Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 353 201
  • 66 882

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaverini kyllä tämän tapani tietävät, en tykkää olla aina tavoitettavissa joten ihan "periaatteen vuoksikin" on pakko ignoorata toisinaan.
Se on jännää, että nykyään ihmisellä tuntuu olevan velvollisuus olla tavoitettavissa aina. Mutta jos on sellaisessa työssä, jossa joutuu viestimään koko ajan ja olemaan jatkuvasti tavoitettavissa, niin vapaa-ajalla on pakko vääntää joskus kanavat kiinni. Itse teen näin. Olen pahoillani, jos joku siitä pahoittaa mielensä, mutta aion pitää tästä tavasta kiinni.

Itse en jaksa hirveästi stressata siitäkään, onko toinen lukenut viestin. Ainakaan jos kovin tärkeästä asiasta ei ole kyse. Silloin saatan olla tuosta keskimääräistä kiinnostuneempi, jos kyseessä on vaikka kiinnostava naisihminen tapailun alkuvaiheessa, mutta muuten luotan siihen, että ihmiset vastaavat, jos asia on tärkeä. Ja jos oikein tärkeä asia on, niin silloin on parempi soittaa, puolin jos toisinkin. Mutta koska itsekin olen välillä tavoittamattomissa, niin luonnollisesti suon toisillekin sen oikeuden. Ihmiset olisivat varmaan onnellisempia, jos sitä puhelinta ei tarvitsisi koko ajan vahtia.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Hyvinhän tuo pelaa, mutta jinxasit sitten nollan.
Kyllä. Onneksi tuo kirjoittamani ei ollut lupaus, mutta ilmeisesti luoja tms. käsitti sen sellaiseksi, kun paha olisi lasten tulla tänne isänpäivää viettämään (ostettiin tänään mahtavat sapuskat ja herkut sitä varten) jos isä olisi ruumishuoneella.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Se on jännää, että nykyään ihmisellä tuntuu olevan velvollisuus olla tavoitettavissa aina. Mutta jos on sellaisessa työssä, jossa joutuu viestimään koko ajan ja olemaan jatkuvasti tavoitettavissa, niin vapaa-ajalla on pakko vääntää joskus kanavat kiinni. Itse teen näin. Olen pahoillani, jos joku siitä pahoittaa mielensä, mutta aion pitää tästä tavasta kiinni.

Itse en jaksa hirveästi stressata siitäkään, onko toinen lukenut viestin. Ainakaan jos kovin tärkeästä asiasta ei ole kyse. Silloin saatan olla tuosta keskimääräistä kiinnostuneempi, jos kyseessä on vaikka kiinnostava naisihminen tapailun alkuvaiheessa, mutta muuten luotan siihen, että ihmiset vastaavat, jos asia on tärkeä. Ja jos oikein tärkeä asia on, niin silloin on parempi soittaa, puolin jos toisinkin. Mutta koska itsekin olen välillä tavoittamattomissa, niin luonnollisesti suon toisillekin sen oikeuden. Ihmiset olisivat varmaan onnellisempia, jos sitä puhelinta ei tarvitsisi koko ajan vahtia.
Juuri näin. Itse en pidä puhelinta edes äänettömällä (silloin, kun en ole valmis/ halukas kommunikoimaan), koska stressaa se, että huomaa jonkun tavoiteelleen. Jotkut tätä tietenkin kritisoivat. Saattaa liittyä siihenkin, että olen introvertti, joka haluaa viettää aikaa ja asua yksin..
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Porukka alkaa veteleen lauantaikännejä, itse olen paska äijä kuten on huomattu. Niska jumissa mutta onneks on sirdaa joten sitä huiveliin ja unille, voi nukkua huomisen päivän. Vimppa rahat meni kaupassa tänään -60% tuotteisiin ja niillä pärjännee maanantaihin. Onneks torstaina on jo tili. En vastaa puhelimeen seuraavina päivinä.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Hyvä päivä:
Suomi voitti x2 (toinen vielä SaiPamaski päässä)
Lasteni täti tuli Oulusta vanhemman 13v synttärien kunniaksi ja vei heidät hotelliin yöksi ja kun äsken kysyin missä ovat niin tuli tyttäreltä video hotelli Scandic Simonkentän ikkunasta. Ovat päässeet aika lailla ytimeen.
Saatiin sovittua kaveripariskunnan kanssa muutaman viikon takainen riita ja lähden heidän kanssaan kohta laulamaan karaokea.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Hyvä päivä:
Suomi voitti x2 (toinen vielä SaiPamaski päässä)
Lasteni täti tuli Oulusta vanhemman 13v synttärien kunniaksi ja vei heidät hotelliin yöksi ja kun äsken kysyin missä ovat niin tuli tyttäreltä video hotelli Scandic Simonkentän ikkunasta. Ovat päässeet aika lailla ytimeen.
Saatiin sovittua kaveripariskunnan kanssa muutaman viikon takainen riita ja lähden heidän kanssaan kohta laulamaan karaokea.
Varovasti sitten siellä Mantan patsaan lähettyvillä, kierrä kaukaa jos kykenet. Hauskaa iltaa joktap.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Pelattiin tuossa parikymmentä vuotta vanhaa Trivial Pursuitia ja pelissä on ainakin kaksi ihan päin helvettiä olevaa kysymystä:

-Kenen laulajan oikea nimi on Fredrik Bulsara? Freddie Mercury oikea vastaus, mutta se oikea nimi on Farrokh Bulsara
-Missä yhtyeessä rumpuja soittaa Roger Daltrey? Vastaus oli Queenissa, muuten ihan hyvä mutta Roger Daltrey on The Whossa ja ei soita rumpuja vaan on laulaja

Jännä sinänsä että Queen on ollut osallisena molemmissa mokissa ja toi eka nyt oli sellainen pienehkö kirjoitusvirhe jonka kuitenkin pystyi päättelemään oikeaksi, mutta toi jälkimmäinen nyt oli aika hyvä.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Naapurin teinillä on käty. Siellä on bileet ja tilanteessa on havaittavissa merkkejä sokan irtoamisesta. Vaihtelevasti liikehdintää myös porraskäytävässä. Juuri nyt tosin jonkinlainen suvantovaihe päällä.

No, kilttiä ja rauhallistahan tuo nykynuorison meininki on.

90-luvun Suomessa - silloin kun minä olin nuori - tilanne olisi tässä vaiheessa lähtenyt jo totaalisesti hanskasta. Paikalla olisi tähän kellon aikaan jo hyvä määrä laitakaupungin lähiöiden pilottitakkeja mopoineen, kutsuttujen vieraiden kengät ja päällystakit heitelty pitkin katuojia, kukkaruukut paskana, järjestäjän porukoiden viinat förattu (+ punaviinit ja konjakit valeltu sohvalle ja matolle) ja joku urpo puhunut lankapuhelimessa jo vähintään 20 minuuttia jollekin pornolinjalle.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
90-luvun Suomessa - silloin kun minä olin nuori - tilanne olisi tässä vaiheessa lähtenyt jo totaalisesti hanskasta. Paikalla olisi tähän kellon aikaan jo hyvä määrä laitakaupungin lähiöiden pilottitakkeja mopoineen, kutsuttujen vieraiden kengät ja päällystakit heitelty pitkin katuojia, kukkaruukut paskana, järjestäjän porukoiden viinat förattu (+ punaviinit ja konjakit valeltu matolle) ja joku urpo puhunut lankapuhelimessa jo vähintään 20 minuuttia jollekin pornolinjalle.

80-luvun Suomessa – silloin kun minä olin nuori – joku olisi jo päässyt hengestään ja neitsyydestään (kenties myös tässä järjestyksessä) ja hätäisimmät poliisit olisivat jo maijassa hakanneet pari pitkätukkaa. Ah aikoja!

Toi pornolinjajuttu oli kieltämättä hauska. Muistan itsekin joskus sinne soittaneeni oliko Japen bileissä.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Eli eilen pitkästä aikaa yli 9000 askelta yhden vuorokauden aikana. Tarkalleen otettuna yli 12 000. Askeleita kertyi siksi niin paljon minulle kun kävin siellä koronarokotuksessa ja kävelymatkaa kertyi yhteensä lähes 7 kilometriä. Jälkiviisaana voisi todeta että ehkä olisi kannattanut kulkea bussilla mutta jälkiviisaus nyt on sitä helpointa viisautta.

Syy miksi korostan tuota yli 9000 askelta yhden vuorokauden aikana on siinä että silloin kun teen täysimittaisen työpäivän ja siihen päälle vielä vaikkapa saman vuorokauden aikana kävelen illalla kävelylenkin niin minulle kertyy herkästi muistaakseni just ainakin tuo yli 9000 askelta saman vuorokauden aikana.

Mutta oleellisinta on nyt se lopputulos. Eli rehellisesti vastattuna jalkapohjat olivat lenkkeilyn jälkeen sitten taas eilen melko kipeät, eli kipu palaa yhä takaisin kun jaloille kohdistuu selkeästi enemmän rasitusta.

No ei siinä sinänsä mitään. Nythän minulla on taas aikaa palautua kyllä ja kipu on aina ollut sellaista että ei siis aina satukaan. Etenkään levossa. Eli vaikka ei itseasiassa nyt minulla kuitenkaan ollut hommattuna sitä hierontaan tarkoitettua öljypulloa niin kyllä minä noista kivuista silti selviän ja osin jo selvisinkin.

Mutta kun liikkuessa ja jalkojen päällä seistessä sattuu. Eilen nyt jäi muuten sitten taas liikunta vähäiseksi tuon 7 kilsan rykäisyn jälkeen. Mutta ei tästä nyt taida vieläkään tulla jatkon kannalta oikein lasta eikä paskaa, liian herkästi yhä lisääntynyt rasitusmäärä vaikuttaa kipuihin. Ei kovinkaan mieltä ylentävää eikä motivoivaa kun vaikka on jo pitkään levännytkin ja melko pitkään jo jumpannut jalkapohjia niin silti tilanne on yhä tämä.

Kuitenkin, pidän ihan hyvänäkin asiana sitä että eilen tuli kunnolla askeleita yhden vuorokauden aikana. Viimeksi yli 9000 askelta minulle kertynyt 19. lokakuuta. Kivut on kuitenkin sellaiset että lepo onneksi auttaa niihin näemmä hyvin paljon. Mutta ei sitten kuitenkaan pidempikestoisesti eli kun se rasitus selkeästi lisääntyy niin ne kivut palaavat. Tämä on yhä se johtopäätös mihin eilen päädyin. Eli jos ajatellaan että en olisi sairauslomalla vaan töissä niin ei tämä nyt hyvä juttu ole edelleenkään. Nyt saan huilattua huomisenkin päivän mutta jos pitäisikin huomenna taas mennä töihin niin oletettavasti se kipu vaan pahenisi koska ei jalat ehdi niin hyvin palautumaan kai yhdessä yössä? En kyllä ole tästä varma minun rajallisen tietotaitotasoni vuoksi. En ole siis lääkäri.

No, mielenkiintoistahan tuo oli toisaalta testata välillä kunnolla mikä on suurinpiirtein tilanne silloin kun tosiaan sitä rasitusta on selkeästi enemmän. Nyt sairauslomalla kivut ovat olleet paljon lievempiä mutta kun tässä tietenkin pitäisi päästä työkuntoon ja siellä sitä rasitusta taas on, ja vielä ei yksittäisenä vaan useampana päivänä peräkkäin. Levossa tuota jalkakipua on ollut kyllä vaikea arvioida mutta nyt sen sitten ainakin tietää että kovin paljoa ei ole edistystä tullut. Vieläkään.

Onneksi ensi viikolla vihdoin alkavat ne jalkaterapiahoidot. Ei näistä kivuista eroon pääse ilman asianmukaista hoitoa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Tulin muutamalle oluelle. Ei siinä, mutta pitäisi olla tarkempana siitä mitä vastaa, jos jotain kysytään. Jouduin Nick Caven rooliin ihan puskista, eli Villiä Ruusua pukkasi. En ole eläissäni sitä laulanut.
 
Viimeksi muokattu:

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
80-luvun Suomessa – silloin kun minä olin nuori – joku olisi jo päässyt hengestään ja neitsyydestään (kenties myös tässä järjestyksessä) ja hätäisimmät poliisit olisivat jo maijassa hakanneet pari pitkätukkaa. Ah aikoja!

Toi pornolinjajuttu oli kieltämättä hauska. Muistan itsekin joskus sinne soittaneeni oliko Japen bileissä.

Kummasti noi parin henkilön kekkerit paisui aina kun viidakkorumpu kertoi missä on jotain. Tärvelty kämppä oli yleensä jonkun vähän kiltimmän tytön asunto johon joukkio oli saanu suostuteltua pikku juhlat, tuhoisin seurauksin.
Nykyään kaiketi mahdotonta tapahtua moista kun aina joku on estämässä niitä tavalla tai toisella.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Hyvää isänpäivää!
 

Liitteet

  • IMG_20211114_091857_HDR~2.jpg
    IMG_20211114_091857_HDR~2.jpg
    337,3 KB · kertaa luettu: 99

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Täyskuppi kahvia edessä ja ulkona komea auringonnousu pilvettömälle taivaalle. Ei paskempi alku tälle sunnuntaille.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ensimmäinen erä kohta pelattu ja naisten jääkiekkomaaottelu FIN-CAN 0-3. Mikään ei muutu, ärähtäisi Tami.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Ensimmäinen erä kohta pelattu ja naisten jääkiekkomaaottelu FIN-CAN 0-3. Mikään ei muutu, ärähtäisi Tami.
Maalin kuivumisen seuraaminen olisi viihdyttävämpää kuin tuon matsin katseleminen.

Onneks illalla tulee oikeetakin lätkää.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Oliskohan Huuhkajien huikea esitys vaikuttanut, kun tuolla oli kymmenkunta pikkujätkää potkimassa palloa vielä pimeässäkin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jouduin Nick Caven rooliin ihan puskista, eli Villiä Ruusua pukkasi. En ole eläissäni sitä laulanut.

Kylien osuus olisi ollut paljon helpompi. Ainakin Singstarissa Kylien laulaja saa aina paremmat pisteet.
 
K

Kiekkokatsoja

Telkussa sattumalta kanavaan osui ekaa kertaa ohjelmaan, jossa oli naked attraction. No oli iso tumma mies, joka lopulta valikoi vaaleista pienistä naisista.
No tuskin rasistista, ja sikäli ei kohua.
Muutenkin onhan se ok, josko olemme relax, ja ilman kohua.
Telkussa nyt on, mitä on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös