Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 666 533
  • 67 929

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ensimmäinen Wanaja Festari päivä ohi. Tuossa 0.30 aikaan olin kotona kun olin ensin kävellyt puolisen tunnin kotimatkan Hämeen linnalta. Ihan tuossa lähtiessä pois festarialueelta ja kotimatkalla oli siinä hilkulla oliko jo juopuneista festarikävijöistä häiriöksi asti. Kyllä ne mekkalaa piti mutta lähinnä kyllä omissa seurueissaan. Antoivat olla minun rauhassa.

Yksi kovasti humalainen henkilö vaan huusi kovaan ääneen minulle ollessani vielä festarialueen pisuaarilla että sairas mies, sairas mies. Tätä jäin hieman ihmettelemään, pitääkö pelätä ja mikä juttu tämä on. Vai oliko vain tuulesta temmattuja humalaisen huutoja?

Ensimmäinen festaripäivä oli ihan onnistunut. Musiikki ja keikat oli ainakin hyvää settiä. Tykkäsin eniten Maija Vilkkumaan ja Juha Tapion keikoista. Näistä Tapion esitys huipensi illan.

Siinä kahden vaiheilla vain onko minusta nykykunnossa festarikävijäksi. Alkoholia en tietenkään juonut mutta kun nuo minun jalat tulee yhä niin herkästi kipeiksi. Plussaa kuitenkin siitä että festarialueella löytyi tarvittaessa aina joku paikka missä istuakin ja pääsi hieman lepuuttamaan jalkoja. Siitä huolimatta nyt kotona päivän jälkeen on selkä ja jalat hieman kipeät. Jalat kyllä aika paljonkin kipeät. Mutta kaippa ne huomiseksi palautuu ja pääsee vetämään läpi kakkosfestaripäivänkin kunnialla.

Jo kehuttujen Tapion ja Vilkkumaan lisäksi perjantaina esiintyivät Pyhimys, Behm ja Jonne Aaron. Tuttuja en nyt kuitenkaan festarialueella nähnyt kuin yhden entisen työkaverini vuosien takaa. Oli kiva edes häntä nähdä vuosien jälkeen.

Palvelut festarialueella pelasi mielestäni hyvin. Jonottaa ei ainakaan tarvinnut juuri yhtään.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Ei tuolla varmaan pilveen pääse vaikka kuinka polttelisi.
Niin - korkeintaan pilvenreunalle, jos tuo osoittautuisikin jopa myrkylliseksi... ja tietysti, jos on suhteita yläkertaan...

No, heh, heh, olenpas minä taas hauska... Äääh.... jatketaan...
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Nuorin ja kaksi vanhinta lasta nukkuu ja minä katselen tänään 4v täyttävien kaksosten kanssa Paavo Pesusientä telkkarista. Voisi olla huompikin sateisen päivän aamu.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Minä olen sitä mieltä, että RuisRockin pitäisi muuttaa nimensä muotoon RuisPop.
Tai sitten tehdä ns. Provinssit ja olla vaikka "Ruissi". Pelkkä Ruis kuulostaisi hassulta.

Mutjoo, yli 50 vuotta vanha brändi niin kai se Ruisrockina pysyy.
 

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
Pikkusen kylmäs kun töistä ajelin, ja Pyynikintorin ratikkapysäkin kohdalla kuulin huutoa ja näin taustapeilistä pienen tytön polkevan punaista päin suojatiellä juuri autoni takaa.
Näin kyllä kaiteiden takaa äidin työntävän vaunuja, mutten pyöräilijää joka lienee polki vasemmalla puolella näkymättömissä.
Oli ihan helvetin pienestä kiinni ettei alle ehtinyt.
Empä oo vieläkään tappaja ja hyvä niin.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Olin menossa jo festarialueella tänään kun vastaankäveli joku uskovainen. Oli vielä niin perkeleen sisukas uskon myyjä etten meinannut siitä eroonkaan päästä sitten millään. Jouduin jonkin helvetin rukouksenkin lausumaan hänen kanssaan että pääsisin hänestä eroon. Vituttaa tuollainen, tai sitten olen liian kiltti.

Kyllä minä sille muutamankin kerran sanoin että jatkaisin nyt matkaa mutta ei se mitään uskonut vaan intti vain.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olin menossa jo festarialueella tänään kun vastaankäveli joku uskovainen. Oli vielä niin perkeleen sisukas uskon myyjä etten meinannut siitä eroonkaan päästä sitten millään. Jouduin jonkin helvetin rukouksenkin lausumaan hänen kanssaan että pääsisin hänestä eroon. Vituttaa tuollainen, tai sitten olen liian kiltti.

Kyllä minä sille muutamankin kerran sanoin että jatkaisin nyt matkaa mutta ei se mitään uskonut vaan intti vain.

Oot liian kiltti. Kannattaa opetella tylymmäksi ja todeta vaan tylysti EI sekä jatkaa kävelyä eteenpäin huomioimatta uudelleen koko ihmistä.

Tuo taito auttaa myös tulevissa tilanteissa elämän aikana.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Oot liian kiltti. Kannattaa opetella tylymmäksi ja todeta vaan tylysti EI sekä jatkaa kävelyä eteenpäin huomioimatta uudelleen koko ihmistä.

Tuo taito auttaa myös tulevissa tilanteissa elämän aikana.

Voi olla näin. Puolustan kuitenkin sillä että eipä ole kokemusta oikein vastaavista tilanteista. Ja puhelinmyyjistä kyllä pääsen helpostikin eroon. Mutta nämä uskovaiset taitavat olla astetta sitkeämpiä inttäjiä.

No, kyllä siitä sitten kuitenkin eroon pääsen. Eli en ole sentään enää hänen seurassaan. Heh.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Siis myykö ne teille? Miten noi kaupat on nykyään noin.
Eipä koskaan ole mitään jätetty myymättä kun on henkkarit nätisti näytetty. Yleensä jos ostan alkoholia, niin ostan yhtä iltaa viikossa varten muutaman tölkin ja ostaessa olen selvinpäin. Silloin ei usein ongelmia tule, suosittelen lämpimästi.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Downsyndrome Girl on kyllä loistava biisi
 
K

Kiekkokatsoja

Miksihän yhtäkkiä tuli mieleen sana *yrvänsyylä, edesmennyt risumies, ja hänen puheessaan lähes tippuvat tekohampaat?
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Sateinen päivä niin jopa ukkoetana lähtenyt päiväkävelylle.
 

Liitteet

  • Screenshot_20220709-153504_Gallery.jpg
    Screenshot_20220709-153504_Gallery.jpg
    531,6 KB · kertaa luettu: 93
K

Kiekkokatsoja

Lidl on näköjään lisännyt alemyyntiään siten, että pitäisi olla lidl sovellus.
Wanhukset kiroilee tätäkin. Eriarvoisuutta prkl.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin saunan jälkeen iihhana olo päivän ukkosten ja sateiden jälkeen. Meri tyyni, ei rasvatyyni, mutta sellainen perussetti. Olo vihdoinkin hyvä, olispa vaan loma.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Huh huh. Meinasi tilaisuus tehdä varkaan.

Olkaahan vanhemmat miehet skarppeina jos osuu parikymppinen daami tutkaan. Tässä pientä jutustelua ollut on-off-suhteessa olevan kanssa ja oikeasti ihan fiksua keskustelua ja läppää 14 vuoden ikäerosta. Muutenkin bondasi oudon hyvin.

Tänään sitten daami kaivoi pelikirjasta 60min paineen kun toinen osapuoli ei paikkakunnalla ollut ja ei ollut kaukana että olisin tässä pistänyt parempaa sepistä päälle ja lähtenyt tapaamaan daamia.

Oli kuitenkin hoidettava veri oikeaan päähän ja hommalle stoppi. Jumalauta että osaavat olla määrätietoisen älykkäitä.
 

Glove

Jäsen
Minä kannattelen, minä kannattelen kyläbaarimme pitäjää, mutta en todellakaan näillä hinnoilla. Kymppi olisi pitänyt maksaa sisään ja lonkerokin olisi ollut noin 7 euroa. Ihan sama vaikka menisivät konkkaan, juon sitten kalsarikännejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös