Jäin hieman miettimään tänään kun olin sihteerinä tuolla klubitalolla viikkokokouksessa. Sain siinä sitten kuulla kommenttia että olen tarkka. Varmasti olen sitäkin, niin kirjoitushommissa kuin muutenkin. Välillä oikein itseäni ainakin ärsyttää tämä oma tarkkuus, se mitä se etenkin vaatii ajattelulta ja mieleltäkin, pääkopalta.
Lisäisin kyllä sellaisen huomion että en ole vain tarkka vaan varsinkin noissa kirjoitushommissa olen kyllä varmasti perfektionisti. Kun aikoinaan harrastinkin kirjoittamista enemmänkin niin kyllä pistin huomiolle kuinka perfektionismiin taipuvainen olin. Jokaisen kirjoituksen ainakin ulkomuodoltaan koitin oikolukea itse moneen kertaan ja hioa niin täydelliseksi kuin sen vain pystyin. Eihän tuollainen perfektionismi, edes tarkkuus ole aina tosiaan helpointa mielelle ja päälle. Joskus sitä toivoisi ja toivoi että oppisi suhtautumaan hellemmin omiin tuotoksiinkin ja tekemisiin.
En tiedä, ehkä se oli aikoinaan sitäkin kun tiesi jo itsekin kykenevänsä parhaimmillaan tuottamaan melko hyvää kirjallista tuotosta niin aina sitten halusi tähdätäkin siihen että teki parhaansa. Vaati itseltään ehkä liikaakin. Ja sitä vähitellen oppi oikolukemaan tarkemmin myös omat tuotokset ja huomasi herkemmin ne virheet. Että ihan oikeasti ei esiintynyt muotoa oikoluki oman tuotoksen vaan se oli tuotoksensa.
En tiedä, se mitä yritän tässä sanoa on tunnustaa sen että olen taipuvainen perfektionismiinkin jopa. Ja varsinkin tarkkuuteen. Mutta tämä ei ole aina helpointa mielelle ja päälle, kun jokainen asia mietitään niin tarkkaan, otetaan huomioon eri näkökulmat ja niin pois päin. Joskus sitä toivoo että osaisi olla leppoisampi. Etenkin kun tuota tarkkuutta esiintyy minulla ihan arkipäivän elämisessäkin. Joskus ajattelen että seuraava porras ylöspäin minusta voisi olla Sykkeen roolihahmo Holopainen. Jos tiedätte hänet, tuollainen jo todella kliinisesti ajatteleva "ihmiskone".
Lisäisin kyllä sellaisen huomion että en ole vain tarkka vaan varsinkin noissa kirjoitushommissa olen kyllä varmasti perfektionisti. Kun aikoinaan harrastinkin kirjoittamista enemmänkin niin kyllä pistin huomiolle kuinka perfektionismiin taipuvainen olin. Jokaisen kirjoituksen ainakin ulkomuodoltaan koitin oikolukea itse moneen kertaan ja hioa niin täydelliseksi kuin sen vain pystyin. Eihän tuollainen perfektionismi, edes tarkkuus ole aina tosiaan helpointa mielelle ja päälle. Joskus sitä toivoisi ja toivoi että oppisi suhtautumaan hellemmin omiin tuotoksiinkin ja tekemisiin.
En tiedä, ehkä se oli aikoinaan sitäkin kun tiesi jo itsekin kykenevänsä parhaimmillaan tuottamaan melko hyvää kirjallista tuotosta niin aina sitten halusi tähdätäkin siihen että teki parhaansa. Vaati itseltään ehkä liikaakin. Ja sitä vähitellen oppi oikolukemaan tarkemmin myös omat tuotokset ja huomasi herkemmin ne virheet. Että ihan oikeasti ei esiintynyt muotoa oikoluki oman tuotoksen vaan se oli tuotoksensa.
En tiedä, se mitä yritän tässä sanoa on tunnustaa sen että olen taipuvainen perfektionismiinkin jopa. Ja varsinkin tarkkuuteen. Mutta tämä ei ole aina helpointa mielelle ja päälle, kun jokainen asia mietitään niin tarkkaan, otetaan huomioon eri näkökulmat ja niin pois päin. Joskus sitä toivoo että osaisi olla leppoisampi. Etenkin kun tuota tarkkuutta esiintyy minulla ihan arkipäivän elämisessäkin. Joskus ajattelen että seuraava porras ylöspäin minusta voisi olla Sykkeen roolihahmo Holopainen. Jos tiedätte hänet, tuollainen jo todella kliinisesti ajatteleva "ihmiskone".