Mainos

Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 638 532
  • 67 750

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mukava asia on se että olen saannut päälle vihdoin lomarytmin. Jonkin aikaa loman alussa menin vielä arkirytmillä eli aikaisin maate ja jo siinä puoli kuuden- kuuden aikaan aamulla ylös sängystä. Nyt on kuitenkin lomarytmi löytynyt. Eilenkin heräsin vasta puoli yhdeksältä aamulla ja tänään kahdeksalta. Eilen jopa meninkin maate vasta siinä kahdentoista aikaan illalla. Ja tärkeintä on nimenomaan se että uni on alkanut taas maistumaan.

Myöhään eilen illalla katselin vuonna 2014 tehdyn Turtles-elokuvan. Olen aina pitänyt Turtles-leffoja surkeina viritelminä mutta tässä eilen katselemassani leffassa oli kivasti jo yritystä. Ihan kiva toimintaleffa ja kyllä sen parissa sen miltei kaksi tuntia viihtyi. Muuten olen lomani aikana katsellut Netflixistä paljon Frendejä. Nyt olen jo yhdeksännen eli toiseksi viimeisen kauden viimeisissä jaksoissa menossa eli harmillisesti tuota sarjaakaan ei ole paljoa minulla enää katseltavana.

Frendit on kyllä uponnut minuun todella hyvin ja olen tykännyt sarjan huumorista. Täytyy vain löytää joku muu sarja Frendien tilalle sitten kuin olen saanut Frendien katselun päätökseen.

Ja tänään on ollut toiminnallisempi päivä kotikeittiössäni. NIin kuin jo tuonne Mitä tänään syötäisiin-ketjuun kirjoitinkin. Olen kokannut spagettia ja bolognese-kastiketta sekä leiponut mamman marjapiirakkaa. Siinähän sitä on herkkujani. Ja onnistuivat kyllä molemmat kokkaukseni erittäin hyvin.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Olen täälläkin välillä pähkäillyt sitä minkä ottaisin osoitteeksi seuraavalla reissullani. Tämänkin reissun tekisin vielä tämän kesälomani aikana.

Nyt olen päätymässä kuitenkin melko tuttuun ja turvalliseen valintaan eli Raumaan. Jos ei vieraspelireissuja oteta huomioon niin kävin viimeksi Raumalla vuonna 2013. Jo silloin Rauman leirintäalue Poroholma teki minuun ison vaikutuksen, se kuinka kauniiksi se oli laitettu ja kuinka paljon aluetta oltiin kehitetty niistä ajoista kun siellä porukoiden kanssa Silakkamarkkinoilla käytiin.

Vaikka Rauma on jo muutaman kerran nähty niin uskon että siellä riittää minulle silti vielä nähtävää, koettavaa ja koluttavaa. Paljon puntaroin etenkin Rauman ja Ähtäri-Keuruu-Virrat reissun välillä valintaani mutta olen nyt päätymässä Raumaan kuitenkin.

Laskujeni mukaan Rauman reissu tulisi edullisemmaksi ja helpommaksi kun ei tarvitsisi kanniskella kassiaankaan jatkuvasti ja mökkiäkään ei tarvitsisi siivota kuin kerran. Sekä onhan Rauma tosiaan melko turvallinen valinta, erittäin miellyttävien aiempien kokemusten vuoksi.

Jo silloin 2013 ajattelin että tänne täytyy päästä joku kesä uudelleen käymään ja olisiko nyt se kesä? Tämä reissu voisi kestää jopa viikon. Jos on vaan sitten kelit kohdallaan. Tällaista tajunnan virtaa tähän väliin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kävin poimimassa mustikoita ja oli ihan kivaa. Kyllä mieli lepää luonnossa. Harmi, kun tuli kauhea kiire kaljakauppaan ennen ysiä.
Boldaus mun. Eli alkoholin vähittäismyyntiaikaa pidemmäksi, enemmän ihmisiä nauttimassa luonnon ihmeistä. Nyt hallitus!
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Mies kavereineen on lähdössä huomenna Jyväskylään vaikka siellä ei ole rallia. Kun kerta on majapaikkakin sovittu ja kaveri odottaa. On tehty vähän kuluttajatutkimusta ja siellä on kuulemma vaikka beachvolleytä niin voi mennä katsomaan urheilua. Eli tiiraamaan likkojen pyllyjä ja etuvarustuksia... Mitä muutakaan... ;-) Urheilullisia taistoja, hyviä pelastuksia ja hienoja verkon ylitse lyöntejä varmaankin. Joo, kyllä on ollut puhetta aikaisemmin että varmaan ainakin osa lähtee Jyväskylän turneelle vaikka ei ole rallia kun siellä päin on niitä tuttujakin... tai nyt taitaa olla lähdössä koko normaali poppoo. Hyvää matkaa pojat!
 
K

Kiekkokatsoja

Mies kavereineen on lähdössä huomenna Jyväskylään vaikka siellä ei ole rallia. Kun kerta on majapaikkakin sovittu ja kaveri odottaa. On tehty vähän kuluttajatutkimusta ja siellä on kuulemma vaikka beachvolleytä niin voi mennä katsomaan urheilua. Eli tiiraamaan likkojen pyllyjä ja etuvarustuksia... Mitä muutakaan... ;-) Urheilullisia taistoja, hyviä pelastuksia ja hienoja verkon ylitse lyöntejä varmaankin. Joo, kyllä on ollut puhetta aikaisemmin että varmaan ainakin osa lähtee Jyväskylän turneelle vaikka ei ole rallia kun siellä päin on niitä tuttujakin... tai nyt taitaa olla lähdössä koko normaali poppoo. Hyvää matkaa pojat!
No jospa vastaavasti järjestäisit jonkin tyttöjen viikonloppujutun?
 

D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
Ihmeen paljon rusakoita liikkeellä. Koko ajan saa varoa.

Viime yönä mienasi jokin haukka tahi pöllö jäädä alle. Äkkijarrutus, mutta ei tullut vahinkoja ihmisille, eikä eläimille.
 

Glove

Jäsen
Sammuin jo ajat sitten naapurin kanssa ryypättyäni, mutta heräsin tuossa joku aika sitten keskellä yötä enkä saa enää unta kun rupesin miettimään kaverin akalta tullutta viestiä.

Ihmettelin kun kaveri ei lue whatsup viestejä eikä häneen näköjään saa yhteyttä meselläkään (tulee moinen ilmoitus kun yrittää kirjoittaa). Kysyin kaverin kihlatulta että mikä meno. Ei kuulemma saa olla yhteydessä keneenkään josta tulee yhtään mieleen alkoholin nauttiminen.

Vaikea ennustaa kovin pitkäkestoista suhdetta. Oikeasti vituttaa kun kaverin puolisokin on ihan hyvä tyyppi noin muuten.
No jopas on. Ennustaisin samaa.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Heh, tulen saamaan elokuussa toimeentulotukea vain reilut kolmekymppiä. Tuohan ei ole juuri mitään. Mutta kiva että asia ratkesi ja odotus päättyi. Pettymyshän tuo nyt lopulta oli mutta kyllä minä ainakin taas välttämättömistä menoista selviän ja kohta onneksi alkaa palkallinen työ. Ehkä sitten loppuu tämän toimeentulotuen hakeminen kokonaan?

Ja on minulla oikeastaan vielä varaa siihen reissuunkin. Onnekseni minulla oli paljon säästöjä kun lähdin kesäloman viettoon. Eihän tällainen ihminen siis tarvitsekaan sitä toimeentulotukea niin paljoa mutta en nyt eikään tietenkään rahan tulolle sano.

Mutta sellainen asia jäi mietityttämään että ovat ottaneet tuossa toimeentulotuen päätöksessä myös veronpalautukseni huomioon. Ja ovat sen huomioineet minulle elokuun alussa tulevana tulona. Sellainen pikkuseikka tuossa vain on että en suinkaan saa omalle tililleni tuota palautusta vaan se menee suoraan ulosottoon. Voikohan tällä siis olla merkitystä? Jos pystyn osoittamaan että veronpalautus menee ulosottoon niin voiko saamani toimeentulotuki nousta vielä reippaastikin, jollain 130 eurolla?

Soitan asiasta tunnin päästä Kelaan. Mutta vasta tunnin päästä koska palvelulinjat aukeaa yhdeksältä.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
No jospa vastaavasti järjestäisit jonkin tyttöjen viikonloppujutun?
Joo, on minulle tulessa pari ystävää. Käydään mustikassa, leivotaan mustikkapiirakkaa, saunotaan ja syödään hyvin.

Kysyin kaverin kihlatulta että mikä meno. Ei kuulemma saa olla yhteydessä keneenkään josta tulee yhtään mieleen alkoholin nauttiminen.
Se on ihan hyvä ohje jos todella aikoo päästä eroon alkoholista. Joidenkin täytyy tehdä niinkin radikaali ratkaisu että katkaisee välit niihin ystäviin jotka oman kokemuksen mukaan eivät edistä raitistumista. Sitten kun tilanne on vakiintunut niin voi sitten ehkä vielä palata vanhojen ystävien pariin. Tietenkin olisi ihan kohteliasta kertoa että raitistumisprosessi on käynnissä eikä halua olla yhteyksissä. Jos taas meinaat että käsky "heivata" sinut on tullut puolisolta niin se ei tule toimimaan... Ei raitistuminen onnistu ulkoa tulleiden käskyjen ja määysten avulla.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ihmettelin kun kaveri ei lue whatsup viestejä eikä häneen näköjään saa yhteyttä meselläkään (tulee moinen ilmoitus kun yrittää kirjoittaa). Kysyin kaverin kihlatulta että mikä meno. Ei kuulemma saa olla yhteydessä keneenkään josta tulee yhtään mieleen alkoholin nauttiminen.

Vaikea ennustaa kovin pitkäkestoista suhdetta. Oikeasti vituttaa kun kaverin puolisokin on ihan hyvä tyyppi noin muuten.

Niin, onko oikeasti tuon kihlatun (tai jonkun muun ulkopuolisen) päätös vai onko kaveri itse päättänyt asian noin? Jos haluaa vähentää / lopettaa alkoholin käyttöä, niin ihan oikea ratkaisuhan tuo on. Joskus, tai oikeastaan aika useinkinhan miehet kertovat puolison estävän menoja tms., vaikka tosiasiassa he ihan itse eivät halua lähteä. Kaverit tai "kaverit" ei vaan usko niin helpolla sitä "Ei nyt, nyt en halua" -selitystä, joten helpommalla pääsee, kun kertoo, että parempi puolisko ei päästä.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Jaa, se olisi tänään kesän viides risteily, kolmas saman kauniin nuoren naisen kanssa. Siis risteily Suomesta muualle. Näiden lisäksi olen tietysti käynyt kahdella sisävesiristeilyllä. Rai rai. Tässä tänään jo yhden toisen naaraan hoidellut ja illalla vuorossa tämä aamuista vuotta nuorempi neito. Rai rai.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Täällähän on alkoholismikehitys meneillään. Otteet on jo kuin palstan Virallisella alkoholistilla ja ystävät kaikkoavat. Kannattaisiko jo miettiä? Eipä tietenkään. Hauskaahan tämä on vielä.
Olisikohan kaveri taas kaveri ja puolisokin taas ihan jees, jos niille tarjoaisi viinat ja lähtisi kimpassa laulamaan karaokea? Lapsetkin mukaan, ainakin aloittelujen ajaksi.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Jaa, se olisi tänään kesän viides risteily, kolmas saman kauniin nuoren naisen kanssa. Siis risteily Suomesta muualle. Näiden lisäksi olen tietysti käynyt kahdella sisävesiristeilyllä. Rai rai. Tässä tänään jo yhden toisen naaraan hoidellut ja illalla vuorossa tämä aamuista vuotta nuorempi neito. Rai rai.
Toveri Banskua koskaan nähnyt, mutta voin sanoa että miehellä rautainen kunto! Tätä eilen päivittelin @Czescku n parvekkeella Larsenin ja latvialaisen hiivan voimalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös