja jokaikiseen Bluesin peliin. Ko. yrityksessäkin olisi sitä "pöhinää" kun aina joku on ollut siinä aitiossa katsomassa peliä. Siihen päälle sitten myyjä tarjoamaan eri paketteja. Laitamainosta, otteluisäntänä olemista, paitamainosta, VIP-pakettia jne. Myyjä aina silloin tällöin ennen peliä nopeasti aitiossa käymään katsomassa että kaikki on vierailla hyvin, parit yläfemmat, lapsille käteen joku Blues-ilmapallo ja tsempit peliin. Ihan perusasioita mun mielestä.

Mutulla väitän Espoossa olevan ylivoimaisesti huonoin käyttöaste aitioilla. Tämä nyt ei vain ole nykyjohdon vika sillä tämä trendi oli jo Jussin aikana laskeva mutta jos aitioiden omistajia on kohdeltu yhtä "hyvin" kuin mitä eri ketjuissa on tullut ilmi muiden yritysten kohdalla en yhtään ihmettele että HIFK-matsien lisäksi nämäkin ammottavat tyhjyyttään.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onhan toi sinänsä huvittava suistio tässä koko sopassa toi aitiotouhukin. Halvin aitio taitaa maksaa n. 1000 euroa (ei sisällä ottelulippuja). Se sisältää buffet-ruokailun käsittääkseni varsin keskinkertaisella safkalla ja olisiko juomistakin maksettava erikseen, en tiedä. Millähän perusteilla toi hinnoittelu on hoidettu?
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ongelma on se, ettei noille ole kysyntää kuin muutamissa peleissä kauden aikana. Aition omistajat on Espoossa muutenkin aika laiskoja noita käyttämään, käyttöaste peleissä lienee 15-25% luokkaa. Tuon voi jokainen hallilla kävijä nopeasti todeta, harvassa on pelit jolloin on yli 10 aitiota käytössä. Aitioita on kuitenkin 50.
Hyvä että otit tän asian puheeksi kun itseltä unohtu. Tosiaan noiden aitoiden käyttöaste viime ja tällä kaudella on munkin mielestä tota mainistemaasi 15-25% luokkaa. Saattoi olla hieman korkeampi silloin kun Jokerit pelasi liigaa eikä KHL:lää. Mutta koska toi aitoiden käyttöaste on nykyään niin pieni niin on mielestäni aika järjetöntä suosia arkipelejä aitiomyynin takia.

Uskon että jos Bluesilla on kaksi arkena pelattavaa kotipeliä samalla viikolla (joissa vastustajat ei ole mitenkään poikkeuksellisen mielenkiintoisia) niin se on sitten sama kumpaan matsiin yritys asiakkaitaan vie. Joten jos toinen noista matseista siirettäisiinkin pelattavaksi lauantaille niin seuraus olisi se että kaikki ne aitioasiakkaat sitten nappais sen aition tosta yhdestä arkena pelattavasta ottelusta. Koska aitioiden käyttöaste on alhainen niin yhdellekään potentiaalisella asiakkaalle ei tarvitsisi myydä "ei oota" ja Blues keräisi tismalleen samat rahat yhdestä matsista kuin noista kahdesta. Taloudellista plussaa tulisi myös siitä että lauantaimatsit vetävät sen 20% enemmän sakkia hallille ja samalla noita aitioita voidaan myydä "kiinnostunut vuokramaan aition lauantaipelistä" segementille.

Katsoin että hyvää taloudellista tulosta tekevä Kärpät pelaa tällä kaudella 14 lauantaipeliä ja paskaa tulosta tekevä Blues 5 lauantapeliä. Itse uskon että palvelun tarjoaminen asiakkaalle oikeaan aikaan toimii paljon paremmin kuin kallis mainoskampanja. Myös Junno on Oulussa hiffanut tämän. Siksi olisin koittanut Bluesin omistajina saada ton 12-15 lauantai kotipelejä järkättyä kun otteluohjelmaa kesällä tehtiin. Jos Espoon Metro Areenalle nyt tulisi tarjous saada jollekin lauantaille U2 soittamaan niin kuten CHL pelien kohdalla ollaan huomattu ei toi pelipäivien siirtely kauden aikana näköjään mikään hirveän suuri ongelma ole ollut. Nyt jätettiin moni lauantai auki Areenan myyntitykeille ja kun ne ei hommassaan onnistunut niin nyt siitä kärsii Blues.

Sitten kun noiden aitoiden käyttöaset on matseissa on 80% luokkaa niin voidaan ruveta taas priorisoimaan arkipelejä lauantaipelien kustanuksella. Tällä hetkellä tarjonta riittää hyvin kattamaan kysynnän ja vaatii vain pientä kysynnän ohjaamista. Uskon että yksi arki peli per viikko ja noin 15 arkipeliä viikossa riittäisi vallan mainiosti saamaan ton saman taloudellisen tuloksen mitä nyt saadaan 20 arkipelillä.
 

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Minä en nyt tiedä, ovatko nuo Bluesin aitiot kalliita vai sittenkin vain huonosti markkinoituja. Tässä vertailuksi SaiPan hinnat: http://www.saipa.fi/sivut/aitiot

Mainittakoon, että tuntuvat pääasiassa olevan kaikki tai lähes kaikki käytössä pelissä kuin pelissä, myös lauantaisin (esim. viime lauantaina ei yhtään tainnut olla pimeänä.)
 

huihai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juuri näin, ei minulta ainakaan ole taskuja tarkistettu vielä kertaakaan, joten taskumatti mukaan ja juomaa naamaan salaa *hymiö*
Ei kai Bluesin peli nyt sentään niin surkeaa ole, ettei sitä selvin päin kestä?
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
...ja jatketaan ihmettelyä kun kaikkea ei viimeksi kerennyt kirjoittaa.

Bluesin viime kaudella saamat aitoitsa tulevat tulot oli siis 80 000 euroa. Kun sen jakaa kotiotteluiden määrällä 30+2 niin saadaan tuotoksi per peli 2500 euroa. Kuten tuolla aikaisemmin höpötin niin viime kaudella arkipelin (3974) ja lauantai (4511) matsien keskiarvojen erotus oli 717 katsojaa ja 15 egen lipulla se erotus tarkoittaa 10755 euroa per peli.

Mun on hyvin vaikea ymmärtää miksi siis tossa otteluohjelman suunittelussa Blues edelleen priorisoi noita arkimatseja sen takia että saisi noita aitioita myytyä kun niistä seuralle tulevat tulot on tota luokkaa. Kyllä noiden aitioista olevien tulevien tuolojen pitäisi olla yli ton 10 000 euroa per peli että olisi fiksua pelata noita arkipeljä lauantaipelien sijaan. Nyt jos Blues olisi pelannut 22 arkipelin sijaan 22 lauantaipeliä niin kassassa ehkä olisi ollut 220 000 euroa enemmän. Ja eikä ne lauantaipelit ois vältämättä tarkoittanut että aitiot ois ollu tyhjiä. Toivon vaan että noi kaksi coporate sales jampaa tekee Bluesin eteen jotain muutakin hommaa ja eivät tienaa hirveesti yli 3000 euroa kuussa kun noilla aitiotuotoilla hädintuskin kuitataan niiden palkkoja.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jatketaan yksinpuhelua tästä aiheesta. Tai on mulla salaisena toiveena että joku siellä Bluesin toimistolla tätä ketjua lukisi.

Olen aina toivonut että Bluesilla olisi lauantaipelejä enemmän. Kaudella 2014-15 Bluesin keskiarvo on arkena oli 3974 katsojaa ja lauantaisin 4511. Eli lauantaipelit vetivät 20% paremmin sakkia kuin arkipelit.

Halusin myös selvittää mikä on ns. kotiotteluruuhkan vaikutus yleisömääriin. Katsoin kotiooteluruuhkapeliksi sellaiset pelit jotka oli 3 päivän päässä toisesta kotitiootelusta. Niitä löytyi viime kauden otteluohjelmasta peräti 12 kpl ja yleisökeskiarvo noissa matseissa oli 3550 katsojaa eli kotiotteluruuhkapelit vetävät 12% vähemmän sakkia (kuin keskiarvo arkipeli).

Noista luvuista jäi itseä vähän vaivamaan se että ns. dataa oli Bluesin osalta vain yhden kauden verran saatavissa. Mutta koska tossa tutkitaan kuluttajan käyttäytymistä niin silloin itseasiassa muidenkin liigajoukueiden joukkuekohtaiset yleisödatat kelpaa ihan hyvin. Onneksi ne sai napsittu liigan sivuilta helposti exceliin.

Se nyt ei olllut yllätys että jokaisella liigapaikkakunalla lauantaipelit vetivät keskimäärin 12% enemmän sakkia hallille kuin arkipelit. Mutta se oli ylättävää että kun ottaa huomioon että Bluesilla vastaava luku oli 20%. Hetken kyllä tota sai ihmetellä. Uskon että se että Blues pelasi arkeana todella monta kotiotteluruuhka peliä suurentaa tota eroa arkipelien ja lauantaipelien välillä. Toisaalta TPS:llä oli Bluesin kanssa samaa luokkaa oleva prosentti. Kuten Espoossa myös Turussa halli on keskellä peltoa, joten ehkä tällä asialla on jotain osuutta asiaan? Koska esim. Hifkillä toi muutosprosentti oli vain 6 % ja Nordikselle on suht. helppo päästä esim. julkislla. Ehkä hallille menemiseen helppous + siihen menvä aikaa vaikuttaa siihen että joillakin joukkueilla noi lauantaipelit sitten vetää enemmän sakkia.

Tässä vielä kuinka monta lauantaipeliä jengeillä oli ja prosentti kertoo kuinka paljon enemmän sakkia niissä kävi arkimatsiin verratuna:

Blues 8 kpl (+20%)
HIFK 7 kpl (+6%)
HPK 9 kpl ( +13%)
Ilves 11 kpl (+14%)
JYP 7 kpl (+14%)
Kalpa 7 kpl (+13%)
Kärpät 11 kpl (+12%)
Lukko 9 kpl (+3%)
Pelicans 7 kpl (+9%)
Saipa 12 kpl (+15%)
Sport 8 kpl (+17%)
Tappara 7 kpl (+13%)
TPS 8 kpl (+17%)
Ässät 6 kpl (+9%)

Kotiottelunruuhkan vaikutus yleisömääriin näyttää olevan liigassa samaa luokkaa. Eli jos oli kolmen päivän sisään kaksi kotiottelua niin ne vetivät keskimäärin 9 % vähemmän yleisö hallille alle keskiarvon. Paikkakuntaista vaihetlua tossa oli rajusti ja prosentit liikui 1-16% välillä. Tässä oli myös Ilveksen kohdalla tilastollinen poikkus joka selittyi sillä että toiseen ottelussa halli oli lähes loppuun myyty (7300 katsojaa). Mutta seuraava tilastosssa on siis kuinka monta kotiruuhkaottelua per jengi joukkueela oli ja kuinka paljon vähemmän sakkia niissä kävi kuin mitä kauden keskiarvo oli.

JYP 0 kpl
Tappara 0 kpl
Ässät 0 kpl
Ilves 2 kpl *
HIFK 2 kpl ( - 8%)
Kärpät 2 kpl ( - 8%)
Pelicans 2 kpl (-16%)
HPK 4 kpl (-10%)
Lukko 4 kpl (-1%) **
Sport 4 kpl (-8%)
Kalpa 6 kpl ( -10%)
Saipa 6 kpl (-6%)
TPS 6 kpl (-16%)
Blues 12 kpl (-12%)

* Ilveksen kohdalla tilastollinen poikkus joka selittyi sillä että toiseen ottelussa halli oli lähes loppuun myyty (7300 katsojaa).
** Lukon alhainen prosentti selittyy sillä että noissa matseissa kohtasi kahdesti Kärpät joka veti yli keskiarvon enemmän sakkia hallille.

Liigan keskiarvo 3 kpl kotiruuhkapelejä mutta Bluesilla niitä oli 12 kpl. Eli 40 % Bluesin viime kauden kotiotteluista oli noita kotiotteluruuhkapelejä. Ja kuten tuolla ylempänä kirjoitin niin Bluesin yleisömäärän ka. 3985 ja otteluruuhkamatsin ka 3550 erotus on 460 katsojaa. Ja jos noi 460 katsojaa ois tullut noihin 12 matsiin ja ostanut keskimäärin esim. 15 egee maksavan lipun niin Bluesin kirstuun olisi tullut arviolta 82 800 euroa.

Tällä kaudella Bluesilla on noita kotiruuhkapelejä on 8 kpl + 4 kpl tulee CHL pelien takia. Lauantaimatseja on se 5 kpl. Onhan se harmittavaa seurata kun oma suosikkijoukkue ampuu itseään turhaan jalkaa kun "suunitelee" otteluohjelmaansa. Paljon rahaa jää saamatta vaan sen takia että ei olla hereillä kesäkuussa kun teet otteluohjelmaa muiden seurojen kanssa.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Kahden edellisen kotipelin keskiarvo vähän päälle 2100 katsojaa. Käsittämättömän alas on tultu.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaikka tuota miten päin miettis, niin miksi maksava yleisö täyttäisi hallin? Kerran pari vois sympatian vuoksi käydä antamassa tukea. Mutta kyllä se sitten väkisinkin hiipuu tavan katsojalla, kun miettii viime aikojen tapahtumia.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ei lainkaan käsittämätöntä. Harvoin A-junnuissa noin hyvään keskiarvoon päästään.
Mestiksessä 2000 on ihan hyvä luku kanssa. Mutta ei tuolla hallilla taida käydä eneää kuin osa kausikorttilaisista ja vierasjengin fanit. Mielestäni nyt ollaan jo siinä vaiheessa että kannattas päästää jengi ilmaseksi sisään jotta edes kiskat sais jotain liikevaihtoa. Siihen hallin eteiseen sitten vois laittaa jonkun keräyslippaan johon jokainen voi lahjoittaa pienen summan Bluesille jos huvittaa lipusta jotain maksaa.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kahden edellisen kotipelin keskiarvo vähän päälle 2100 katsojaa. Käsittämättömän alas on tultu.
Sitten näillä lukemilla jotkut uskovat tuon saneerauksen menevän vielä läpi.
Ei Bluesia pelasta nyt mikään muu kuin Salonojan kukkaro, saneerausella vain pitkitetään nykyistä alennustilaa ja sen seurauksena tilanne on vieläkin surkeampi.
 

Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Kahden edellisen kotipelin keskiarvo vähän päälle 2100 katsojaa. Käsittämättömän alas on tultu.

Itse olen ennemminkin yllättynyt, että kauden aikana tapahtunut pudotus on ollut näinkin hidas ja pieni: kolmasosa jäänyt pois. Jäällä nähtävät pelaajat ja peli on kuitenkin muuttunut enemmän.

Seuraavan kerran tulen itse peliin, kun seuralla on joku tulevaisuudennäkymä ja joukkue on jotensakin pelaamansa sarjan tasoinen. Nyt meneillään oleva näytelmä vain häpäisee Bluesin nimeä.
 
Salonojan kukkaro on monelle aika maaginen, jotain erikoista siinä täytyy olla kun juuri SIITÄ kukkarosta haaveillaan. Mutta mitenkäs kävi JS:n kukkaron haltijalle ja sen alamaisille viime kerralla? My precious...
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Salonojan kukkaro on monelle aika maaginen, jotain erikoista siinä täytyy olla kun juuri SIITÄ kukkarosta haaveillaan. Mutta mitenkäs kävi JS:n kukkaron haltijalle ja sen alamaisille viime kerralla? My precious...
Kenellä muulla kuin Salonojalla on oikeasti intressi pumpata heti se 1,5M€ tuohon touhuun?
Salonoja tarvitsee hallilleen pääkäyttäjän, joka Blues on kenelläkään muulla ei tätä tarvetta ole.
Toki joku muukin voi tuon summan hommaan laittaa mutta montako niin avokätistä sijoittajaa on, joka heittää rahansa kankkulan kaivoon käytännössä ilman toivoa tulevista tuotoista?
Jos liigaseuran saa Suomessa pyörimään nollatuloksella on seurajohto tehnyt erittäin hyvää työtä jos seuran saa tekemään voittoa niin johto on täynnä ammattilaisia jotka tietävät mitä tekevät.
Näitä seuroja on tällä hetkellä Suomessa vaan ne yhden käden sormilla laskettava määrä ja näistäkin käytännössä Kärpät on ainut varma "tuloksentekijä".
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Salonojan kukkaro on monelle aika maaginen, jotain erikoista siinä täytyy olla kun juuri SIITÄ kukkarosta haaveillaan. Mutta mitenkäs kävi JS:n kukkaron haltijalle ja sen alamaisille viime kerralla? My precious...

Mulle on ihan se ja sama onko se Salonoja vai joku muu, joka seuran pelastaa, kunhan joku pelastaa. Jos kukaan ei pelasta, jätän mieluummin seuraamatta koko orkesterin touhuja kuin katselen nykyistä alennustilaa.

Tämän päivän yleisömäärä yllätti. Odotin 1:llä alkavaa numeroa. Eiköhän se vielä tällä kaudella nähdä, mitään syytä hallille menoonhan ei ole ollut enää pitkään aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös