Kirjoitan nyt tänne kun pakko saada purettua tätä tunnetta. Tiedän että ajan kanssa kaikki helpottaa jne mutta just nyt sattuu ihan vitusti.
Mä rakastan mun tyttöystävää ihan valtavasti. Mä en oo ikinä tavannut ihmistä joka ois yhtä sopiva mulle, kenen kanssa ois samanlainen huumori, arvot, maku, ajatusmaailma. Maailman hauskin, ihanin ja suloisin ihminen. Se on tuonut mun elämään ihan älyttömästi lisää ja ekaa kertaa moneen vuoteen oon ollut nyt aidosti onnellinen. Lisäksi tää uusi kaupunki Helsinki rupesi tuntumaan kodilta heti kun ruvettiin olemaan yhdessä.
Nyt sitten ilosaaressa piti olla kesän kohokohta yhdessä, mutta sunnuntaiaamuna tuli salamana kirkkaalta taivaalta- en tahdo enää olla sun kanssa. Hänellä on siihen syynsä, ja ne ovat ymmärrettäviä ja hän tekee oikein mutta kun sattuu ihan perkeleesti.. Joensuusta sitten samantien Helsinkiin. Nyt olen kaksi päivää maannut sängyssä ja itkenyt. Mitään ei saa syötyä, mikään ei maistu miltään. Samaan tapaan mikään ei kiinnosta tai huvita.
Se tulee ihan just tuomaan mun avaimet jotka jäivät hänen laukkuunsa ilosaaressa. Sitten ei enää nähdäkään kun sen verran että vaihdetaan muut tavarat jotka on toistemme kämpillä.
Ihan vitun käsittämätöntä että kaikki se onnelisuus, kaikki mikä on tehny mun elämästä niin hyvän nyt niin onkin yhtäkkiä poissa. Mulla on paska duuni ja vähän muita kontakteja pk seudulla. Mun elämästä tulee aivan paskaa.
Itkettää, surettaa, on ontto ja turta olo. Sattuu ihan vitusti. Vituttaa ja turhauttaa.. Ei ole mitään mitä mä voisin tässä tehdä tai sanoa mikä muuttais tän homman kun se on niinku on.
Eniten hajottaa menettää se paras ystävä, tuki, seura. Kävelyseura, se kenen kanssa katsoa twin peaksia. Kuka käpertyy kylkeen ja pyytää iltasadun, siileistä. Kuka lähtee mun kanssa keikalle tai leffaan, kuka antaa maailman parhaat halaukset. Kenellä on maailman suloisin hymy ja kauneimmat silmät.
Tää oli mun viides ero. Jokainen suhde on ollut edellistä lyhyempi. Nyt mä olin varma että tää olis se oikea. Kukaan ei ole ikinä ollut yhtä räätälöity olemaan se mun unelmien nainen.
Mulla on muutenkin taipumusta itseinhoon ja masennukseen, varsinkin syksyisin. Nyt mua pelottaa et miten mä jaksan. Otin saikkua nyt, plus kesälomat niin ei tarvi kahteen viikkoon mennä töihin. Lähen myös vaeltamaan. Vaeltaminen auttaa mihin tahansa. Ja mulla on rakastava perhe ja ystäviä. Mutta ei se oo sama enää. Mä olen nyt todella paskana.
Kaikki asiat muistuttaa hänestä.
Joose Keskitalo - Saimaan rannalla - YouTube me ei sitten ikinä ehditty sinne mökillekään. Joose tuossa linkissä laulaa meidän yhteistä laulua. Se oli aiemmin mun suosikki. Meidän piti lähteä marraskuussa Lissaboniin ja ensi kesänä vaeltaa Islannissa. Ihan parin viikon päästä piti mennä tuonne mökille mun perheen kanssa. Piti käydä saunassa ja kuutamouinnilla, kattoo auringonnousua ja suudella. Nyt mä halaan jotain vitun sohvatyynyä ja itken itken itken.
En tiiä auttaako tän kirjottaminen vai tuntuuko vaan pahemmalta. Nyt on vaan kaikki mahdolliset keinot otettavaa käyttöön että pärjää.
