Turha Kaukalo
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Oon vähän lainannut ideaa jostain muualta.
Mäkin voisin. Hieno idea. Äsken muuten näky tissit televisiossa. Se oli hyvä hetki.
Oon vähän lainannut ideaa jostain muualta.
Lehterälle kenkää!
Oon vähän lainannut ideaa jostain muualta.
kolmosessa näyttäs yhä olevan tai julisteessa ainakin on.
Joo. Sen olen tehnyt uudesta ja uudestaan. Viimeisellä se tehtiin mun puolesta ja se tehtiin huolella. Ehkä mä haluan sittenkin kuolla, mutta ei pysty. Velvollisuuksia parin teinin takia.Eläessä on se kauneus, että aina voi epäonnistua yhä bulimmin. Kuolleena ei tähän pysty.
Eläessä on se kauneus, että aina voi epäonnistua yhä bulimmin. Kuolleena ei tähän pysty.
Eikä pidä. Äitimuorisikin on sinut tähän maailmaan putkauttanut. Ei kannata ottaa tosissaan, hei.Tai ei se uskaltamisesta ollut kiinni vaan siitä, että kaikkien pitää aina olla kauniita, jos niihin haluaa koskea.
Minä en oikein ymmärrä miesoletettuna tällaisten funktioita. Varmaan nuo käteviä ovat niille, joilla ei ole muskelia kantaa kahvasta koreja, jos sinne sattuu jotain vesimelonia ja pepsimax-päkkejä ja muuta raskasta sullomaan.Kaupoissaa on nykyään paljon sellaisia koreja, joissa on pyörät alla, jotta niitä koreja voisi vetää perässään. Tai ainakin mä ajattelin, että niitä olisi helpompi vetää perässään, mutta todella moni näyttää työntävän niitä koreja edellään ja ihmettelevän, kun ei ne oikein taitu sinne minne haluaisi. Eihän tuolla sinänsä mulle mitään väliä ole, mutta onhan autonkin peräkärryä helpompi vetää kuin työntää.
Oot mulle tonnin velkaa, sillä mulla ei ole rumaa vaimoa eikä rumia lapsia. Ex on ihan ok-näköinen vieläkin ja poika tekee jopa mallintöitä.Samaten, jos vaikka lidlissä näkyy 50-vuotias kaljamahainen ukkeli, niin voin lyödä aina tuhannesta taalasta vetoa, että hänellä on ruma vaimo ja mahdollisesti rumia lapsia.
Jos näyt Kuopion lidlissä, niin tuu hakee tonni pois. Mulla on vino tukku monopolirahaa säästettynä.Oot mulle tonnin velkaa, sillä mulla ei ole rumaa vaimoa eikä rumia lapsia. Ex on ihan ok-näköinen vieläkin ja poika tekee jopa mallintöitä.
Just hain Lidlistä kaljaa tulevia 50-vuotissynttäreitäni varten ja olen kaljamahainen ukkeli ja kaljukin vielä.
Sun pitäis ottaa psilosybiiniä, päästä tiloihin ja kokea transendenttistä yhtenevyyttä maailmankaikkeuden kanssa. Luin vasta hienon jutun aiheesta, jossa mainittiin mielenkiintoisesta tutkimuksesta, joka julkaistiin vuonna 2014. Tuossa yhden psilosybiinitripin seurauksena puolilla ihmisistä persoonallisuuspiirre avoimuus (uusille kokemuksille) kasvoi yhden sigman tai keskihajonnan verran. Tuo on sellainen ärsyttävä tilastomatematiikan termi, joka liitty normaalijakaumaan, eikä tarkoita tavan tallaajalle mitään, mutta jos ihmisellä olisi pilleri pituuskasvulle tai älykkyydelle, niin puolilla miehistä pituus kasvaisi 7,5 senttiä (naisilla muistaakseni 6,5) ja älykkyysosamäärä 15 pinnaa. Nuo kaikki kolme suuretta (avoimuun, pituus, älykkyys) noudattavat karkeasti ottaen normaalijakaumaa.Tulis sota ja tappais. Pyh.
Ainahan sitä voi vaihtaa suosikkijoukkuetta ja lisäillä pelaajia myös paremmuuden mukaan.