Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 665 502
  • 67 924

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä täytyisi piirtää jonkinlainen kaavakuva, mutta koitetaan.

Tammikuussa 2020 ostin lipun The Boomtown Ratsin konserttiin. Hieman irrallinen tapahtuma seuraavaksi tuleviin, mutta odottakaa.... kaikki selkiytyy, ainakin jotenkin.

Kesäksi 2022 hankin liput Faith No Moren ja John Fogertyn konsertteihin, jotka molemmat siirtyivät ainakin vuoteen 2024. Nuo ovat molemmat edelleen odottamassa käyttöä, mutta en pidättele hengitystäni liikaa. Hyvitykseksi olisi ensin päässyt siille mille lie punkfestivaalille (Faith No More) ja Duran Duraniin (John Fogerty), mutta sekin peruuntui, joten molemmilla pääsi katsomaan Duran Durania. Olin siellä.

Kesäksi 2023 hankin lipun Liam Gallagherin ynnä muiden konserttiin - koska se tuli jokseenkin samaan myyntiin, kun tuo moneen kertaan siirretty Boomtown Rats lopulta peruuntui lopullisesti, hankin sellaisen Golden Shower runkkurinki-paikan, vaikka vihaan systeemiä, mutta kun palautuslahjakortti kattoi vähintään erotuksen. John Fogerty ja Faith No More siirtyi edelleen - jos ne liput piti edelleen, niin olisi päässyt tuonne Liam Gallagherin konserttiin. Tänään tuli molemmista "sori ei voi mitään" meili.

Homman lopputulemana olen siis käynyt Duran Duranin konsertissa kaatosateessa. Tarina kyllä haarautuu vielä sivupoluillekin, sillä otin tuosta Gallagher-palautuksestakin lahjakortin, joka on suurimmaksi osaksi käyttämättä. Ismo Alangon, jonka piti esiintyä tuolla, Tavastian keikalle hankin kyllä jo lipun.

Mikähän promoottori noita kaikkia yhdistää (paitsi viimeiseksi mainittua Ismon Tavastiaa)?
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Ulkona sataa niin ei tartte maalailla. Nyt just ei oo muuta hommaa ni istuskelen vaa työpaikalla traktorihallissa ja palkka juoksee.
Sit menet maalaamaan kalkkimaalilla tai myrkkymaalia veneisiin!!
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On, on tavallaan ja luultavasti jossain lähellä (täällä nimittäin tulee vastaan sellaisia tyyppejä, joista sanotaan että kaikki muumit eivät ole laaksossa, joten kävelymatkan päässä luulisi sen laaksonkin silloin olevan).

Tähän sellainen knoppitieto, että Lahdessa olevaa Päijät-Hämeen keskussairaalan psykiatrista osastoa kutsutaan Muumilaaksoksi, joten ei se kovin kaukana Kouvolasta ole.
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tähän sellainen knoppitieto, että Lahdessa olevaa Päijät-Hämeen keskussairaalan psykiatrista osastoa kutsutaan Muumilaaksoksi, joten ei se kovin kaukana Kouvolasta ole.

Jyväskylän Kankitiellä sijaitsevaa päihteilijöiden asumisyksikköä kutsutaan myös Muumilaaksoksi.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joku pölli just kaksi 18-packia keppanaa lähikaupasta. Olin taksikuskin kanssa kassalla kun tapahtui. Kuski ei tajunnut tilannetta, muuten olisi juossut kiinni

Myyjän mukaan toinen tapaus tähän työvuoroonsa.

Helvetin lättähatut.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Joku pölli just kaksi 18-packia keppanaa lähikaupasta. Olin taksikuskin kanssa kassalla kun tapahtui. Kuski ei tajunnut tilannetta, muuten olisi juossut kiinni

Myyjän mukaan toinen tapaus tähän työvuoroonsa.

Helvetin lättähatut.
Amatööri asialla. Suunnilleen samalla vaivalla mukaan olisi lähtenyt myös kaksi 24-packia.

Ehkäpä tämä rikollinen nero oli laskenut jollain matemaattisella kaavalla, että mukaan napattu määrä oli optimaalinen mm. juoksuvauhdin suhteen. Tai sitten ei.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Heräsin yöllä kun varpaankynsiäni lakattiin. Kysyin että merkkaatko reviiriä. Sanoi että joo, jotkut naisetkin niin tekevät.
...ja seuraavana tatuointi...
Pidähän varasi ja pitkät kalsarit jalassa öisin(kin), ettei tule omistuskirjoituksia varteen...
En oo tosin moisesta kuullut saati kokenut, mutta jotkut naiset saattavat tehdä niinkin, kun oikein omistuttaa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Olisin halunnut kasvattaa kunnon parran heinäkuuksi, mutta alkoi iho kutittamaan niin pahasti suunnilleen sentin pituisen sängen alla, että oli pakko ajaa pois. Vittu. Heinäkuussa ostan kyllä partaöljyä ja annan parran kasvaa oikein kunnolla.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Pantera nähty. Nyt voin kuolla onnellisena.
Oliko mukava matka aikakoneella, vai kestikö muuten vaan tämän asian kertominen tänne näin pitkään? KJEH KJEH KJEH.

No ei vaan, kuulemma ollut kova keikka. Eiköhän tuo ole lähintä sitä "oikeaa" Panteraa mitä voi olla, joten suottapa tuosta viisastelemaan. Ne jotka tykkää niin hyvä, ja jos ei tykkää niin se on heidän asiansa.
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Hitsi että olen ylpeä pienestä firmasta jossa tällä hetkellä työskentelen. Yhteiskuntavastuuta on kannettu muidenkin edestä mm. palkkaamalla alle 15-vuotiaita kesähessuja, vaikka todellisuudessa heidän panos firman kannalta on hieman tappiollinen. Kuitenkin työntää näitä nuoria elämässään eteen päin ja saavat kosketuksen työelämään hyvissä ajoin.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vihdoin kesän tuntua, paskan kevään ja alkukesän jälkeen. Aamulla rantaan kiviä siirteleen ja sitten ehkä purkuhommia. Ai ai, kun olis koko kesä vapaata. Työnteko ikävästi haittaa harrastuksia.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Varmaan haluatte nähdä taas minun söpöt varpaat... Mustina. Mies tiputti kiven vahingossa jalalleni ulkohommissa. Yksi varvas otti enemmän osumaa kuin muut. Ei onneksi ole kovin kipeä...

Edit. Tiedän ettei varpaani ole söpöt vaan isot ja harottavat. Äitini kutsuu niitä "mikki-hiiriksi". Mieheni mielestä ne sopii 42 koipiini ihan hyvin... Kai se jalka juuri niiden varpaiden takia on niin iso (naisen jalaksi).
 

Liitteet

  • IMG_20230609_201340_HDR.jpg
    IMG_20230609_201340_HDR.jpg
    386,7 KB · kertaa luettu: 78
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös