Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 665 333
  • 67 923

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Tuli tuosta tuosta Viaplayn osakesukelluksesta mieleen, että olisi näin penkkiurheilijan näkökulmasta suotavaa että alkuviikollakin olisi urheilutarjontaa. Perjantaille ja lauantaille on kyllä loputtomasti muuta tekemistä.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tupla Double Layer Banana. 5/5.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kaukopään tehtaalla Imatralla on näköjään ollut hieman actionia tänä iltana. Vuonna 1984 edesmennyt ukkini (faijan faija) työskenteli kyseisessä tehtaassa lähes 40 vuoden ajan insinöörinä alkaen siitä päivästä, jolloin hän kotiutui jatkosodassa saamastaan sirpalevammasta ja setänikin taisi jossain vaiheessa työskennellä siellä insinöörinä jonkun aikaa.

Mummola sijaitsi runsaan neljän kilometrin päässä tehtaalta, joten paperitehtaan lemuun tottui jo hyvin varhaisessa iässä. Noihin aikoihin eli kultaisella kasarilla Imatra ja varsinkin Vuoksenniska oli kovin eläväistä seutua. Nykyään tilanne on hieman toinen.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Ei ole ihmisen hommaa herätä ajoissa, mennäkseen töihin. Ei ole ihmisen hommaa edes mennä töihin. Vaan nälän pelko sinne taas vie.
 
Šatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ulkona sataa niin ei tartte maalailla. Nyt just ei oo muuta hommaa ni istuskelen vaa työpaikalla traktorihallissa ja palkka juoksee.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Tästä viestistä on annettu rikepiste.
Ulkona sataa niin ei tartte maalailla. Nyt just ei oo muuta hommaa ni istuskelen vaa työpaikalla traktorihallissa ja palkka juoksee.
<vähemmistöryhmä-aksentti>
"Hyväää veli! Otaha sie kiinni se palkka justiiiinsa! Se viel juoksee naapuriiii..."
<\vähemmistöryhmä-aksentti>
 
Viimeksi muokattu:

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Elämä on epäreilua kun molemmissa makuuhuoneissa vedetään hirsiä tyytyväisenä, mutta minä joudun tekemään töitä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Olin tänä iltana kolmen kaverin kanssa synttäri-minigolfaamassa. Oli kivaa ja voitin vieläpä. Lauantaina sit vielä kunnon kaverikemut kerhohuoneella.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Olin tänä iltana kolmen kaverin kanssa synttäri-minigolfaamassa. Oli kivaa ja voitin vieläpä. Lauantaina sit vielä kunnon kaverikemut kerhohuoneella.
He antoivat sinun voittaa, olethan synttärisankari.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
He antoivat sinun voittaa, olethan synttärisankari.
Melkeen meni lopussa jännäks ku vikalla radalla pahin ja ainoa kilpakumppanini veti reikään toisella lyönnillä ja ite nappasin vikalta radalta puhtaan seiskan. Onneksi olin kuitenkin tehnyt just riittävän kaulan niin voitin silti kahden lyönnin turvin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Satakunnan Kansa julkaisi tänään jutun 42-vuotiaasta naisesta, joka ei ollut koskaan eläissään käynyt Helsingissä (on siis suomalainen ja koko ikänsä Suomessa asunut, koska ei ole myöskään koskaan käynyt ulkomailla). Ja jutussa sitten seurattiin sitä kun hän nyt ensimmäisen kerran meni käymään..

Pisti jotenkin miettimään, että enkös minä itse taas ole aika hyvin kiertänyt. Ja tosiaan jos otetaan tuosta vaikka Suomen 15 suurinta kaupunkia, niin joukossa on vain yksi missä en ole koskaan eläissäni käynyt: Oulu. Samoin kun tarkistin, niin Suomessa on vain yksi maakunta jonka alueella en ole koskaan käynyt: Kainuu
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Piti tarkistaa, miten on omalla kohdalla kotimaan suhteen. Kokkola on asukasluvultaan suurin paikka, jossa en ole käynyt, mikäli ei huomioida pelkästään jonkun kulkuneuvon kyydissä tai ratissa läpi ajamista. Sellaista kuntaa, jonka alueella en ole käynyt ollenkaan, saikin kelata Wikipedian listalta aika pitkälle. Lienee Kontiolahti - kaupungeista suurin on Uusikaupunki.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Rovaniemi on asukasluvultaan suurin paikka Suomessa, jossa en ole käynyt. Sen sijaan olen käynyt kaikissa Suomen maakunnissa, tosin suurin osa noista vierailuista on tapahtunut useita vuosia sitten. Lapissa en ole käynyt vuoden 1997 jälkeen, Kainuussa vuoden 1994 jälkeen, Pohjanmaalla suunnilleen vuoden 2006 jälkeen ja Keski-Pohjanmaalla luultavasti vuoden 2005 jälkeen. Ahvenanmaalla olen käynyt viimeksi 80-luvulla, joten minulla ei ole mitään muistikuvia sieltä.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oli eilen lenkillä koirapuiston ohittaessa hauska huomata, että myös eläinten piirissä on mulkkuja tyyppejä. Varis pyöri komean susikoiran(?) päällä härnäten tätä. Lopulta lintu asettui aidan reunalle ja aloitti armottoman räkätyksen koiran suuntaan. Vittuili sen verran rohkeasti, että luotto oli ilmeisen kova sille, ettei koira ylettyisi tai ehtisi hyökkäämään.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikka olenkin kosmopoliitti maailmankansalainen, olen toki myös käynyt kotimaassani Suomessa matkoilla hyvinkin laajasti. Katsoin tuosta Wikipedian kuntalistasta, että väkiluvulla mitattuna Suomen top40-paikoista olen käynyt kaikkialla paitsi kahdessa paikassa - Kangasala on jäänyt näkemättä, ja lisäksi joku tuollainen paikka kuin Kouvola. Mutta siellä nyt ei varmaan ole kukaan muukaan normaali ihminen koskaan käynyt. Mikä edes on Kouvola?
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Taitaa olla niin, että lähes ainoat paikkakunnat täällä suloisessa Suomessamme, joissa en ole käynyt koskaan löytynevät (Ahvenanmaan) saaristosta eikä niitäkään ole montaa. Pitkälti asia selittyy jo moottoripyöräilyharrastuksellani, jonka kautta tuli koluttua, ihan vain huvin vuoksi, yksi jos toinenkin paikka, johon ei autoillessa olisi viitsinyt poiketa, esim. Kaskisten kaupunki, joka on sivussa kasitieltä. Pelkästään Saaristomeren rengastien läpi ajaminen kartuttaa mukavasti paikkakuntasaldoa samalla, kun voi ihailla yhtä Suomen kauneinta kolkkaa. Lisäksi jo työnikin puolesta jouduin koluamaan läpikotaisin kaikki Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan kuten myös Kainuun kunnat sekä kalastus- ja lasketteluharrastuksen myötä myös Lapin paikkakunnat tulivat tutuiksi.
Lukemattomia hienoja hetkiä olen kokenut ympäri Suomen, milloin telttaillessa moottoripyörällä, milloin mökkimajoituksessa laskettelun tai muun lomailun ohessa, tai ihan vain laavulla majaa pitäessä kalastaessani jossain korvessa.
Kaupungeista minulle rakkain on Tampere, kaunein ehkä Lappeenranta (kesällä) ja mielenkiintoisin lienee Turku. Oulu ansaitsee maininnan pitkäaikaisena kotikaupunkinani, mutta vielä pidenpiaikaisena kempeleläisenä Oulu ei ole mulle kovin "iso juttu".
Btw - Kouvolasta voin mainita, että jos ei mitään muuta, siellä ainakin on aivan helevetin hyvä eläinsairaala, sen henkilökunta, eritoten ortopedi - jo tuolla statuksella se ohittaa monta muuta kaupunkia...
 
Isometsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Detroit Red Wings

Tämä pitää kyllä täysin kutinsa. Saariston rengastie lossiyhteyksineen on viihtyisä kulkea ja alueen nähtävyydet ovat vaikuttavia.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siinäpä kysymys johon ei tavalliset kuolevaiset pysty vastaamaan. Kouvolaa ei voi selittää, se pitää kokea.
Joo kaveri väitti että lätkähallissakin olisi joku juoksurata katsomon yllä. En uskonut. Mutta oli se perketi. Mitä seuraavaksi. Vesipuisto, huvikumpu, muumilaakso.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vesipuisto, huvikumpu, muumilaakso.

On, on tavallaan ja luultavasti jossain lähellä (täällä nimittäin tulee vastaan sellaisia tyyppejä, joista sanotaan että kaikki muumit eivät ole laaksossa, joten kävelymatkan päässä luulisi sen laaksonkin silloin olevan).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös