Tapahtui Kalasataman uuden tunnelin kohdalla Itäväylällä.Onneksi kenelle ja mille yhteisölle, missä pöndellä tuollaista tapahtuu.
Tapahtui Kalasataman uuden tunnelin kohdalla Itäväylällä.Onneksi kenelle ja mille yhteisölle, missä pöndellä tuollaista tapahtuu.
Tapahtui Kalasataman uuden tunnelin kohdalla Itäväylällä.
Juu kiitos paljon. Ensi viikolla kolmannet hoidot edessä ja ollaan puolivälissä. Seuraavan hoidon jälkeen onkin taas varjoainekuvaus ja katsotaan miten syöpäsolut ovat saaneet damagea. Toivottavasti on purrut jotenkin. No, etukäteen en stressaa vaan elän tässä hetkessä ja nautin.Onneksi olkoon! Ja jaksamista raittiina pysymisen ja sairauden nujertamisen kanssa.
No, etukäteen en stressaa vaan elän tässä hetkessä ja nautin.
Tietenkin näin, mutta onnekseni tällä kertaa eivät tarttuneet pikkurikkeeseen.Yksi syy taitaa olla se, että tulisi liikaa paperihommia, jos jokaiseen pikkurikkeeseen puuttuisi.
Tapahtui Kalasataman uuden tunnelin kohdalla Itäväylällä.
Kamalia ennakkoluuloja HPK-faneja kohtaan.Mä luulin että sä vaikutat jossain Keski-Hämeessä.
Ihan totta, jaksatko sinä tuota katsoa. Itse kyllästyin viiden minuutin jälkeen kun oli nähty morsiamen puku (tylsä, taas kerran tylsä kuninkaallinen häämekko) ja että Charles saattoi morsiamen alttarille. No minulla on vissiin se ABCD vai mikä ACDC se olikaan. Olin puolisen tuntia pois lähetyksen äärestä eikä tämä ole erityisesti edennyt mihinkään. Kyllä luterilaiset vihkimiset on kivan lyhyitä... Ja ei kuninkaalliset.Mahtava selvitys tältä episkopaalilta. Mahtava show, kuten Joey Francis Tribbiani sanoisi.
Kamalia ennakkoluuloja HPK-faneja kohtaan.
Ihan totta, jaksatko sinä tuota katsoa. Itse kyllästyin viiden minuutin jälkeen kun oli nähty morsiamen puku (tylsä, taas kerran tylsä kuninkaallinen häämekko) ja että Charles saattoi morsiamen alttarille. No minulla on vissiin se ABCD vai mikä ACDC olikaan. Olin puoli tuntia pois lähetyksen äärestä eikä tämä ole erityisesti edennyt mihinkään. Kyllä luterilaiset vihkimiset on kivan lyhyitä... Ja ei kuninkaalliset.
Ah nyt tulee valat. Onneksi laitoin lähetyksen päälle...
Prinssi Harry saapui kirkkoon. En tunnistanut univormua mutta ei sitä tunnistanut AVAn selostustiimikään.
Edit. Ylellä heti tiedettiin että Harryn univormu oli Blues and Royal- rykmentin.
Niin voi sitten illalla ihmetellä ehtiikö Prinssi William veljensä häistä jakamaan kannua. Tai pitäisikö Williamin ehtiä, kai sen kannun voi jakaa joku muukin kuin jalkapalloliiton presidentti. Ja onko koko asialla hitonkaan väliä.Tässä on vielä onneksi jokunen tunti aikaa FA Cupin -finaaliin, niin täytyy käydä ulkona vähän pyörimässä.
Niin voi sitten illalla ihmetellä ehtiikö Prinssi William veljensä häistä jakamaan kannua. Tai pitäisikö Williamin ehtiä, kai sen kannun voi jakaa joku muukin kuin jalkapalloliiton presidentti. Ja onko koko asialla hitonkaan väliä.
Huumorilla katoin, että @Ralph on kirjoittanut tänään vasta 12 viestiä. Korostin huumoriutta, ettei vain kukaan luule että stalkkaisin tai moittisin. Aina vittuillaan. Hankkikaa elämä, nilkit. Kyllä vituttaa taas.
Tätä olen aina ihmetellyt miten joku voi tietää kuinka monta viestiä joku on kirjoittanut jonain päivänä.
Melkoinen keskustelupalsta, jos ei sinne saa kirjoittaa viestejä.
Nyt mennään retkelle. Se on aina hienoa kuulla keskellä päivää lähtöbiisinä Paradise City ja "Good fuckin' night".
Joo, olet ihan oikeassa. Hupsuttelin turhaan... Jonkun jalkapalloilijan (Wilkins?) leski sen jakaa... Tai sitten joku muu.Niin, sinähän varmasti tiedät viimeisimmät. Minun tietoni on se, että William ei edes yritä poistua juhlista vaan on delegoinut tehtävän jollekin muulle.
No perkele. Oot ite kirjoittanu nyt kymmenen viestiä kahteen ja puoleen tuntiin. Minä nyt 13 viestiä 15 tuntiin. Alle yksi per tunti, sulla neljä per tunti.Huumorilla katoin, että @Ralph on kirjoittanut tänään vasta 12 viestiä. Korostin huumoriutta, ettei vain kukaan luule että stalkkaisin tai moittisin. Aina vittuillaan. Hankkikaa elämä, nilkit. Kyllä vituttaa taas.
No perkele. Oot ite kirjoittanu nyt kymmenen viestiä kahteen ja puoleen tuntiin. Minä nyt 13 viestiä 15 tuntiin. Alle yksi per tunti, sulla neljä per tunti.
Tilasin äsken... tai siis tilasin vajaa tunti sitten ja sain äsken ovelleni burriton, hampurilaisen ja makkaraperunat. Ja kyllä, kaikki ne on minulle itselleni. Syön nyt mitä jaksan ja myöhemmin lisää. Olenko nyt nynny, hintti, juntti, tosimies vai jotain muuta?
Vain nynnyillä on alle 30 000 viestiä.Aavistuksen aseksuellia olla alle 20000 viestissä.