Taas uusi päivä valkenee. Uuden päivän valkeneminen ei kuitenkaan kovin suuria riemuhuutoja aiheuta. Vaikka perhana, viikkokin vaihtuu taas.
Tämäkin päivä menee täällä koronaeristyksissä samassa potilashuoneessa. Onhan tämä pirun tylsää mutta onneksi on sentään älypuhelin kaverina. Pääsee kirjoittelemaan sitten tänne Jatkikseenkin ja ei ole ihan niin tylsää.
Tässä huoneessa eristettynä oleminen pitäisi jatkua aina 6.3 saakka. Eli vielä monta päivää eristettynä, huh siunaa. Onneksi vaikuttaisi siltä että pahin mitä tästä koronasta on toistaiseksi seurannut onkin tämä eristyksissä oleminen. Sillä olo on melko hyvä. Ei ole muita oireita edelleenkään ollut kuin tätä tukkoisuutta. Ja sekin on helpottunut kun sain nenäsumutteen.
Toisaalta hyvä että tämä korona iski täällä sairaalassa. Kotona olisi pitänyt miettiä mistä vitusta ruoan saan. Mutta täällä ruoat sentään tuodaan valmiina nokan eteen eikä ole samanlaista huolta tästä asiasta. Tämä huoli itse asiassa pyöri pitkään mielessäni että mistä saan ruoat jos kotioloissa sairastun koronaan. Mutta nyt tämä menikin näin että saan ruoat valmiina nenän eteen täällä mielenterveysosastolla. Hyvä juttu.
Vähän tuo tulevaisuuteni vaan alkaa pelottamaan. Minun sopimukseni tuon nykyisen työpaikkani kanssa päättyy itse asiassa tänään? Ja vedin niin vihkoon tuon noin kaksi viimeistä kuukautta kun aivan liikaa kirjoittelin julkisesti työpaikkani mahdollisista ongelmista. En välttämättä edes tajunnut ettei niin saisi tehdä kunnes sitten erään hyvän tyypin ansiosta silmäni avautuivat. Nyt en käsittele enää asiaa kuin korkeintaan sivulauseissa. hienotunteisemmin.
Mutta työsopimus taitaa tänään päättyä tosiaan ja en jaksa uskoa että seuraavaa tullaan tekemään. Vaikka itse toisaalta haluaisin jatkoa, toisaalta taas en. En osaa vielä sanoa mitään oikein jatkostani ja se huolettaa minua.
Mutta pitää jaksaa luottaa siihen että aika parantaa haavat ja asioilla on tapana ratketa. Kun mies tulisi ensin kuntoon niin sitten voisi miettiä niitä työasioitakin.
Tämäkin päivä menee täällä koronaeristyksissä samassa potilashuoneessa. Onhan tämä pirun tylsää mutta onneksi on sentään älypuhelin kaverina. Pääsee kirjoittelemaan sitten tänne Jatkikseenkin ja ei ole ihan niin tylsää.
Tässä huoneessa eristettynä oleminen pitäisi jatkua aina 6.3 saakka. Eli vielä monta päivää eristettynä, huh siunaa. Onneksi vaikuttaisi siltä että pahin mitä tästä koronasta on toistaiseksi seurannut onkin tämä eristyksissä oleminen. Sillä olo on melko hyvä. Ei ole muita oireita edelleenkään ollut kuin tätä tukkoisuutta. Ja sekin on helpottunut kun sain nenäsumutteen.
Toisaalta hyvä että tämä korona iski täällä sairaalassa. Kotona olisi pitänyt miettiä mistä vitusta ruoan saan. Mutta täällä ruoat sentään tuodaan valmiina nokan eteen eikä ole samanlaista huolta tästä asiasta. Tämä huoli itse asiassa pyöri pitkään mielessäni että mistä saan ruoat jos kotioloissa sairastun koronaan. Mutta nyt tämä menikin näin että saan ruoat valmiina nenän eteen täällä mielenterveysosastolla. Hyvä juttu.
Vähän tuo tulevaisuuteni vaan alkaa pelottamaan. Minun sopimukseni tuon nykyisen työpaikkani kanssa päättyy itse asiassa tänään? Ja vedin niin vihkoon tuon noin kaksi viimeistä kuukautta kun aivan liikaa kirjoittelin julkisesti työpaikkani mahdollisista ongelmista. En välttämättä edes tajunnut ettei niin saisi tehdä kunnes sitten erään hyvän tyypin ansiosta silmäni avautuivat. Nyt en käsittele enää asiaa kuin korkeintaan sivulauseissa. hienotunteisemmin.
Mutta työsopimus taitaa tänään päättyä tosiaan ja en jaksa uskoa että seuraavaa tullaan tekemään. Vaikka itse toisaalta haluaisin jatkoa, toisaalta taas en. En osaa vielä sanoa mitään oikein jatkostani ja se huolettaa minua.
Mutta pitää jaksaa luottaa siihen että aika parantaa haavat ja asioilla on tapana ratketa. Kun mies tulisi ensin kuntoon niin sitten voisi miettiä niitä työasioitakin.