En tiedä, miksi kesän ollessa kauneimmillaan kenenkään täytyy olla näin synkissä tunnelmissa, mutta kaipa minä vain sellainen olen.
Monta kuukautta olen ollut kevyin ja hyvillä mielin elämästä ylipäätään. En ole jaksanut stressata raha-asioista, opintojen etenemisestä tai muustakaan vastaavasta. Henkistä ns. etsintää ja pohdintaa on tullut tehtyä ja myös jotain olennaista oivallettua koska olen pystynyt suhtautumaan kaikkeen eri tavalla kuin ennen. En sanoisi sitä kuitenkaan miksikään uskoontuloksi koska mihinkään varsinaiseen jumaluuteen, kuolemanjälkeiseen tai vastaavaan en varsinaisesti usko. Vähän kuin buddhalaiset, stoalaiset tai itämaiset viisaat.
No, se niistä lätinöistä. Pari päivää sitten ahdistus on alkanut palaamaan isolla ryminällä. Tässä on parhaillaan monta asiaa jotka ovat jo kauan alitajuisesti stressanneet, ja tuntuu että ne kaikki kaatuvat nyt samanaikaisesti päälle. Rahatilanne on täysin katastrofaalinen, elän melko säästeliäästi mutta kun vakituisia tuloja ei ole niin ennen pitkää tilanne on se, että kukkarossa on jäljellä vain Masa. Ja se on nyt. Opintotuet ei pyöri Kelalla kesäkuukausien aikana, ja opintolainan korot ovat sitä luokkaa että lieneekö fiksua nostaa sitä lainkaan kun en edes omillani asu. Mihinkään hurvitteluun tai siihen pirun ajokorttiin tms. ei ole edes unissanikaan varaa. Reilut viisi tonnia olisi nostettavaa tämän kuun loppuun mennessä. Sekin asia stressaa yhtäkkiä niin pirusti.
Kaiken kukkuraksi eräs pitkä reissuprojekti jota jo kaksi vuotta on odotettu, uhkaa nyt kuivua kokonaan kasaan taloudellisista ja logistisista syistä. Eniten ja oikeastaan ainoa koko kesältä oikeasti odottamani asia. Mitään korvaavaa plääniä ei tälle skenaariolle ole, vaan sitten pelkkä mustapekka on jäljellä. Ja siinä se kesä sitten onkin. Ja syys- tai talvi-ihminen en ole lainkaan. jotenkin sinnittelin viime talven läpi varmaankin pääosin tuon tietynlaisen "heräämisen" avittamana.
Muu perhe lähti moneksi päiväksi mökille, mutta fiilikset ovat sellaiset että en halunnut mukaan lähteä tunnelmaa pilaamaan. Eikä tällä hetkellä edes huvita siellä olo vaan täällä vetistelen kirjaimellisesti koneen äärellä. Mieluummin haluan olla vain täysin rauhassa, sitäkään aikaa ei lähes koskaan ole että saisi olla täysin yksin, hälinästä vapaa. Sanomista varmaan tulee tästäkin, mutta ihan sama. Itseni takia oli pakko tämä nyt tehdä, pakko saada omaa aikaa jos sitä joskus aikoisi itsenäistyäkin niinkuin normaalit minun ikäiset. Olo tuntuu niin saamattomalta. Pitäisi edes punttisalilla saada käytyä säännöllisesti, olen siellä nyt keväällä käynyt ja tuloksiakin tullut mutta vieläkään en ole niissä tavoitteissa jotka itselleni jo kauan sitten asetin koska aina tullut pakon edessä pidempiä pausseja.
Voi olla että kuulostaa sekavalta, mutta pakko oli saada ajatuksia purettua sanoiksi. Eikös se ole ketjun tarkoituskin? Sori pitkästä sepustukselta. Tyhmäähän tämä on kun aurinkokin on onnensa kukkuloilla kuumuudesta päätellen.
@Creed Bratton kirjoitan nyt tähän samaan viestiin, ajallaan siis en tule valmistumaan. Se on ollut selvää jo kaksi vuotta. Opinnot etenevät kyllä nyt, mutta määräajassa valmistuminen on jo no can do.