Tässä kun on näitä musiikin ja ylijään kulttuurin (ketään muilla aloilla ansioituneita ihmisiä väheksymättä) merkkihenkilöitä vaihtanut hiippakuntaa, tahi postiosoitetta, niin on alkanut miettimään, että minkähänlaisen muiston/ jäljen sitä itse jättää tuleville polville. "Harva meistä on rautaa" ja harva saa nimensä historiankirjoihin.
Joku enemmän oppinut voinee korjata, mutta jostain luin, että 90 prosenttia kaikista ikinä maapallolla tallustelleista ihmisistä on menehtynyt, tämän hetken pääluku on noin 7 miljardia ja ihmispopulaatio itsessään on joskus ollut vain 2000-3000 päätä vahva. Eli sukua on jatkettu urakalla, mutta samalla myös hyvin monen ihmisen muisto ei välttämättä kanna yhtä-kahta sukupolvea pidemmälle ja vastavuoroisesti kovinkaan moni meistä ei heittäydy sukututkimuksen maailmaan, tai on kiinnostunut edes vähää alusta siitä mitä isoisän isä, tai isoisän isoisä (tai äiti) on aikoinaan puuhaillut.
"Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi", hieno muistutus elämän ainutkertaisuudesta, mutta samalla kohtuuton vaade meille/ teille/ heille arkielämää viettäville. Mitä marraskuisena loska-aamuna töihin kävellessä voi mahdollisesti jättää kokematta sellaista, jonka missaaminen tulee harmittamaan joskus kuolinvuoteella? Jonkinlaiset hyvän, eletyn ja täysipainoisen elämän raamit tuntuvat olevan olemassa, mutta kysymys lienee kuinka paljon omaa eloaan siihen kannattaa peilata.
e: Nyt on muka-filosofinen pohdinta saanut myös kappalejaot.