Et ole. Joillekin tuo tuntuu olevan kuoleman paikka, porskutetaan ainakin me kaksi kuten ennenkin.Olenko ainoa, jolle on yksi vitun hailee siirrytäänkö pysyvään kesäaikaan, normaaliaikaan vai jatketaanko kuten nykyäänkin?
Sori nyt vielä vääntö, mutta haluan korostaa, että elämäntilanteeni on sellainen, että tiedän 100% varmasti itse, etten ole valmis vielä mihinkään, olen vielä täysi raakile ihmisenä, vaikka jonkin verran yli kahdenkympin ollaan, joten koen olleeni "turvassa" joka tapauksessa. Ymmärrän kyllä elämän realiteetit. Se pääongelma joka minulla nyt on, on se, etten periaatteessa saanut suutani auki, vaikka olisin halunnut. Olisin vain halunnut hänestä muiston, koska miksi ei? Se periaate, että äkillisen tilanteen tullen olinkin joko lukossa tai liian pidättyväinen huolettaa. Näitä tilanteita kaikilta elämänaloilta tulee kumminkin eteen myöhemminkin. Olenko silloinkin hiljaa vaikka jotain pitäisi sanoa/tehdä? Se on tietty minusta itsestäni kiinni, mutta tämä on nyt se ongelman ydin. Kyllä se ihastus siitä, mutta pidän vain kauniista asioista. Esimerkiksi jos näen nätin maiseman, otan kuvan, näen vaikka söpön kissan, joskus koirankin (olen kissaihminen), otan kuvan Näen nätin, omaa silmää miellyttävän naisen, otanko kuvan? En uskalla, vaikka haluaisin. Pelkäsin loukkaavani tai esineellistäväni häntä.Hän oli kännissä.
Ja sen lisäksi nuo mainitsemasi naisen ominaisuudet muuntuvat konfliktitilanteessa irrationaaliseksi huutamissyyllistämiseksi, äärimmäisen temperamenttiseksi kilahtamiseksi ja asioiden kiivaaksi väärinkäsittämiseksi - juuri sinua vastaan.
Nyt olet turvassa, säästyit paljolta.
Juurikin noin. Olisin toiminut niin tai näin, lopputulosta se ei olisi muuttanut, eikä olisi tarvinnutkaan, mutta minulla olisi ollut parempi mieli. Pelkäsin vain vastareaktiota, mitä seuraa, jos olisin pyytänyt hänestä kuvaa, jolloin periaatteessa olisin ilmaissut hänen ulkonäkönsä tehneen minuun vaikutuksen, koska tekihän se. Ei hän siitä varmaankaan olisi pahastunut. "Sä olet niin kaunis"-argumentti vain kuulostaa jotenkin vonkaavalta, etenkin tällaisen nuoren jullin suulla sanottuna. Enkä todellakaan halua moista kuvaa itsestäni antaa. Vaikka tosin röyhkeällä badboy-käytöksellähän ne kaunottaret hurmataan, mutta se ei kuulosta minulta. Joo stereotyyppistä, mut kaiketi se tässä iässä ja vähän eteenpäin vielä suunnilleen noin menee, ennen kuin ihmiset viisastuu, toivottavasti minäkin. I do it my way tai olen sitten ilman. Minä en tavallaan vain saa tätä hommaa "paketoitua" ja siitä käy kiittäminen itseäni. Pitäisi varmaan tietokoneesta kytkeä johto päähän jonnekin tunnelohkon keippeille ja koodauskomennoin "break loop". Eihän tämä minunkaan toimintani mitenkään järkevää, ole mutta tämä on vain semmoinen juttu, ettei tällaista vatvomista viitsi käydä tosielämässä kenenkään lähimmäisen kanssa häpeilemättä sen jälkeen. Kavereille nyt ei viitsi, kun kaikki on sillei rentoja, so-what-meiningillä, isälle en ole koskaan mistään vakavasta ole voinut puhua, ilman että heitetään paskaa niskaan sanko tolkulla ja vittuillaan vielä jälkeenpäin. Äidille voin puhua kaikesta, mutta en tiedä ymmärtäisikö hän tätä. Ei minulla ole tällaisia murheita ennen ollut. Veikkaisin saavani vastaukseksi, "että älä sie tuommosii Tallinan laivalla ravaavii tyttöi mieti, niitten kanssa murtaa vaan sydämensä, elämästäs tulee 10-kertaa vaikeempaa jos liian aikasin ja epävakaassa elämäntilassa ruppeet seukkaamaan, aikaa on vaik kuin paljon", tiedän tuon kyllä jo ihan itsekkin. Eniten tapauksessa häiritsee oma toimintakyvyttömyys, mutta sitä vain on niin vaikea selittää.@Laitela En nyt viestiäsi lainaa tähän kun se olisi liiankin kova työ kun olen nyt vain kännykän varassa. Mutta sanonpahan sen että nuo samat asiathan minullakin ongelmana olivat ja ovat kai yhä. Liiallinen pidättäytyminen ja se etten saanut sanaa suusta silloin kun oli mahdollisuus. Toivon että olet rohkeampi jatkossa! Sillä ei tällaistakaan millaista minä olen naisten kanssa paljon kokenut toivo kenellekään muulle. Sitä jää vain just tuolla lailla katumaan ja märehtimään jos ei toimi. Ja sitten jos ujouden takia jättää toimimatta niin siitä voi kasvaa tavallaan sellainen kehä. Kynnys toimia vain kasvaa koko ajan entisestään.
Omalla kohdallani sekin on kummallista, vaikka tämän itse sanonkin, niin olen aina osannut kommunikoida henkilön kuin henkilön kanssa, jos joku vain jokin tekijä on minut siihen "pakottanut", sukulaisten juhlissa sun muissa kekkereissä vanhempani saivat aina kuulla, että on teillä fiksu poika ja sitä rataa. Koulussa olin hyväkäytöksinen ja kehuttiin, että toisin kuin perusoppilaat voin tarvittaessa keskustella vaikka opettajienkin kanssa järkevästi. Nyt yliopistossa ne kaverit keiden kanssa aluksi ohjattiin samaan porukkaan, olen oikein hyvää pataa. Mutta uusia kontakteja tuppaan varomaan viimeiseen asti. Otan tietty yhteyttä tilanteen niin vaatiessa, esim. projekti random-opiskelijoiden kanssa, ok ei ongelmaa, tehdään tuttavuutta ja hoidetaan homma tasapuolisesti. Toinen suuri ongelmani on myös äärimmäisen suuri pessimistisyys. Toiset menee tenttiin "eiköhän tää hoideta", minä sanon, että tää tulee menemään päin persettä, en tule pääsemään edes läpi ja olen epäonnistunut jo ennen kuin homma on edes alkanut. Kumminkin toinen vuosi lopuillaan, eikä ole kuin yksi kurssi jäänyt kesken, sekin jäi kun paloi käämi 3d-työkaluun ihan täysin.Ja toivottavasti olen tässä tapauksessa tulkinnut asioita oikein. Minulla on ikävän paljon kokemusta siitä kun on jättänyt tilaisuuksia käyttämättä, ei ole uskaltanut toimia. Ei ole tehnyt mitään ihastumisilleen. Se ei ole kovin kiva juttu kun sitten alkaa pyörittämään asioita liikaa päässään. Ja koko ajan valitettavasti se kynnys toimia kasvaa vain koko ajan. Että pitäisi uskaltaa heti vain toimia, ei ongelmat paisu liian isoiksi omassa päänupissa. Mutta tiedän että se voi olla helpommin sanottu kuin tehty.
Itsellä ei noita unessa pysymisen vaikeuksia ole, mutta itse nukkumaanmeno tuppaa jäämään mahdollisimman myöhäiseksi, jolloin yöunet jäävät toistuvasti liian lyhyiksi. Toki ottelen sitten ajoittain tirsoja päivisin, mutta eihän ne ole mikään ratkaisu. Jaksan tätä nyt nuorena vielä, mutta joskus se alkaa kyllä painamaan. En tosin koskaan ole osannut mennä nukkumaan ajoissa. Penskana tuli aina rikottua faijan nukkumaanmenoaikoja ja siitä sitten välillä erilaisia penalteja kärsittiin. Tosin ne loppuivat sitten teini-iässä, kun huomasi, ettei niistä lopulta ole mitään hyötyä. Periaatteessa minua ei ollut syytä rangaista, sillä koulussa olin luokkani parhaiden joukossa liki poikkeuksetta, en tehnyt rikkomuksia, olin muuten kiltti ja tein niin kuin sanottiin, mutta joku "night time is my time"-moodi on ollut jo syntymästä.Ja kännääminen ei nimenomaan ole ratkaisu ongelmiin. Se vain pitkittää asioiden läpikäymistä ja siitä voi tulla "ketju". Ensin sitä yhtenä päivänä juo pahaan oloon, sitten seuraavana päivänä siitä vaikka seuranneeseen pahaan oloon ja paha olo oikeastaan voi vain kasvaa ja muka juomisen tarve lisääntyä. Tästäkin minulla on valitettavasti omakohtaista kokemusta. Join ja ryyppäsin pahaan oloon, ehkä jopa pelkoon. Juominen vain oli tapa paeta asioita ja ei se auttanut käymään asioita läpi. Tai auttoi pakenemalla käymään läpi asioita mutta sitä sai olla ryyppäämässä jatkuvasti. Koska sitä huomasi että seuraavana aamuna sitä taas selvänä pyöritteli samoja asioita. Ei juominen olekaan ratkaisu mihinkään ongelmaan. Ryypätessä tulee sitä paitsi usein uusia ongelmia kun sekoilee kuitenkin kännipäissään.
Ja tuntuu että minulla alkaa olemaan painavaa asiaa lääkärille näistä nukkumisvaikeuksista. Äsken nukuin sikeästi pari-kolme tuntia mutta sitten heräsin ja nyt vähän sellainen olo että miten se uni enää maistuukaan. No toivon että hyvin.
Tuollaisia viestejä lukiessani kiitän ajokortissani olevaa syntymävuottani. Ja kun ensi kuussa syntymäpäiväni koettaa, niin iloitsen ja ilahdun.Sori nyt vielä vääntö, mutta haluan korostaa, että elämäntilanteeni on sellainen, että tiedän 100% varmasti itse, etten ole valmis vielä mihinkään, olen vielä täysi raakile ihmisenä, vaikka jonkin verran yli kahdenkympin ollaan, joten koen olleeni "turvassa" joka tapauksessa. Ymmärrän kyllä elämän realiteetit. Se pääongelma joka minulla nyt on, on se, etten periaatteessa saanut suutani auki, vaikka olisin halunnut. Olisin vain halunnut hänestä muiston, koska miksi ei? Se periaate, että äkillisen tilanteen tullen olinkin joko lukossa tai liian pidättyväinen huolettaa. Näitä tilanteita kaikilta elämänaloilta tulee kumminkin eteen myöhemminkin. Olenko silloinkin hiljaa vaikka jotain pitäisi sanoa/tehdä? Se on tietty minusta itsestäni kiinni, mutta tämä on nyt se ongelman ydin. Kyllä se ihastus siitä, mutta pidän vain kauniista asioista. Esimerkiksi jos näen nätin maiseman, otan kuvan, näen vaikka söpön kissan, joskus koirankin (olen kissaihminen), otan kuvan Näen nätin, omaa silmää miellyttävän naisen, otanko kuvan? En uskalla, vaikka haluaisin. Pelkäsin loukkaavani tai esineellistäväni häntä.
En vain varsinaisesti tällaista ole aiemmin kokenut ja nyt olen jossain limbossa piinaamassa itseäni. Ajattelin tällaisen aivoituksieni kirjoittelun selvittävän ajatuksiani, mutta ei sekään oikein auta. Ärsyttää vain, kun oma tajunta kyykyttää miestä tällaisen pikkujutun takia. Aamupäivällä yliopistolla tekemässä projektityötä, fleguilin totaalisesti. Pääsin kotiin, olo kotimatkan jälkeen entistä flegumpi, menin nukkumaan. Heräsin, edelleen tuntuu flegulta. No kaippa tää tästä kun menee vähän aikaa. En tiedä onko vuoden paineet kasautunu vaan ja nyt alkaa lukuvuoden lopuilla painamaan, on ollut kohtalaisen uuvuttava vuosi viime kesän lopuilta asti kaikin puolin. Tää tapaus sit vaan triggeroi jonkin lumivyöryn.
Ei tarvitse ruveta piikittelemään. Kuten taisin todeta, en itsekään pidä tätä kirjoittelua järkevänä, mutta kun ahdisti, eikä tuntunut menevän ohi, niin kirjoitin kumminkin. Nyt kun sai päästää mietteensä pihalle tuntuu jo paremmalta.Tuollaisia viestejä lukiessani kiitän ajokortissani olevaa syntymävuottani. Ja kun ensi kuussa syntymäpäiväni koettaa, niin iloitsen ja ilahdun.
Kuten ystäväni joskus kirjoitti pakinaansa:
Siitä olen kiitollinen, että meillä on tämä kirkkaan tervejärkinen ja moderni nuoriso, jolla on niin omituisia ajatuksia ja mielipiteitä ja jotka soittavat niin tyystin sietämätöntä musiikkia, että me vanhat känttyrät pelotta otamme kuoleman vapahtajana vastaan, jotta pääsemme moista menoa seuraamasta.
Olen varmaan ainoa ihminen maailmassa kehen linnun paska on osunut SEITSEMÄN kertaa. Varmaan samat linnut lentelee ja kyttää millon sämpylä kävelee, että saa koittaa tähdätä niskaan.Kevään iloja... Lintu oli päättänyt ruikauttaa kakit ohi lennollaan suoraan puhtaaseen lakanaa
Jaan työhuoneeni naispuolisen kollegani kanssa. Tänään aamusella lauleskelin huomaamattani Unelmia ja toimistohommia. Otti vähän itseensä. Saa nähdä, että minkälainen soppa tästä syntyy.
Mietin vaan tossa että ku tuo meidän Kaisa Mäkäräinen mainostaa tuota Möllerin D jne paskaa ja kehuu että auttaa tuossa ammunnassa. En tiiä mutta ei tuo kyllä siltä näytä. Onko se syöny sitä liikaa kun päin vittuahan tuo räiskii.
On kanssa aika monet paskat tullut niskaansa saatua mm. lokeilta, ulkomuistista tulee mieleen kuusi eri kertaa ja aina yhtä vittumaista hommaa.Olen varmaan ainoa ihminen maailmassa kehen linnun paska on osunut SEITSEMÄN kertaa. Varmaan samat linnut lentelee ja kyttää millon sämpylä kävelee, että saa koittaa tähdätä niskaan.
Hah, olet vissiin helppo kohde. Tänään oli kolmas kerta kun pyykkiä kuivasin ulkona tänä keväänä ja heti tuli täysosuma.Olen varmaan ainoa ihminen maailmassa kehen linnun paska on osunut SEITSEMÄN kertaa. Varmaan samat linnut lentelee ja kyttää millon sämpylä kävelee, että saa koittaa tähdätä niskaan.
Onko kukaan koskaan edes nähnyt, että mitkään muut linnut kuin lokit ulostaisivat?On kanssa aika monet paskat tullut niskaansa saatua mm. lokeilta ...
Olen varmaan ainoa ihminen maailmassa kehen linnun paska on osunut SEITSEMÄN kertaa. Varmaan samat linnut lentelee ja kyttää millon sämpylä kävelee, että saa koittaa tähdätä niskaan.
Olen luonteeltani ihan liian kiltti siihen, että en hymyilisi naapurilleni, vaikka kyseessä olisi jo kuudettakymppiä käyvä mieskin. Ja sen lisäksi aivan liian pahassa puutteessa.Tää oli kiva! Tässä on kaunista nuoruuteni naapurinpoikamaisuutta. Go get her! Jos on läde ja ruma, niin hymyile hänelle ainakin!
Ei liity suoraan tuommoiseen käytökseen, mutta koen etten itsekään ymmärrä somea, yliarvostettua. On Facebook, mutta käytän sitä erittäin marginaalisesti. Mitään muuta somea en seuraa sitäkään vähää, eli olen some-tasolla varsin eristäytynyt. Joskus tuntuu, että jään paljosta paitsi, mutta yleensä nuo jutut ovat suht. turhia ja tyhjänpäiväisiä. Ihmissuhteiden muodostamista somettomuus nykyään kaiketi jo voi haitata?Ihmiset, jotka eivät ymmärrä somea, ihmetyttää. En ymmärrä.
Jos ollaan saikulla töistä, niin ei varmaan kannattane mainostaa, kuinka tämä oli "loistava tapa viettää viimeinen saikkupäivä" ja heilua esimerkiksi hallilla katsomassa matsia. Silläkään ei ole edes mitään merkitystä, vaikka olisit jo täysin terve kuin pukki, mutta kun noin ei vain tehdä. Se nyt luo tiettyä mielikuvaa, tai siis pikemminkin vahvistaa sitä aikaisemmin tullutta mielikuvaa henkilöstä. Sinänsähän se ei kenellekään kuulu, että mitä kukakin sairaslomapäivänään edes tekee, koska sairaslomalla ensinnäkin voidaan olla monestakin syystä, mutta eihän sitä nyt jumalauta kannata somessakaan erikseen mainostaa. Varsinkin, kun tämän tapauksen sairasloman syy on tiedossa. Ei olisi itsellä pokkaa tuollaiseen, mutta en sitten tiedä, että eikö tuo oikeasti tule tuolle julkaisijalle vain mieleen.
Vähän tulee mieleen samanlainen tapaus, jossa yksi henkilö jäi polvestaan sairaslomalle torstaina loppuviikoksi, mutta olikin viikonlopuksi saanut polvensa kuntoon, kun somessa pyöri mainos hänen vetämästään potkunyrkkeilytunnista. Olisi varmaan ollut mahdoton ajatus istua perjantai paikallaan töissä (meidän toimenkuvassa se on mahdollista), mutta polven kannalta jokin potkunyrkkeily kuulostaakin sopivan kevyeltä.
Voi vittu mä kyllä ihmettelen.